Polskuttelin vedessä kuraisia varpaitani.
Katsoin vajoavaa mutaa,
joka vaipui veden tummaan syvyyteen.
Tunsin kylmän veden kuristavan jalkojani,
niitä paleli.
Kehoni värisi kauttaaltaan ,
se ei johtunut kylmästä vedestä.
Mieleni värisi myös,
kuin haavan lehti syksyisen tuulen puuskan edessä.
En voinut karistaa,
tuota vapisevaa lehteä sisältäin.
En voinut pukea,
niin lämmintä villapaitaa päälleni,
jotta tuo kylmyys olisi sisältäni kaikonnut.
Ajatukseni juoksivat kehää,
tuo hiiri ei koskaan selviäisi tuosta pyörästä.
Vajoaisinko samoin,
kuin tuo muta , tummaan synkkyyteen?
Varjot lankesivat päälleni ,
Yön lepakot kohahtivat hartioilleni,
Niiden hento ruumis,
painoi olkapäitäni,
kuin tuhat norsua.
Lyyhistyin kasaan,
olin olematon.
Muistutin jo muurahaista,
kohta tuskin mitään,
vain iltatuulen kevyt henkäys.
Taivaalliset sinfoniat,
kaikuivat tyhjinä ammottavista konserttisaleista,
mieleni oopperatalossa.
Kapelimestari oli jo ajat sitten kadottanut tahtipuikkonsa,
se heilutteli käsiään pitkän frakkinsa suojissa,
kuin häpeissään omaa kömpelyyttään.
Ennen nuo salit olivat olleet täynnä toiveita ja haaveita.
nyt nuo salit oli tyhjennetty,
iloisesta ihmisestä.
Vain suru oli jäänyt katsomaan tuota haparoivaa viulunsoittajaa.
Muu orkesteri haihtui nuottien taivaaseen.
Vesi pisarat tipahtelivat tuon konserttisalin katosta istujan syliin.
Minä,
minä olin tuo istuja,
pisarat,
olivat nuo suolaiset kyyneleet.
Minähän se siinä olin istumassa,
omassa lammikossani.
Olin aivan yksin....
Katsoin vajoavaa mutaa,
joka vaipui veden tummaan syvyyteen.
Tunsin kylmän veden kuristavan jalkojani,
niitä paleli.
Kehoni värisi kauttaaltaan ,
se ei johtunut kylmästä vedestä.
Mieleni värisi myös,
kuin haavan lehti syksyisen tuulen puuskan edessä.
En voinut karistaa,
tuota vapisevaa lehteä sisältäin.
En voinut pukea,
niin lämmintä villapaitaa päälleni,
jotta tuo kylmyys olisi sisältäni kaikonnut.
Ajatukseni juoksivat kehää,
tuo hiiri ei koskaan selviäisi tuosta pyörästä.
Vajoaisinko samoin,
kuin tuo muta , tummaan synkkyyteen?
Varjot lankesivat päälleni ,
Yön lepakot kohahtivat hartioilleni,
Niiden hento ruumis,
painoi olkapäitäni,
kuin tuhat norsua.
Lyyhistyin kasaan,
olin olematon.
Muistutin jo muurahaista,
kohta tuskin mitään,
vain iltatuulen kevyt henkäys.
Taivaalliset sinfoniat,
kaikuivat tyhjinä ammottavista konserttisaleista,
mieleni oopperatalossa.
Kapelimestari oli jo ajat sitten kadottanut tahtipuikkonsa,
se heilutteli käsiään pitkän frakkinsa suojissa,
kuin häpeissään omaa kömpelyyttään.
Ennen nuo salit olivat olleet täynnä toiveita ja haaveita.
nyt nuo salit oli tyhjennetty,
iloisesta ihmisestä.
Vain suru oli jäänyt katsomaan tuota haparoivaa viulunsoittajaa.
Muu orkesteri haihtui nuottien taivaaseen.
Vesi pisarat tipahtelivat tuon konserttisalin katosta istujan syliin.
Minä,
minä olin tuo istuja,
pisarat,
olivat nuo suolaiset kyyneleet.
Minähän se siinä olin istumassa,
omassa lammikossani.
Olin aivan yksin....
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuo tajuntaani aina tunkeutuva monivuotinen ystäväni
vihamieheni
jonka touhuja miettiessäni
olen nukahtanut
ja herännyt
kaatanut kiehuvaa vettä niskaan
etteivät tunkeudu mieleeni
jatkuva puuhastelu
väsymätön aherrus
pomppiminen sängystä
ylös
alas
uudelleen ja uudelleen
kerta toisensa jälkeen
enkä vieläkään tiedä
onko niillä sänkyä
ollenkaan.
Minne on hävinnyt PolkuniTie?
Ei näy ei kuulu,ei kuulu kaikua veden takaa.
T.
Koko sukeltaja
Kaikuu jo vedessä PolkuniTie,
kukaan ei tiedä minne se vie.
Valtakuntaan Ahdin kun sukellan
syvään.......
Kalaksi muutun!
Tartun kultajyvään!
Ja muurahaiseksi muutun kun rannalle palaan,
on kuumalla hiekalla helppo mönkiä,
kuin kultakalana ilmaa hönkiä. :)
Uit vedessäni kuin notkea merenneito..
Hiustesi välke keskellä kirkkauttani.
Vartalosi sulavat liikkeet sisässäni,,veteni ympärilläsi..
Muutut minuun liikun sinuun..
Olemme sitä samaa ja yhtä.
Muurahainen sinussa on kadonnut olet kasvanut suureksi myötäni , kuin valtameri ilman laitaa,
Ja mikään ei estä sinua muuttumasta höyryksi joka eteerisesti maatamme koskettaa.
Olin jo huolissani sinun elostasi ,
mut kaikuuni vastasit lempein sanoin..
Olen taas hetken hiljaa mutta palaan ,,
Suloiset soinnut mukanani , maltathan odottaa?
T. Ahti Valtakunnastaan
Valtakunnan Ahtia,
tuota vesiemme Mahtia..
joka imaisee viattoman suolaisen Merenneidon,
makeiden järvivesien Vedenneidon sisäänsä,
vain siksi, että tuo kumma sukellustaitoinen
sukeltaa pää kolmantena jalkana,
höyryävänä tunteena eteeriseen Ahtiin..
Kyllä Ahtia kannattaa odottaa,
sillä se sulosointujen virta on mittaamaton valtameri,
vailla laitaa, reunoja,
ja ... ;)
Meri on kynnetty,,
Aallot on valittu minkä päällä noista monista luoksesi matkaan...?
suru oli seuranasi
siitä tämä runo alakuloinen ja hyvä