Tapasin uskovaisen miehen. Heti ensimmäisenä tervehtiessämme hän tunnusti uskonsa. Esitellessään itseään hän mainitsi olevansa ateisti. Hän siis uskoi, että Jumalaa ei ole olemassa.
Ehkä pappina herätin miehessä monenlaisia ajatuksia ja tunteita, ja siksi sain mahdollisuuden mielenkiintoiseen keskusteluun. Keskustelun aikana ja sen jälkeen jälleen kerran mietin, miksi uskon niin kuin uskon ja miksi teen papin töitä.
Miehen mukaan uskonnot ovat ihmisten keksintöä, ja ne ovat tuoneet maailmaan paljon kärsimystä ja pahaa. Esimerkkinä hän mainitsi muun muassa ristiretket, katolisen kirkon järjestämät vainot ja nykyajan islamilaiset itsemurhapommittajat. Siksi tuo mies sanoi uskovansa ihmiseen eikä uskontoon.
Minä olin asiasta eri mieltä. Minä en usko ihmiseen, enkä uskontoon. Uskonnot ovat liian usein välineitä ihmisten vallankäytölle ja ahneudelle, ja Jumalaa käytetään perusteena pahaan ja vääryyteen. Ajattelen siis, että uskonnoissa näkyvä paha ja vääryys eivät olekaan Jumalasta, vaan ihmisistä, jotka käyttävät niitä välineinään ajaessaan omia etujaan. Samalla tavoin ihmiset ovat pahan välineenä käyttäneet hyväkseen myös ateismia muun muassa Neuvostoliitossa.
Keskustelun kuluessa minulle tuli tunne, että tuo ihminen ei ollut koskaan päässyt tuntemaan Jumalaa, vaan hän oli aina nähnyt ainoastaan ihmisen ja tämän rakentamat jumalat. Minussa hän näki ihmisen, joka toimittelee uskonnollisia rituaaleja ja sumuttaa lähimmäisiään jumalalla sekä muulla uskonnollisella hölynpölyllä saadakseen itselleen toimeentulon.
Kuinka sitten pääsisi näkemään Jumalan kaiken inhimillisen sijasta? Onko se ylipäätään mahdollista? Minä uskon, että on. Ehkä Jumalan täytyy avata silmämme näkemään kaikki inhimillinen ja siihen liittyvä epätäydellisyys ja pahuus, jotta heräisimme etsimään pysyvämpää totuutta ja turvaa. Ehkä Jumalan täytyy näyttää ihmiselle, jos uskonto on tälle vain väline itsekorostukseen sekä valtaan, ja herättää etsimään todellista Jumalaa. Epärehelliset ja Jumalan tahdon vastaista elämää elävät israelilaiset tulivat temppeliin palvelemaan vilpillisesti Jumalaa. Heille Jeremia muistutti: ”Kuulkaa Herran sana” (Jer.7:2).
Todellinen sanan kuuleminen on sitä, että ihminen asettuu Jumalan sanan peilin eteen. Katsoo itseään ja elämäänsä peilin kautta. Sen peilin kuva on kirkas ja pelottavan rehellinen. Hoosean kirjassa Jumala sanoo profeetan suulla: ”Siksi olen lähettänyt profeettani lyömään teitä, olen lähettänyt sanani, sanan, joka surmaa. Minun oikeuteni on kirkas kuin valo. Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja.” (Hoos. 6:5–7.)
Jumalan seurakunnasta julistettu Jumalan sana surmaa, mutta se myös herättää eloon. Epätoivoista, itseensä ja ihmisiin pettynyttä se kutsuu uskomaan Kaikkivaltiaaseen ja katuvaa armahtavaan Jumalaan, joka lähetti poikansa pahan voittajaksi ja epätäydellisten ihmisten syntien sovittajaksi.
Antti Koivisto
Ehkä pappina herätin miehessä monenlaisia ajatuksia ja tunteita, ja siksi sain mahdollisuuden mielenkiintoiseen keskusteluun. Keskustelun aikana ja sen jälkeen jälleen kerran mietin, miksi uskon niin kuin uskon ja miksi teen papin töitä.
Miehen mukaan uskonnot ovat ihmisten keksintöä, ja ne ovat tuoneet maailmaan paljon kärsimystä ja pahaa. Esimerkkinä hän mainitsi muun muassa ristiretket, katolisen kirkon järjestämät vainot ja nykyajan islamilaiset itsemurhapommittajat. Siksi tuo mies sanoi uskovansa ihmiseen eikä uskontoon.
Minä olin asiasta eri mieltä. Minä en usko ihmiseen, enkä uskontoon. Uskonnot ovat liian usein välineitä ihmisten vallankäytölle ja ahneudelle, ja Jumalaa käytetään perusteena pahaan ja vääryyteen. Ajattelen siis, että uskonnoissa näkyvä paha ja vääryys eivät olekaan Jumalasta, vaan ihmisistä, jotka käyttävät niitä välineinään ajaessaan omia etujaan. Samalla tavoin ihmiset ovat pahan välineenä käyttäneet hyväkseen myös ateismia muun muassa Neuvostoliitossa.
Keskustelun kuluessa minulle tuli tunne, että tuo ihminen ei ollut koskaan päässyt tuntemaan Jumalaa, vaan hän oli aina nähnyt ainoastaan ihmisen ja tämän rakentamat jumalat. Minussa hän näki ihmisen, joka toimittelee uskonnollisia rituaaleja ja sumuttaa lähimmäisiään jumalalla sekä muulla uskonnollisella hölynpölyllä saadakseen itselleen toimeentulon.
Kuinka sitten pääsisi näkemään Jumalan kaiken inhimillisen sijasta? Onko se ylipäätään mahdollista? Minä uskon, että on. Ehkä Jumalan täytyy avata silmämme näkemään kaikki inhimillinen ja siihen liittyvä epätäydellisyys ja pahuus, jotta heräisimme etsimään pysyvämpää totuutta ja turvaa. Ehkä Jumalan täytyy näyttää ihmiselle, jos uskonto on tälle vain väline itsekorostukseen sekä valtaan, ja herättää etsimään todellista Jumalaa. Epärehelliset ja Jumalan tahdon vastaista elämää elävät israelilaiset tulivat temppeliin palvelemaan vilpillisesti Jumalaa. Heille Jeremia muistutti: ”Kuulkaa Herran sana” (Jer.7:2).
Todellinen sanan kuuleminen on sitä, että ihminen asettuu Jumalan sanan peilin eteen. Katsoo itseään ja elämäänsä peilin kautta. Sen peilin kuva on kirkas ja pelottavan rehellinen. Hoosean kirjassa Jumala sanoo profeetan suulla: ”Siksi olen lähettänyt profeettani lyömään teitä, olen lähettänyt sanani, sanan, joka surmaa. Minun oikeuteni on kirkas kuin valo. Uskollisuutta minä vaadin, en uhrimenoja, Jumalan tuntemista, en polttouhreja.” (Hoos. 6:5–7.)
Jumalan seurakunnasta julistettu Jumalan sana surmaa, mutta se myös herättää eloon. Epätoivoista, itseensä ja ihmisiin pettynyttä se kutsuu uskomaan Kaikkivaltiaaseen ja katuvaa armahtavaan Jumalaan, joka lähetti poikansa pahan voittajaksi ja epätäydellisten ihmisten syntien sovittajaksi.
Antti Koivisto
Vastaukset 20
Vanhimmat
Uskovainen se on ateistikin, sano siippa piippalakille, kun hännyksillä käveli
Millä perusteella juuri sinun palvomasi jumala olisi se oikea? Onhan näitä jumalia tuhansia ja kaikki heidän palvojat väittävät juuri omaa jumalaa oikeaksi.
Uudessa Testamentissa olevat kertomukset Jeesuksesta ovat mielestäni vakuuttavampia kuin minkään muun uskonnon kirjoitukset.
Suomessakin on kymmeniä keskenään tappelevia kristillisiä ja muita uskonlahkoja, eivätkä nekään pääse sopuun siitä oikeasta.
Raamatussa sanotaan että usko tulee kuulosta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta. Toinen asia on sitten se, että ihmisen täytyy löytää se seurakunta missä sitä Jumalan sanaa oikein julistetaan. Kun sen löytää, niin kaikki kirkastuu. Raamatun mukaan usko on peltoon kätketty aarre. Ahdas portti, kaita tie ja harvat sen löytävät. Tämä unohtuu nykyajan uskovilta koska he havittelevat vain kokemuksia ja ihmiskunniaa, eivätkä halua uskoa syntejään anteeksi. Monet kristityksi itseään kutsuvat eivät tunnista edes sitä miksi Jeesus kuoli, he vain hokevat Hänen nimeään ja luulevat siten pelastuvansa.
Ollakseen ateisti ei tarvitse uskoa, että jumalaa ei ole olemassa. Riittää kun ei usko jumalaan. Se että ei usko johonkin väitteeseen, ei tarkoita että itse väittäisi jotakin.
Ateisti on henkilö joka ei tunnusta jumalien tai Jumalan olemassaoloa, täsmennyksenä.
Pitäähän sitä ateistinkin kuitenkin uskoa, että ei ole syytä uskoa väitteeseen Jumalan olemassaolosta. Mitään aukotonta todistusaineistoa kun nyt vaan ei ole sellaisen epäuskon(kaan) perustaksi. Ateismi perustuu siis täysin uskomuksellisiin mielipiteisiin, vaikka ateistit monesti näyttäisivät luulevan omaavansa puhtaasti "tieteellisen maailmankatsomuksen".
Totta, näin se vaan on ja usein heillä on suurimmat ongelmat juuri uskonsa kanssa.
Stalinin aikaan piti uskoa järjestelmään ja mainita uskon kohde. Monella Suomi uskovalla on vain usko, mutta eivät pysty priorisoimaan sen kummemmin, hyvin lähellä uskosta Kommunismin ylivertaisuuteen, ilman prioriteettia.
Jokainenhan uskoo jumalaansa, mutta pelastuva kristitty Kristukseen.
Ei. Tämä on väärin. Ei tarvitse uskoa, että ei usko. Voi sanoa että ei tiedä. Jos sanoo että ei tiedä onko jumala olemassa, ei silloin usko jumalaan, ja on ateisti.
Tuo Jumalan olemassaolosta sitä mieltä oleminen, että sitä ei voi tietää, on itse asiassa agnostismia. Se ei ole ihan sama asia kuin ateismi.
...P.s. Itse asiassa sekin (agnostismi) on hyvinkin uskomuksellinen näkemys. Varmasti ei näet kukaan voi tietää, etteikö joku toinen tietäisi esim. omasta kokemuksestaan käsin, että Jumala on.
Ateismi ja agnostismi eivät ole toisiaan poissulkevia. Moni ateisti on agnostikko.
Eihän agnostikko väitäkään tietävänsä mitä toiset tietävät.
Uskomuksellisia aatteita kuitenkin yhtäkaikki.
Agnostismiin kuuluu käsittääkseni hyvinkin olennaisesti väite, että tätä asiaa ei voi (kukaan) tietää.
Teismi/ateismi ovat uskomuksellisia, agnostismi on tietoteoreettinen kanta.
En tiedä, voiko tätä asiaa tietää:)
Anna minulle naamio tietääkseni kuka olen. Eksytys joka Jumalalta tulee on väkevä
https://yle.fi/tekstitv/txt/894_0001.htm
Ateisti on enemmän "uskoton". Ei usko mihinkään yliluonnolliseen vaan tieteen todistamiin juttuihin.