Ette sitten

tiedossa on miksi koirat haukkuu, vuosia sitten jo, se ei ole hiljaisuutta, kun ei enää edes muista milloin on voinut hengittää vapaasti ilman kaikenlaista meteliä, joka hetki "tietoa" tyrkytetään, kun olisi vain tarvittu pelkkää hiljaisuutta kaikkialla muutaman kuukauden ajan, on täysin mahdotonta enää hyväksyä ketään sellaista, jota ei juurikaan tunne, mutta nimi tiedossa, psyyke ja fysiikka on ollut kauan liian kovilla, älkää enää jatkako, pilasitte taas uuden paikan työrauhan, mitään muuta meteliä ei enää jakseta kuulla ollenkaan, jos näen pakit tulee varmasti
673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

pelkästään se että oli laitettu postilaatikon avain pöydälle oli liikaa, stressitaso hyppää sellaisesta välittömästi, ei kenellekään ole annettu lupaa toimia niin järkyttävän laajassa mittakaavassa, tuntuu ettei valoa näy enää koskaan, kun aina pudotetaan pimeään, kun yksityisyyttä "käsitellään" ilman lupaa, lupa annettiin aikoinaan vain yhteen siihen itselle hyvin tärkeään paikkaan, kevät repi senkin paikan riekaleiksi, aina ja kaikkialla "pelleily" jatkuu, on todettu kymmeniä kertoja että se kaikki on täysin turhaa, lopullinen päätös on nyt pakko tehdä, jotta hiljaisuus tulisi, sitä on odotettu vuosien ajan, kaveriksi sopii vain sellainen ihminen jonka on tuntenut kymmenien vuosien ajan, kaikki muut on hylätty, kohta sisin hajoaa kokonaan jos vielä jatkatte, lopettakaa!!!!

Äänestä
  • Jos on monta vuotta "häirinnyt" tavallaan elämää, niin oikein se olisi jos korvaisi. Mutta missään tekemisissä ei ole mahdollista olla koskaan, ei koskaan samassa tilassa kaverinakaan.

    Äänestä

koska kaikki se "paha" mitä ns. auttaminen on saanut aikaan liittyy tavallaan yhteen tiettyyn ihmiseen, siksi hänestä on tullut ikäänkuin pahan symboli, mitä kauemmin kaikki on jatkunut sitä pahemmaksi tietty ihminen on tavallaan tullut ja sitä ahdistuneemmaksi on vastapuoli tullut, nyt ollaan siinä tilanteessa ettei minkäänlaista ymmärrystä kaikelle tapahtuneelle enää ole yhtään jäljellä

Äänestä

Se on niin, että jos näkee tietyn pituisen ihmisen niin se aiheuttaa heti ahdistusreaktion, koska "kaikki paha" mitä on joutunut kokemaan näkyy" samanmittaisessa henkilössä, joka on ollut kauan keskiössä monen vuoden aikana.

Äänestä
  • Olen todella tyytyväinen sinkku 🤣🤣😘😘

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen todella tyytyväinen sinkku 🤣🤣😘😘

    Niin minäkin. Tehkööt kukin elämällään mitä haluaa, ei ole tarvetta olla missään tekemisissä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

tiedossa on miksi koirat haukkuu, vuosia sitten jo, se ei ole hiljaisuutta, kun ei enää edes muista milloin on voinut hengittää vapaasti ilman kaikenlaista meteliä, joka hetki "tietoa" tyrkytetään, kun olisi vain tarvittu pelkkää hiljaisuutta kaikkialla muutaman kuukauden ajan, on täysin mahdotonta enää hyväksyä ketään sellaista, jota ei juurikaan tunne, mutta nimi tiedossa, psyyke ja fysiikka on ollut kauan liian kovilla, älkää enää jatkako, pilasitte taas uuden paikan työrauhan, mitään muuta meteliä ei enää jakseta kuulla ollenkaan, jos näen pakit tulee varmasti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu