Näinkö se meni?

Anonyymi

Aluksi oli kivaa, fantsua ja kova tiimi kun M sai H:n kieputettua sormensa ympäri, sai pomottaa ja päättää mitä tehdään ja milloin ja missä. Mitä julkaistaan instaan ja juostaan joka juorulehden palstoilla huudattamassa parisuhdetta, kiirehtimällä miestä asumaan yhteen, irtisanomaan oma asuntonsa ja vaatimaan jo muutaman kk jälkeen jälkikasvua? Täh, ei mitään järkeä?! 😲
👉 Sit lähdetään maksetulle "H:n järkkäämälle" matkalle Lappiin, jo lähtiessä oli naama mutkalla M:lla. Loppumatka oltiinkin sitten vielä enemmän naama mutkalla ja nyreänä kun ei ollutkaan samppanja - dinneriä ja laukkuja ja Spa-hoitoja H:n kukkarosta?
Yhtäkkiä loppu loma vietetään eri tavalla, H jopa kotiutuu mietintähetken jälkeen yksin, istuu terassilla ja ulvoo kuuta murheissaan.
Kävikö niin että kun H olikin irtisanonut jo asuntonsa, on pakko M joustaa, johon keksiikin loistoidea verhottuna "treenaamiseen" :tadaa, antaa H:n asua M kämpillä sen aikaa että ehtii hommata uuden asunnon ja saa ns. Säilyttää kasvonsa.
Nyt on musatkin valittu pyöräilystoorissa oikein tarkkaan"älä anna kenenkään seisoa sun tiellä, anna mennä go, go"😂
👉 Johon H pistää oman piikkinsä M takas:"ei tarvita juoksutreenejä 24/7,kun levolla ja palautumisellakin saa hyviä tuloksia".. Eli H todellakin on maininnut tuosta nonstop-menosta jotain, on otettu suuren maailman tyyliin niin nokkiinsa ja nyt ollaan poteroissa. Jäätelökin maistuu koska suru.
Noh, oishan se kiva että äiti viittis välillä molempien lastensa kanssa olla, mutta kun MÄ JA MINÄ👀MUN, MUN, MULLE..
Ihmiset osaa lukea rivien välistä jos jotain poistaa ig.

143

4426

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Haha, niin tais käydä? :) Marbella kutsuu ja dinnerit

      • Anonyymi

        Kyllä jotkut jaksaa miettiä Martinan elämää
        Ja vielä analisoida kilometrin verran . Ei hemmetti ole normaalia ajanvietettä tollanen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä jotkut jaksaa miettiä Martinan elämää
        Ja vielä analisoida kilometrin verran . Ei hemmetti ole normaalia ajanvietettä tollanen

        Mitäs itse niitä luet, ei ole tervettä

      • Anonyymi

        Hannu haluan sinua, heti enkä hetken päästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitäs itse niitä luet, ei ole tervettä

        Ei tullut edes loppuun luettua . Joo sairasta olettaa toisen asioita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä jotkut jaksaa miettiä Martinan elämää
        Ja vielä analisoida kilometrin verran . Ei hemmetti ole normaalia ajanvietettä tollanen

        Viittaako tuo 'analisoida'' p-suoleen, onko freudilainen lipsahdus vai totaalinen yksinkertaisen sivistyssanan moka by melkein stara itse? Ei taida olla 18:28 äidinkielenopettaja(kaan).

        Ja vaik olis tuskin ees kiinnostais tarkistaa piruuttaankin tuliko virheitä ym
        Haha

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä jotkut jaksaa miettiä Martinan elämää
        Ja vielä analisoida kilometrin verran . Ei hemmetti ole normaalia ajanvietettä tollanen

        Analisoida....??? 😂😂😂Minä yleensä analysoin😄

    • Anonyymi

      Oiskohan Levillä mennyt paremmin? Sehän Maran paikka monellakin lailla... 🌝

      • Anonyymi

        Jaa-a.. Vaikea sanoa. Kovin oli vähän noita onnitteluja muilta kavereilta, jos vertaa Siepin tai muiden stooreja, jos siitä meni kans hermo ja fiilikset. Huomionkipeä on, eikä saanut nyt tarpeeksi huomioo

        Onhan Sara vaan tuhat kertaa paremman näköinen, vaikka aika hyvissä lihoissa onkin, mutta silti, enemmin Sieppi, kuin kulahtanut, takakireä, manipuloiva ja valheita vääntävä Martina.

        Ai että paremman näköinen Sieppi,pornahtava paljastelia miestä vailla oleva,siksi käyttäytyy paljastavasti niin kyllä joku löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai että paremman näköinen Sieppi,pornahtava paljastelia miestä vailla oleva,siksi käyttäytyy paljastavasti niin kyllä joku löytyy.

        Pornahtava paljasteliJa on kyllä paremman näköinen kuin kulahtanut wntinen wannabe-tyrkky ja salarakas. Ja hakkaa varmasti nelikymppisenä Maran ulkonäön samanikäisenä. Sorry.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai että paremman näköinen Sieppi,pornahtava paljastelia miestä vailla oleva,siksi käyttäytyy paljastavasti niin kyllä joku löytyy.

        No Sieppi on entinen Miss Suomi, mitä Martina ei todellakaan ole. Eikä jo tämä titteli kerro sinulle, että Sara on kaunis ja kauniimpi naisellinen nainen, kuin miehekäs Martina ikinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ai että paremman näköinen Sieppi,pornahtava paljastelia miestä vailla oleva,siksi käyttäytyy paljastavasti niin kyllä joku löytyy.

        Ihan perus settii sen pukeutuminen ettekste käy rannal ollenkaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Sieppi on entinen Miss Suomi, mitä Martina ei todellakaan ole. Eikä jo tämä titteli kerro sinulle, että Sara on kaunis ja kauniimpi naisellinen nainen, kuin miehekäs Martina ikinä.

        Sai tittelin kun oikea valittu mis Suomi luopui kruunustaan
        Mä en näe miehekkyyttä Martinassa eikä moni muukaan
        Hyvin pieni siro kaunis nainen ja lihakset kohdillaan luonnossa paljon häneen törmännyt

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan Sara vaan tuhat kertaa paremman näköinen, vaikka aika hyvissä lihoissa onkin, mutta silti, enemmin Sieppi, kuin kulahtanut, takakireä, manipuloiva ja valheita vääntävä Martina.

        Sara on kyllä 10v- nuorempi, katsotaan mikä näköinen tankki on 39v.😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No Sieppi on entinen Miss Suomi, mitä Martina ei todellakaan ole. Eikä jo tämä titteli kerro sinulle, että Sara on kaunis ja kauniimpi naisellinen nainen, kuin miehekäs Martina ikinä.

        Sieppiä paremman näköisiä talla Stadin katukuvassa vastaan ihan solkenaan. Miss Suomi on laadultaan surkea kisa tavis ulkonäön omaaville ja jonkun verran keskipituutta pidemmille nuorille.
        Tsekatkaa esim. kansainvälisten missien pituudet.
        Sara on aika säälittävä eikä julkisuuskaan tarjoa enää huomiota ja sen varjolla tuloja.
        Omabn ikäluokan lätkämiljonäärit meni, mutta voi odottaa nk. toista kierrosta (kun eroavat jne.)

    • Anonyymi

      Onhan se nyt päästävä espanjan aurinkoon hyttysiä pakoon ja chanelia kainaloon, liian korkeilla koroilla harppomaan ja huojumaan👀

    • Anonyymi

      Narsisti Maralle ei sovi mukava,leppoisa ja jalat maassa oleva Hannu ,Hannu ansaitsee arvoisensa naisen eikä tuollaista itserakasta pikkukakaraa, joka teeskentelee niiiin hyvää äitiä ja ystävää .Ei ihme,että ystävätkin kaikonneet!

      • Anonyymi

        En olis itse paremmin osannu sanoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Totta :(

      • Anonyymi

        Etpä näytä tietävän (mikä on hyvä ) hänenkään elämästään paljoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Tollasia ihan samanlaisia on muillakin . Mut joidenkin vaan täytyy väkisin vääntää kaikki ilkeilyksi . Onko sellainen ihminen kateellinen ? Vaiko peräti narsisti

      • Anonyymi

        No tuskinpa Hannullakaan monta ottajaa on, kun tuon kaikkien tietämän pirttihirmun mukaan lähti edes pariksi kuukaudeksi ja hehkutti yhteenmuuttoa ja rakkautta loppuiäksi. Jätkä munasi itsensä perin pohjin. En usko että kukaan itseään arvostava nainen huolii jonkun Martinan exän. Eikä kyllä huoli varmaan kukaan Martinan historian tunteva täyspäinen mieskään enää Martinaa. Nyt yritetään välttää juttua ko. parin "loppuiän" = parin kk:n suhteen päättymisestä uutisoimalla kämpän ostosta. Tuokin "uutinen" on ollut otsikoissa jo moneen kertaan vai ostiko Martina montakin kämppää? Tuskin. Martina voitaisiin taas valita Suomen turhimmaksi julkkikseksi. Se tittelihän hänellä onkin jo muutaman vuoden takaa.

        Saapa nähdä miten pian Martinan kulissit alkavat romahdella...

    • Anonyymi

      Hyvä aloitus! Stefukin jo antoi silloin eron aikaan ilmi, että Maran kanssa ei ikinä voinut olla chillisti aina kauhea meno päällä. Ja veikkaan, että Hanskikin sen rupesi huomaamaan, kun synttäri viikonloppunakin varmaan olisi pitänyt 24/7 treenata. Eihän kukaan normaali jaksa vauhkoontunutta "urheilijaa" joka sitä ei edes ole. Ja kohta 40v.

      • Anonyymi

        Tuo 24/7 on totta,lepääminen tuo tuloksia,keho kehittyy levossa 👍

      • Anonyymi

        Muistelen samaa, Stefu valitti ettei saa "elää rennosti" elämää, kaikki on suorittamista. Nyt on suku ja kaverit saanu viettää iltaa Hangossa ilman että lamput sammuu 22 👌

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo 24/7 on totta,lepääminen tuo tuloksia,keho kehittyy levossa 👍

        Kyllä maar näi on!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistelen samaa, Stefu valitti ettei saa "elää rennosti" elämää, kaikki on suorittamista. Nyt on suku ja kaverit saanu viettää iltaa Hangossa ilman että lamput sammuu 22 👌

        💟💟💟💟💟💟💟👏

      • Anonyymi

        Ja Sofia pyysi rahaa ja silikoneja ja matkoja ja asuntoja, hoitoja loputtomiin..missä lie nyt on pers arkiset kadonneet..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja Sofia pyysi rahaa ja silikoneja ja matkoja ja asuntoja, hoitoja loputtomiin..missä lie nyt on pers arkiset kadonneet..

        Ja Sofia sitä ja tätä. Sofia on sanonut, että haluaa instassaan keskittyä kauneudenhoitoon ja hyvinvointiin. Samat lumput on päällä kuin ennen Stefua ja Nikoakin. Ulkomailta ja second hand -shopeista ostettuja tai kuvauksia varten lainattuja kavereilta tai liikkeistä. Kauhea huoli Stefun rahoista. Stefu on pistänyt rahansa pokerinpeluuseen, strippiluoliin ym. ja ökyilyyn.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistelen samaa, Stefu valitti ettei saa "elää rennosti" elämää, kaikki on suorittamista. Nyt on suku ja kaverit saanu viettää iltaa Hangossa ilman että lamput sammuu 22 👌

        Stefu mennyt taas toiseen ääripäähän, kuten tuomiosta tiedämme.
        Todellista RENTOUMISTA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stefu mennyt taas toiseen ääripäähän, kuten tuomiosta tiedämme.
        Todellista RENTOUMISTA.

        No ainakaan ei ole Mara akka komentamassa. Soffe ei sitä valtaa tule saamaan. Stefu sen tietää enkä usko, että enään antaakaan ex jälkeen. Nauttii elämästään. Tosin väärällä tavalla sen kaikki tietää. Kaikki niin säälittäviä omilla tahoillaan.

      • Anonyymi

        Kyllä hän on urhrilija otahan selvää ketkä sitä titteliä.voi käyttää
        Vai Ahaa. Siis et tiedä
        Eikös ex ollutkin ja ole sellanen kaljaveikko ettei muu kun remuaminen tai pää sekasin ole hänen tyyliänsä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muistelen samaa, Stefu valitti ettei saa "elää rennosti" elämää, kaikki on suorittamista. Nyt on suku ja kaverit saanu viettää iltaa Hangossa ilman että lamput sammuu 22 👌

        Alkoholistit ei tarvitse itsenäistä naista, koska niiden heikko itsetunto, ei tuu sitä kestämään ollenkaan.Paras nainen on Sofi, koska mies pystyy sen alistaa ja tehdä mitä tykkää naiselle.

    • Anonyymi

      Sympatiat kyllä tuolle Hannulle.

    • Anonyymi

      Hannu, sympatiat täältäkin! Parempi yksin kuin tossun alla ❤️

      • Anonyymi

        Hannu rakas olet fiksu komea raitis ja hyvä sängyssä.🤣♥️

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hannu rakas olet fiksu komea raitis ja hyvä sängyssä.🤣♥️

        Kiitos rakas!

    • Anonyymi

      Onkohan huomisessa Seiskassa jotain?

    • Anonyymi

      Maran aika julkisuudessa alkaa olla ohi 🙏

      • Anonyymi

        Ainakin pohja on pudonnut jos miettii minkälainen "Hyvinvointi valmentaja" (uskottava) on jatkuvasti lööpeissä eikä hyvällä tavalla.
        Mies vaihtuu kuin sukat, keskittyy mainostamaan epärelevantteja tuotteita hyvinvoinnin nimeen jne

        Miehet todella vaihtuu ja lapset ei vaan mahdu kuvioon. Hannukin se meinas mennä passaajan rooliin tälle huippu feikki urheijalle. Mutta onneksi faneja riittää jotka kanssa riehuvat 24/7 eteenpäin viis perheestä. Taisi nuppi kupsahtaa nurin lapissa, jos Hannu ehdotti rauhoittumista. Varmaan ilta saunastakin täytyi vetää kunnon uinnit ettei vaan kroppa rauhoitu. Hyvä Hannu kaljasi ainakin ansaitsit.

    • Anonyymi

      Sinä se vaan jaksat🤣

    • Anonyymi

      Honey moon-aika kestää kahdesta kuukaudesta kolmeen vuoteen, sitten alkaa arki ja toisen huonoihinkin puoliin tutustuminen ja silloin ihastuminen ja rakastuminen muuttuu rakastamiseksi, jos on muuttuakseen. Ehkä tällä parilla nyt tuo aika menossa...

      • Anonyymi

        Aika nopeaan tuli arki. Kaikki pitäisi olla kyllä tässä kohdin melko ihanaa (kesä vielä ja kaikki). Mara juokse go go sen osaat. Ja miehet toiseen suuntaan niitä, kun on riittänyt. Hannulla ei taida olla rahaa lepytellä niinkuin exällä.

    • Anonyymi

      Onkohan tässä nyt vaan taas ylitulkintaa toisten somejulkaisujen perusteella? Jos haluavat viettää vähän erillään aikaa ennen yhteenmuuttoa?

      • Anonyymi

        Sekin voi olla, enhän asu siellä heillä. Mutta pistän merkille asioita enkä ole ainoa. Eikä tuossa mikään ole sen ihmeemmin "yli". Noinhan on tapahtunut.

      • Anonyymi

        Äläpä lässytä joutavia! Muuton oli määrä tapahtua jo 1.7. Eli saman kuukauden aikana suuresti julistettu yhteenmuutto ja vielä ehtivät erilleenkin muuttaa. :D Voikohan Hannu-rakas vielä perua irtisanoutumisensa vai mihin on mahtanut muuttaa Martinan tossun alta?

    • Anonyymi

      Jodelista luin että joku oli kuulemma ollut Saariselällä yhtäaikaa ja alkoa oli toisella osapuolella mennyt ja siitä sitten tullut jotain suun koputtamista. Jodelin tietotoimisto myös tietää, että Rambo ollut kova juhlimaan Helsingin yössä.

      • Anonyymi

        Mä arvasin! Mutta toivotaan, että saavat asiat sovittua ja yhteiselo jatkuu rauhallisemmissa merkeissä.

      • Anonyymi

        En tiedä, pitääkö tämä paikkansa, mutta voisi hyvin pitää. Hannun mieltymys olueen on tullut aika selväksi. Martinalla on aikaisempia huonoja kokemuksia päihteistä tykkäävästä miehestä eikä varmaan halua toista samanlaista. Vielä pahempi, jos mies pilasi syntymäpäivän ja onnellisen olotilan.

      • Anonyymi

        Jodelin tietotoimisto kertoo faktaa. Osaako Jodelin tietotoimisto kertoa sitä että miiiiiissä viiiitussa on Martinan pt-kurssitodistukset??? :DDDD

      • Anonyymi

        Nämä on taas näitä juttuja. Eihän siellä edes näkynyt muita ihmisiä. Eikö voi ottaa edes olutta enää julkisella paikalla, kun siitäkin nousee kauhea haloo. Melkein kaikki nuo Rambon ikäiset lätkämiehet ovat olleet kovia juhlimaan. Ei se mikään uutinen ole. Muistaakseni, kun lätkäjoukkue palasi MM-kisoista 2011 tms., koko jengi oli aivan umpihumalassa ja kuvattiin vielä uutisissa. Tuskin Hannu Saariselällä öykkäröi ja kyllä Martina on varmasti tiennyt Hannun jo entuudestaan. Tunsivathan Esko ja Stefukin Hannun. Voi jeesus näitä Jodeleita. Eikö ne sulkeneet sen juorupalstan Jodelilla, kun mode ei ehtinyt poistaa kaikkia törkeyksiä ja kunnianloukkauksia. No se palsta on ainakin poliisin tarkkailussa. Odotan, että tätäkin palstaa aletaan tarkkailemaan. Sen verran nimitellään naisia h..riksi ja miehiä alkoholisteiksi.

    • Anonyymi

      Viina on viisasten juoma. Stefusta Maralla varmaan lämpimiä muistoja...
      Ei ihme, jos on varpaillaan...

      • Anonyymi

        Stefun vika Rampon juopottelu! Marsussahan ei koskaan mitään vikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Stefun vika Rampon juopottelu! Marsussahan ei koskaan mitään vikaa.

        No on se paskaa jos mies juo. Meillä ei juo minä eikä puoliso. Jos eroaisin niin vain absolutisti treenaava kelpaisi. Inhottaa viinin tai oluen hajukin. Pisteet Martinalle. Ei ole kivaa, jos toisella karkaa mopo käsistä. Se on ällöttävää ja säälittävää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No on se paskaa jos mies juo. Meillä ei juo minä eikä puoliso. Jos eroaisin niin vain absolutisti treenaava kelpaisi. Inhottaa viinin tai oluen hajukin. Pisteet Martinalle. Ei ole kivaa, jos toisella karkaa mopo käsistä. Se on ällöttävää ja säälittävää.

        Julkkisjuoruihin kuuluu tuskin sinun surkea elämäsi.

        Mukavaa, että täällä on noin kunnollisia ihmisiä. Varmaan tavaratalossakin kyttäät ihmisten ostoksia ja päivittelet, jos jollain näet olutta tai siideriä ostoskärryissä. Käytkö koskaan ravintolassa syömässä, kun siellä saattaa haista viini tai olut?

        Käyn ja tilaan mineraalivettä. Käyn paljonkin ja lehtikuohu on oikein hyvää juomaa 👍 Mikä helvetti siinä on, että jos et juo, joudut selittämään? Ei kiinnosta herätä pää kipeänä ja treenit kärsii. En halua (minä myöskään) jättää yhtään treeniä välistä alkoholin takia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Julkkisjuoruihin kuuluu tuskin sinun surkea elämäsi.

        Eipä noilla mainitsemillasi julkkiksilla oikein näytä olevan elämää.

    • Anonyymi

      Ei liity tähän, mutta mihin se Roopen ja Martinan Office hävisi? Vai onko nyt vaan lomaa kaikilla ja syksyllä jatkuu kuvaukset siellä jne.

      • Anonyymi

        Roope nuuhkii tryffeleitä
        Martina koskettelee tähtiä
        Syksyllä sitten taas harpotaan suojatiellä kahden metrin askelilla kahvikupit käsissä ja pelle luontokuvaaja napsii kuvia

      • Anonyymi

        Eiköhän Roope saanut tarpeekseen niin kuin kaikki muutkin ja nosti kytkintä.

      • Anonyymi

        Toimisto tekee nuo Martinan imelimmät captionit instoihin. Kun Martina oli Dubaissa, Paperplanesj hoiteli instatiliä. Eli kyllä toimisto toiminnassa on.

    • Anonyymi

      Hannu oli napsauttanut oluen auki salaa klo 22 jälkeen ja vanha Martta kuullut sen. Martta oli vaan viekkaana esittänyt nukkuvaa, siitä tämä episodi alkoi.

      • Anonyymi

        Hannu on tosi mies ja Hannulla oli taskumatti mukana pyöräretkellä. Siitä se sitten alkoi. Miksei voi selvittää asiat keskenään ennen kuin menee antamaan höpöhöpöjuttuja naistenlehteen. Ja sitten jo olevinaan muutetaan yhteen. Nyt Hannu: Run ja lujaa.

    • Anonyymi

      Mitä paskaa tää aloitus on?
      Pariskunta nähtiin aamulla Leppävaaran urheilupuistossa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Mitä Hämeenlinnaan kuuluu?

    • Anonyymi

      Erosivatko ne nyt ???
      Oikeesti 😱

      • Anonyymi

        En usko, ei Martta päästä Hannua menemään. En luovu susta koskaan...Ja Hannes jää kiltisti tossuksi.

    • Anonyymi

      ihmettelen tuota miten martsu ei tunnu koskaan lepäävän. koko ajan on menossa jossain, ainoa hetki kun lepää on se kun käy nukkumaan. eikö jsokus vois vaan olla? eikä tekemässä muuttoa uuteen kämppään, menossa ulkomaille...

      • Anonyymi

        Miksi pitäisi levätä kun nukkuu 10 h yöunet? Hyvä kun on elämässä vauhtia. Sängyssä ehtii makaamaan vanhuksena. En ymmärrä ihmisiä, jotka vaan on eikä tee mitään.

      • Anonyymi

        Lepäähän se. Menee joka ilta klo 22 nukkumaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lepäähän se. Menee joka ilta klo 22 nukkumaan.

        Eikä kaikki halua olla passivisia sohvaperunoita. Liikunnasta tulee hyvä olo. Samoin siitä, että suunnittelee ja toteuttaa uusia juttuja. Miksi pitäisi junnata paikallaan, kun muutakin voi tehdä... ihan oikein...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi levätä kun nukkuu 10 h yöunet? Hyvä kun on elämässä vauhtia. Sängyssä ehtii makaamaan vanhuksena. En ymmärrä ihmisiä, jotka vaan on eikä tee mitään.

        Lepoa/palautumista urheilusuorituksesta on muukin lepo kuin nukkuminen, dorka

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi pitäisi levätä kun nukkuu 10 h yöunet? Hyvä kun on elämässä vauhtia. Sängyssä ehtii makaamaan vanhuksena. En ymmärrä ihmisiä, jotka vaan on eikä tee mitään.

        Haudassa ehtii levätä. Pitää elää täysillä, elämä on lyhyt, nautitaan ja annetaan muidenkin nauttia.

    • Anonyymi

      Martinan urheilu on kyl välillä vähä maanista. Selkä hajoaa, jänteet repeää, tullaan auton yliajamaksi, mut hei juoksemaan. Ehkä edes Hannu ei pysynyt vauhdissa mukana.

      • Anonyymi

        Hannu tajus jutun juonen ja otti takapakkia

    • Anonyymi

      No Martina ei varmaan laukuista enää välitä tajuaa että jokin luxus laukku ei tee elämää yhtään paremmaksi,laukkuja ihan tarpeeksi jo.

      • Anonyymi

        Kyllä välittäisi kovasti vielä laukuista jos joku niitä hänelle ostaisi. Ei ihminen perusluonteeltaan yhdessä yössä muutu. Miljonääri on varmasti vielä haussa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä välittäisi kovasti vielä laukuista jos joku niitä hänelle ostaisi. Ei ihminen perusluonteeltaan yhdessä yössä muutu. Miljonääri on varmasti vielä haussa.

        Urheilulaukku

    • Anonyymi

      Sitä ei tiedä kukaan ,kun ei tiedä itsekään mikä tämän sairaanloisesti suorittajan saisi rauhoittumaan. Hänen tapaansa elää ei mahdu lapset eikä mikään muukaan jotka sotkevat hänen rutiininsa.

      • Anonyymi

        Jos joku elää elää eri tavalla, ei haittaa ketään. Itse menen aamusta iltaan, teen töitä, urheilen ja vielä opiskelen työn ohessa. Siinä samassa kasvatettu lapset ja heillä erinomainen koulumenestys. Ymmärrän Martinaa hyvin ja itse olen samanlainen. En pysty päivää olemaan paikallani. Ihanasti kokee paljon asioita, saa aikaan ja elämä on vauhdikasta. Välillä ketuttaa jos iskee vaikka flunssa. On vaikeaa sairastaa. Love it!

        Ihan omasta pikku päästästikö repäisit taas tuonkin jutun? Ei tässä sinusta olekaan kyse. Häslää vaan ihan rauhassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos joku elää elää eri tavalla, ei haittaa ketään. Itse menen aamusta iltaan, teen töitä, urheilen ja vielä opiskelen työn ohessa. Siinä samassa kasvatettu lapset ja heillä erinomainen koulumenestys. Ymmärrän Martinaa hyvin ja itse olen samanlainen. En pysty päivää olemaan paikallani. Ihanasti kokee paljon asioita, saa aikaan ja elämä on vauhdikasta. Välillä ketuttaa jos iskee vaikka flunssa. On vaikeaa sairastaa. Love it!

        Miten Martinan koulutus?

        Sun elämä ei kiinnosta ketään.

    • Anonyymi

      Täällä näköjään mielenterveyspotilaat taas kirjottelevat. Voimia päiväänne. Muistakaa lääkkeet!

    • Anonyymi

      Oli kuulemma heittäytynyt väkivaltaiseksi.varma tieto...arvatkaa kumpi???

      • Anonyymi

        Höpö höpö

      • Anonyymi

        Ei ole vaikea arvata.
        Hannussa on enemmän munaa kuin päälle päin näytti, tajusi nopeasti että tuollainen nainen EI tule olemaan hänen tulevien lastensa äiti.

    • Anonyymi

      Kuinkahan kukaan uskaltaa olemaan Martinan kanssa. Jotenkin negatiivinen ihminen

      • Anonyymi

        "jotenkin" on lievä sana...

      • Anonyymi

        Käyttääkö jotain hormoneita... pelottavahan hän on, arvaamaton ja aggressiivinen.

        Onnea Hannulle, fiksu mies, teki ainoan oikean ratkaisun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "jotenkin" on lievä sana...

        Martina on pelottavan negatiivinen ihminen !!!

    • Anonyymi

      Eivät ole kumpikaan stooreja nyt laittaneet 🥺

      • Anonyymi

        Eivät ole, paitsi nyt Mara juoksee seveniä ja torstaita pakoon

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät ole, paitsi nyt Mara juoksee seveniä ja torstaita pakoon

        Siksikö äkkilähtö ulkomaille?

    • Anonyymi

      Kovin on hiljasta, missä on nyt suurin elkein MUN MUN MUN MIES, hehkutus ja muu shaishe mitä nyt on kk kaupalla saanu kestää. 😂
      Eivät liiku yhdessä, nytkö tämäkin mies sai äidilliset otteet tuntea ja ovi kävi?

    • Anonyymi

      Herran jestas sentään 🗯️☠️ mitä huumeita tää aloituksen tekijä on taas vetäny.Aivokapaseetti näyttää DD}}}}}}}} - - - - -}. HOITOON JA NOPEASTI. !!!!!!

      • Anonyymi

        Sun tekstistä päätellen oot aikamoisessa pöllyssä...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sun tekstistä päätellen oot aikamoisessa pöllyssä...

        Siltä näyttää 👀

    • Anonyymi

      Hannu-parka, luuli varmaan olevansa jotenkin poikkeuksellinen että juuri hän pärjäisi Marsun kanssa, toisin kävi. Ja ehti käydä töppäämässä itsensä jo naistenlehdessäkin...

    • Anonyymi

      Sanoiks joku suorassa lähetyksessä Hannulle ettei tuo tule kauaa kestämään? Jottai sellaista muistelisin.

    • Anonyymi

      Noni, mitä mä sanoin 😂😳Marbella kutsuu

      • Anonyymi

        🙈🙈🙈

    • Anonyymi

      Joku tuossa M:n naamassa etoo. En tiedä mikä, ehkä hieman kirveellä veistetyn näköiset leukaperät. Jotenkin massiivisen oloinen pää. Vihaisen ja omahyväisen näköinen perusilme. Run fast away, as fast as possible...

      • Anonyymi

        Ap on sun kanssa täysin samaa mieltä 👍 en ole ikinä naisesta tykänny eikä se muutu. Ei auta krokotiili kyyneleet taas jossain ohjelmassa, nyt mokas pahasti Mara kun sotki Hannunkin elämän. Häpeis jos osaisi, edes!?

      • Anonyymi

        Negatiivinen luonne paistaa läpi tästä naisesta kaikessa mitä tekee.

        Törkeästi oli haukkunut Noora Hautakangastakin Selviytyjät ohjelmassa aikoinaan. Tuotannon piti puuttua asiaan. Vanha juttu, mutta luin sen vasta nyt, kun Noora kertoi miten misseys vaikutti häneen.

        Ei ihmisen todellinen luonne muutu. Ahneus ja omahyväisyys.

        Kyllä vaikuttaa vastenmieliseltä ihmiseltä, kun luki tuosta Noora Hautakankaan haukkunisesta.
        Eikö tällä Martiinalla ole mitään käytöstapoja vai onko vaan niin kateellinen kauniille misseille, jotka on lisäksi sympaattisia. Itse, kun ei päässyt edes finaaliin.
        Eikö Martiina kestä kauniimpia naisia kuin mitä itse on?

      • Anonyymi

        Viikset?

      • Anonyymi

        Samaa mietin, joku hänen kasvoissa on hyvin epämiellyttävää, en nyt lähde tarkemmin erittelemään, mutta luonne taitaa olla myös synkkääkin synkempi, kaikista somepostauksista huolimatta.

        Juu tiedän , kyllä sieltä vastaus tulee alta aikayksikön, että katso läski peiliin....hahhaaa

    • Anonyymi

      Alkaa kyllä jo käymään sääliksi naista. Kauheaa esittämistä koko elämä. Julkkiksena olo ei ole helppoa.

    • Anonyymi

      Siis onko noin lapsellisia aikuisia kun tuo aloittaja? Näyttää noita olevan, ei tervettä.

      • Anonyymi

        Totuus iskee sullekin vielä, voi raasu sinisilmäinen

    • Anonyymi

      Kyseinen julkkis on ihan itse halunnut tuoda joka käänteen julki oikein tv-sarjoissa asti, joten kiittäköön itseään jos kaikki ruoditaan. Ja käytös on sellaista ettei se ihan normia ole.

      • Anonyymi

        No mutta eihän toi oo paha, vakuutus korvaa? Ei tuollaisesta kannata ainakaan suuttua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta eihän toi oo paha, vakuutus korvaa? Ei tuollaisesta kannata ainakaan suuttua.

        Liikennevakuutus korvaa vastapuolen eli syyttömän esine- (=auto) ja henkilövahingot. Liikennevakuutus on pakollinen, lakisääteinen.
        Oman auton (syyllisen) korvaa vapaaehtoinen kasko. Omavastuu yleensä 200 euroa. Jos sitä ei ole tai sitä ei ole myönnetty, se on kaivettava omaa kuvetta, se on voi voi sitten.
        Ja bonukset laskee, mikä on suomeksi sitä, että vakuutusmaksu nousee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No mutta eihän toi oo paha, vakuutus korvaa? Ei tuollaisesta kannata ainakaan suuttua.

        Ei taida vakuutus ( kasko ) korvata Fiatin korjausta , jos kuljettaja törmää kolmion takaa suoraaan toisen auton kylkeen ! Vastapuolen auton korjauskulut kylläkin !

    • Anonyymi

      Juntti aloittaja puhuu kovasta tiimistä🤭🤭🤭🤭, hieman asiayhteys tökkii! Juntti on juntti vaikka voissa paistais vai miten se meni😊

      • Anonyymi

        Kyllä se Mara itse puhuu kovasta tiimistä, puusilmä 😂

    • Anonyymi

      Eikö jossain psykologian opuksessa ole tämmöiselle epävakaudelle ihan joku koodikin? 🤔

    • Anonyymi

      Olisko jokin persoonallisuushäiriö?

      • Anonyymi

        Kyllä, vahvasti on persoonallisuushäiriö ?

    • Anonyymi

      Persoonallisuushäiriöstä on täällä palstalla joku aiemminkin kirjoittanut, että olisi jo ilmennyt koulussa. Siitä en tiedä pitääkö paikkaansa.

    • Anonyymi

      Kiinnostuin aiheesta ja löysin tämän. Äkkipikaisuus ja huomionhakuinen, muttei epäsosiaalinen. Ei siis suoraan yks yhteen mikään, mutta raskasta on kaikille osapuolille.
      " Ryhmä B: tunne-elämältään epävakaa, epäsosiaalinen, huomionhakuinen ja narsistinen persoonallisuushäiriö

      Tunne-elämältään epävakaa persoonallisuushäiriö: tunne-elämältään epävakaalle persoonallisuudelle ominaista on riitaisuus ja taipumus toimia hetken mielijohteesta.

      Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö: epäsosiaalisessa persoonallisuudessa henkilö on välinpitämätön toisten tunteita kohtaan ja saattaa olla turhautunut tai väkivaltainen.

      Huomiohakuinen persoonallisuushäiriö: huomionhakuinen kaipaa jatkuvasti muiden huomiota, joko kielteistä tai myönteistä, eikä ole kiinnostunut niinkään muiden asioista kuin omistaan.

      Narsistinen persoonallisuushäiriö: narsisti voi olla aluksi rakastava kumppani tai ystävä mutta voi silmänräpäyksessä muuttua toista mitätöiväksi. Hänellä on jatkuva tarve saada ihailua.

      Ryhmä C: es­ty­nyt, riip­pu­vai­nen ja vaa­ti­va per­soo­nal­li­suus­häi­riö
      Riippuvainen persoonallisuushäiriö: riippuvainen ihminen tarvitsee muiden tukea ja turvaa ja vaatii muilta vahvistusta omille päätöksilleen ja tekemisilleen.

      Estynyt persoonallisuushäiriö: estynyt henkilö kärsii riittämättömyyden tunteesta ja on äärimmäisen herkkä kielteiselle arvostelulle.

      Vaativa persoonallisuushäiriö: vaativa muistuttaa estynyttä, mutta kelpuuttaa vain täydellistä jälkeä etenkin itseltään. Muut tuntuvat hutiluksilta.

      Lähde: Terveyskirjasto.fi

    • Anonyymi

      Narsistinen persoonallisuushäiriö on kiinnostava.

    • Anonyymi

      Laina ilman vakuuksia 1000000 eur asti
      Rahat tilille jopa 15 minuutissa
      Yli 300 000 asiakasta Suomessa
      Lainapäätös jopa 2 minuutissa
      Lainamäärä
      1000 - 1000 000 €
      Laina-aika: 12 - 240 kuukautta
      Vuosikorko:2 %
      Ota yhteyttä suoraan minuun sähköpostitse:
      Sähköpostiosoitteeni: smajslova.jarmila@hotmail.com
      Sähköpostiosoitteeni: smajslova.jarmila@hotmail.com

    • Anonyymi

      Miesten ja naisten hajusteiden tarjoukset 17 €
      myy tärkeimpien tuotemerkkien hajusteita, alkuperäisiä 100 ml: n tuotteita, yli 5000 viitteitä, myynti vähintään erässä 10, azzaro yves st laurent vasemmalla rannalla paco rabane, thierry mugler, nina ricci jne ...
      erevan_boutiq@ymail.com

      Minna Fakenews 😂

    • Anonyymi

      En usko että Hannu hirveesti juo kun roppa on kunnossa ja kovasti treenaa.
      Säälin stefania jo aikanaan kun muija pompotti koko ajan

      • Anonyymi

        Juopot on monesti laihoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juopot on monesti laihoja.

        Todellakin, juopot ovat laihoja, vaikka muuta helposti ajatellaan.

    • Anonyymi

      Jokainen joka polkee vaikka sanotaan 150-200km 30 helteellä on yhden oluensa ansainnu, jo ihan palautuksenakin. Ei se tee ihmistä holistiks, olkoon Minna mitä mieltä hyvänsä.

      • Anonyymi

        Martina nimenomaan sanoi että "olet sen ansainnut" kun Hannu näytti että ottaa yhden oluen sen reissun jälkeen jossa ketjut katkesi. Mutta nyt on sanottava että jos joku töpeksii liikenteessä siten, että tulee kolmion takaa jonkun kylkeen, niin ei siitä tarvitse päätä silitellä. Toivon vaan että nopeasti torppaisivat nu erohuhut koska en mitenkään usko että pitää paikkansa. Sillä samalla sähköautolla näytti Hannu olevan eilenkin liikenteessä.

    • Anonyymi

      Pitääkö olutkin ansaita?

      • Anonyymi

        Tiiät kyllä mitä tolla haetaan. Sama se vaikka siinä lukis pizza tai suklaapatukka. Mut jos tullu pohjoisessa sota Alkon käytöstä, niin missä menee raja kun toinen siitä saa alkaa sanomaan.

    • Anonyymi

      Ei kait 38v lapseton sinkkumies ala yhtäkkiä muijan tossun alle menemään. Saatikka leikkimään isäpuolta muiden miesten esiteineille. Hullua.

      • Anonyymi

        Oikein!!

      • Anonyymi

        Ei ainakaan kukaan täydellä järjellä varustettu miespuolinen henkilö.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ja miksi suomalaiset jännittää?

      Taas nähtiin osoitus siitä tuolla Tokiossa kun meidän ukko jännitti kisansa pipariksi. Eihän muut jännitä mitään. He vaan roiski haulikolla naama peru
      Maailman menoa
      136
      1647
    2. Olipa hyvä sarja Sofian salaisuudet

      Sofian ulosanti niin miellyttävää kuunneltavaa, toista kuin Maran öö, öö, tota, tota, mmmm, mmmmm. Ja Stefun äitikin oli mukana miesystävänsä kanssa,
      Kotimaiset julkkisjuorut
      186
      1604
    3. En kaipaa enää "kaivattuani"

      Tai siis kaipaan, mutta en voisi kuvitellakaan enää meitä mihinkään suhteeseen. En toivo häneltä yhteydenottoja, enkä myöskään mielellään haluaisi en
      Ikävä
      98
      1411
    4. Sofia naureskelee Nikolle avoimesti

      Ilkeä akka https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/23a3e901-b255-4986-acc4-287acedfded6
      Kotimaiset julkkisjuorut
      77
      1291
    5. Miksi Martina oli niin kamala Sofialle?

      Eron tullessa kuitenkin Martina oli kiitollinen, siunattu, onnellinen. Onhan tuo ihan tavanomaista että kaverin mieheen voi rakastua . Rakastuihan Mar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      94
      1170
    6. Kiitos Seiskalle Sofian nolaamisesta!

      Pitkän aikaa Seiska selkeästi mielisteli pellepariskuntaa. Ei pienintäkään juttua esimerkiksi pellepariskunnan vapun sekoilu- ja riitelybileistä Levi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      46
      1074
    7. Mara Taas kiitollinen

      Mä en kestä😂.. Mara Taas kiitollisena istuu rannalla, eikö se vois keksiä jo jotain muuta tekstiä. Monta kuvaa taas missä MINÄ, MINÄ. Ja taas mennään
      Kotimaiset julkkisjuorut
      69
      1018
    8. Analysoi teidän kohtaamisianne

      Mikä niissä vaikuttaa siltä että tunne on molemminpuolinen?
      Ikävä
      65
      939
    9. Kesäloman loppuminen ahdistaa

      Töihin paluu huomenna ahdistaa ihan helkutisti vaikka olen etätöissä. Työskentelen insinöörinä ja työt on välillä todella vaikeita ja joutuu tekemään
      Ahdistus
      26
      888
    Aihe