EU:n löperöön ja väärinkäytöksille alttiiseen turvapaikkajärjestelmään kyllästyneet tanskalaiset ottivat ohjat omiin käsiinsä suojellakseen omaa yhteiskuntaansa.
Miksi.? 😂🤣😅😆
Turvapaikanhakijoiden joukossa maahan tulee myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät kunnioita Suomen lakeja pätkääkään eikä Suomen mitättömillä rangaistuksilla ole heille minkäänlaista pelotevaikutusta. Kun hallitus ei ole saanut aikaan turvapaikanhakijoiden säilöönottoa edes niissä tilanteissa, joissa turvapaikanhakijan oikeasta henkilöllisyydestä ei ole minkäänlaista tietoa, turvapaikanhakijoiden siirtäminen EU:n ulkopuolelle käsittelyä odottamaan olisi yhteiskunnan turvallisuuden kannalta perusteltua, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen linjaa.
Turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttö laittoman maahanmuuton väylänä tulee tukkia yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi ja yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi.
– Suomen tulee välittömästi toimia samoin kuin Tanska. Emme ole koko maailman sosiaalitoimisto eikä sosiaalitukijärjestelmämme kestä turvapaikkashoppailua puhumattakaan siitä, mitä olematon integraatio tekee yhteiskunnallemme. Olemme jo nähneet mitä vapaa maahanmuuttopolitiikka on tehnyt Ruotsille, ja meillä on vielä mahdollisuus toimia toisin. Meillä ei ole varaa jäädä odottamaan vastaava kehitystä ja vakavan rikollisuuden räjähtämistä käsiin, vaan tarvitsemme tehokkaita toimia välittömästi, Antikainen vaatii.
Nyt hyväksytty lakialoite tiukentaa Tanskan ulkomaalaislakia huomattavasti. Aloite hyväksyttiin selvällä enemmistöllä, sillä sen puolesta äänesti 70 kansanedustajaa, kun 24 äänesti sitä vastaan.
– Olen jättänyt toimenpidealoitteen koskien nykyisen turvapaikka- ja vastaanottokeskusjärjestelmän kokonaisuudistusta Tanskassa nyt hyväksytyn mallin mukaiseksi, sillä nykyinen järjestelmä on jo vuosia sitten osoittautunut toimimattomaksi. Aloitteen tavoitteena on torjua Suomeen kohdistuvaa turvapaikkashoppailua. Nykyistä järjestelmää käytetään räikeästi hyväksi, sillä sadat tuhannet turvapaikanhakijat kulkevat usean turvallisen maan läpi jättääkseen hakemuksen maassa, jossa on hyvä sosiaaliturva,

Vastaukset 33
Vanhimmat
Suomalaiset ovat hyväuskoisia naiveja hölmöjä. Jos somalit vaativat niin maamme pääkaupunki vaihtuu ja Suomen uuden pääkäupungiksi tulee Mogadishu.
Toivon asialle menestystä ja pikaisesti.Eukolta meinattiin eilen torilla ottaa väkisin 2€uroa ja kun pisti hanttiin niin ilmehdettiin uhkaavasti.
EU:n löperöön ja väärinkäytöksille alttiiseen turvapaikkajärjestelmään kyllästyneet tanskalaiset ottivat ohjat omiin käsiinsä suojellakseen omaa yhteiskuntaansa.
Mutta ei Suomi.
Kaikkihan+sen+tietää+että+suomen+poliitikot+ovat+selkärangattomia+vätyksiä+ajavat+vain+omia+etujaan+ja+kansa+maksaa,valitaan+vaaleilla+hyväpalkkaisiin+virkoihin+ja+senjälkeen+ne+"naispuoliset"+pääasiassa+pamahtaa+paksuksi+eikä+takuulla+anna+100%+työpanosta+eivät+uskalla+ajaa+isänmaan+etua+vaan+noudattaa+tuota+naurettavaa+EU:ta+joka+käänteessä+kuulematta+mitä+kansalaiset+ovat+mieltä.Mielessä+väikkyy+tuonnempana+sitten+se+EU:palkkiovirka+herätkää+nyt+jo.
Erittäin hyvä ja asiallinen kommentti. Nuo kultalusikka suussa keekoilevat helssinkiläiset suvaitsevat mitä vaan kunhan se ei ole omista mukavuuksista pois.
Suosittelen lukemaan uuninpankkopoika Saku Timosen kirjoituksia. Niistä saa oikean kuvan asioiden kulusta. On kuitenkin lukenut lakia joten tietää mistä kirjoittaa.
No mitäs mies sanoo tanskalaisista. 😁🤣😆😅😂😀
"EU:n löperöön ja väärinkäytöksille alttiiseen turvapaikkajärjestelmään kyllästyneet tanskalaiset ottivat ohjat omiin käsiinsäsuojellakseen omaa yhteiskuntaansa"
"kyllästyneet tanskalaiset ottivat ohjat omiin käsiinsä suojellakseen omaa yhteiskuntaansa" mutta ei Suomi. Mistä edes saivat moisen ajatuksen.? 😀😂
👨💼👩💼👨🔬👨🔬👩🔬👩✈️👨✈️👩🎤👨🎨👩🎨
Ihme ettei mitkään tiedoyusvälineet kerro Tanskan vallankumouksesta.
Taitaa olla taas tälläinen persutotuus eli valhe.
Kommunistinen manifesti ohjeistaa ottamaan vallan omiin käsiin ja murskaamaan sortovallan.
Ruotsin valtiopäivätalolle johtavan sillan kaiteisiin on solmittu joukko julisteita, joissa vaaditaan Ruotsiin humaanimpaa maahanmuuttopolitiikkaa.
Ryhmä aktivisteja on seissyt tällä tuulisella paikalla kerran viikossa keskiviikkoisin lähes vuoden ajan eli siitä lähtien, kun esitys uudesta maahanmuuttolaista julkistettiin.
Joukko on tullut paikalle heinäkuisena kesäiltana lomakaudesta huolimatta.
Osa ohikulkijoista jää keskustelemaan. Osan mielestä Ruotsi tarvitsee tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa eikä suinkaan sellaista, mitä nämä aktivistit ajavat.
Esimerkiksi vuosi sitten tehdyn mielipidekyselyn mukaan, kasvava enemmistö haluaa vähemmän turvapaikanhakijoita Ruotsiin.
"enemmistö haluaa vähemmän turvapaikanhakijoita Ruotsiin"
Miksi...
Onneksi Suomi matkii ruotsia. Ja perussuomalaiset vie voiton.
mielipidekyselyn mukaan, kasvava enemmistö haluaa vähemmän turvapaikanhakijoita Ruotsiin.
Olemme Suomessa eikä missään Tanskassa tai Ruotsissa.
Ehkä Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen kansanedustajia v 2015 voisi sanoa selkärangattomiksi vätyksiksi. Heidän kertarysäyksellä hallitsemattomasti otetut kymmenettuhannet, pääasiassa nuoret pakolaismiehet ovat tuoneet ongelmia, joita kaikkia ei vieläkään ole saatu korjattua.
Vihervasemmistohallitus on sentään ottanut järkevämmän linjan maahanmuuttupolitiikassaan ja on keskittynyt työperäiseen maahanmuuttoon.
Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen kansanedustajia v 2015 voisi sanoa selkärangattomiksi vätyksiksi.
2015 oppositiossa kaikki oli tervetuloa.
Keitä 2015 oli oppositiossa😁😁😁
Ei sillä ollut väjiä kuka oli oppositiossa.
Suomessa hallituspuolueet laativat politiikan yhdessäja ovat vastuussa siitä.
Sinä jaksat väittää joka keskustelussa, että näin ei olisi.
Pumppareikäpoika pienoinen.
Kuinkas suu nyt pannaan, kun ihailemasi ja rakkaasi ministeri Ohisalo jää äitiyslomalle.
Kuka nyt alkaa määrätä mitä Suomessa tehdään?
Tirks tirks.
2015 oppositio halusi turvapaikanhakijoita. Turha sitä on kieltää.
Ei kai sitä ole kukaan kertaakaan kieltänytkään.
Oppositiolla ei ole silti valtaa päättää ja hallitus laatii keskenään poliittiset linjauksensa.
Keskusta ,Perussuomalaiset ja Kokoomus ottivat 2015 kymmenin tuhansin pakolaisia.
Mitä suvakki sitten valitat.? Ei luulis olevan mitään valittavaa. Oppositiossa halusitte.
Laura huhtasaari https://youtu.be/cg1P8TuUaEs
Samaa virttä veisaa edelleen.
Palkka on kova kaikuna olemisesta.
Suvakkia taitaa harmittaa, siitä se on loppupeleissä kyse.
"Turvapaikkajärjestelmän väärinkäyttö laittoman maahanmuuton väylänä tulee tukkia yhteiskunnan turvallisuuden takaamiseksi ja yhteiskuntarauhan ylläpitämiseksi"
Suvakit pelkää että Suomi ottaa mallia Tanskasta.
TANSKA jatkaa pakolaispolitiikkansa kiristämistä. Maan parlamentti hyväksyi torstaina lain, jonka nojalla turvapaikanhakijat voidaan lennättää EU-alueen ulkopuolisiin keskuksiin odottamaan hakemuksensa käsittelyä.
Sinun täytyy kysyä kepulaiselta, persulta tai kokkareelta harmittaako heitä, kun vihervasemmistohallitus noudattaa tiukempaamaahanmuuttopolitiikkaa.
2015 oppositiossa halusitte, nyt onkin sitten takki kääntynyt.
Natsit on vihervasemmisto. Mahtaa suvaitsevia vituttaa. Menitte vipuun.. 😁😂😀🤣😃😆😅
Kävin sdp sivuilla, kattokaa mitä paskaa ne kirjoittaa.
"Katsomme, että jokainen ihminen syntyy arvoltaan ja oikeuksiltaan yhdenvertaisena ja ainutlaatuisena yksilönä. Jokaisella meistä tulee olla oikeus hyvään elämään, sivistykseen ja arvostukseen osana yhteisöä.
Vapaa ihminen tasa-arvoisessa yhteiskunnassa
Vapaus, solidaarisuus ja tasa-arvo ovat hyvän yhteiskunnan perusarvoja. Näiden arvojen toteutuessa syntyy kokemus omasta merkityksestä yhteisön jäsenenä ja täysivaltaisena kansalaisena. Ihminen on sekä ainutkertainen itsenään, että osana yhteisöään.
Pääministeri puolue ja vihervasemmistohallitus noudattaa tiukempaamaahanmuuttopolitiikkaa.
Hallitus käytännössä antaa ihmisten hukkua väli-mereen. Eikö teitä hävetä, Sanna Marin.
Ihme ettei ole kuulunut, rajat kiinni. Vihervasemmiston suusta.
Tähän sopii hyvin.
Vihervasemmisto pettää aina.
Persu pettää aina on todempi tuttu juttu.
Se on vihervasemmisto pettää aina.
Kato nyt, 2015-2019 oppositiossa halusitte ulkomaalaisia turvapaikanhakijoita.
Nyt kun vihdoin ja viimein pääsitte hallitusvastuuseen niin teillä onkin kireä turvapaikkapolitiikka.
Luulisi että vihervasemmisto ylpeänä olisi suvaitseva puolue, mutta ei. Natseja koko vihervasemmisto,
Eli pettää aina. 😁😂🤣