Olemme olleet avopari jo yli kymmenen vuotta. Meillä on yhteinen lapsi. Naimisiin ei ole ollut kiirettä, koska näin avoparinakin on ollut hyvä elää. Nyt kuitenkin, kun meillä on yhteinen lapsi tuntuu siltä, että avioliitossa olisi turvallisempaa elää. Ja kun on tuota asuntolainaakin yhteistä...
Isot häät ei tulisi mieleenkään. Jotenkin tuntuu, että siviilivihkiminen olisi se meidän juttu ihan vaan parin todistajan läsnäollessa...vaikka molemmat kuulummekin ev.lut. kirkkoon. Juhlatkin järjestettäisiin ihan vaan "ohimennen"..."mentiin muuten vihille"-tyyliin.
Onko jollakin samanmoisia kokemuksia? Millaiset "kahvikutsut" järjestitte? Miten sukulaiset reagoi, kun jäivät vihkitilaisuudesta paitsi?
Isot häät ei tulisi mieleenkään. Jotenkin tuntuu, että siviilivihkiminen olisi se meidän juttu ihan vaan parin todistajan läsnäollessa...vaikka molemmat kuulummekin ev.lut. kirkkoon. Juhlatkin järjestettäisiin ihan vaan "ohimennen"..."mentiin muuten vihille"-tyyliin.
Onko jollakin samanmoisia kokemuksia? Millaiset "kahvikutsut" järjestitte? Miten sukulaiset reagoi, kun jäivät vihkitilaisuudesta paitsi?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Yhdessä olemme olleet kohta 11 vuotta ja ensi kesänä on suunnitelmissa naimisiin meno. Meillä ei ole lapsia, mutta asuntolainaa ja yhteistä omaisuutta kylläkin. Naimisiin emme ole aikaisemmin menneet, koska ajatuskin hääjuhlasta hirvittää! Emme kummatkaan ole mitään esiintyjiä ja koko päivä huomion keskipisteenä...niin, ei kiitos.
Ensin mekin ajattelimme siviilivihkimistä, mutta sitten päädyimme toisenlaiseen ratkaisuun. Oikeastaan siitä syystä, että todistajien valinta olisi ollut tosi hankalaa ja jokatapauksessa olisimme pahoittaneet jonkun sukulaisen tai ystävän mielen.
Olemme suunnitelleet vihkimisen tapahtuvan kirkossa ja sen jälkeen kuohuvaa, ruoka ja kahvit kirkon lähellä sijaitsevassa perinnekahvilassa. Ei leikkejä eikä häävalsseja!
Ja halukkaiden kera sitten illalla epävirallisille jatkoille johonkin kivaan paikkaan. Vieraita kutsutaan tosi vähän, noin 30. Äitini kanssa keskustelin asiasta ja hän piti ajatusta hyvänä ja sanoi, että olisi aivan meidän tyyliset häät. :o)
Mainitsi vain sivulauseessa että heidät vihittiin toissaviikolla. Mukana heillä oli vain yksi ystäväpariskunta todistajina, mitään juhlaa ei järjestetty.
En usko että kukaan sukulaisista otti nokkiinsa, kun kaikki jätettiin tasapuolisesti kutsumatta. Parin toivetta avioitua ilman juhlahumua kunnioitettiin.
Minä ainakin ilahduin heidän puolesta kovasti ja juoksin samantien ostamaan pienen häälahjan. Ei tullut mieleenkään ottaa nokkiini tai tuntea että minut olisi pitänyt kutsua kun ollaan kuitenkin tunnettu vuosikymmeniä tms.
Ihanaa kun muillakin on samanlaisia ajatuksia! Olemme olleet yhdessä 10 vuotta ja meillä on asuntolaina, mutta ei vielä yhteisiä lapsia. Olemme lykänneet naimisiinmenoa vain siksi, että suuret häät eivät ole meidän juttu. Paitsi että ne vievät paljon rahaa, emme myöskään viihdy juhlakaluina.
Vähän aikaa sitten heräsimme tosisssaan ajattelemaan tuota laillista puolta kun useita ystäviä kuoli äkillisesti onnettomuudessa. Avopuolisoilla kun ei oikein ole mitään laillista asemaa. Toisen kuollessa tilanne saattaa muuttua vieläkin lohduttomammaksi kuin pelkkä rakkaimman ihmisen menetys, kun ruvetaan setvimään kuolinpesää.
Päätimme siis vihdoin mennä naimisiin ikävien tapahtumien siivittämänä - hyvin pienimuotoisesti. Menemme naimisiin meidän itsemme vuoksi emme sukulaisten. Meillä tulee häissä olemaan läsnä vain vanhemmat, isovanhemmat ja kummit. Menemme kuitenkin kirkossa naimisiin, ja tarjoamme hääillallisen kotonamme. En usko että sukulaisetkaan loukkaantuvat kun rajaus on niin selvä. Ainoastaan perhe ja kummit, jotka ovat seuranneet varttumistamme ja tukeneet meitä koko elämämme ajan.
Häiden jälkeen jälkeen lähdemme kaukomatkalle - satsasaamme rahat omaan nautintoon ja ihanaan yhdessäoloon paratiisissa...