Pitkittynyt stressi ja ahdistus

Terapia?

Olin 11 v omaishoitajana, kyllä stressi, ahdistus, pelkotilat ja unettomuus tuli koettua. Säpsähdän vieläkin, jatkuva pelko kun ei tiedä mitä tapahtuu. Ahdistus oli valtava kun omaishoito loppui, kaikki entinen jäi lopullisesti pois.Ahdistuksen oireet tuntuivat fyysisestikin.

Tunsin omaishoidon jälkeen suurta yksinäisyyttä, todella. Voimat menivät täysin.

Jostain syystä vallitseva ympäristö ei ymmärtänyt omaishoidon vaativuutta. Hoito viettikin jäi päälle.

Läheisten poimenot (sisko ja isä) olivat raskaita kokemuksia, siskon poismenon jälkeen minulta romahti hermot. Äitiä en ole nähnyt pitkään aikaan.

Vuosi 2020 oli todella hirvittävä, hain apua ahdistukseen ym. Soitin auttaviin puhelimeen ja sain apua.

Nyt olen pikku hiljaa palaamassa siihen mistä lähdin omaishoitajuuteen. Maalliset asiat pitää tietysti hoitaa sen jälkeen on nimenomaan vapaa omalle tielleen. Äitini sanoi aikanaan stressistä ym. että 'nahka paksunee", totta.

Tärkeintä on lähimmäisen rakkaus elämässä, näin se on.

Sinulla on liikaa tehtäviä aloittaja. Ei kukaan kestä loputtomiin. Elämän minimointi purkaa kaiken.


Sinulla on liikaa tehtäviä, ei kukaan jaksa liikaa. Ei todellakaan.

Lopeta suottaminen ja keskity olennaiseen, eli itse elämiseen. Miksi suorittaa ja ketä varten? Tuskin ainakaan itseäsi. Itse lopetin suorittamisen jo ajat sitten. Nykyinen työni on suht iisiä, eikä se tule mukaan kotiin. Mulla ei ole mitään tarvetta esim. treenata, liikun sen verran kun tuntuu hyvälle, ei ole tavoitteita ja miksi pitäisi olla? Pääasia, että ei aiheuta liikkumattomuudellaan terveydellisiä lisäongelmia. Voin toki alkaa joskus treenaamaan, jos innostun, mutta en todellakaan jos ei huvita. Sen lenkin siasta mene vaikka johonkin terasille kävellen ja ota lasi viiniä. Seuraile muita ihmisiä ja heidän kiireitään. Havaitse. Tollakin on kiire jonnekkin, mutta minulle ei juuri nyt ja voin nauttia tästä viinilasista ja hegittää. Tavoitteena näen myös tuon lääkkeistä eroon pääsemisen. Syö lääkkeitä niin kauan kuin tunnet tarvetta niihin. Ei sillä ole loppujen lopuksi merkitystä syötkö niitä vaiko et. Miksi tavoitella täysin lääkkeetöntä elämää jos on huono olla? En mä ainkaa itse jaksa enää kärsiä jos lääkkeet tuovat avun. Itse syön myös cibralexia (escitalobram) ja ketipinoria iltaisin. Mulla ei ole mitään suunnitelmia lääkkeiden lopettamisen suhteen. En lopeta niitä sen takia, että en halua niitä syödä tai olisi joku tavoite lopettaa ne. Voin ne ehkä lopettaa sitten, kun mulla oikeasti tunne, etten enää niitä tarvitse. Tarve ja halu on kaksi täysin eri asiaa ja sekin on suorittajan hyvä sisäistää. Täytyy antaa itselleen armoa ja vapauksia.

Mulle stressi aiheuttaa suonenvetoa. Mutta mikä siihen auttaisi?

Läheiseni juurikin suoritti asioita eikä kuunnellut järkipuhetta lopulta päädyttiin psykiatriseen hoitoon ja silloin vasta suorittamiselle tuli stoppi. Karsi elämästä kaikki turha ja opettele olemaan tekemättä mitään. Elämä ei tuu sen valmiimmaksi vaikka kuinka täällä suoritamme. Olet joutunut kovaan prässiin vuosiksi nyt on aika antaa itselle armoa.