Varsin arkakin aihe ja varmaan vähemmän vanhoillislestadiolaisia tällä palstalla onkaan, mutta koitanpa hieman avata tällaista aihetta. Lähipiirissäni on noussut hieman aihetta, mutta on varsin vaikea aihe keskustella nimellä tällaisista aiheista.
a) Sinä mies, voisitko vanhoillislestadiolaiseksi kristityksi itsesi tunnustavana ihmisenä (eli ns. uskovaisena ihmisenä) avioitua naisen kanssa, jos hän ei hyvin suurella todennäköisyydellä voisi tulla raskaaksi ja saada omaa biologista lasta, vaikka lapsirakas ihminen olisikin?
b) Sinä nainen, voisitko vanhoillislestadiolaiseksi kristityksi itsesi tunnustavana ihmisenä (eli ns. uskovaisena ihmisenä) avioitua miehen kanssa, jos hän ei hyvin suurella todennäköisyydellä voisi saada kanssasi omaa biologista lasta, vaikka lapsirakas ihminen olisikin?
Ja jos kyllä tai ei, niin miksi ajattelet niin? Missä vaiheessa vastakkaiseen sukupuoleen tutustuessa mielestäsi asia olisi syytä ottaa puheeksi? Vai koetko, ettei sellaista asiaa olisi tarvetta ottaa esimerkiksi ennen seurustelua esille? Mitä, jos henkilö kokee asiasta niin suurta kuormaa, ettei uskalla edes muodostaa läheisempää ihmissuhdetta vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen kanssa peläten, että hän tulee kuitenkin suurella todennäköisyydellä mahdollisesti torjutuksi eikä jaksa ns. tuhlata ruutia keneenkään, vaikka halauisikin hyvän ja tasapainoisen parisuhteen, jossa molemmat osapuolet voisivat kokea riittävästi tyytyväisyyttä lapsettomuudesta huolimatta?
Yksinkö aina oltava?
a) Sinä mies, voisitko vanhoillislestadiolaiseksi kristityksi itsesi tunnustavana ihmisenä (eli ns. uskovaisena ihmisenä) avioitua naisen kanssa, jos hän ei hyvin suurella todennäköisyydellä voisi tulla raskaaksi ja saada omaa biologista lasta, vaikka lapsirakas ihminen olisikin?
b) Sinä nainen, voisitko vanhoillislestadiolaiseksi kristityksi itsesi tunnustavana ihmisenä (eli ns. uskovaisena ihmisenä) avioitua miehen kanssa, jos hän ei hyvin suurella todennäköisyydellä voisi saada kanssasi omaa biologista lasta, vaikka lapsirakas ihminen olisikin?
Ja jos kyllä tai ei, niin miksi ajattelet niin? Missä vaiheessa vastakkaiseen sukupuoleen tutustuessa mielestäsi asia olisi syytä ottaa puheeksi? Vai koetko, ettei sellaista asiaa olisi tarvetta ottaa esimerkiksi ennen seurustelua esille? Mitä, jos henkilö kokee asiasta niin suurta kuormaa, ettei uskalla edes muodostaa läheisempää ihmissuhdetta vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen kanssa peläten, että hän tulee kuitenkin suurella todennäköisyydellä mahdollisesti torjutuksi eikä jaksa ns. tuhlata ruutia keneenkään, vaikka halauisikin hyvän ja tasapainoisen parisuhteen, jossa molemmat osapuolet voisivat kokea riittävästi tyytyväisyyttä lapsettomuudesta huolimatta?
Yksinkö aina oltava?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Jos ajattelee ja toimii niinkuin vl.-ihmiset yleensä seurustelevat, niin vasta avioliitossa ollaan "silleen" yhdessä, eipä sitä useinkaan edeltä tiedä, saako lasta. !?
Onhan ihmisiä jotka ehkä tietävät etteivät tule koskaan lasta saamaan, mutta tietenkin silloin olisi hyvä asiasta keskustella seurustelukaverin kanssa, kun oletetaan, että seurustelu johtaisi joskus avioliittoon.
Harvemmin sitä rakkauden huumassa ensimmäisenä puhutaan lasten "hankkimisesta", vaikka jossain kohti sekin asia on hyvä keskustella, "valmiiksi".?!
Ei se välttämättä ole este, jos tietää ettei lasta saada, nuoret kumminkin paljon luottavat Luojaan tuossakin asiassa. Joskus voi mennä monta vuotta siinä "yrittämisessä" ja asia konkretisoituu todeksi, vaikka olisi käyty läpi hedelmytyshoidot jne. "hormoonit" ! Toisille se lapsettomuus on vaikeakin paikka ja monet adoptoivat lapsen ja ovat ihan onnellisia elämäänsä niinkin.
Enemmän se lähipiiri on "ymmällään" jos nuorelle parille ei lasta "kuulu" ! Itse ollut samassa "tilassa", mutta vaikeuksien jälkeen lapsia saatiin.
Oletan, että onnellisen parisuhteen "koetinkivi" ei välttämättä ole lapsettomuus, vaan joku muu, ehkä sairaus tms.
"Tyhjän sylin syndrooma" voi olla kylläkin "kova pala", mutta ilman vanhempia maailmassa on lapsia jotka odottavat sitä syliä, joka voi antaa turvan lapselle ja siitä lapsesta tulee sitten perheen oma lapsi. Suomessakin on isättömiä / äidittömiä pienokaisia adoptioon. Jos ei tunne tarvetta ns. vieraaseen lapseen, niin usein suvussa on sylin tarpeessa olevia ja samalla voi "keventää" lasten omien vanhempien arkea, ottamalla hoitoon esim. sisarusten lapsia, lomilla ja viikonlopuilla. Myös sijaislapsille voi tarjota paikkaa kodissaan.
Siis; jossain seurustelun vaiheessa asiasta on hyvä ja reilua ilmoittaa, ettei sitten voi saada lasta, niin siinäpä kaveri / ystävä sitten tekee sen valinnan, jatketaanko seurustelua ja miten "tosissaan" on seurustelukumppalin suhteen !?
Harvoin sitä ennen avioliittoa tietää, ettei voi saada lasta. Mutta jos tietää, niin mahdollisen seurustelun aikana hyvissä ajoin on rehellistä asia kertoa. Avioliitto ei ole pelkästään lasten saantia varten, vaan siksi että Jumala Raamatun mukaan näki, että "ihmisen ei ole hyvä olla yksin" ja loi kumppanin. Riippuu seurustelukumppanista, kuinka paljon hän rakastaa toista. Jos rakkautta riittää, niin ei lapsettomuus ole este avioliitolle. Ja adoptiolapsia aina saa.
"""""
Ja adoptiolapsia aina saa.
"""""
Niin, jos haluaa alistua sosiaalitanttojen pitkäaikaiseen nöyryytykseen.
Totta kai voi. Minäkin olin lisääntymiskyvytön tai sellaiseksi luultu. Kuitenkin lääketiedettä hyödyntäen saimme ihanan lapsen ja toisenkin. Operaatio tosin oli sen verran hintavaa, ettemme tällä tavoin saaneet monta lasta, mutta riittävän monta kuitenkin. Olemme onnellinen viiden hengen perhe. Me, joille ei ikinä pitänyt syntyä ensimmäistäkään lasta.
Keinotekoinen hedelmöitys on vastoin Jumalaa. Jollei lapsia tule niin se on Jumalan tarkoitus, miksi sitä ihminen menee muuttamaan?
Vai nii?
Onko tämä perhe sitte kadotukseen joutuva?
Miksi niitä lapsia pitää olla autokuorma?
Mutu periaatteena; vanhemmalla iällä ja ehkä leskenä, jolla
on jo lapsia, voisi hyvinkin ottaa puolisoksi ihmisen, jonka
kanssa jakaa elämän ehtoopuolen aikaa yhdessä.
Tällöin kaikilla olisi mahdollisuus.
Kenenkään ei tarvitse menettää toivoaan kumppanista.
Tiedän tapauksia.
Rukouksin voi kääntyä Jumalan puoleen.
Jos rakastuu ns. leskeen ja itse ei voi saada lapsia, sitten voikin saada ne "bonuslapset", jotka vvoivat olla hyvinkin "sidottuja" siihen omaan vanhempaan ja tietenkin ne puolison lapset ovat itselle tärkeät ja rakkaat, niin jonkinlainen "shokki" voi olla sille entiselle "sinkulle" ne usein vierailevat puolison lapset; perheineen !?!
Olisi syytä olla se entinen yksinäinen "uusi" isä tai äiti kyllin "kypsä" toimimaan myös "bonus" vanhempana koko perhekatraalle ! Vielä sekin, että ymmärtää puolison edellisen vaimon / miehen, aina olleen se ensimmäinen puoliso, koska niitä elämänvaiheita ei voi pyyhkiä mielestä koskaan pois ja kestettävä ehkä sekin, jos "vainaja kummittelee" vielä siellä lastenkin elämässä. On se vaan joskus vaikeaa yhdistää "exä ja nyxsä" asiat toisiinsa.
Uusi elämäntoveri on kumminkin aina se toinen, siis vaatii paljon keskusteluja ja sovitteluja tuokin "uusi alku". Toisinaan onnistuu ja joskus tulee siitä "nyxästä" taas toinen "exä" ! Esimerkkejä on olemassa.
Myös "varat ja velat" on hyvä keskustelun aihe, vaikka kuinka olisi rakastunut ja ihastunut, niin aikuisilla on yleensä siinä vanhassa "uudessa" liitossa oltava järkikin mukana. Elämä voi olla myös ihanaa uudenkin puolison kanssa !
Ei tämä elämä aina ole niin yksinkertaista, kivikkoistakin joskus !! Hoh`hoijjaa !!
Kyllä mulle kelpaisi semmonen emäntä joka ei voisi saada lapsia jos sillä olisi ainaski seksuaaliset halut ja kyvyt tallella.
Voisi emäntää puksuttaa paljaalla huoletta joka ilta.
Ilmaiset asian hieman karkeasti, mutta myös itselläni poikamiehenä oli ykköstoive saada vaimo, jonka kanssa riittää rakkautta ja läheisyyttä, ja lapsia voi sitten tulla jos on tullakseen. Eli tärkeää oli saada minua rakastava vaimo, joka tykkää läheisyydestä ja siis myös seksistä, ja tämä onnistuikin!
Se olisi ollut paras vaihtoehto; ei lapsia, ei ongelmia.
Paras vaihtoehto on olla uskossa aidosti ja luottaa.
Lestadiolaisella on velvollisuus tehdä lapsia, muuten lestadiolaisuus kuolee. Saara on aina ennen yksilöä ja Saaraa on kuunneltava.
En pidä mahdottomana ajatuksena, että olisin voinut avioitua puolisoni kanssa siitäkin huolimatta, että olisin etukäteen tiennyt meidän jäävän lapsettomiksi.