Tämä on naiselle jonka nimi on kirjoitettu sydämmeeni, musteella joka ei lähde pois.
Ehkä rakkaustarinamme ei ollu täydellinen. Silti rakkauteni sinua kohtaa ei koskaan loppunut. Olet aina ollut se kenen kanssa olen halunnut jakaa kaiken. teet minusta vahvemman ja heikomman samaan aikaan. Oli mitä tahansa elämässä edessä, se olisi juuri kanssasi parempaa.
Tietysti minulla on haaveita. Mutta oikeastaan en halua mitään haavetta jos sinä et ole siinä mukana. Olisin onnellinen kanssasi missä tahansa. Olet minulle koti, mihin palata. Se paikka missä tuntuu aina paremmalta kuin muualla.
Ehkä olin kaikesta liian yllättynyt, kun kohtasimme. Oli todella vaikea uskoa, että sellaisia tunteita on edes olemassa. Oli ensimmäinen kerta, kun koin sellasia tunteita.
Täydellinen rakkaustarina on sitä ettei pidä toista täydellisinä, vaan näkee täydellisyyttä sillon kun on yhdessä. Huomioiden toisen tarpeet ja tukee tarvittaessa.
Joku voi ajatela että romantiikka on joku paikka, ruoka tai jotain muuta. Minulle romantiikka on sitä kun me olemme yhessä.
Ainoa kenet olen halunnut kohdata alttarilla sanomassa tahdon ja viettää lopun elämääni kanssasi.
Ikuisesti rakkaalle naiselle, joltain joka jäi todella kaipaan sinua.
Ehkä rakkaustarinamme ei ollu täydellinen. Silti rakkauteni sinua kohtaa ei koskaan loppunut. Olet aina ollut se kenen kanssa olen halunnut jakaa kaiken. teet minusta vahvemman ja heikomman samaan aikaan. Oli mitä tahansa elämässä edessä, se olisi juuri kanssasi parempaa.
Tietysti minulla on haaveita. Mutta oikeastaan en halua mitään haavetta jos sinä et ole siinä mukana. Olisin onnellinen kanssasi missä tahansa. Olet minulle koti, mihin palata. Se paikka missä tuntuu aina paremmalta kuin muualla.
Ehkä olin kaikesta liian yllättynyt, kun kohtasimme. Oli todella vaikea uskoa, että sellaisia tunteita on edes olemassa. Oli ensimmäinen kerta, kun koin sellasia tunteita.
Täydellinen rakkaustarina on sitä ettei pidä toista täydellisinä, vaan näkee täydellisyyttä sillon kun on yhdessä. Huomioiden toisen tarpeet ja tukee tarvittaessa.
Joku voi ajatela että romantiikka on joku paikka, ruoka tai jotain muuta. Minulle romantiikka on sitä kun me olemme yhessä.
Ainoa kenet olen halunnut kohdata alttarilla sanomassa tahdon ja viettää lopun elämääni kanssasi.
Ikuisesti rakkaalle naiselle, joltain joka jäi todella kaipaan sinua.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Awwwwwww olipas ihanasti kirjoitettu rakkaani.
Kiitos vaikka en usko et olet se oikea rakkaani.
Voi Luoja, tuo oli kyllä niin koskettavaa ja kaunista! Kauneinta, mitä olen lukenut 😍❤️😍
Kerrankin olen sanaton 🥲🥲🥲
kiitos arvostan sanojasi
Tuota lukiessani taisin ensi kertaa ymmärtää yhden asian . . .
Tuollaiset asiat ja tuollainen kirjoitus koskettaa minua syvästi, olen kovin herkkä tietyille koskettaville asioille. Nytkin olen ihan sekaisin, eikä mistään tule mitään . . .
Oh, mitä tunteet ja Rakkaus saavatkaan aikaan . . .
😆..
Kaunis teksti.
Tuo mieleeni erään, jonka sydämeen kirjoitin nimikirjaimeni ja hän meni naimisiin naisen kanssa jolla oli samat alkukirjaimet 😭.
En haluaisi ajatella asiaa.
Anteeksi, ei ollu tarkotus herättää ikäviä muistoja.
Kaunis teksti. Peruuntuiko kesähäät? Mikset laita tätä hänelle suoraan?
Hän varmasti jostain syystä otti toisen, ja vei hänet alttarille . . .
Mutta nyt menen vähäksi aikaa pois, en pysty kirjoittamaan mitään, koskettaa ja itkettää liikaa . . .
Osui omaan kohtalooni.
Toinen vei kun sinä vasta heräsit,en tiennyt oletko oikeasti tosissasi.
Ei peruuntunut häät. Se hää juttu tuli mieleen vasta kun oltiin jo erottu.
Vois laittaa suoraan, mutta en usko et viesti tai meili olis toimiva.
Milummin kerron jos sattuu näkemään ja on sopiva tilaisuus.
Olet kyllä tosi hauska. Kiitos aloituksen nostatuksesta.
Oliko pitkäkin suhde?
Tule, rakkaani! Tule kanssani kedolle, tule hennepensaiden keskelle yöksi!
Aamulla lähdemme viinitarhoihin katsomaan, joko viiniköynnös versoo ja nuput aukenevat, joko kukkii granaattiomenapuu,
siellä annan sinulle rakkauteni.
Lemmenmarjat levittävät tuoksuaan,
Kaikki herkut ovat tarjolla ovellamme,
uudet ja vanhat.
Rakkaani sinulle ne olen säästänyt
Laulujen laulu 6-8
Oho menipä sekavaksi
Trollin tekeleet tuppaa menemään. ;)
Tunnette varmaan hyvinkin.
Nimesi on myös kirjoitettu sydämeeni. Jos olet hän J.
Olen J ja sukunimi R
Varatun perään ei kannata haikailla.
Vai onko sittenkin oikeasti varattu sille, jolle sydän kuuluu?
Sinun nimesi on kuin raudalla poltettu sydämeni lihaan....
Kerro ne nimkirjaimet mitkä sydänlihaksestasi lytyvät?
Hitto jäi ö pois
...K.....
En tajua mitä toi K tarkoittaa?
Kirsille. Hotein beibe päällä maan.
Ei se sille Henrin lihavalle exälle oo jolla 3 kakaraa eri ukoille ja muutenkin hirveen ruma eukko-
Paljon hoikemmalle kauniimmalle naiselle ja kaipaaja ei oo mikään ikäloppu Henri. Joka nolona jaarittelee täällä ja luulee olevansa kuuuumaaaa
Taas näitä vedätyksiä. Onhan näitä mukavampi lukea kuin pedofiilijuttuja toki. Vaan vakavissaanhan ei kannata ottaa.
Miksi pidät aloitusta vedätyksenä?
Millä kirjaimella naisen nimi alkaa?
J kirjaimella.
Selvästikin Jännä-Jenna 🤣
Ei osunu, on Jo alkunen ei nii jännä tapaus.
Se onkin Kojo 🤣🤣🤣
Joko sopii paremmin
Jokohama Humahuta?
Mulla on ollut aika samankaltainen kokemus, joka tärähti sydämeen ja jäi sinne kun olin 14. 14 on niin nuori, joten tuntuu kyllä että se kokemus on muovannut mut kokonaan ihmisenä. Jo se, että se oli niin kuin melkein jotain yliluonnollista mitä en ymmärtänyt. Ymmärsin etten ymmärrä maailmaa eikä se mitä nähdään ole kaikki. Se millainen maailman on kerrottu olevan ei kuvaa sitä. Menee syvemmälle.
Oon ajatellut etten tule pääsemään ikinä yli siitä ihmisestä ja kipuilinkin kauan sen asian kanssa. Totta se onkin tavallaan. En tule pääsemään, mutta sain erilaisen näkökulman. Erilaisen tehtävän ja sitä kautta merkitystä asioihin. Elää tätä elämää näin. Täyttää jokin toinen tehtävä.
Aina sitä silti jotenkin taistelee kaiken kanssa. Yrittää epätoivoisesti löytää raoillaan olevan oven vain joka kerta tajutakseen, että ne menee edestä kiinni, koska niin on tarkoitus. Toisaalta sitä pelkääkin että olisi yhtäkkiä tekemisissä, koska se häntä kohtaan tunnettu vetovoima on niin syvää. Sekottaisi pasmani.
Pasmojani en voi sekoituttaa, koska tiedän mitä teen ja aion vetää hänet pitkän matkan jälkeen oikeaan lopputulokseen. En hitossa päästä irti. Vaikka se siltä vaikuttaisi.
Ja nyt oot.. ööö 15 🤣🤣🤣🤣😂
Miksi sitten välttelet minua? Rakastan sinua!
Mn
Rakkaudessa pitäisi kyllä haluta lähelle . . .
Nukuin jo, mutta heräsin. Nyt en saa unta. Hän tuli mieleen ja avasin ikävä-palstan.
Viestisi on ap hyvin koskettava ja kaunis. Olet vanginnut sanoihin sen miltä syvät tunteet ja rakkaus tuntuu, vaikka kaikki ei menisikään ihan toiveiden mukaan. Saat minun sydämeni pomppimaan pari ylimääräistä lyöntiä noilla kirjaimilla (jos se olet ap, noiden viestien takana). Silti, minun on vaikea uskoa, että se olisit Hän, ketä rakastan. Lämpö valtaa koko kropan.
Minäkin rakastan edelleen häntä, vaikka voisi kuvitella ettei se voisi edes olla mahdollista. No niin vaan on. Ri tunteeni vaihdu tuuliviirin lailla, näyttää olevan hyvin pysyvää laatua. ♥️
Ap laita tuo sama viesti omalle hänellesi! Tulet tekemään jonkun onnelliseksi tai ainakin hyvin hämmentyneen otetuksi. Noin kauniita sanoja ei voi vastaanottaa kuin suurella kunnioituksella (ellei sitten ole täysi pönttö).
Laitoin linkin hänen meiliin. Tuskin se mitään muuttaa. Mutta en tiedä uskallanko ikinä enään avata omaa sähköpostiani jos sinne vastaa jotain. kiitos kuitenkin rohkaisusta.
Akvilaa kuluu aika rutkasti mustatessa.
JR? Ewing, karjatilallinen Dallasista....mä oon K, my name is K ...neighbour
Kiva tutustuu Kalle naapuri.
Onko tää taas näitä J:ltä-M:lle tarinoita?
Ei ole M aloittaja.
Olin silloin kuudentoista, kun tapasin elämäni pojan. Siitä on kulunut jo kymmeniä vuosia, silti se aika on jäänyt sydämeeni kultaisena muistona, joka ei koskaan häivy mielestäni.
Tapasin hänet eräässä Savon kaupungissa, hän oli armeijassa viimeisiä viikkojaan. Ehdimme olla yhdessä muutaman viikon, kun minun oli lähdettävä kotiini pohjoiseen. Kirjoittelimme toisillemme, minulla on vieläkin tallessa ne kirjeet ja ne ovat oikeita rakkauskirjeitä.
Sitten lähdin Helsinkiin työhön. Olin hänen luonaan pari päivää. Ne päivät olivat elämäni parhaimpia päiviä. Hän asui kotonaan isänsä ja äitinsä kanssa. Jotenkin hänen vanhempansakin tuntuivat kuin olisin tuntenut heidät aina.
Ehdin olla Hesassa muutaman viikon, kun minun oli lähdettävä kotona käymään, siellä oli tapahtunut hyvin ikävää. Olin viikon kotona ja paluumatkalla tapasin hänet. Hän tuli asemalle vastaan isänsä autolla. Menimme hänen kotiinsa, joka oli kuin olisi omaansa mennyt. Olimme yhdessä muutaman ihanan päivän. Oli juhannuksen aikaa ja kesä kauneimmillaan.
Hän vei minut asemalle ja pussasimme siinä vaikka ihmisiä oli ympärillä. Se oli viimeinen kerta, kun näin hänet. Enpä tiennyt sitä silloin.
Kirjoittelimme vielä jonkun aikaa ja sitten se rakkaus hiipui hänen puoleltaan. Hän kyllä perusteli sen kun meillä oli välimatkaa yli kolmesataa kilometriä. Silti sekin viimeinen kirje on täynnä rakkautta ja kaipuuta sekä ikävää.
Olin lähes vuoden vielä hänen vallassaan ja ajattelin vain häntä. Minulla oli niin hirvittävä ikävä.
Menin naimisiin ja elämäni oli ihan hyvää vaikka en vain saanut häntä mielestäni. Nyt mieheni on kuollut ja olen yksin.
Vuosia sitten ajauduin tilanteeseen, jossa oli mukana henkilöitä siitä kaupungista, jossa ihastukseni asui silloin. Kysyin yhdeltä mieheltä, sattuisiko hän tietämään mitään poikani nimisestä henkilöstä ja hänpä kertoi. Tämä poika oli lääkärinä Seinäjoella. Uskottava se oli, koska hänen nimensä oli niin erikoinen ja harvinainen, että voisin uskoa hänen olleen ainoa sen niminen. Lisäksi kun kerroin hänen isänsä ja äitinsä nimet, nekin olivat samat. Tämä kertoja oli myöskin lääkäri.
En ole voinut unohtaa romanssiamme, vaikka sen aikaan olin niin nuori ja vaikka se kesti vain muutaman kuukauden. Enhän minä oikeasti ehtinyt edes kunnolla tutustua häneen. Silti tuo aika oli elämäni onnelliselta ja samalla täynnä ikävää ja kaipausta. Siihen aikaan sisältyi paljon, rakastuminen, kuolema, uusi työpaikka ja paikkakunta.
Onhan minulla ne kirjeet, kauniilla käsialalla kirjoitetut rakkauskirjeet.
Harmi kun et kertonut tuota.
Kenelle se piti kertoa?
Tässä se on kerrottu.
Kyllä nää jutut tietää kertomattakin yleensä.
Joskus ei vaa mene niinku elokuvissa.
Elämä jatkuu silti.
Ei se täällä kerrottuna kenellekään ole. 10 naista voi omia, otatko sitten heidät kaikki? Vai panetko riviin ja harrastat ryhmäseksiä heillä?
Ei kukaan halua omia ja miettiä kenelle se on. Tällaiset asiat kerrotaan henkilökohtaisesti tavalla tai toisella.
Kirjoitus on kovin kovin kaunis ja koskettava. Mutta onhan se mahdollista, ettei se ole totta 😢 ja pelkkää sanahelinää . . .
Siksi näihin ei voi uskoa. Oikeat teot . . .
Se olis hienoa kuin napakympissä jossa olisi kymmenen naista rivissä ja yhdeksän pettyisi.
Aika surullista toisaalta mutta vain elämää. Ei näitä omittaviksi kerrota vaan siksi että on tunteita jotka pitää purkaa jonnekki.
Eihän mitään tarvitse uskoa, ei kaikki usko edes omiin kokemuksiin.
Aiemmin jo kerroin että laitoin linkin tähän ketjuun hänelle sähköpostiin.
Muuta ei nyt ollut mahdollista tehdä. Sekin jo ehkä vähän kaduttaa.
Mutta tehty mikä tehty.
Kauheeta shaissea
"Ikuisesti rakkaalle naiselle, joltain joka jäi todella kaipaan sinua."
Kaipaajan nimikirjaimet tai lempinimi jonka vain kaivattu tietää. Tai kaipaamasi henkilön nimikirjaimet.
Jos nimikirjaimet kiinnostaa noin paljon niin kerro omasi.
Voin kertoa osuiko.
=)
elämä, on kuin itse, elämys, elämän ja maailman, ja, sitä arvostaa, sitä julistaa,
nuorempana, kuin elämä olisi nyt, vaikka, se vanhempana vielä, on,
Ja, silti, monet pitävät elämää vitsinä elämän, vaikka toiselle se kaunista
ja pyhää olisi, ja, silti, huomaa, että toisella on 50 senttiä enemmän,
kuin almu, elämän mistä köyhä iloitsee ja riemuitsee,
ja, kun köyhä, kerää lisää almuja, elämän, se herättää kateuden elämän,
toiselle, vieraan, toiselle, vihan,
ja, köyhä kerää almuja, ja, almuja, ja, kun almut ylittävät itse unelman,
minkä hän kituuttamalla on saavuttanut,
se, herättää toisessa, vihan ja kateuden,
ja, silloin, se ihminen, oma, elämän katsoo tosita,
ja, itse, elämän ei ymmärrä tai ajattele,
että, hän on saanut itse elämän, kaiken mistä unelmoinut voinut, on,
kun, toinen almuja kerännyt on, ja, kituutellut, vain, on,
ja, kun, hän tietää almujen, vuosien kerätyn,
on, silloin viha sitäkin suurempi,
sillä, almuista kerääntyy almujen suuri aarre, kuin aarrearkku,
jota, hän varjelee, mutta ei ymmärrä, itse ihmisten tyhmyyden,
sijaista, ajattelun, sijaista, itse vihan ja raivon,
ja, kertoo, köyhä omaisuudestaan,
ja, vihainen ihminen,
muuttuu, kymmeniksi, ja, sadoiksi, vihaisiksi ihmisiksi,
jotka, näkevät almujen, suuruuden,
mutta, ei itse kurjuutta ja elämääkin kovempaa elämää, köyhän,
ja, rikkinäisen ihmisen, joka on kuin nukke, heitetty nurkkaan,
kunnes nukke nousee, ja on taas, nukke,
ihmisyyden ja itse ihmisen,
Ja, silloin on viha kaikkein kovin ja suurin,
sillä, ketään ei saisi olla kuten nukke, elämän,
kenenkään elämä ei saisi olla kuin satua,
jossa, rikottu, nousee, ja, nousee jaloilleen, ja, on, oman elämänsä,
almujen, ja itse elämän, kurjaakin kurjempi sankari ihmisten silmissä,
mutta, omassa mielessään, kuin nukke, ihmisyyden,
ja, silti ihmisen kuvajainen, mikä katsoo,
itse, paholaista silmiin,
ja, näkee itse ihmisyyden ja itse ihmisten,
silmiin,
ja, näkee vain paholaisen silmät,
=/
N
ja, olet mukava ja rakastettava ihminen,
ja, olen mitä olen,
vajavainen, ihminen,
mutta, jos näen kauneutta ihmisen, ja, en lukuisten ihmisten,
paholaismaisuutta, itse ihmiskunnan ja ihmisten,
niin, silloin sinulla kauneimmat, silmät, ihmisen ja ihmisyyden on,
kun, näet, heikkojen ja, silti köyhän almuja keräävän ihmisen,
silmät,
jotka liikaa ovat nähneet,
itse, ihmisen ja ihmisen tyhmyyttä luontoa, kohtaan, ja tuhoa, silti, ja,
kuitenkin, kaikkea,
ympärillä ja maailmaa pahoinpidelleet, ovat,
itsensä tyhmyyden ja sivistymättömyyden,
jos, silloin näet almuja keräävän ihmisen,
ja, luonnon, mikä koittaa samalla tavalla selviytyä hengissä,
ihmisen ja ihmisen lukuisten, kuin itse ihmistä kaikkein heikoimpana, ja. silti,
vihaisempana kuin koskaan, vihaa hän tuhat kertaa enemmän,
itse luontoa, mistä kaikki olemme lähtöisin,
aivan, kaikki,
niin, silloin sinun silmäsi ovat kaikkeni,
ja, tunnen vain rakkautta, kun näen silmäsi,
sillä, niissä on rakkaus itsessään, ja,
silti kaikkialla,
missä kuljet,
sillä, jos rakastat almuja keräävää ihmistä, heiveröistä,
mitä, sadat vihanneet ovat,
silloin rakastat luontoa,
mitä, miljoonat ja sadat miljoonat, vihanneet, ovat,
=)
N
Terveisin Paksu Pekka,