ei hyväksytä muita seksuaalisuuden muotoja kuin heterotta, ja siksi homoseksuaaliset perheenjäsenenne joutuvat jättämään sekä perheensä että uskonnollisen yhteisönsä lopullisesti. Onko uskonnossanne mitään vakiintunutta toimintakaavaa, miten osaatte suhtautua itseenne menetettyänne perheenjäseneenne? Tunnetteko huolta hänen puolestaan vai pystyttekö unohtamaan hänet vähitellen kokonaan?
lestadiolaisuudessa
kuten tiedätte
4965
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
?!?
oli vastauskin
Hyvä VL.
Mieti, kysymyksessä saattoi olla aivan vakavia ja varteenotettavia huomioita.
Se että kysymys heijastaa jo aiemmin käsiteltyjen aiheiden rippeitä, sekä kysymys ehkä hieman monitahoisesti leimaa kysyjääkin, joten jos vaivautuu vastaamaan noinkin tyhmästi niin olisi siihen kannattanut panostaa enemmän tai vaieta kokonaan.
Hyvin ajattelematonta.
perheenjäsen, olipa hänen seksuaalinen identiteettinsä mikä tahansa, ei joudu jättämään ketään. Jos joku lapsi kertoo olevansa homo, on se useimmiten kova paikka vanhemmille, vaikka nämä olisivat ateisteja. Mutta kyllähän vanhemmat lastaan rakastavat.
Homoudelle ei ehkä voi mitään, mutta toisaalta käytökselleen voi. VL:t eivät hyväksy homoseksiä ja mielestäni tämä on oikea suhtautumistapa. Seksi kuuluu avioliittoon, joka on miehen ja naisen välinen. Kuulostaako vanhanaikaiselta? No, ei tuota kantaa ole mitään syytä muuttaa, vaikka kuulostaisikin.
Jos oma perheenjäseneni olisi homo/lesbo, en varmasti hylkäisi häntä, mutta kova paikka se varmasti olisi, jos hän alkaisi sitä käytännössä toteuttaa. Fantasiansa ja kiusauksensa voi jokaisella olla, mutta käytös on eri asia. Ei ihminen voi toimia mielihalujensa vallassa (vaikka monet kyllä näyttävät toimivan). Himot olisi voitava pitää kurissa. Joka tapauksessa, ei perheenjäsentä voi hylätä tai unohtaa. Ihmisarvo on silti jokaisella sama, vaikka valintoja (käytös) ei hyväksyisikään.