Meillä on pihapolun varteen istutettu joskun aikoinaan ruusua 10 metrin matkalle.
Kun siitä vaarallisesta kurtturuususta alettiin puhua ja siitä oli jotain epämääräisiä kuvia, niin iski hirvittävä ajatus, että niinkö meilläkin nyt tuli ruusut hävitettäväksi.
Onneksi en hätäillyt ja nyt tänä keväänä oli lehdessä parempaa tietoa asiasta. Kurtturuusun kukassa kun on vain viisi terälehteä. Oman ruusumme kukista laskin parhaimmillaan 12 terälehteä, joten ovat puutarhalajiketta.
Lisäksi meillä on kahdessa paikassa, sellaista parimetrisellä paksulla piikikkäällä varrella olevaa ruusua. Kasvikirjan mukaan kyseessä on Orjanruusu. Siitä en kyllä muuten ole kuullut puhuttavankaan koskaan. Lieneekö harvinainen?
Ruusumme olikin kelvollinen
Anonyymi
3
975
Vastaukset 3
- Anonyymi
Miten vaarallinen kurtturuusu aloittajan mielestä on ?
- Anonyymi
Voi se silti olla joku kurtturuusun alalajike. Kaivata ylös varmuuden vuoksi. Parempi olla varman päällä kuin joutua oikeuteen syytettynä maailman merenrantojen tuhoamisesta.
- Anonyymi
Kaikki kasvit joissa on värillisiä kukkia kannattaa varoilta hävittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS631957Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13840Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52746Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke42679- 43631
- 80606
- 47604
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29546- 47524