Miksi hän olisi lähtenyt kävelemään ilman aikomusta palata takaisin luostariin?
Nunnan katoaminen on ollut helppo sivuuttaa jonkinlaisena vanhan ihmisen sekavuuskohtauksena,joka on milloin johtunut virtsatie tulehduksesta,joka voi hoitamattomana aiheuttaa sekavuutta tai elimistön kuivumisesta.Jos nunna tarkoitus oli vain mennä katsomaan tulipaloa(ja olisi muka järkyttynyt niin paljon näkemästään,että olisi vaan jatkanut kävelemistä?)niin miksi olisi lähtenyt pidenmälle ja jos hän olisikin järkyttynyt,niin miksi ei pyrkinyt takaisin luostarin turvaan. Muistaako joku väärin kellonajan kun kohtasi nunnan? Muistaako joku väärin tien tai risteyksen nimen, joku jolle tienoo ei ollut niin tuttua,kesäasukas tsm.
Kadonnut Nunna Elisabeht-voisiko olla jopa rikos kyseessä?
29
779
Vastaukset
- Anonyymi
Tiesikö nunna Elisabeht jotakin? Hänhän tokaisi jotain ennen katoamistaan ja oli hiemman kiihtynytkin,eli tiesikö nunna jotain ja hänet piti siksi raivata pois tieltä?
Ei nunnaksi tai munkiksi ryhtyminen tee ihmisestä mitenkään "pyhää"kyllä samat asiat mitkä olivat maallisessa maailmassa jylläävät myös kaavun alla luostareissa.Jos nunna katoamisen taustalla olikin jokin yhteinen,irvokas salaisuus ja nunna Elisabeht piti sen vuoksi vaientaa? - Anonyymi
Mihin tarvitsee dekkareita kun on vilkas mielikuvitus.
- Anonyymi
Salaliittoja tai "luostarin pimeää puolta" ei tähän sovittamallakaan saa. Kuitenkin hänet nähtiin useaan otteeseen katoamisaikoihin luostarin ulkopuolella.
Kyllä nimenomaan muistisairaus (vaikka sitä ei olisi ollut tiedossa aiemmin) alkaa ajan ja paikan menetyksellä, jolloin henkilö luulee olevansa äkkiä esim.lapsuutensa maisemissa, ja saattaa kävellä näennäesen päämäärättömästi ja pysähtymättä pitkiäkin matkoja.
Jokin muukin sairaus taikka sellaisen alku saattaa vastaavaa sekavuuttaa aiheuttaa. Eikä sitten osata edes hakeutua nk.ihmisten ilmoille. Tai jokin onnettomuus voinut sattua vaikkapa. Mutta "nunnan vaientaminen" jonkin tietämänsä "salaisuuden" vuoksi on kyllä tässä täysin yliampuvaa teoriaa kaikilta osin ...- Anonyymi
Muistisairauden taakse on taas niin helppo piiloutua,jonkinlainen henkinen romahdus tietysti nunna Elisabehtin katoamisen taustalla. Mutta ei rikoksen mahdollisuutta nunnan katoamiseen kannattaisi ainakaan vielä sulkea pois.
- Anonyymi
Pakko ne "yliampuvat"teoriatkin on käydä läpi. Nunna Elisabeht on tietysti saattanut sairastaa jotakin ilman että kellään on ollut siitä käsitystä,toisaalta en oikein usko tuohonkaan. Nunnan uskoutuminen jollekkin ennen katoamistaan voi selittyä jollakin vainoharhaisuutta aiheuttavalla sairaudella. Millainen tosiaan on luostareissa työterveyden ja yleensä terveydenhuolto,millaiset valmuidet havaita esim.dementtiaa,muistisairautta tsm?
Kyllä olisi varmasti huomattu sairaus,fyysinen tai psyykkinen myös nunnna Elisabehtin tapauksessa.
- Anonyymi
Nunna Elisabeth on tempaistu Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle, mistä hän seuraa surullisena tätä hänen maallista etsintäänsä.
- Anonyymi
Tästäkin on puhuttu paljon,että olisi tarkoituksella saanut itsensä sellaiseen koloon tai rakoseen tsm ettei sitten löydy millään ilveellä,mutta nunnalla olisi pitänyt olla jo luostarista lähtiessä jonkinlainen tahtotila päättää päivänsä nimenomaan kävelemällä niin kauan kuin voimia riittää ja sitten voimien loppuessa haeutua sellaiseen paikkaan ettei varmuudella löydetä. Kyllä hän olisi aivan varmasti halunnut tulla löydetyksi ja ruumiinsa siunattuun maahan jo omien sisarustensa ja nunnasisariensa tähden. Taivaassahan hän on joka tapauksessa.
Kiusattiiinko nunnnaa ja kohdeltiinko huonosti koska oli sanottu olleen heikkolahjainen?
Kyllä luostari on yhteisönä ihan samanlainen kuin mikä tahansa muukin ja ihmiset voivat olla raadollisiakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästäkin on puhuttu paljon,että olisi tarkoituksella saanut itsensä sellaiseen koloon tai rakoseen tsm ettei sitten löydy millään ilveellä,mutta nunnalla olisi pitänyt olla jo luostarista lähtiessä jonkinlainen tahtotila päättää päivänsä nimenomaan kävelemällä niin kauan kuin voimia riittää ja sitten voimien loppuessa haeutua sellaiseen paikkaan ettei varmuudella löydetä. Kyllä hän olisi aivan varmasti halunnut tulla löydetyksi ja ruumiinsa siunattuun maahan jo omien sisarustensa ja nunnasisariensa tähden. Taivaassahan hän on joka tapauksessa.
Kiusattiiinko nunnnaa ja kohdeltiinko huonosti koska oli sanottu olleen heikkolahjainen?
Kyllä luostari on yhteisönä ihan samanlainen kuin mikä tahansa muukin ja ihmiset voivat olla raadollisiakin.Paitsi että jos tarkoituksella kävelee itsensä näännyksiin, niin mistä tietää jaksaako enää kävellä sellaiseen paikkaan josta ei varmasti löydetä?! Muuten kyllä varmasti on siitä kyse, tai yleensä siitäkin, että etsintäalueen rajaaminen on varmasti ollut hankalaa.
Tai jos kuitenkin henkirikos, niin silloin piilossa vaan niin hyvin, ettei ole löytynyt.
No, ei luostari nyt yhteisönä täysin samanlainen ole, vaan siellä eletään omissa hengellisissä rutiineissaan tietyn kaavan mukaan. Ja myös rauhallisemmin kuin normihulinassa.
Mutta olihan noita tapauksia, jotka varmasti jollain tavoin henkilösuhteisiin luostarissa voineet vaikuttaa, kuten v2012 tapahtunut Lintulan silloisen johtajan yllättävä kuolema auto-onnettomuudessa Joensuussa : https://fi.wikipedia.org/wiki/Marina_(Iltola) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tästäkin on puhuttu paljon,että olisi tarkoituksella saanut itsensä sellaiseen koloon tai rakoseen tsm ettei sitten löydy millään ilveellä,mutta nunnalla olisi pitänyt olla jo luostarista lähtiessä jonkinlainen tahtotila päättää päivänsä nimenomaan kävelemällä niin kauan kuin voimia riittää ja sitten voimien loppuessa haeutua sellaiseen paikkaan ettei varmuudella löydetä. Kyllä hän olisi aivan varmasti halunnut tulla löydetyksi ja ruumiinsa siunattuun maahan jo omien sisarustensa ja nunnasisariensa tähden. Taivaassahan hän on joka tapauksessa.
Kiusattiiinko nunnnaa ja kohdeltiinko huonosti koska oli sanottu olleen heikkolahjainen?
Kyllä luostari on yhteisönä ihan samanlainen kuin mikä tahansa muukin ja ihmiset voivat olla raadollisiakin."Kiusattiiinko nunnnaa ja kohdeltiinko huonosti koska oli sanottu olleen heikkolahjainen?
Kyllä luostari on yhteisönä ihan samanlainen kuin mikä tahansa muukin ja ihmiset voivat olla raadollisiakin."
Tuohon kysymykseen olisi mukava tietää vastaus. Olihan ainakin luostarin laatima Irmelin "muistokirjoitus" hyvin erikoislaatuinen. Ihmiset voivatvat olla pirullisia ja myös rikollisella tavalla sekaisin päästään, olivatpa uskonasiat heille tärkeitä tai eivät. Ja usein pahuus kietoutuu hyveellisyyden kaapuun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kiusattiiinko nunnnaa ja kohdeltiinko huonosti koska oli sanottu olleen heikkolahjainen?
Kyllä luostari on yhteisönä ihan samanlainen kuin mikä tahansa muukin ja ihmiset voivat olla raadollisiakin."
Tuohon kysymykseen olisi mukava tietää vastaus. Olihan ainakin luostarin laatima Irmelin "muistokirjoitus" hyvin erikoislaatuinen. Ihmiset voivatvat olla pirullisia ja myös rikollisella tavalla sekaisin päästään, olivatpa uskonasiat heille tärkeitä tai eivät. Ja usein pahuus kietoutuu hyveellisyyden kaapuun.Lapsenomaisuus tai -kaltaisuus on kristillisissä kirkoissa useimmiten "hyve". Eikö Jeesus kehoittanut seuraajiaan olemaan "lapsen kaltainen".
Eli jos oikein ymmärsin epäilysi, niin ei se tarkoita ehkä muuta kuin, että hän, eli Irmeli oli ollut tällä tavoiin (heidän uskonsa mukaan) Jumalaa lähellä, kenties ...
Ja olihan Irmeli myöskin luova persoona (runot & käsityöt). Lisäksi havainnot luostarista lähdön jälkeen vaikuttavat varsin luotettavilta.
Onhan noita lähinnä roomalais katollisista kirkoista tullut käsittämättömiä juttuja ilmi viimeisinä kymmeninä vuosina. Mutta kreikkalais katolisista en kyllä muista juurikaan vastaavia tapahtuneen ... Muistako joku muu ??! ... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lapsenomaisuus tai -kaltaisuus on kristillisissä kirkoissa useimmiten "hyve". Eikö Jeesus kehoittanut seuraajiaan olemaan "lapsen kaltainen".
Eli jos oikein ymmärsin epäilysi, niin ei se tarkoita ehkä muuta kuin, että hän, eli Irmeli oli ollut tällä tavoiin (heidän uskonsa mukaan) Jumalaa lähellä, kenties ...
Ja olihan Irmeli myöskin luova persoona (runot & käsityöt). Lisäksi havainnot luostarista lähdön jälkeen vaikuttavat varsin luotettavilta.
Onhan noita lähinnä roomalais katollisista kirkoista tullut käsittämättömiä juttuja ilmi viimeisinä kymmeninä vuosina. Mutta kreikkalais katolisista en kyllä muista juurikaan vastaavia tapahtuneen ... Muistako joku muu ??! ...Kiusaaminen, henkinen tai muu väkivalta, sorsiminen, jne. lähtee aina tekijän omasta päänupista. Kyse on ominaisuudesta, jota kauniit uskontoon tai vaikkapa ammattietiikkaan liittyvät periaatteet muuksi muuta.
- Anonyymi
Maatunut on jossei ole karannut munkin kanssa Venäjälle?
- Anonyymi
Korkeintaan huoltoaseman kahvipisteestä oli samaan aikaan "munkki" kadonnut ...
- Anonyymi
Kyllä olen edelleenkin sitä mieltä, että nunna löytyy suhteellisen läheltä sitä paikkaa missä oli laskennallisesti kun rankkasade alkoi. Eihän tuolloin kovassa sateessa edes näe eteensä ja on voinut kävellä silloin vaikka päin ryteikköä ja loukata itsensä niin että se oli sitten siinä, maallinen vaellus. Nunna on yksinkertaisesti eksynyt tuolla kun uusia teitä on tullut lisää ja siihen vielä väsymys ja ehkä alkaneet muistihäiriöt ja sokerin lasku. Jos nunna löytyy tai nunna rippeitä niin ne löytyy tien vierestä ellei sitten ole hallisinoinut ja nähnyt jotain metsässä jonka olettanut taloksi.
- Anonyymi
Tästä teoriasta ja laskennasta "rankkasateen alkuun" olen samaa mieltä, siis todennäköisimmän löytöpaikan (taikka sen lähistön) suhteen. Jos joku vaan sen osaisi laskea, ja osoittaa ...
- Anonyymi
Mites tämä aikajana muuten täsmää. Eli miten (ajallisesti) lähellä on viimeinen "varma" havainto, ja esim. suhteessa sateen alkua. Ja tietysti siihen päälle sitten viimeinen löydetty esine (hiusnauha, eikö näin??) suhteessa siihen ,miten pitkään voinut nk.normiolosuhteissa reiluimmillaankin kävellä sitten ...
- Anonyymi
Vanhukset voi tänäänkin seota ja eksyä.
- Anonyymi
Va huspsykiatrian piirissä varmaan löytyy kokemusta eksymisestä.
- Anonyymi
Heh, eri ikäisillä ei ole eri linjoja, ainakaan tuossa mielessä. Muilla etsijöillä on varmsti eri ikäryhmistä erilaisia vakiintuneita käytäntöjä, tosin eri alueet voivat luota niillekin omat haasteensa ...
Ikääntyneistäkin on monesti, ja suurin osa yli 90 vuotiaistakaan ei ole varmasti koskaan lähtenyt omille teilleen. Suurimmalle osalle "omille teille lähtö"on jo siksikin aika pahuksen yllätyksellinen ...- Anonyymi
Hoitokodeissa ovet ovat lukossa ettei liikuntakykyiset vanhukset lähde omin päin kavelylle, kun eivät löydä takaisin.
- Anonyymi
Ajatuksen karkailua on kyllä nuoremmillakin.
Eilen uutisissa esiteltiin henkilö, joka koronan jälkitautina oli saanut aivosumua.
Eksyä voi kaikenikäiset.
- Anonyymi
Mutta eri linjoja on nyt löydyttävä sillä Suomi 24:n resurssit aivokapasiteetin levittämistä ovat tormaamassa vanhuspsykiatrian resursseihin.
- Anonyymi
Voisiko olla että kun kaatosade alkoi elisabetti alkoi juosta jonnekin puun alle ja kompastui ja kaatui, ei pääse sieltä enää ylös, tulee vettä ja märkää, on kylmä ja hypotermia vei. Hiusnarun löytöpaikka voi indikoida vesisateen alkua eli nunna voisi löytyä jostain siitä sektorilta.
- Anonyymi
Kyllä tämän nunnan kohdalle on sattunut ennalta määrätty ylöstempaus, josta jäljelle jäi vain tämä hiusnauha. Myös toisinaan ylöstempaus voi olla niinkin kiivas, että jäljelle jäävät sandaalitkin. T. Matkasaarnaaja.
- Anonyymi
Vesisateen alku ja viimeisen todisteen (=hiusnauha) välinen alue on kaiketi sen virallisen tutkinnan eniten mylläämä alue. Vaikka onhan siinäkin vaan voinut jäädä jokin pikku notkelma tms.etsimättä, ja eipä tässä muuta paljon tarvitakaan ...
- Anonyymi
Ei löydy, noikin voi käydä. Täytyy luovuttaa, luonto pitää salaisuutensa.
- Anonyymi
Jospa oikea identiteetti olikin jokin " matti ".Jatkoi sitten uuden elämän oikealla nimellään ja sukupuolellaan.Siinä olisi yksinkertainen selitys.
- Anonyymi
Yksinkertainen voi myös tarkoittaa sanaa typerä.
- Anonyymi
Nunnahan oli jo kumara eli selkärangassa oli jotain vikaa tai kulumaa siis vikaa. Ikääntyneiden tasapaino on huono ja kaatumisen jälkeen ei välttämättä enää maasta ylös pääse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2926476Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652029- 1801780
- 1191251
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä141235Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681153Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71126RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521015Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411011Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962