Eipä ollut Thaimaalla montaa osallistujaa avajaisissa. Mikähän mahtoi olla syynä ?
Tokion Kisat
233
1795
Vastaukset
- Anonyymi
Eipä ollut avajaismarssilla montaa suomalaistakaan. Toppatakitkin loistivat poissaolollaan.
- Anonyymi
Tokion kisoihin satsattiin Suomessa 150 miljoonaa euroa, josta summasta valui urheilijoille tukea 2 miljoonaa.
Menikö tuo 148 miljoonaa toppatakkeihin ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tokion kisoihin satsattiin Suomessa 150 miljoonaa euroa, josta summasta valui urheilijoille tukea 2 miljoonaa.
Menikö tuo 148 miljoonaa toppatakkeihin ?Tuo 150 milj on koko urheilun kentän tukisumma.
2020 SUL pakkolomautti koko henkilökunnan ja lopetti useita tehtäviä.
Valtaosan tuesta vievät urheiluopistot.
Norjassa tuen lähteet ovat useampihaaraiset kuin Suomessa. Valtiollinen suora tuki on vain hieman enemmän. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo 150 milj on koko urheilun kentän tukisumma.
2020 SUL pakkolomautti koko henkilökunnan ja lopetti useita tehtäviä.
Valtaosan tuesta vievät urheiluopistot.
Norjassa tuen lähteet ovat useampihaaraiset kuin Suomessa. Valtiollinen suora tuki on vain hieman enemmän.Johan kuntien jäähallien sähkölasku on tuo 110 miljoonaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tokion kisoihin satsattiin Suomessa 150 miljoonaa euroa, josta summasta valui urheilijoille tukea 2 miljoonaa.
Menikö tuo 148 miljoonaa toppatakkeihin ?Kummolahan linjasi, että rahat pitää siirtää suoraan seuroille ja lajiliitoille.
Mikähän kavallusten kavalkaadi siitä seuraisi ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kummolahan linjasi, että rahat pitää siirtää suoraan seuroille ja lajiliitoille.
Mikähän kavallusten kavalkaadi siitä seuraisi ?Sikakummola on varastoinut miljoonia yhteiskunnan varoja jäähalleihin.
Eräänlaista sosialismia elitille.
- Anonyymi
Monessa lajissa Thaimaa on tehnyt nousua. Thaimaalainen jalkapallo alkaa olla eurooppalaista alempaa keskitasoa ja maan sisäisesti laji on nykyään iso.
Golfissa on TOP 200 maailman parhaan pelaajan joukossa vähintään 5 thaimaalaista, joka ei ole huono saavutus kun otetaan huomioon 80 miljoonaa harrastajaa maailmanlaajuisesti.
Nyrkkeily, painonnosto ja taekwondo. Niistä on Thaimaa hakenut yhteensä 33 olympiamitalia, (lunttasin wikistä) nyrkkeilyn ja painonnoston tiesin ja tiedän että taekwondo on iso laji mös Thaimaassa. Löytyy iso seura myös meiltä Nangrongista.
Se on selvää että geneettisesti pienikokoinen kevyt ruumiinrakenne ei keskimäärin sovellu kaikkiin lajeihin ja Thaimaa on tullut mukaan yleisurheiluun ja moniin muihin lajeihin kymmeniä vuosia jäljessä.
Monet lajit vaatii pitkään lajin ympärillä olleen urheilukulttuurin ennenkuin se herättää kiinnostusta tarpeeksi monessa harrastajassa.
Huipulle tarvitaan ammattilaisuutta ja ammattilaisuuteen tarvitaan sponsorit ja kokonainen tiimi urheilijan ympärille. Sitä ei pieraista hetkessä pystyyn ja rahoiteta.
Koosta vielä että esimerkiksi meille rakkaassa keihäänheitossa alkaa ukkelit olemaan järjestään 190 senttisiä. Pituus ja korkeushyppääjät ovat myös pitkiä, eikä millään 170 senttisellä ole sinne mitään asiaa miesten eikä naisten puolelle.
Nythän on kohua uusista hiilikuitukengistä joiden jouston arvellaan laittavan pikamatkojen ennätyksiä uusiksi, vaikka virallisia todisteita asiasta ei ole. Bolt pelkää että joku rikkoo hänen uskomattomat ennätykset. En usko että näissä kisoissa.
Toivotaan hyviä kisoja, hienoja suorituksia, ennätyksiä, vähän doping- käryjä ja vähän koronaa! <3
T 2010- Anonyymi
Katsoin vielä wikistä Suomen viime vuosien alemmuustilaa. Kesäolympialaisista 2016 vain yksi mitali ja sekin pronssi.
Vuonna 1956 vielä 15 mitalia ja paras vuosi ollut 1924 josta 37 mitalia. Sen jälkeen vain losin olympialaiset valopilkkuna 12 mitalia ja sekin johtuen venäläisten ja 13 muun maan jäämisestä pois kisoissa. Martti Vanion dopingkäry muistetaan niistä kisoista myös.
Thaikkujen paras vuosi ollut Ateenassa 2004 josta 8 mitalia.
T 2010 - Anonyymi
Pituusasia pitää pitkälti paikkansa. Poikkeuksiakin on. Naisten koripallon suurin tähti on italialainen 163 senttinen neitokainen. Vahva ja nopea, eikä kömpelyydestä tietoakaan.
Nythän pelataan 3 x 3 koripalloa jossa kentällä kerrallaan siis kolme pelaajaa puolellaan kerrallaan.
- Anonyymi
Avajaisten selostaja sanoi Suomen johtavan mitalitilastoa, kun mitalien määrä suhteutetaan asukaslukuun. Norja johtaa nykyisin talvilajeissa, Suomi johti aiemmin myös tuota.
Tosin, Norja menee kohta ohi myös kesälajeissa, öllerahalla saa, myös keinoja.- Anonyymi
Rahan puute on suomalaisen ammattiurheilun suurin ongelma. Täytyy olla aika sissi joka vuotuisella kymppitonnin apurahalla saa järjestettyä treenaamiselle motivaation. Sekin kymppitonni on tiukassa. Vain terävin huippu saa apurahoja ja sponsoreita. Jää väliin korkeanpaikan leirit, urheilulääkäreiden tutkimukset ja tieteelliset mittaukset, kunnollinen valmennus, ravintotieteily ja muut. Kaikki tarvii tehdä itse ja hölkötellä menemään loskassa jossakin Pieksämäen aseman vieressä hampaat irvessä kaljaveikkojen huudellessa hävyttömyyksiä.
- Anonyymi
Thaimaan miesten painonnosto on kisakiellossa samaan tapaan kuin vennään koko urheilu. Paitsi, he eivät saa osallistua edes neutraaleina.
Syynähän oli tietenkin järjestelmällinen doping. Ja niin vanhoihin metodeihin perustuvana, että siitä jää kiinni, toisin kuin amerikkalainen tai norjalainen.- Anonyymi
Norja on ovela. He käyttävät aineita jotka auttavat palautumaan nopeammin ja jaksamaan treenaamaan enemmän, mutta ne aineet poistuu nopeasti elimistöstä. Heti testauksien jälkeen reilu setti ja hullut treenit päälle. Kerran voi paeta testejä ilman penaltia. Kaksikin selityksen kera. Pysyviä jälkiä ei jää ja tulokset jäävät voimaan.
- Anonyymi
Norjalaisethan ovat tunnustaneet syöttäneensä lapsille hormooneita jo kasvuikäisenä.
- Anonyymi
Silloin kun Norja teki rajun nousun hiihdossa ja ottivat vitoisvoittoja kisoissa niin kaverin faija sanoi että "hyvinhän ne hiihtää noinkin astmaisiksi miehiksi". -Joka ukolla kun oli astmalääkitys.
Norjassa kalaretkillä käynyt joskus aikoinaan useasti ja ollut tosi ystävällisiä ihmisiä kaikkialla, eikä turskat ole tulleet itkemään jos parkkeeraat auton tien varteen kosken rantaan piknikkiä varten.
Suomessa varmasti joku soittaa poliisin ja luonnonsuojelijat paikalle tutkimaan onko pientareen hirviporopallero- sammal vaurioitunut, vaikkei siinä mitään sammalta olisikaan. Oravien seksuaalielämä saattaa myös jonkun mielestä häiriintyä.
Rento meininki. Harvaan asutussa pikku maassa vieraat on tervetullutta seuraa. Turskilla on 7 x enemmän ylijäämää kuin mitä Suomella alijäämää. Siinä on helppo hymyillä.
Thaimaahan näyttäisi matkaavan syrjäseutujen turskat vaimonhakuun kiihtyvään tahtiin. Ne on vähän karumpia ja mustasukkaista sorttia. Maistuu myös kuppi.
Suoran toiminnan miehiä ja ottavat sen ensimmäisen vastaantulijan, kihlaavat, lähtevät hoitamaan paperiasiat ja parin kuukauden päästä on jo thairouva Norjassa. Baaritytöt kelpaa vallan mainiosti, ei ongelmaa.
Raha ei ole turskalle ongelma vaimonhaussa, kun taas monelle suomalaiselle se on ja myös syynä isoon osaan eroista.
Unelmat, lupaukset ja rakkaus ei näy leivän päällä. Tämän tietää varsin hyvin eräs palsta- aktiivi jonka "vaimo" lähti eikä takaisin tule.

T 2010Sanon nyt ihan suoraan etten oikein pidä tuosta nimittelystä käyttäen sanaa turska.
Voisimmeko ystävällisesti sopia ettemme enää tuota sanaa käyttäisi?
Oma ehdotukseni tuon sanan tilalle voisi olla vaikkapa norski. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanon nyt ihan suoraan etten oikein pidä tuosta nimittelystä käyttäen sanaa turska.
Voisimmeko ystävällisesti sopia ettemme enää tuota sanaa käyttäisi?
Oma ehdotukseni tuon sanan tilalle voisi olla vaikkapa norski.Kun ajelet rannikkoa pitkin Norjassa pohjoisesta etelään niin näet turskaa kaikkialla kuivumassa telineissään. Ilman öljyä Norja olisi kalastajakylien varassa. Kalastusmaa edelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Silloin kun Norja teki rajun nousun hiihdossa ja ottivat vitoisvoittoja kisoissa niin kaverin faija sanoi että "hyvinhän ne hiihtää noinkin astmaisiksi miehiksi". -Joka ukolla kun oli astmalääkitys.
Norjassa kalaretkillä käynyt joskus aikoinaan useasti ja ollut tosi ystävällisiä ihmisiä kaikkialla, eikä turskat ole tulleet itkemään jos parkkeeraat auton tien varteen kosken rantaan piknikkiä varten.
Suomessa varmasti joku soittaa poliisin ja luonnonsuojelijat paikalle tutkimaan onko pientareen hirviporopallero- sammal vaurioitunut, vaikkei siinä mitään sammalta olisikaan. Oravien seksuaalielämä saattaa myös jonkun mielestä häiriintyä.
Rento meininki. Harvaan asutussa pikku maassa vieraat on tervetullutta seuraa. Turskilla on 7 x enemmän ylijäämää kuin mitä Suomella alijäämää. Siinä on helppo hymyillä.
Thaimaahan näyttäisi matkaavan syrjäseutujen turskat vaimonhakuun kiihtyvään tahtiin. Ne on vähän karumpia ja mustasukkaista sorttia. Maistuu myös kuppi.
Suoran toiminnan miehiä ja ottavat sen ensimmäisen vastaantulijan, kihlaavat, lähtevät hoitamaan paperiasiat ja parin kuukauden päästä on jo thairouva Norjassa. Baaritytöt kelpaa vallan mainiosti, ei ongelmaa.
Raha ei ole turskalle ongelma vaimonhaussa, kun taas monelle suomalaiselle se on ja myös syynä isoon osaan eroista.
Unelmat, lupaukset ja rakkaus ei näy leivän päällä. Tämän tietää varsin hyvin eräs palsta- aktiivi jonka "vaimo" lähti eikä takaisin tule.
T 2010Harol grönningen voitti suomalaiset jo Ekassa mäessä, astmapiippu oli jo. norjalaiset hengitystä douppaamassa
Hiihtäjä -47
- Anonyymi
Sama kuin Pattiksen MM-kisoissa. Thaimaan liitto vetäytyi vapaaehtoisesti. Syynä useat käryt. 2016 Thaikut vei useita kultamitaleita, joita ei suinkaan ole vaadittu palautettavaksi.
- Anonyymi
Jotain yhtymää tuossa on Lahti 2001 kanssa. Olisiko kilpailijoiden kateus taustalla ?
- Anonyymi
Kisoja on odotettu piristysruiskeeksi tähän pandemiapaskaan. Vituttaa kun jotkut kaksinaismoralistit manaa kisoja ja piruja seinälle kertoen koronariskeistä ja latteista kisoista ilman yleisöä ja siitä kuinka Suomi ei tule saamaan mitaleja ja puhuvat katastrofista.
Urheiluhullu kansa haluaa nämä kisat ja toivoo kaikille urheilijoille pelkkää hyvää ja hyviä kisoja. Vitunko väli sillä on saako Suomi mitaleja kun eihän meillä ole enää itsenäisyyttäkään. iloitaan siis jokaisen onnistujan suorituksista, eikä mökötetä. - Anonyymi
Lahessa Kyrö kumppaneineen ajoi lähinnä norjalaisten virittämään ansaan, jäivät kiinni ohentimesta, joka lähinnä heikensi suoritusta, muut veteli vielä epoa ja laimensivat näkymättömällä aineella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lahessa Kyrö kumppaneineen ajoi lähinnä norjalaisten virittämään ansaan, jäivät kiinni ohentimesta, joka lähinnä heikensi suoritusta, muut veteli vielä epoa ja laimensivat näkymättömällä aineella.
2000 luvun alussa turskilla oli jo muut aineet kehittelyn alla. Dählie lopetti, kun kyllästyi "tankkaamiseen", huipuilta. Johaug jatkoi siitä, Björgenin viitoittamalla tiellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2000 luvun alussa turskilla oli jo muut aineet kehittelyn alla. Dählie lopetti, kun kyllästyi "tankkaamiseen", huipuilta. Johaug jatkoi siitä, Björgenin viitoittamalla tiellä.
DÄÄLI epäonnistui jo 99 Ramsaussa, kun tuli hemoglobiinirajat
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
DÄÄLI epäonnistui jo 99 Ramsaussa, kun tuli hemoglobiinirajat
Eilen tuli pitkä dokumentti Ben Johnsonista. Hyvin perusteellisesti siinä selvitettiin se että Benistä tehtiin sen hetken ainoa dopingin syntipukki ja symboli, joka uhrattiin jotta muut saivat esittää pyhimystä Carl Lewisia myöten. Ben oppi omien kokemusten kautta tunnistamaan douppaajat ja tietää inhimilliset suorituskyvyt ja kehityskyvyn.
Äkillinen kuihtuminen ja vanheneminen on Benin mukaan selvin merkki dopingin lopettamisesta. Se on nähty kuulema Carl Lewisista ja monista muista. Usain Bolt oli Lontoossa jo puhdas, mutta aiemmin ei. Maailman nopeimmalta mieheltä oli kadonnut noin 8 kiloa lihasta, hiukset oli harmaantuneet ja iho ahavoitunut. Kahdessa vuodessa atleetista oli tullut lähes vanhus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kisoja on odotettu piristysruiskeeksi tähän pandemiapaskaan. Vituttaa kun jotkut kaksinaismoralistit manaa kisoja ja piruja seinälle kertoen koronariskeistä ja latteista kisoista ilman yleisöä ja siitä kuinka Suomi ei tule saamaan mitaleja ja puhuvat katastrofista.
Urheiluhullu kansa haluaa nämä kisat ja toivoo kaikille urheilijoille pelkkää hyvää ja hyviä kisoja. Vitunko väli sillä on saako Suomi mitaleja kun eihän meillä ole enää itsenäisyyttäkään. iloitaan siis jokaisen onnistujan suorituksista, eikä mökötetä.Suomen itsenäisyydestä on kova kisa menossa
Ehdokkaat paremmuusjärjestyksessä
1 eu
2 nato
3 Venäjä
4 Suomi
Varsinaista mustaa hevosta ei ole. Eli kisa on melko tasainen
- Anonyymi
Nyt kun painonnostoa katsoo, niin miten on mahdollista, että 50 kg kiinalaistyttö työntää reilun 110 kg tosta vaan?
Ei mennä ihan kaurapuurolla!- Anonyymi
Oman painon suhteen parhaat suoritukset on oma paino x 2,5 - 3,0
- Anonyymi
Todennäköisyys mitalille on silti suurempi Thaimaalle kuin
simpukkatilassa olevalle
Amalia alias sensei Niuvanniemen suljetulla. - Anonyymi
Viro otti jo mitalin, hatunnosto siitä. Pohjoismaista Tanska taitaa olla lähinnä, vaikka Fulsang sippasi maantiellä.
- Anonyymi
Kaarle Tapper on purjehduksen laser-luokassa toisena ensimmäisen lähdön jälkeen.
Yllätysmitalit ovat aina mahdollisia.- Anonyymi
Kalle tais sukeltaa tänään?
- Anonyymi
nakkipata potkaisi Thaimaalle jo olympiakullat
https://fi.wikipedia.org/wiki/Panipak_Wongpattanakit- Anonyymi
tuo ei ollut yllätys
yllätys sen sijaan olisi jos jokin suomalainen urheilija yltää mitaleille Olen tuon Papanakin sensei ollut jo kauan. Sen isä Wonkupata vonkui pitkään juuri minua senseiksi kun se näki peukaloni siistit kynsi vallit ja tupla khiai iskun. Lempi tekniikkani on "nuudelin kosto" niminen tekniikka, jossa hyökätään kovana kuin raaka nuudeli leffa teatterissa thaimaalaisen taffel sipsinä.
- Anonyymi
SenssuChlangMai kirjoitti:
Olen tuon Papanakin sensei ollut jo kauan. Sen isä Wonkupata vonkui pitkään juuri minua senseiksi kun se näki peukaloni siistit kynsi vallit ja tupla khiai iskun. Lempi tekniikkani on "nuudelin kosto" niminen tekniikka, jossa hyökätään kovana kuin raaka nuudeli leffa teatterissa thaimaalaisen taffel sipsinä.
Hyvin heitetty pohjoisen mies, minäkin olen urheilullinen ja maleksin kotona. Laahustan yötäpäivää jääkaapin ja tietokoneen väliä, voin vakuuttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvin heitetty pohjoisen mies, minäkin olen urheilullinen ja maleksin kotona. Laahustan yötäpäivää jääkaapin ja tietokoneen väliä, voin vakuuttaa.
Sen hyvän kunnon näkee sun pohkeista, numba! Minut valittiin dojolla kolmena vuonna peräkkäin vuoden kyllitädiksi,
S
- Anonyymi
Onnea Thaimaalaisille olympiakullasta. Pitääkin kertoa kullalle, että olette saaneet kultaa.
- Anonyymi
Iloinen Filippiinien Hidilyn Diaz voitti maalleen sen historian ensimmäisen olympiakullan. Diaz voitti naisten painonnoston 55 kilon sarjan yhteistuloksella 224 kiloa, mikä on myös uusi olympiaennätys.
https://iwf.sport/2019/02/12/get-know-hidilyn-diaz/
- Anonyymi
Ei riittäneet suomilaisten vendat, ainakaan vielä ja Hulkkokin ulkona, voi ei...
- Anonyymi
Sammelvuo joukkueineen saattaa ottaa mitalin.
- Anonyymi
Bipi Huuhkaja Wallenius sanoi aamutv:ssä, että olympiamitaleita ei jaeta valmentajille. Kansa luulee, että mitaleita satelee kaikille kuten lätkässä.
- Anonyymi
Kallioisella oli lähellä, vaan hermo petti loppukilpailussa
- Anonyymi
On sellainen laji joka ei kestä pienintäkään jähmettymistä tai sivuajatusta. Kaikki tapahtuu sekunnin tuhannesosissa.
- Anonyymi
Mielenkiinnolla jään odottamaan, kun Ingenritsenin veljekset alkavat haastamaan kuukerpoikii. Etenkin Jaakob.
- Anonyymi
Norjaan meni triathlonin kulta. Kyllä siellä on nesteet kohdillaan kaurapuurossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Norjaan meni triathlonin kulta. Kyllä siellä on nesteet kohdillaan kaurapuurossa.
Avasin telkkarin kun turska hölkkäsi maaliin, katsoin että mikä keski-ikäinen ylipainoinen ukko sieltä oikein tulee ja vaikutti olevan vähän sekaisinkin. Googlasin että mistä lajista edes oli kyse. Ei ollut huippu-urheilijan prototyyppi se kaveri.
- Anonyymi
laskee kuin lehmän häntä:
Suomalaisten yleisurheilijoiden kärkitulosten pistekertymät vuosilta 2000–2020
2000: 44 122
2001: 44 255
2002: 44 185
2003: 44 176
2004: 43 928
2005: 43 849
2006: 43 851
2007: 43 315
2008: 43 595
2009: 43 540
2010: 43 106
2011: 43 200
2012: 43 685
2013: 43 178
2014: 43 707
2015: 43 223
2016: 43 747
2017: 43 463
2018: 43 814
2019: 43 695
2020: 42 848- Anonyymi
Tuhat on 44 tuhannesta 2,2%. Se ei sinänsä ole hirveästi laskenut.
Mutta kun katsotaan yleisurheilun Suomen ennätysten taulukkoa kautta aikojen, niin ällistyttävän moni ennätys on jo 20-40 vuotta vanha.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yleisurheilun_Suomen_ennätykset
Tulostaso paranee muualla juuri sen verran, että se riittää pitämään Suomen finaalien ulkopuolella. Jos lähdetään karsimaan marginaalilajeja pois, joissa meillä ei ole laajaa harrastajapohjaa ja kulttuuria, niin tilanne paranee hieman tilastollisesti.
Tuolla on valtavat joukkueet Kiinalla, USA:lla, Japanilla ja monella muulla sellaisissa lajeissa joissa Suomella ei ole minkäänlaista urheilukulttuuria.
En oikein jaksa olla innoissani minkään skeittauksen puolesta.
Keihäs on niin pieni ja raaka laji, että se on kirjaimellisesti yksilön ohuen jänteiden varassa. Rikkoo äijän kuin äijän ja on kompromissi kestävyyden, tekniikan, treenin, genetiikan ja voiman välillä.
Onhan tässä jo jokusia hyviä sijoituksia tullut. Itse odotan eniten naisaitureiden suorituksia, kävi miten kävi. Sija 12-20 on olympiatasolla jo loistava.

T 2010Tuo linkki toimii paremmin ä-kirjainta käyttäen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yleisurheilun_Suomen_ennätykset - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo linkki toimii paremmin ä-kirjainta käyttäen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yleisurheilun_Suomen_ennätyksettai sitten ei... mutta kun sen värjää ja avaa uuteen ikkunaan.
- Anonyymi
Saas nähdä mikä hässäkkä huomenna syntyy, kun hirmumyrsky Nepartak iskee Tokioon. Voi tulla mitalleja ja metalleja, taivahalta.
- Anonyymi
Purjehdukset vasta alussa, mutta lupaukset parantaa maan päällä liki Hämmästyttäviä suorituksia.
- Anonyymi
Kestävyysjuoksussa ollaan kaukana 1970-luvun tasosta. Tosin 3000 esteet on poikkeus, Keskisalo teki uuden enkan ja repii nyt Raitasta lähelle ennätystä. Upeaa toimintaa, hetken jo näytti, että tämä kansa on menetetty. Olemmehan juostu ja hiihdetty maailman kartalle. Muuten oltaisiin yhä osa Suurta ja Mahtavaa , kilpailukieltoa.
- Anonyymi
Paavo Nurmi. Maailman olympiahistorian kolmanneksi menestynein yleisurheilija. Yhdeksän kultaa.
Oli kerran ilo tavata Paavo Nurmen poika, Matti Nurmi. Joku rakennushanke hänellä oli stadissa ja sitä yhdessä tutkittiin. Ilmeisesti elää vielä ja on likemmäs ysikymppinen. Äärimmäisen kohtelias ja vaatimaton herrasmies.
Isänsä kuollessaan vuonna 1973 upporikas mies, ainoa lapsi Matti sai jättiperinnön ja lahjoitti ison osan hyväntekeväisyyteen ja perusti sydänsairauksien tutkimusta tukevan säätiön.
Pitkä mies juoksijaksi oli Matti, isänsä oli keskimittainen. Kansallisella tasolla Matti pärjännyt ihan ok juoksussa. Paavo Nurmi osasi käyttää sankarin maineensa täydellisesti liike-elämässä. Tarinan mukaan voimakastahtoinen ja ärhäkkä kaveri.

T 2010Eikös Matti ollut Olavi Nurmen poika, ei Paavon ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös Matti ollut Olavi Nurmen poika, ei Paavon ?
Matti Nurmi Paavon poika, syntynyt 1932, elää ja voi hyvin.
- Anonyymi
Maltilla boxasi thaikkutyttö 60 kg sarjassa ja vei ottelun kolumbialaista vastaan .
Mira Potkonen kehään 13.24- Anonyymi
Jaa-a, Potkonen sanoi lähtevänsä altavastaajana eli paineetta. Saa mährä niten käy.
- Anonyymi
Heli Rantanen otti keihäänheiton olympiakultaa tasan 25 vuotta sitten 27. heinäkuuta vuonna 1996 tuloksella 67,94.
Kuinkas moni on sen jälkeen saanut keppiä lentämään yli 65 metrin Suomen tytöistä ? - Anonyymi
Upeaa Mira, voitto tuli kotiin !
- Anonyymi
Kyllä omaan silmään näytti siltä, että ranskis olis ollut vahvempi, mutta 3-1 tuomariäänin se on uskottava.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä omaan silmään näytti siltä, että ranskis olis ollut vahvempi, mutta 3-1 tuomariäänin se on uskottava.
Nyrkkeilyn pistelasku vaatii aina ammattimaista silmää. Suuri osa iskuista ei tuota pistettä eli jää suojaukseen tai menee ohi.
- Anonyymi
vasta tämä on katsomisen arvoinen
15. kisapäivä: lauantai 7.8.
Klo 13.00–16.20 Oliver Helander, Lassi Etelätalo, Toni Kuusela,
keihäänheiton finaali - Anonyymi
Potkusen vastus senkun kovenee, korean Oh seuraavana, sillä tytöllä on reittä ja kättä.
- Anonyymi
Mattssonilta on kunnossa, karsintauinti hallittu ja tykitti alkuerien kolmanneksi nopeimman ajan
- Anonyymi
Hyvin ui Matinpoika, voi tulla, etenkin, mitä vaan
- Anonyymi
tarkoittanet Matsonia, et Nurmen Masaa ?
- Anonyymi
Matti Mattsonin finaaliuinti tulee huomenna 04:44
Pitäisi aina lähteä Pattayalle katsomaan kisoja, kun ne ovat Aasiassa.- Anonyymi
samaan aikaan ne lähetetään sinnekin, kello on vaan eri ajassa
- Anonyymi
Maiva otti herneen nekkuun, Miran nyrkinkin lisäksi:
Hän vetäytyi ja sai minulta osumia. Minuunkin osui, mutta häneen enemmän. En kunnioita häntä, koska hän ei ole todellinen voittaja. Hän tietää, että hävisi. Tämä on ollut hieno seikkailu, mutta lähden paha maku suussa, Hamadouche jatkoi haastattelijoille.- Anonyymi
Kuin Bolsunov Lahessa, huono häviäjä.
- Anonyymi
Viro porskuttaa, kulta ja pronssi jo plakkarissa.
- Anonyymi
Kiitos Matti, taas on Suomi nostettu itsenäisten kansakuntien joukkoon !
- Anonyymi
Hyvin sanottu ja taas sai Ruotsi pataan kun Suomi otti mitalin ensin. Ruotsilla on paljon odotuksia ja valtavasti hyviä urheilijoita kisoissa, mutta se terävin kärki on toistaiseksi vielä jäässä tai muut vaan on niin hyviä. Suomen pitäisi myös alkaa järjestää puitteita muillekin lajeille kuin niille harvoille perinteisille. Sieltä niitä mitaleja kauhotaan. Meillä feministikulttuuri esimererkiksi ei suosi miesten voimailua koska he kokevat sen uhkana tasa-arvolle joka taas heidän maailmassaan tarkoittaa naiset ensin kulttuuria.
- Anonyymi
Mikäs tuo Thaikkujen tilanne on, onko niille tullut lisää mitalleja ?
Perinteiseen Suomi-Ruotsi otteluun voisi tuoda thaimaalaiset myös mukaan, antaisi kuvan koko yleisurheilun tasosta. - Anonyymi
JOPA NIINISTÖ YLISTI MATTIA
lausuen
Tokion päivän lause: NATI SUTA HETE KATA - Anonyymi
No niin, 03:30 Raitanen kovan paikan edessä, 3000 m stables karsinta. Laittakaa kellot soimaan, viimeistään viimeiselle kierrokselle !
- Anonyymi
8.19,17 aika kova aika
- Anonyymi
Erä 2 vaalea iho neljällä ensimmäisellä, nyt ei ahariikan poijjiilla ole tooppi kohillaan vai mikä oli ?
- Anonyymi
Olympialaisten mitalitaulukko. Päivittyy sitä mukaan kun tulee mitaleja. Thaimaalla edelleen yksi kulta ja Suomella yksi pronssi. Jos ihmeitä sattuu niin Suomella tsäänssi vielä pariin mitaliin.
https://olympics.com/tokyo-2020/olympic-games/en/results/all-sports/medal-standings.htm?utm_campaign=dp_google
T 2010 - Anonyymi
Nyt alkaa Potkosen Miran kova paikka !
- Anonyymi
Jesh, Mira etenee turkintyttöä vastaan.
- Anonyymi
Potkoselta selvästi vahvempi ottelu verrattuna avaukseen Ranskan tyttöä vastaan, nyt näki jo harrastajakin, että oli parempi. Tuosta tuskin tulee nokan kopsuttelua.
- Anonyymi
Loikkalepsot ulkona, näin siinä käy.
- Anonyymi
MÄKELÄ PÄÄSI JATKOON !
- Anonyymi
Paljon mölyä, vähän villoja, se täytyy sanoa 100m aitatytöistä. Insta-kuvilla ei olympiassa menestytä.
- Anonyymi
Sellaista sattuu kun on 2-3 urheilijan varassa koko aitominen Suomessa. Se voi sattua kelle urheilijalle tahansa että kun tähtää kuntohuippua kisoihin niin joku paikka hajoaa tai tulee muita ongelmia. Pitäisi olla laajempi aines josta valita, mutta Suomi on pieni maa.
Hienoja urheilijoita. Tällä kertaa kävi näin. Toivotaan että Potkonen ottaa Suomelle ainakin sen toisen mitalin.
Huippu-urheilu on kuin nuoralla tanssia. Huippukuntoisen immuunivaste on heikko ja ovat alttiita sairastumaan. Ravinto, treeni, uni, palautuminen, ajoitus, kaikki pitää olla kunnossa, ravinnon imeytyminen, nesteen imeytyminen, vireystila jne. Kaikki pitää olla kondiksessa.
Huippu-urheilijalla voi olla 5% päiväkohtainen ero suorituksessa, riippuen siitä miten kaikki on onnistunut, kestänyt ja ollut hyvää tuuriakin. Huonolla tuurilla voi käydä mitä vaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellaista sattuu kun on 2-3 urheilijan varassa koko aitominen Suomessa. Se voi sattua kelle urheilijalle tahansa että kun tähtää kuntohuippua kisoihin niin joku paikka hajoaa tai tulee muita ongelmia. Pitäisi olla laajempi aines josta valita, mutta Suomi on pieni maa.
Hienoja urheilijoita. Tällä kertaa kävi näin. Toivotaan että Potkonen ottaa Suomelle ainakin sen toisen mitalin.
Huippu-urheilu on kuin nuoralla tanssia. Huippukuntoisen immuunivaste on heikko ja ovat alttiita sairastumaan. Ravinto, treeni, uni, palautuminen, ajoitus, kaikki pitää olla kunnossa, ravinnon imeytyminen, nesteen imeytyminen, vireystila jne. Kaikki pitää olla kondiksessa.
Huippu-urheilijalla voi olla 5% päiväkohtainen ero suorituksessa, riippuen siitä miten kaikki on onnistunut, kestänyt ja ollut hyvää tuuriakin. Huonolla tuurilla voi käydä mitä vaan.Jatkoa, kuten kisoja seuranneet huomaavat, suomalaisaiturit eivät ole ainoita ketä on teipattu ja ketkä on tipahtaneet. Siellä on satoja muitakin. Joka toisella on jossakin kohtaa kroppaa teippiä, siteitä ja kipuja. Sen se vaatii.
- Anonyymi
TeräsTaneli tuo Suomelle puoliolympiavoiton
- Anonyymi
Ruotsi nousi Norjan rinnalle, Suomi jakaa 70 sijaa hännänhuippuna.
- Anonyymi
Näyttää thaikkujen parhaat golfarit olevan euroopan turneella, eivät olympiassa. Ja johtavat rahakisoja.
- Anonyymi
Mikäs noissa pitkänmatkanjuoksuissa on, eihän siellä ole kuin Raitanen ja Kuivisto mukana. Missäs miejän Vireenit nykyään lymyää ?
- Anonyymi
Tässä vielä pieni doping- suositus, josta tuli järjettömän suosittu aine amatööriurheilijoiden ja kuntoilijoiden keskuudessa; -Meldonium.
Tuli tutuksi Sharapovan käyttämänä aineena. Lääke tehostaa verenkiertoa ja auttaa sydäntä jaksamaan. Sitä testasi suomalaiset urheilutoimittajatkin ja kehuivat sen taivaisiin. Ei minkäänlaista väsymyksen tunnetta suorituksen aikana.
Siitäpä alkoi tilausralli Suomeenkin ja ilmestyi lukuisia huijaussivustoja jotka lupasivat toimittaa ainetta etukäteistä maksua vastaan.
Mutta sai sitä oikeastikin, kun sai puskaradion kautta tietoon keneltä sitä saa oikeasti. Itse ostin muutaman purkin Mildronate- tuotenimellä meldoniumia Pattayalta.
Ainehan ei ollut kiellettyjen listalla ennen Sharapovaa. Moni piti aineen julistamista laittomaksi Venäjän kiusaamisena, joka on erittäin suosittua urheilumaailmassa.
Sydänlääkkeeksi valmistettua tuotetta voi tilata Thaimaahankin monesta paikasta ihan laillisesti.

T 2010Kliinisessä käytössä meldoniumin haittavaikutukset ovat olleet päänsärky, hermostuneisuus, huimaus, unettomuus, allergiset oireet, verenpaineen lasku ja sydämen tiheälyöntisyys.
Hermoheikon hermostuneisuus ?????? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kliinisessä käytössä meldoniumin haittavaikutukset ovat olleet päänsärky, hermostuneisuus, huimaus, unettomuus, allergiset oireet, verenpaineen lasku ja sydämen tiheälyöntisyys.
Hermoheikon hermostuneisuus ??????Sopiva lääke dillelle.
Käyttöaiheet
Vähentynyt suorituskyky, fyysinen stressi (mukaan lukien urheilijat);
Karkea alkoholismi (samanaikaisesti alkoholismin erityinen hoito); - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kliinisessä käytössä meldoniumin haittavaikutukset ovat olleet päänsärky, hermostuneisuus, huimaus, unettomuus, allergiset oireet, verenpaineen lasku ja sydämen tiheälyöntisyys.
Hermoheikon hermostuneisuus ??????Googleurheilija vauhdissa. Numerosenssu kun kertoo että ei kannata urheilla kun se on helpompaa katsoa telkkarista. Rikkaat katsoo simulaattorigolfia telkkarista ja köyhät katsoo ulkona pelattavaa golfia. Muista myös että aamulenkkeily on narsismia.
- Anonyymi
OHO, SATASEN FINAALIIN TULTIIN VALKOIHOISENA, itse asiassa kahden juoksijan voimin.
- Anonyymi
Vain äiti on italialainen, jenkeissä syntynyt, taso ei aiemmin riittänyt usan joukkueeseen, niin edustaa italiaa. Isä ei caucasian.
- Anonyymi
Warholm sipsutteli, mutta melkein maailmanennätys silti
- Anonyymi
Hyvä Suomi! Savolainen paini jatkoon, Kuivisto välieriin taas uudella Suomen ennätyksellä eikä Pullin tarvi hävetä olla maailman yhdennäkseksi kovin pituushyppääjä.
- Anonyymi
80 Moskovassa Maaninka juoksi kaksi mitalia. Sen jälkeen on ollut kuivaa.
- Anonyymi
Pitää odottaa sitä ilmastonmuutosta että päästään treenaamaan lämpimissä oloissa kun raha ei riitä ulkomaan leireihin.
Se on niinkuin se yksi nuori neito juoksija lupauksemme sanoi että se on kiva treenata heilläpäin kun ei ole pyöräteitäkään, niin joutuu juoksemaan loskassa märillä kengillä maantien laitaa ja sitten miesautoilijat ajavat ikkuna auki rinnalla ja vittuilevat tai huutelevat hävyttömyyksiä. Siinä tuntee varmasti olevansa arvostettu urheilija. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pitää odottaa sitä ilmastonmuutosta että päästään treenaamaan lämpimissä oloissa kun raha ei riitä ulkomaan leireihin.
Se on niinkuin se yksi nuori neito juoksija lupauksemme sanoi että se on kiva treenata heilläpäin kun ei ole pyöräteitäkään, niin joutuu juoksemaan loskassa märillä kengillä maantien laitaa ja sitten miesautoilijat ajavat ikkuna auki rinnalla ja vittuilevat tai huutelevat hävyttömyyksiä. Siinä tuntee varmasti olevansa arvostettu urheilija.Jos huudot tulee Ladan ikkunasta jossa on puukuulaistuimet niin tiedän kuka siellä vittuilee.
- Anonyymi
Raitasella kova paikka, hitain vertailuaika, mutta juostaan taas ensiksi.
- Anonyymi
Etiopilaiset olivat jo tuolloin nousseet maailma huipulle ja veivät muut mitalit. Nandien heimot hallitsevat yhä.
- Anonyymi
Maaningan aikaan suomit vaihtoi verta, muut naureskelivat vanhoille metodeille, vaan eivätpä , vielä, pärjänneet uusillaan.
- Anonyymi
Paljon on kirkkaimpia afrikantähtiä kärynnyt viimeisen 10 vuoden aikana. Heistä ei pidetä sellaista meteliä dopingkäryn yhteydessä ja mitalien viemisessä kuin valkoisten.
- Anonyymi
Potkonen taas huomenna vauhdissa, ei voi kuin nauttia.
- Anonyymi
Topi Raitanen, finaalin kahdeksas ja paras eurooppalainen! Mahtava suoritus, onnea!!!
- Anonyymi
Ekaa kertaa 37 vuoteen tällä matkalla nähtiin suomalainen finaalissa. Finaalissa oli 16 juoksijaa ja kahdeksas sija tarkoittaa että Topi on maailman väkikukuun suhteutettuna parempi kuin yksi miljardista.
- Anonyymi
Savolainen voitti ja pääsee ottelemaan pronssista. Potkosen matsi 11.15 TV kakkosella.
- Anonyymi
Se voi olla sitten Pötkönen vastaan Porno (suda)
- Anonyymi
Upeaa työtä Miralta, katseet kohti loppuottelua.
- Anonyymi
Naisten moukaria on aina kivaa katsoa ja miettiä läskiamaliaa
- Anonyymi
Kyllä passaa naisten moukaria katsoa, olympiahistoriaa, Wlodarsyk saanee kolmannen olympiavoiton, Puolalla kaksoisjohto.
Duplantiskin hyppää upeasti. - Anonyymi
Taitaa Valko-Venäjä olla kisojen kohutuin maa, ei Norja.
- Anonyymi
Keihäs, siinä toivomme kultaisesta kunniasta.
- Anonyymi
4 starttia, 4 Suomen Ennätystä.
Sara Kuivistolle voisi soittaa ainakin Jääkärien Marssin.- Anonyymi
Niinpä, mutta taso on nykypäivänä niin kova, ettei edes sm-tuloksella päästä loppukilpailuun. Sama koskee myös valtaosaa muitakin lajeja.
- Anonyymi
Ylen naisselostaja on käynyt saman kielikoulun kuin pakteeri-diapetes-sbuge-lildo-krotiili -numerosensei. Kertoi suomalaisgolfarin pelanneen yksi alle baarin.
- Anonyymi
Sapparossa kävellään, siellä on aina yllätysmahdollisuus.
- Anonyymi
SAPPORO
siinä on siis poro lopussa
vaan rankka yö on edessä, jos kaiken meinaa suorana seurata, ja miksi ei seuraisi, syksyllä voi sitten nukkua suomi-ruotsi ottelun ja Nesterallin jälkeen
- Anonyymi
Vilmalle ihan ok tulos, hätäinen kisa tosin
- Anonyymi
Klo 15:00 5000m juoksu, mielenkiintoista katsoa, miten Ingebritsenin veljekset jaksavat ahriikan taustaisten rynnistystä.
- Anonyymi
Vitonen oli Amalian Naimaiden juhlaa, valkoista ei viivalla näkynyt, toisin kuin ehdottomasti vaativimmalla kestävyysurheilumatkalla, 50 kävelyssä.
- Anonyymi
Tänään on Jaakoppi 1500sella, siinä saa tummunutkin iho kyytiä. Statoilin jääkaappi puhuu ja juoksuttaa.
- Anonyymi
Pohjoismaista upeita suorituksia, vaan voitot kiersivät suomalaisia. Norja jyllää, usealla rintamalla.
- Anonyymi
Thaimaa hieman Suomea parempi yhdellä kullalla ja yhdellä pronssilla. Monen lajin osalta kulttuuri on vielä nuorta tai olematonta.
Täytyy muistaa myös hienot sijoitukset. Etelätalo olisi voinut olla pronssilla tai hopealla. Vetterin liukastelut sai kaikki varomaan vähintään alitajuisesti.
Kuivisto oli kolmanneksi paras eurooppalainen ja Topi Raitanen paras eurooppalainen. Se ei ole vähän se. Wilma Murto oli myös finaalissa.
Kukaan ei ole juossut neljää oman maansa uutta ennätystä samoissa kisoissa, kuin Sara Kuivisto. Jos kehitys jatkuu, on MM- mitalit selviö ja seuraavat olympialaiset on jo kolmen vuoden päästä.
Kyllä näiden pitäisi antaa uskoa siihen että pikkuinen Suomikin voi vielä menestyä. Pitäisi rohkeasti aloittaa valtiollinen doping- ohjelma niinkuin urheilun suurmailla on. On meillä osaamista siihenkin. Unohdetaan jo pikkuhiljaa Lahden käryt.
Veikkaan että satasen ihmemies on ensimmäinen suuri käryäjä näissä kisoissa. Onhan hänen vuodentakainen managerinsa dopingin huipputekijä Italiassa.
T 2010- Anonyymi
Brassi joka voitti Potkosen, otti tappionsa tyylillä vastaan, onnitteli lämpimästi vastustajaansa, heitti tyylikkäät moovit ja oli hopeaan tyytyväinen. Potkonen oli hysteerinen vastaavassa tilanteessa. Potkosen naismanageri oli niin paska kuin olla ja osaa. Ihan kädetön punkero jolta ei irronnut yhtään järkevää sanaa koko kisojen aikana. Olisivat nyt saatana hommanneet sinne neuvoantajaksi jonkun miehen joka tietää nyrkkeilystä, eikä mitään naapurin liisaa kyynelehtimään seurana.

Toinen vaihtoehto on että Potkosen pää ei kestänyt ja hän ei noudattanut neuvoja. Teurosella kuitenkin menestystä nyrkkeilijänä itselläänkin.
Potkosen olisi ehdottomasti pitänyt otella brassia vastaan "klitchkomaisesti" pitämällä vasurilla loitolla ja käyttämällä vain teräviä suoria voimia säästellen. Nyt se meni säheltämiseksi kuin naisten katutappelussa ja voimat oli lopussa jo ekan erän puolivälissä.
No mutta pronssi on pronssi ja olympia- sellainen. Kovat karsinnat käyty jo ennen näitä nähtyjä matseja. Olympiakultaa voittanut on hävinnyt Potkoselle kaikki heidän viisi keskinäistä matsia.
Voidaan siis sanoa että Potkonen on amatöörinyrkkeilyssä sarjansa ja aikakautensa kirkkainta kärkeä.
T 2010
- Anonyymi
Ihanan rasistisia nuo japanilaiset! Musta mies Kenian Kipchoge juoksee ylivoimaiseen voittoon, mutta parituhatpäisestä yleisöstä ei taputa kukaan muu kuin muutama eurooppalainen ja amerikkalainen. Japanilaiset vain mulkoilee. Siistiä! Japaniin pyrki 20 000 irakilaista turvapaikanhakijaa. Japani otti 5. Siinä on maa joka asettaa oman maansa etusijalle eikä huoli loisia nurkkiinsa kuten Suomi suorastaan vaatii niitä.
- Anonyymi
Wuff... vautsivau... Maratoonilta tuli hopeaa ja pronsia EUROOPPAAN !!!
- Anonyymi
Doping-valvonnan laajentuminen ja viimeisimpien metodeiden salaaminen omiksi kansallisiksi hankkeiksi on vähentänyt Afrikkalaistaustaisten menestymistä kestävyyslajeissa.
Aikoinaan sanottiin, että koska nandit olivat joutuneet hakemaan juomaveden kaukaa, he osasivat juosta.
Pötypuhetta, villinä vallinneet dooping-aineiden käyttö ja mahdottomuus testata juoksijoita olivat taustasyyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Doping-valvonnan laajentuminen ja viimeisimpien metodeiden salaaminen omiksi kansallisiksi hankkeiksi on vähentänyt Afrikkalaistaustaisten menestymistä kestävyyslajeissa.
Aikoinaan sanottiin, että koska nandit olivat joutuneet hakemaan juomaveden kaukaa, he osasivat juosta.
Pötypuhetta, villinä vallinneet dooping-aineiden käyttö ja mahdottomuus testata juoksijoita olivat taustasyyt.On sillä ruumiinrakenteellakin oma merkityksensä. Ei se ole sattumaa että jotkut kansat hallitsee tiettyjä lajeja ja toiset ei. Ei tulla näkemään samasta syystä ihan vähään aikaan Thaimaan korisjoukkuetta olympiafinaalissa. Missäpä päin Suomea varttuu Kipchogen näköisiä kavereita, joilla painoa 50 kiloa ja pituutta 167cm? Ei missään. Meikäläinen painoi 50 kiloa viimeksi 13 vuotiaana ja siinä ei ollut rasvaa siinäkään kropassa mitään kun tuli pelailtua potkupalloa jo 9 vuotiaasta lähtien.
Dopingia toki vetää afrikan pojatkin ja ovat siitä myös kärynneet ihan kärkinimiä myötenkin. - Anonyymi
Maratonin kärjessä ei kyllä tullut maaliin yhtäkään vaaleaihoista, katsoin juuri tallenteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maratonin kärjessä ei kyllä tullut maaliin yhtäkään vaaleaihoista, katsoin juuri tallenteen.
Kymmenen sakkiin heitä mahtui 4kpl. Espanja, Japani, Yhdysvallat ja Belgia. Marokkolaista ei voi sanoa valkoihoiseksi. Espanjalainen oli viides.
- Anonyymi
Naisten marathonin vei kenialaiset, ryhmätyöllä, JEPCHIRCHIR tuli aivan puskista, ilmeisesti suoraan "suljetulta".
- Anonyymi
Miesten maratonilla ensikymmenikkö olivat kaikki etnisiä afroja.
- Anonyymi
Ai, voittivatko ruotsalaiset ?
- Anonyymi
Kolme vuotta Pariisiin. Nouseeko Suomen urheilu edes lähelle naapurimaiden mitalisadetta ?
- Anonyymi
Nämä kisat muistetaan biokemian läpilyönti huijauskisoina !
- Anonyymi
Tuhannesta jaossa olleesta mitalista Suomi sai kaksi.
Näytteitä säilötään 10v mutta tutkitaanko niitä?
Lysboten Opp kisan voitti taas Johaug, ennätysajalla. Jos jokin ei ole uskottavaa, voiko se olla sääntöjen mukaista?
- Anonyymi
Turha ähistä, kun todisteita ei ole.
Suomen Urheilu, suunta vain kohti Pariisin olympiaa ja EM-kisoja ! - Anonyymi
Onneks seuraaviin ei ole aikaa puoli vuotta.
Uutta suoleen !- Anonyymi
Pariisin Olympialaiset ovat vuonna 2024
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pariisin Olympialaiset ovat vuonna 2024
niin mutta peking on jo 2022 se on eri asia pidetäänkö noita kisoja, milloinkaan
- Anonyymi
Eli jälkipyykkiä voidaan pestä seuraavat 6 kk
- Anonyymi
Kuten urheilijoilla on tapana sanoa, kohti uusia pettymyksiä
- Anonyymi
Tuohon pitää lisätä
Pää hartijoiden väliin ja katse varpaisiin
- Anonyymi
10.000 m mitalit vei somalitaustaiset urheilijat. Työperäinen kotouttaminen, urheilun kautta, se pitää sisällyttää maahanmuuttajien koulutukseen.
- Anonyymi
Mamu-viraston ajattelumallina, täysi mahdottomuus
- Anonyymi
Niitä voisi vielä lähtömaassa valmentaa norjalaiset osaajat
- Anonyymi
Mitalitilastossa Kypros ja Malta, Amalian Naimaat, kunnostuivat jäämällä Suomen taakse. Eli ihan pohjalla ei vielä olla, mutta onko tunnelissa näkyvä valo vastaantuleva juna.
- Anonyymi
Nou, se on avomeba.
- Anonyymi
Suomen urheilua heijastaa Terhon tekemä valitus hevon piiskaamisesta.
Miksi ratsastajan perudvarustukseen kuuluu ruoska ?- Anonyymi
Piiskan merkitys on nykyisin miljonäärien ajanviettoon liittyvä huviväline. Ratsastaja, etenkään kouluratsastaja, ei sitä käytä, ohjaa haarovälillään, kuten muussakin ratsastuksessa.
- Anonyymi
Kalervo Kummolaa kannattaa kuunnella, jakaa ilmaisia neuvoja, suomalaiseen tapaan, sanomatta mitään.
- Anonyymi
Kalen neuvo on keskittyä muutamaan huippuun. Näinhän tehdäänkin, opetusministeriön apurahoja annetaan muutamalle potentiaalin omaavalle.
Norjan menestys kumpuaa instituuteista, joissa keskitytään luomaan huippuja, kaikilla "menetelmillä".
- Anonyymi
Suomi ei ollut huonoin pohjoismaa. Ilmeisesti Islanti ei saanut yhtään mitalia.
- Anonyymi
Jos tuolle sanoisinko melkein näsäviisaalle tielle lähdetään, niin sanottakoon sitten että Ålanti ei Soisalo ole koskaan voittanut olympiamitalia. Paitsi että Soisalo on.
Islanti on kunnostautunut jalkapallossa, saavuttanut etenkin mainetta. Huuhkajafanit jopa kopioivat heidän WHUH-huutoaan.
Islannissa oli heittokulttuuria, nykyinen 2000-sukupolvi ei ole siitä enää innostunut . Sääli.
- Anonyymi
Guðni Valur Guðnason on heittänyt liki 70 m, mutta Tokiossa kaikki meni yliastutuiksi.
- Anonyymi
Innostunut astumaan
Kun nähnyt japskigeishoja hyvin astuttavia - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Innostunut astumaan
Kun nähnyt japskigeishoja hyvin astuttaviaPienillä mailla on omat mm-kisansa, joihin osallistuvat Baltian maat, jotka olivat OlympiaTokiossa Suomea parempia.
- Anonyymi
Qatarilaiset maksoivat Messisstä 35 milj euroa, jotta siirtyi PSGhen. Nuo samat virtuaalivaluuttapiirit pitää saada taustalle rahoittamaan, ihan rahalla, ei huijausvaluutoilla, myös suomen yleisurheilua. Etenkin keihäänheittoa. Siitä alkaa uusi nousu.
- Anonyymi
PSG sai pelkällä messi-paidalla tuon 35 milj takaisin, hullut fudisfanit halusi heti ostaa ylihinnoiteltua rättiä päälleen.
- Anonyymi
Kalevan Kisat on kuun lopulla. Siellä tuo taso näyttäytyy.
- Anonyymi
Radiossa urheilupsykologi arveli, että suomalaisilta on hävinnyt halu voittaa, tehdään vaan paras ja katsotaan mihin se riittää.
Vireenin aikaan asiat olivat vielä toisin.- Anonyymi
näin realistina lausun: ei halu vaan kyky !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
näin realistina lausun: ei halu vaan kyky !
Tsoh tsoh! Otetaanpas matematiikka taas avuksi. Suomi on asukasmäärältään 1 / 1381 osa maailman väestöstä. Ollaan toki ns hyvinvointivaltio, mutta köyhin pohjoisen pallonpuoliskon valtio.
Kylmässä köyhässä ja kankeassa valtiossa ei vaan tueta urheilijoita ja valmennusta tarpeeksi rahalla vaan ollaan harrastelijoita verrattuna suureen maailmaan.
Harrastelemalla ei vaan pärjää ammattilaisten joukossa huipulla. Suhteutettuna historialliseen menestykseen ja väkilukuun uskoisin Suomen olevan kärkimaita edelleen.

T 2010Anteeksi, köyhin länsieuroopan maa.
T 2010 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Anteeksi, köyhin länsieuroopan maa.
T 2010Joo... suhteelistahan kaikki lienee, kuten tunteet ja tahto, sekä henkinen valmennus.
Aikoinaan köyhässä DDR:ssä satsattiin paljon urheilijoihin ja menestystäkin tuli.
Muuan Dietrich Harren oppeja koetin minäkin seurailla. Tuloksia ja menestystäkin tuli, mutta muistaakseni ikinä en pystynyt täysin suoriutamaan esim. hänen luomistaan maksimivoimaharjoitus kaavioista. Siis näistä jotka esim. jalkakyykyssä perustuivat ennätys tulokseen ja siitä matemaattisen tarkasti laskettuihin toistoihin, mitä olisi prosentuaalisesti pitänyt tehdä käänteisessä järjestyksessä harjoituksessa ennen sitä ykköstä. Siis montako toistoa kiloissa sarjoissa esim 70% tangossa ensin ja sitten 80% ja sitten 90% ennen sitä ykkösestä viiden minuutin tauoilla sarjojen välillä, olisi pitänyt tehdä.
Ehkäpä minulla oli puutteita tahdonvoimassani tai sitten kaurapuuroruokavaliossani, ehkäpä molemmissa.
Minua pyydettiin valmentamaan erästä erittäin lahjakasta urheilijaa. Olisin suostunut sillä ehdolla, että olisi palannut vain kaurapuuroruokavalioon. Ei sopinut tämä. Tappoi sitten ja vieläpä väärän miehen, viihteellä kännissä ollessaan.
Minun yksi nuorista pojista valmentamani pääsi aikanaan mukaan aina kansainvälisiin mestaruus kuvioihin. Olisinpa älynnyt ajoissa, että miten niissä kuvioissa tuli hänelle mukaan ja matkaan myös mahdollisuus ansaita ylimääräistä huumehommissa.
Joo... suhteellistahan kaikki lienee, kuten tunteet ja tahto, sekä henkinen valmennus.
- Anonyymi
Sagalla ainakin asenne kohdallaan, vaikka pientä repeämää reidessä
https://yle.fi/urheilu/3-12060570- Anonyymi
Vanninen johtaa kahden lajin jälkeen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanninen johtaa kahden lajin jälkeen
Kuulan työntö on juuri alkamassa
- Anonyymi
Suomessa ikäluokat pienenevät ja kun menestystä ei oikein ole tullut, kansakin alkaa vieraantumaan lajista. Toivottavasti Kuiviston ja Raitasen esimerkit tuovat uusia harrastajia kestävyysjuoksuun.
SM-maratonilla saa mitalin jopa harrasta-ajalla, jos aivan huiput eivät ole mukana. - Anonyymi
Saaga yli 200 pisteen johdossa ensimmäisen päivän jälkeen.
- Anonyymi
Itsellä kokemusta heittolajeista 90-luvulta kansalliselta tasolta ja nyt teen aktiivivalmennusta.
En usko, että kansakunta on vielä niin romahtanut ja rappiolla, ettei olympiamitaleita voitettaisi. Vaatii vain oikean tyypin ja sopivan kasvupolun, jotta huipulle pääsee.
Nyt on keihäässä lupaavia tulokkaita, kunhan malttavat vain pitää itsensä terveinä, niin mitaleilla ollaan Pariisissa.
Myös juoksupuolella on toivoa.- Anonyymi
Suomen valtion pitää antaa selvä signaali että hyvät tulokset tietää hyviä tulospalkkioita. Näin on sitten isänmaa motivoimassa urheilijaa kehittymään. Nuorilla on hirmu hätä nykyään rikastua kun sosiaalisessa mediassa esitellään jatkuvasti kauniita, rikkaita ja rohkeita. Jos urheilijana jää yksin ja köyhäksi niin he etsivät muita vaihtoehtoja. Ei tuolla räntäpaskassa viitsi juosta risoilla lenkkareilla yksikseen nälissään kun naapurin nörttijuippi ajaa mersulla ohi bassot jytkyen ja vilkuttaa iloisesti.
- Anonyymi
Esimerkiksi 100 m aidoissa pitäisi naisten hilata suoritustaso 12,50 tasolle. Tämän vuoden suoritustasot ovat jääneet tuosta valovuoden eli puoli sekuntia. Millähän tuo toteutetaan.
Kyläkisoissa pärjätään, kuten tänään Lahessa, mutta maalimalla mennään oikeesti oikeeta kovaa. - Anonyymi
Saaga veti upean keihäskaaren, liki 50 m
Voittoon melkein varmasti - Anonyymi
Upeaa
Saaga on EM kullan ansainnut, ennätystulos 6 lajissa.
Erinomaista.- Anonyymi
Ja vielä takareisi murtuneena, näin Pyrinnön tyttäret pärjää, nääs.
- Anonyymi
Kohta alkaa Lahen GP, moni on uhannut tehdä kauden parhaat tulokset, mutta sateen uhka on päällä, joka voi sotkea kenttälajit.
- Anonyymi
Mikäs Raitasta vaivasi, tekikö Mietaat, juoksi suoraan saunaan ja pisti kengät päreiks sekä uuniin ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikäs Raitasta vaivasi, tekikö Mietaat, juoksi suoraan saunaan ja pisti kengät päreiks sekä uuniin ?
Oliko Helanderin jäniksenä tai lusihätä
- Anonyymi
Eipä näkynyt Lerppaa eikä Sven Tuuvaa.
- Anonyymi
Nairobista sataa mitaleita
Nuorissa on tulevaisuus - Anonyymi
Venlojen viestin pokaalit suvereenisti Ruotsiin
- Anonyymi
No, katotaas miten Jukola
- Anonyymi
Silja nappas, odotusten mukaan, kultaa
- Anonyymi
Amalia ei ollut kisoissa mukana.
- Anonyymi
Stora Tuna vei Jukolan. Hatunnosto ruotsalaisille.
- Anonyymi
Vieläkään ei ole käyty kunnon keskustelua siitä, mita tramboliinirata vaikutti lopputuloksiin.
- Anonyymi
Jamaikan naistähti juoksi muualla juuri naisten satasen maailman toisiksi kovimman ajan eli kovempaa kuin Tokiossa. Lahdessa nähtiin huippuaikoja 10 asteen lämmössä ja vesisateessa.
Ei se tainnut lopulta vaikuttaa kuin Vetteriin se alusta. Näihin kisoihin oli tähdätty viisi vuotta ja huippukuntoja viilattiin extravuosi verrattuna normaaliin.
- Anonyymi
Nuorten MMstä 4 kultaa. Eikö tähän pidä olla tyytyväinen ?
- Anonyymi
niin, ongelma onkin nämä kadonneet lupaukset eli kun siirrytään yleiseen sarjaan, tulostaso usein jopa heikkenee. Tämä on rakenteellinen ongelma.
- Anonyymi
Kosonen, Salminen, Läspä, Alasaari
HURRAA !!! - Anonyymi
Kalevan Kisat ovat käynnissä, kävelyistä tuli mitaleita jo Suomeen , enemmän kuin Thaimaaseen.
- Anonyymi
Kalevan Kisoissa näkyi juoksevan aitoja ja hyppäävän pituutta joku thaimaalaisen näköinen. Meni ihan mitalleille. Kukahan se mahtoi olla ?
- Anonyymi
Tarkoittanet Saara Keskitaloa, Espoon Tapiot, on ollut pitkään jo Suomen urheilun huipulla.
- Anonyymi
Olipa aikamoista sääntoviilausta koko Kalevan Kisat. Loikkaajien ja Raitasen hylkäys, ei näyttänyt hyvältä. Sanokoon säännöt mitä sanovat, ne eivät ole urheilullisia sääntöjä.
- Anonyymi
Säännöt ovat hyvin yksiselitteisiä.
- Anonyymi
Kalevan Kisojen tuomarilautakunta tulkitsee kyllä sääntöjä moniselitteisesti.
- Anonyymi
Tokiossa kisaavat vielä Paralympialaisia, ettekö seuraa sitä ollenkaan, siellä niitä onkin vasta huimia suorituksia.
- Anonyymi
Amaliaa kiinnostaa vain pituus ja ylipaino
- Anonyymi
Raitanen astui toisella kierroksella kahdesti vesiesteen jälkeen radan ulkopuolelle, horjuessaan. Muilla kierroksilla hän otti ulomman linjan.
Ennen hylättiin kolmannesta askeleesta ja jos hyötyi ratarikosta, nykyään tuijotetaan sääntökirjaa kuin piru raamattua.- Anonyymi
Essaya voisi ratkaista tämänkin, hän tuntee raamatun-kin.
- Anonyymi
Essaya voisi ratkaista tämänkin, hän tuntee raamatun-kin.
- Anonyymi
Mikäs on Thaimaan tilanne näissä, onko edes edustajia ?
- Anonyymi
Suomalaisen yleisurheilun kannattaa keskittyä EM-Kisoihin. MM taso on niin käsittämättömän kova, millä kaurapuurolla lienee tullutkaan ?
- Anonyymi
oho,
Thaimaalainen kelaaja pudotti Tähden Leksan valtaistuimelta. Jo siinä neljät olympialaiset menikin.- Anonyymi
Hatunnosto Athiwat Paeng-Nueanille !
on kova on
- Anonyymi
AhtiWatti imi vielä tissiä, kun Tähti voitti olympiamitalia
- Anonyymi
2004 tuli ensimmäiset olympiavoitot
- Anonyymi
AhtiWatti imi vielä tissiä yksivuotiaana, kun Leo-Pekka Tähti voitti olympiamitalin.
- Anonyymi
Yleisurheilukausi päättyy osittain viikonlopun Ruotsi-otteluun, vain maantiejuoksun SM-kisoja on jäljellä. Sitten alkaa ampuma- ja maastohiihtokauden odotus.
- Anonyymi
150 päivää Pekingin talviolympialaisten alkuun
- Anonyymi
Nyt on Manni vuorossa, mitalimahdollisuuksia on vielä paljon.
- Anonyymi
Kohta alkaa tv lähetys Kalevan Kisoista, nyt nähdään, mikä on urheilumme todellinen arvo.
- Anonyymi
Almgren löi Vireenin maaotteluenkan 70-luvulta 5000 m:llä. Vielä on valkoisella miehellä toivoa.
- Anonyymi
Vaikuttaa siltä että vain ruotsalaiset osaavat venyä ja ajattavat suomalaisia happokuoppiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikuttaa siltä että vain ruotsalaiset osaavat venyä ja ajattavat suomalaisia happokuoppiin.
Ainahan sitä hapotellaan, kun suomilainen ulukkomaille pääsee.
- Anonyymi
Manni veti komeasti, vaa hyytyi kirissä
- Anonyymi
Pitää muistaa muutamat speksit, ennenkuin suomalaisia sen enempää mollaa. Ruotsissa on liki kaksi kertaa enemmän populaa kuin Suomessa ja 20% parempi bruttokansantuote nokkaa kohti ja 50% suurempi kokonais bruttokansantuote.
Ruotsi maksaa urheilijalupauksille ja seuroille niin paljon avustuksia, että urheilusta on paljon helpompaa tehdä ammatti, kuin Suomessa. Ruotsi on hieman leudompi maa kuin Suomi, ja treeniolot paremmat.
Näistä huomattavista eroista huolimatta, Suomi ei ole kaukana Ruotsin tasosta yleisurheilussa. Kiekossakin viime vuosina pärjätty Ruotsia paremmin.
Nyt on Suomella uusia lahjakkaita upeita urheilijoita vaikka kuinka paljon ja noususuhdanne on menossa. Ei muuta kuin lisää rahaa urheilijoillemme ja seuroille, niin menestystä tulee. Kyvytkin kun tarvii tukea.
Enää ei pärjää tukkijätkät ja posteljoonit huipulle saakka. Tarvitaan ammattimaisuutta.

T 2010(tarkoitin siis jääkiekkoa)
- Anonyymi
Pattaya on valkoisen heteromiehen paratiisi, mutta myös viherlepakkolespollekkin löytyy toimintaa.
- Anonyymi
Sinkut suomalaiset heterotytöt joutuu laittamaan parastaan, jos meinaavat lomaseuraa Pattayalta saada suomalaismiehistä. Tokihan sieltä aina joku löytyy joka on valmis uhrautumaan, mutta ei sinne olla lähdetty katselemaan niitä eväitä joita on Suomessakin tarjolla. Jos sattuu olemaan nätti ja reipas niin tilanne on toinen. Punkerotytöt joutuu tyytymään itsensä tasoiseen mieheen. Jotkut thaikkumiehet kerää valkoihoisten naisten päänahkoja ja pitävät sitä saavutuksena. Heitä ei haittaa vaikka suomineito olisikin vähän punkero.
- Anonyymi
No niin, nyt alkaa Suomen kansa saamaan pisteitä Tulholmassa, urheilijamme tekevät kauden parhaita suorituksia.
- Anonyymi
Pauli Nevalan ylivoimainen voitto, aiheutti aasialaisten joukkopaon ylivoiman edessä
- Anonyymi
Saga Anderssonin rintavarustus on urheilijalle hyvä
- Anonyymi
Kaakkois-aasialaiset on lyhytjalkaista kansaa. Ei riitä materiaalia eikä historiaa yleisurheiluun. Siinä kaksi suurinta syytä. Kestävyysjuoksuun riittäisi genetiikka mutta laji ei ole suosittu Thaimaassa.
Hyppääjät on kaikki pitkiä nykyisin ja heittäjät myös.
Laita nyt sitten kiekko tai moukari normikokoisen thaikun käteen. Siinä lentää ukko perässä.
Pingis, sulis, golf, tennis esim, niissä Thaimaa on nousussa ja kesäolympialaisista on 35 mitalia. Moro GP:SSÄ oli eka thaimaalainen voittaja tänä vuonna myös.
Ketjusta on poistettu 25 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa691904- 1001839
- 1421724
- 971411
Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo331354MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil3151246- 601199
Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa
On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall1301092Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa2761056Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta
Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa446943