Olen kuollut sisältä. Maailmalle olen elossa, mutta sisäinen maailmani on kuollut. Tunnekokemusta ei ole lainkaan. En tunne iloa, kiitollisuutta, rakkautta, kiintymystä enkä sääliä. Anteeksi en pyydä keneltäkään.
Muita samassa tilanteessa olevia?
Muita samassa tilanteessa olevia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikö välinpitämättömyys tai riittämättömyyden kokeminen, se että kuitenkin kaipaat tunteita ole jonkinlainen tunnetila tai tuntemus?
Tuo oli hyvä pointti. Onhan se. On lyhyitä hetkiä, jolloin tunnen positiivisia tunteita, mutta ne menevät ohi yhtä nopeasti kuin ovat tulleetkin. Mitään selittävää tekijää ei laajoista tutkimuksista huolimatta ole tunnekokemuksen puuttumiselle vieläkään löytynyt. Kun se olisikin niin helppoa, että kävelee vaan lääkäriin ja saa sieltä heti tarvitsemansa avun.
Sitä kutsutaan apatiaksi. Mutta et ole oikeasti sisältä kuollut.
Hyvin monet asiat johtavat siihen tilaan. Elämässä koetut vastoinkäymiset, pettymykset, menetykset, vitamiinien puutostilat ja elämänsisällön puute.
Kannattaisi pohtia ensin, tarkastuttaa veriarvot, analysoida millainen on ruokavaliosi, päivärytmisi.
Näistä asioista kannattaisi lähteä ensin. Sen jälkeen pohtimaan muita olotilaan mahdollisesti vaikuttavia asioita.
Verikokeet, ulosteet, virtsa normaalit, pään laaja magneettikuvaus ok, paksusuolentähystys ok. En tiedä, mitä enää voisi tutkia. Päivärytmini ja ruokavalioni ovat normaalit. Jos pääsisin pään SPECT-kuvantamiseen niin uskon, että syy selviäisi siinä. Olen elämäni aikana saanut kyllä osani päähän kohdistuneista iskuistakin. Voihan olla, että pitkään (20 vuotta) kestänyt paroksetiinilääkitys tekee minusta vielä housuunkusevan dementikon. Tämän lääkityksen olen lopettanut uudelleen n. 8 kk sitten. En vain kertakaikkiaan voinut enää jatkaa ko. myrkyn käyttämistä. Luonne ei antanut periksi. Valmisteesta ei ollut edes oikeaa apua enää pitkään aikaan. Jouduin jatkamaan lääkkeen käyttöä vain ja ainoastaan vieroitusoireiden välttämiseksi.
Sähköiskut napsuvat silloin tällöin päässä edelleenkin. Ajattelussani ja muistissani on häiriöitä. Keskustelujen seuraaminen on vaikeaa ja vaatii ponnistelua. Oireet haittaavat työntekoa ja joudunkin ehkä lopulta jättämään työpaikkani.
Tilani laukaisi alunperin liian nopea ja rankka masennuslääkevieroitus. Syyn, miksi vieroitus aiheutti minulle vakavia oireita, arvelen olevan nuoruudessa saatu tutkimatta ja diagnosoimatta jäänyt lievä aivovamma sekä pitkäaikainen lääkitys. Kun ennestään sekaisin olevia aivokemioita yritetään lääkityksellä "parantaa", voivat seuraukset olla arvaamattomia.
Tarina lääkevieroituksesta on pitkä ja mutkikas. Lyhyesti käytökseni muuttui 3 kuukautta lääkkeen lopetuksen jälkeen kontrolloimattomaksi. Näin ei ollut koskaan aiemmin tapahtunut. Tämä ei kuulunut siihen oirekuvaan, mihin lääkitys alunperin määrättiin.
Sain sitten astma- tms. allergisen kohtauksen, missä kurkunpääni äkillisesti turposi enkä meinannut saada henkeä. Samalla huomasin, että otsaani ilmestyi kaksi arpea. Kuin otsasuonia olisi painunut kasaan. Sen jälkeen en ole ollut entiselläni. Voin vakuuttaa, että näin todella on tapahtunut. Kertomustani ei mielenterveystaustani takia ole tähän mennessä uskonut kukaan. Oireitani pidetään kuviteltuina. Liika on liikaa ja toivon, että saisin 40-vuotislahjaksi sydän- tai aivoinfarktin ja pääsisin pois tästä maailmasta.