On tullut ilmiöksi chathuoneessa Vanhimmat, että jotkut yksilöt siellä katsovat aiheellisiksi mollata ja alentaa ihmisiä, joilla on paino-ongelmia.
Kuitenkin esim rasismi ja kaikenlainen vihapuhe lienee tuomittavaa.
Jos ihan tiettellisesti lähestytään esim langanlaihuutta, liittyy siihenkin monenlaista lieveilmiötä: pakonomaista urheilua, anoreksiaa ja ties mitä.
Addiktihan sekin on, ettei voi olla kiduttamatta itseään fyysisesti näännyksiin vaikkapa juoksemalla.
Espanjalaisen tutkimuksen mukaan joillakin yksilöillä on havaittavissa selvää sydämen eteisten vajaatoimintaa pian kestävyysurheilukilpailun jälkeen.
– Kestävyysurheilu aiheuttaa sydämen eteisten toiminnassa on akuutteja muutoksia, mutta yksilöiden välillä on suuria eroja siinä, kuinka voimakkaasti suuri rasitus vaikuttaa sydämeen. Lääkäreiden olisi siis syytä olla tietoisia mahdollisista sydämen rytmihäiriöistä paljon urheilevilla ihmisillä
Aika moni ns. kestävyysurheilulla itseään rääkkäävä vanhenee ennen aikojaan. Vaikka kroppa on ns. timmi, kasvoilla näkyy juonteet, uurteet ja kärsimyksen jäljet.
Kysymys kuuluukin, haluatko olla terve, hieman pyörä ja siloposkinen, sirkeäsilmäinen, elämästäsi nauttiva keski-ikäinen,
vai itseäsi rääkkäävä, etukumaraan koukistuntu koukkuselkä, kasvot uurteilla, lihaa ei luiden päällä, mutta selvästi ennen aikojasi vanhentuneen oloinen?
Eikö sekin ole jokaisen oma valinta?
Lihavuuden nostaminen silmätikuksi
3
1007
Vastaukset
- Anonyymi
Kuka se nyt mollaa ja ketä,liikapaino on ongelma ei hoikkuus ja siitä mielipiteensä kertominen ei ole loukkaavaa,ylipaino on suomessa ongelma niin kuin missä tahansa,espanjalaiset tutkimukset eivät kerro totuutta,koska maassa lihan syönti Euroopan suurinta.
- Anonyymi
Säästäkää ylipainoiset selityksenne diabeteshoitajallenne. Yli 60 prosenttia ylipainoisista sairastuu kakkostyypin diabetekseen ennen viidettä kymmentä ikävuottaan.
- Anonyymi
Vanhimmat chathuoneessa tietyt mollaavat kaikkea ja kaikkia. Siellä ei kannata ottaa kaikkea vakavasti, lääkäreissä ja hoitajissakin on ylipainoisia ja laihatkin sairastaa.
Itse olen normaalipainoinen, enkä mollaa muita ihmisiä, jokainen eläköön omaa elämäänsä ja piste.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k395278- 853772
- 503180
- 113055
- 623045
Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t562393Kiusaaja otti yhteyttä, mitä tekisit?
Minulle kävi näin pari kk sitten. Olin aluksi todella ystävällinen. Sanoin, että olin jo unohtanut jne. Asia jäi vai1481892- 411878
Tuksu on edelleen sinkku - nuori Joonas jätti!
Hihhahihhahhaahheee Joonas keksi hyvän syy. : Tuksu on liian Disney-prinsessa hänelle. (Mikähän prinsessa lie kyseessä….101835- 181751