Pitäisi käydä isän 70-luvun katon kimppuun, kun ei hänestä katonkorjaukseen enää ole, eikä varaa teettämiseenkään oikein olisi. Eikä se isä ostohommaa hyvällä silmällä katsoisikaan, kun on omakin poika vielä olemassa. Tasakattohan se oli silloin mallissaan ja huopaa on laitettu monta kerrosta. Nyt sitten katto vuotaa vanhusten niskaan ja monesta kohtaa.
Kyllähän ne uudet huovat sinne taas osaisi laittaa, mutta kysyisin nyt viisaammilta, että millä ilveellä saisi pois sen vanhan huovan. Se kun kupruilee jo niin paljon, ettei enää uskalla uutta päälle laittaa. Ei siitä päälleliimauksella pitävää saa enää pirullakaan. Alin huopakerros on naulattu lautaan ja sen päällä on yhteensä kolme kerrosta piellä liimattua päällyshuopaa.
Siis onko tuohon paksun huopakerroksen poistoon isolta katolta jotain näppäriä työkaluja tai hyviä työtapoja. Ettei ihan koko kesäloma tähän hommaan tuhrautuisi.
Kiitos
Vanhan huovan poisto?
13
5644
Vastaukset
- sanoi
lemminkäisen miehet että kova eristyshuopa katolle ja sen päälle uudet huovat, eivät mielellään hekään entisiä lähtisi poistamaan.
- konari
tarkoittaa 20...30 mm kovaa mineraalivillalevyä. Paljon käytetty tapa.
- Parikka
konari kirjoitti:
tarkoittaa 20...30 mm kovaa mineraalivillalevyä. Paljon käytetty tapa.
No johan täältä löytyy ratkaisu varmaan tähänkin ongelmaan. Kiitos!
Jos sen kovan mineraalivillan laittais, niin mitähän niille vanhan huovan rutuille osais tehdä? Ne ei ole ihan pieniä. Tuommonen kovempi levy jäis niitten päälle koholleen keikkumaan. Voiskohan niitä leikellä tai lämmittää ja polkea pienemmäksi?
Kiitoksia paljon kaikille!
- tervari
petkele on ihan käypä "kone".2 miestä repii ton kokosen katon parissa päivässä eikä tarvi pitää kiirettäkään hommaa pressuja vaan tarpeeksi ja seuraa vähän säätiedotuksia ettet ihan vesisateella rupee repii kattoo auki
- Santtu
Joo kyllähän se petkele taitaa olla paras. Mattopuukolla on hyvä tehdä alkuviillot ja sitten petkeleellä 1m x 2m palasina irti.
Just viime viikolla tein saman homman, työläshän se on, mutta ei kannata jättää vanhoja kerroksia alle! Muuten kattoon tulee melkoinen painorasite.
Teen kattourakat Etelä-Suomen alueella. Linkistä sivuilleni.
http://www.rakennusmestarit.com
-Santtu- Parikka
Kiipesin sinne katolle vielä ja ei se kyllä päällelaitosta parane, on siinä semmoiset aallokot sitä vanhaa huopakerrostumaa. Otetaan pois sillä petkeleellä ja mattopuukolla.
Kiitos vielä kaikille! - Sultan
Parikka kirjoitti:
Kiipesin sinne katolle vielä ja ei se kyllä päällelaitosta parane, on siinä semmoiset aallokot sitä vanhaa huopakerrostumaa. Otetaan pois sillä petkeleellä ja mattopuukolla.
Kiitos vielä kaikille!Meillä isäukon talosta (tasakatto)otettiin kaiki vanhat huovat pois viimekesänä. Teräväkärkinen lapio oli se työkalu millä kattofirman tyypit ne pois otti. Noin 130m2 2-3 tuntia siinä meni kahdelta.
- kokemuksesta ja taidosta
Sultan kirjoitti:
Meillä isäukon talosta (tasakatto)otettiin kaiki vanhat huovat pois viimekesänä. Teräväkärkinen lapio oli se työkalu millä kattofirman tyypit ne pois otti. Noin 130m2 2-3 tuntia siinä meni kahdelta.
Itse olen nikkarointitason "amatöörirakentajana" huomannut, että hommansa osaavan ammatti-ihmisen työtunnit voi rauhassa kertoa kolmella-neljällä ennen kuin saa luontevaa kuvaa oman pakertamisen kestosta. Toinen asia on tietenkin, mistä niitä luotettavia, hommansa osaavia ja ahkeria ammattilaisiakaan aina löytää...
- vellu
Sultan kirjoitti:
Meillä isäukon talosta (tasakatto)otettiin kaiki vanhat huovat pois viimekesänä. Teräväkärkinen lapio oli se työkalu millä kattofirman tyypit ne pois otti. Noin 130m2 2-3 tuntia siinä meni kahdelta.
Kiitos vinkistä.
Otimme lapiot käyttöön ja homma sujui todella hienosti. Ei olis ihan ekana tullut mieleen.
Varmasti tehokkain työkalu tähän puuhaan. - lämmitäppä
Sultan kirjoitti:
Meillä isäukon talosta (tasakatto)otettiin kaiki vanhat huovat pois viimekesänä. Teräväkärkinen lapio oli se työkalu millä kattofirman tyypit ne pois otti. Noin 130m2 2-3 tuntia siinä meni kahdelta.
petkele niin jopa lähtee kuin voihin uppoaa!!!
- ENTÄS
vellu kirjoitti:
Kiitos vinkistä.
Otimme lapiot käyttöön ja homma sujui todella hienosti. Ei olis ihan ekana tullut mieleen.
Varmasti tehokkain työkalu tähän puuhaan.se huovan laitto varoppa kupruja!!
- vellu
ENTÄS kirjoitti:
se huovan laitto varoppa kupruja!!
Tasakattomme siis nostettiin komeaksi harjakatoksi. Palkkirakenteilla ja weckmanin teräsaatelipofiililla. Piti vaan saada vanha huopa alta pois ja se onnistui lapioilla hyvin. Nyt helteillä ei varmaan irtoaisikaan yhtä sujuvasti.
- jallu
tossa ois tommonen http://www.kattomestarit.com/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663402Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463222Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1272850- 462579
- 311973
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871525- 391340
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k391321