Tämä on erillinen tarina nykyisen kesken eräisen kirjani maailmaan liittyen. Azares on muinainen maailmamme. Olen jostakin syystä kiinnostunut mielikuvituksellisista ritareista ja muista miekka sankareista, kuten huomaatte. Tämä on nopeasti kirjoitettu ja keksitty sivutarina mutta pidemmällä ajankäytöllä saisin siitä kyllä paremmankin. Lähdin kirjoittamaan tätä aika myöhään joten teksti on aika tiheässä mutta toivottavasti saatte selvää ja pahoittelen jos löytyy kirjoitus virheitä. Sanokaa mielipiteenne, rehellisesti vain:)
Yksinäinen kulkija matkasi jämäkkä panssari ja huppu silmillään vuoristoista rinnettä pitkin. Radec oli yksi harvoista eliitti sotureista jotka vielä samosivat Azaresin tutkimattomia erämaita vailla murheita. Kaikki mitä eliitit tarvitsivat matkoillaan halki tutkimattomien maanosien oli miekka ja haarniska. Eliitit, ihmiset jotka edustivat valon joukkojen vahvinta voimaa kuolevaisten maailmassa. Fyysisesti ja psyykkisesti karaistuneet soturit jotka tunnettiin kaikkialla taitojensa ja tekojensa vuoksi. He matkasivat omia teitään minne huvitti ja etsivät samalla uusia seikkailuja ja ehkä apua tarvitsevia muita olentoja. Ihmiset eivät olleet ainoat jotka asuttivat tuota maailmaa vaan heidän rinnallaan oli monia muita, haltiat, kääpiöt ja susi-ihmiset olivat vain muutamat monista. Siitä oli tuhansia vuosia kun helvetin ulottuvuus oli revennyt Azaresin maailmaan ja sota demonien joukkoja vastaan oli jatkunut taukoamatta.
Radec oli kohdannut monta taistelua ja vastustajaa elinvuosinaan. Nyt hän oli kotonaan eli siellä missä kukaan ei aiemmin ollut jalallaan astellut. Rinne laskeutui alhaalla kasvavaan mäntymetsään, rinnettä pitkin oli kuitenkin helppo kävellä ja suunnistaa pitkälle kantavan näköalan vuoksi. Aamu oli raikas ja metsässä vietetty yö oli hyvin nukuttu.
Jostakin kuului suden ulvontaa ja se kaikui pitkälle laakson ulkopuolellekin. "Näyttää silä etten olekaan niin yksin", Radec tokaisi iloisena. Hän jatkoi matkaansa samalla varoen askeliaan mahdollisten halkeamien tai heikkojen kielekkeiden varalta. Alas oli toki matkaa mutta eliitin vaativa koulutus oli muokannut häntä henkisesti ja ruumiillisesti selviämään jopa pitkistäkin pudotuksista. Niin tai näin hengellään ei kannattanut ruveta leikkimään. Koulutukseenkin kuului ettei voimiaan kannattanut koetella turhan takia ellei aikonut vartavasten harjoittaa itseään. Linnut lauloivat alempana metsässä. Panssaripintainen kookas hahmo raahusti viitta hulmuillen ja huppu silmillä vuoren rinnettä eteenpäin. Pian rinne laskeutui metsään, rinne oli jyrkkä mutta mahdollinen laskeutumis paikka. Radec päätti yrittää laskeutumista.
Hän loikkasi rinteeseen ja lähdi juoksemaan sitä pitkin alas huimaa vauhtia hyppien kivien ylitse ja kielekkeeltä toiselle. Kaatunut puunrunko vilahti hänen alapuolellaan. Maa muuttui pehmeäksi ja hän jännitti jalkansa jolloin jäljelle jäänyt vauhti kuljetti häntä pitkän matkaa lopulta tuoden matkalaisen metsän pohjalle. Hän luisui normaalisti perille saakka. Muutama vilkaisu ja matka jatkui.
Metsässä tuoksui mahtavalle. Ylempänä tuoksu ei läheskään ollut niin voimakas. Neulaset ja puunkuori tuoksuivat kesäisen raikkaalle. Radec asteli metsässä aavemaisena hahmona jonkin aikaa kunnes huomasi yhdessä puussa erikoisen merkin, se oli riimukuvio. Hän katsoi sitä lähemmin. Radec oli susi-ihmisten alueella. He olivat luonnostaankin epäileväistä sakkia ja eivät juurikaan välittäneet vieraista vaikka kävivätkin kauppaa usein ihmisten kanssa. Ihmisten ei pitäisi olla kaukana susi-ihmisten asutuksista. Tietysti välimatka oli melkoinen mutta ehkä hän viimein näkisi viikkojen samoamisen jälkeen muitakin ihmisiä. Susi-ihmiset olivat ihmismäisiä koska kulkivat kahdella jalalla ja puhuivat samaa kieltä kuten ihmiset. Muuten kaikki oli kuin susilla yleensäkin.
Pää oli suden mutta kasvoissa oli nähtävissä eri ilmeitä toisin kuin heidän eläin serkuillaan. Matka jatkui huolettomin ja joutuisin askelin. Silloin tällöin puunjuurelta lähti peura tai jänis huomattuaan lähestyvän hahmon. Ne eivät pitäneet niin erikoisista vierailijoista tai vieraista yleensäkään kuten monet tiesivät. Edessäpäin näytti siltä kuin metsä harvenisi hieman. Syy siihen oli metsän halki verkkaisesti virtaava joki. Vesi oli peilikirkasta ja puhdasta. Radec päätti peseytyä pitkästä aikaa. Hän seisoi joen rannalla ja laittoi miekkansa nojaamaan puunkantoa vasten. Sitten haarniska sulautui hänen ruumiiseensa pois näkyvistä. Ensin huppu alkoi imeytyä pois näkyvistä ja metalli sulautui häneen. Muokkautuva panssari oli todella hyödyllinen Radecin kaltaisille matkalaisille vaikka ne maksoivatkin pitkän pennin. Onneksi hän oli saanut omansa lahjaksi eräältä ystävältään, nimittäin kouluttajaltaan. Jotkut kokeneet eliittikouluttajat valmensivat lupaavia nuorukaisia ilmaiseksi ja jos osasivat niin takoivat muokkautuvat varusteetkin vielä päälle. Hyväntahtoiset ihmiset olivat harvassa ja jos sellaisen sattui löytämään niin oli todella onnekas. Radec riisui ainoan vaatekappaleensa joka oli harjoittelu housut, matkalainen pulahti virkistävään veteen ja nautti raikkaan vuoristoveden tunteesta.
Hänen treenatut lihaksensa virkistyivät pitkän matkan jälkeen. Hän huuhtoi kasvonsa ja kainalonsa jonka jälkeen upottautui veteen kauttaaltaan. Matkalainen oli uinut tarpeekseen ja nousi takaisin joen rannalle, puki housunsa ja sulautti haarniskansa ylleen. Miekka pääsi selässä olevaan pidikkeeseen ja matka sai taas jatkua. Jostakin kulkeutui varoittava tunne.
Demoninen länsä olo. Joen toisella puolella olevassa metsässä. Radec välkähti joen toiselle puolelle lyhen matkan siirto loitsun avustuksella ja juoksi metsään. Kauempana oli käynnissä ottelu sculk-demoneja vastaan. Susi-ihmisten pyhä aukio. Neljä soturia yrittivät puolustaa majakkaansa henkien tasolle demonien turmelevaa voimaa vastaan. Alue oli pyhä ja siksi arvokas kenenkä tahansa silmin.
Demonit luonnostaan pitivät siitä että saivat turmella ja häpäistä kaikkea pyhää. Sculk-demonit olivat koiran kaltaisia nahattomia rumiluksia jotka olivat olemuksestaan huolimatta vaarallisia. Niitä tuli tasaisena aaltona mutta puolustavat soturit olivat harjoittautuneita ja koulutettuja sapeleineen. Luita katkesi a veri roiskui metallin syödessä tiensä vihollisen ruumiin läpi. Jotkut syöksyivät ilman halki yrittäen päästä käsiksi saaliiseensa. Hyökkääjät harvenivat hyvää vauhtia ja pian ne olivat kaikki poissa pelistä...yhtä lukuun ottamatta. Metsästä asteli valtava sarvipäinen ja siivekäs olemus. Hornan demoni päällikkö. Se asteli puolustajien luokse suuri miekka kourassaan. "Kuka teistä säälittävistä elukoista on ensimmäisenä vuorossa!", se ärjäisi. Kukaan ei liikkunut tai vastannut. "Hyvä on. Saatte sitten katsoa kun annan synkän kosketukseni henkimajakallenne." Demoni silmistä lähti jonkinlainen tainnuttava aalto ja puolustajat kaatuivat lähes tajuttomina maahan. Vain yksi jäi jäljelle syystä tai toisesta ja tämä päätti puolustaa aluettaan. Hän syöksyi vihollista päin ja napakka nyrkin isku palautti tämän sinne mistä se oli tullutkin. Hän oli lyöty ja vapisi kivusta. Urhea olento katsoi taivasta kohti tietäen epäonnistuneensa.
Jokin käveli tämän luokse, demoni se ei ollut, askeleet olivat liian kevyet. Huppupäinen hahmo kumartui hänen puoleensa ja laski kätensä tämän turkin peittämälle rintakehälle. Tuskallinen vihlaisu läpäisi hänen ruumiinsa. Salaperäinen hahmo päästi ilmaa hampaidensa välistä rauhoitellakseen maassa makaavaa olentoa. Demoni ivasi. "Säälittävää. Hoivaat surkeaa rääpälettä vaikkei se ole edes omaa rotuasi." Demoni nauroi. "Odotan innolla sitä päivää jolloin saamme hävitettyä viimeisetkin teikäläisistä. Säälittävää." Maassa makaava karvainen olento sai sanotuksi. "Me...mene. Pysäytä se. Se ei saa päästä pilarin luokse." Radec nousi hitaasti ylös. Panssaroitu olento asteli demonia kohti. "Sinäkin päätit siis kokeilla onneasi."
"Päätin tehdä lopun säälittävästä ruhostasi ja lähettää sinut takaisin helvettiin." Demoni kohotti miekkansa ja iski Radecin kohdille ja ennenkuin kukaan ehti huomata tämä olikin kadonnut. Nyrkki iskeyti demin leukaperiin ja kuului ilkeä rusahdus.
Kolme muuta susi kansalaista olivat saaneet ajatuksensa selviksi ja katsoivat jännittyneinä jonkin matkan päästä. "Tapan sinut hitaasti ihminen." "Ei minulla ole koko päivää aikaa." Demonin silmistä lähti taas se sama tainnuttava aalto joka kilpistyi läpi kuultavaan energiakilpeen ja se hajosi sirpaleiksi. Isku oli torjuttu ja miekat kalahtivat yhteen. Radecin miekka valahti sinisenä hohtavaksi sen merkiksi että riimutaottu terä alkoi suojata itseään. Riimutaotut miekat olivat lähitaistelijoiden tärkeimpiä työkaluja ja ne olivat tuhoutumattomia. Miekat olivat vastakkain ja demoni painoi miekkaansa alaspäin täysin voimin samalla kun ihminen joka oli ties miten monta kertaa demonia pienempi ei hievahtanutkaan. Radecin ilme ei värähtänytkään ja demoni alkoi hämmentyä.
Miten ihminen saattoikin olla niin vahva?
Eliitin koulutus oli painunut hyvin hänen
mieleensä. Älä näytä kipuasi ja heikkouttasi, ne ovat ystäviäsi niin kauan kun ne eivät näy ulospäin. Demoni teki ratkaisevan virheen.
Se kohotti miekkansa iskuun ja Radec sivalsi omansa tämän panssarin läpi leikaten ammottavan haavan tämän vatsaan. Demoni vajui polvilleen. Tämän jälkeen se alkoi hiiltyä kyteväksi tuhkakasaksi. Pahuus oli voitettu. Susi kansalaiset muistivat hetken ihmetyksen jälkeen toverinsa. "Nerion!", joku huudahti. Radec katsoi muiden suuntaan, laittoi miekan paikoilleen selkäänsä ja meni heidän luokseen. Hän tunsi kuinka jonkun elämä alkoi hiipua pois ja henkilöllisyys oli hyvin tiedossa. "Nerion, älä luovuta nyt!" Maassa makaava olento ei liikkunut. Radec päätti toimia. Parantaminen ei ollut hänen vahvin puolensa mutta sydän käski toimia. "Tehkää tilaa, hänen sielunsa on yhä jäljellä joten on toivoa." Radec laski kätensä liikkumattoman olennon ylle ja keskittyi. Käsistä virtasi kultaisen ruskeaa valoa elottomaan ruumiiseen ja alkoi korjata sisäisiä vaurioita. Luut sulautuivat ehjiksi, lihakset korjautuivat ja kaikki alkoi parantua. Potilas henkäisi syvään ja Radec saattoi viimein lopettaa. Hän siirtyi sivummalle ja muut menivät heti toverinsa luokse. Kaikki olivat helpottuneita koitoksesta. Radec hengitti raskaasti, parannus oli voimia vievää hommaa. "Oletko kunnossa", joku kysyi.
"Kyllä tämä tästä. Voimatasoni palautuu nopeasti." "En tiedä kuka olet mutta...kiitos."
"Ilo on minun puolellani. Tiedätkö kuinka kaukana muita ihmisiä asuu täältä?"
"Asui ennen. Kylä tuhottiin ja selviytyneet asuvat nyt kylässämme."
Radec katsoi vakavissaan edessään seisovaa hopeaturkkista hahmoa. "Milloin?"
"Ne hyökkäsivät joitakin viikkoja sitten. Nuo ovat tiedustelijoita joita tänne on lähetetty jo jonkin aikaa. Kiitos että tulit apuun."
"Tiedätkö kuinka kaukana seuraava kaupunki on?"
"Seuraavaan kylään on useiden päivien matka. Tule kyläämme, sinunlaistasi sankaria tarvittaisiin täällä päin."
Radec oli matkannut pitkään eikä hänellä ollut mitään tärkeitä asioita toimitettavanaan, hän voisi lähteä uusien ystäviensä kylään aivan hyvin. "Hyvä on. Näyttäkää tietä."
Viisihenkinen seurue lähti kulkemaan kohti kylää jättäen veriset raadot ja kytevän tuhkakasan jälkeensä. Radec oli nyt löytänyt uuden seikkailun, ilmeisestikin sellaisen että pitäisi avustaa taistelemaan demoneja vastaan. Se että kuinka kauan se jatkuisi oli avoin kysymys mutta nyt hän oli jossakin missä hänestä olisi hyötyä. Kylä voisi hyvin olla hänen kotinsa ainakin jonkin aikaa.
Yksinäinen kulkija matkasi jämäkkä panssari ja huppu silmillään vuoristoista rinnettä pitkin. Radec oli yksi harvoista eliitti sotureista jotka vielä samosivat Azaresin tutkimattomia erämaita vailla murheita. Kaikki mitä eliitit tarvitsivat matkoillaan halki tutkimattomien maanosien oli miekka ja haarniska. Eliitit, ihmiset jotka edustivat valon joukkojen vahvinta voimaa kuolevaisten maailmassa. Fyysisesti ja psyykkisesti karaistuneet soturit jotka tunnettiin kaikkialla taitojensa ja tekojensa vuoksi. He matkasivat omia teitään minne huvitti ja etsivät samalla uusia seikkailuja ja ehkä apua tarvitsevia muita olentoja. Ihmiset eivät olleet ainoat jotka asuttivat tuota maailmaa vaan heidän rinnallaan oli monia muita, haltiat, kääpiöt ja susi-ihmiset olivat vain muutamat monista. Siitä oli tuhansia vuosia kun helvetin ulottuvuus oli revennyt Azaresin maailmaan ja sota demonien joukkoja vastaan oli jatkunut taukoamatta.
Radec oli kohdannut monta taistelua ja vastustajaa elinvuosinaan. Nyt hän oli kotonaan eli siellä missä kukaan ei aiemmin ollut jalallaan astellut. Rinne laskeutui alhaalla kasvavaan mäntymetsään, rinnettä pitkin oli kuitenkin helppo kävellä ja suunnistaa pitkälle kantavan näköalan vuoksi. Aamu oli raikas ja metsässä vietetty yö oli hyvin nukuttu.
Jostakin kuului suden ulvontaa ja se kaikui pitkälle laakson ulkopuolellekin. "Näyttää silä etten olekaan niin yksin", Radec tokaisi iloisena. Hän jatkoi matkaansa samalla varoen askeliaan mahdollisten halkeamien tai heikkojen kielekkeiden varalta. Alas oli toki matkaa mutta eliitin vaativa koulutus oli muokannut häntä henkisesti ja ruumiillisesti selviämään jopa pitkistäkin pudotuksista. Niin tai näin hengellään ei kannattanut ruveta leikkimään. Koulutukseenkin kuului ettei voimiaan kannattanut koetella turhan takia ellei aikonut vartavasten harjoittaa itseään. Linnut lauloivat alempana metsässä. Panssaripintainen kookas hahmo raahusti viitta hulmuillen ja huppu silmillä vuoren rinnettä eteenpäin. Pian rinne laskeutui metsään, rinne oli jyrkkä mutta mahdollinen laskeutumis paikka. Radec päätti yrittää laskeutumista.
Hän loikkasi rinteeseen ja lähdi juoksemaan sitä pitkin alas huimaa vauhtia hyppien kivien ylitse ja kielekkeeltä toiselle. Kaatunut puunrunko vilahti hänen alapuolellaan. Maa muuttui pehmeäksi ja hän jännitti jalkansa jolloin jäljelle jäänyt vauhti kuljetti häntä pitkän matkaa lopulta tuoden matkalaisen metsän pohjalle. Hän luisui normaalisti perille saakka. Muutama vilkaisu ja matka jatkui.
Metsässä tuoksui mahtavalle. Ylempänä tuoksu ei läheskään ollut niin voimakas. Neulaset ja puunkuori tuoksuivat kesäisen raikkaalle. Radec asteli metsässä aavemaisena hahmona jonkin aikaa kunnes huomasi yhdessä puussa erikoisen merkin, se oli riimukuvio. Hän katsoi sitä lähemmin. Radec oli susi-ihmisten alueella. He olivat luonnostaankin epäileväistä sakkia ja eivät juurikaan välittäneet vieraista vaikka kävivätkin kauppaa usein ihmisten kanssa. Ihmisten ei pitäisi olla kaukana susi-ihmisten asutuksista. Tietysti välimatka oli melkoinen mutta ehkä hän viimein näkisi viikkojen samoamisen jälkeen muitakin ihmisiä. Susi-ihmiset olivat ihmismäisiä koska kulkivat kahdella jalalla ja puhuivat samaa kieltä kuten ihmiset. Muuten kaikki oli kuin susilla yleensäkin.
Pää oli suden mutta kasvoissa oli nähtävissä eri ilmeitä toisin kuin heidän eläin serkuillaan. Matka jatkui huolettomin ja joutuisin askelin. Silloin tällöin puunjuurelta lähti peura tai jänis huomattuaan lähestyvän hahmon. Ne eivät pitäneet niin erikoisista vierailijoista tai vieraista yleensäkään kuten monet tiesivät. Edessäpäin näytti siltä kuin metsä harvenisi hieman. Syy siihen oli metsän halki verkkaisesti virtaava joki. Vesi oli peilikirkasta ja puhdasta. Radec päätti peseytyä pitkästä aikaa. Hän seisoi joen rannalla ja laittoi miekkansa nojaamaan puunkantoa vasten. Sitten haarniska sulautui hänen ruumiiseensa pois näkyvistä. Ensin huppu alkoi imeytyä pois näkyvistä ja metalli sulautui häneen. Muokkautuva panssari oli todella hyödyllinen Radecin kaltaisille matkalaisille vaikka ne maksoivatkin pitkän pennin. Onneksi hän oli saanut omansa lahjaksi eräältä ystävältään, nimittäin kouluttajaltaan. Jotkut kokeneet eliittikouluttajat valmensivat lupaavia nuorukaisia ilmaiseksi ja jos osasivat niin takoivat muokkautuvat varusteetkin vielä päälle. Hyväntahtoiset ihmiset olivat harvassa ja jos sellaisen sattui löytämään niin oli todella onnekas. Radec riisui ainoan vaatekappaleensa joka oli harjoittelu housut, matkalainen pulahti virkistävään veteen ja nautti raikkaan vuoristoveden tunteesta.
Hänen treenatut lihaksensa virkistyivät pitkän matkan jälkeen. Hän huuhtoi kasvonsa ja kainalonsa jonka jälkeen upottautui veteen kauttaaltaan. Matkalainen oli uinut tarpeekseen ja nousi takaisin joen rannalle, puki housunsa ja sulautti haarniskansa ylleen. Miekka pääsi selässä olevaan pidikkeeseen ja matka sai taas jatkua. Jostakin kulkeutui varoittava tunne.
Demoninen länsä olo. Joen toisella puolella olevassa metsässä. Radec välkähti joen toiselle puolelle lyhen matkan siirto loitsun avustuksella ja juoksi metsään. Kauempana oli käynnissä ottelu sculk-demoneja vastaan. Susi-ihmisten pyhä aukio. Neljä soturia yrittivät puolustaa majakkaansa henkien tasolle demonien turmelevaa voimaa vastaan. Alue oli pyhä ja siksi arvokas kenenkä tahansa silmin.
Demonit luonnostaan pitivät siitä että saivat turmella ja häpäistä kaikkea pyhää. Sculk-demonit olivat koiran kaltaisia nahattomia rumiluksia jotka olivat olemuksestaan huolimatta vaarallisia. Niitä tuli tasaisena aaltona mutta puolustavat soturit olivat harjoittautuneita ja koulutettuja sapeleineen. Luita katkesi a veri roiskui metallin syödessä tiensä vihollisen ruumiin läpi. Jotkut syöksyivät ilman halki yrittäen päästä käsiksi saaliiseensa. Hyökkääjät harvenivat hyvää vauhtia ja pian ne olivat kaikki poissa pelistä...yhtä lukuun ottamatta. Metsästä asteli valtava sarvipäinen ja siivekäs olemus. Hornan demoni päällikkö. Se asteli puolustajien luokse suuri miekka kourassaan. "Kuka teistä säälittävistä elukoista on ensimmäisenä vuorossa!", se ärjäisi. Kukaan ei liikkunut tai vastannut. "Hyvä on. Saatte sitten katsoa kun annan synkän kosketukseni henkimajakallenne." Demoni silmistä lähti jonkinlainen tainnuttava aalto ja puolustajat kaatuivat lähes tajuttomina maahan. Vain yksi jäi jäljelle syystä tai toisesta ja tämä päätti puolustaa aluettaan. Hän syöksyi vihollista päin ja napakka nyrkin isku palautti tämän sinne mistä se oli tullutkin. Hän oli lyöty ja vapisi kivusta. Urhea olento katsoi taivasta kohti tietäen epäonnistuneensa.
Jokin käveli tämän luokse, demoni se ei ollut, askeleet olivat liian kevyet. Huppupäinen hahmo kumartui hänen puoleensa ja laski kätensä tämän turkin peittämälle rintakehälle. Tuskallinen vihlaisu läpäisi hänen ruumiinsa. Salaperäinen hahmo päästi ilmaa hampaidensa välistä rauhoitellakseen maassa makaavaa olentoa. Demoni ivasi. "Säälittävää. Hoivaat surkeaa rääpälettä vaikkei se ole edes omaa rotuasi." Demoni nauroi. "Odotan innolla sitä päivää jolloin saamme hävitettyä viimeisetkin teikäläisistä. Säälittävää." Maassa makaava karvainen olento sai sanotuksi. "Me...mene. Pysäytä se. Se ei saa päästä pilarin luokse." Radec nousi hitaasti ylös. Panssaroitu olento asteli demonia kohti. "Sinäkin päätit siis kokeilla onneasi."
"Päätin tehdä lopun säälittävästä ruhostasi ja lähettää sinut takaisin helvettiin." Demoni kohotti miekkansa ja iski Radecin kohdille ja ennenkuin kukaan ehti huomata tämä olikin kadonnut. Nyrkki iskeyti demin leukaperiin ja kuului ilkeä rusahdus.
Kolme muuta susi kansalaista olivat saaneet ajatuksensa selviksi ja katsoivat jännittyneinä jonkin matkan päästä. "Tapan sinut hitaasti ihminen." "Ei minulla ole koko päivää aikaa." Demonin silmistä lähti taas se sama tainnuttava aalto joka kilpistyi läpi kuultavaan energiakilpeen ja se hajosi sirpaleiksi. Isku oli torjuttu ja miekat kalahtivat yhteen. Radecin miekka valahti sinisenä hohtavaksi sen merkiksi että riimutaottu terä alkoi suojata itseään. Riimutaotut miekat olivat lähitaistelijoiden tärkeimpiä työkaluja ja ne olivat tuhoutumattomia. Miekat olivat vastakkain ja demoni painoi miekkaansa alaspäin täysin voimin samalla kun ihminen joka oli ties miten monta kertaa demonia pienempi ei hievahtanutkaan. Radecin ilme ei värähtänytkään ja demoni alkoi hämmentyä.
Miten ihminen saattoikin olla niin vahva?
Eliitin koulutus oli painunut hyvin hänen
mieleensä. Älä näytä kipuasi ja heikkouttasi, ne ovat ystäviäsi niin kauan kun ne eivät näy ulospäin. Demoni teki ratkaisevan virheen.
Se kohotti miekkansa iskuun ja Radec sivalsi omansa tämän panssarin läpi leikaten ammottavan haavan tämän vatsaan. Demoni vajui polvilleen. Tämän jälkeen se alkoi hiiltyä kyteväksi tuhkakasaksi. Pahuus oli voitettu. Susi kansalaiset muistivat hetken ihmetyksen jälkeen toverinsa. "Nerion!", joku huudahti. Radec katsoi muiden suuntaan, laittoi miekan paikoilleen selkäänsä ja meni heidän luokseen. Hän tunsi kuinka jonkun elämä alkoi hiipua pois ja henkilöllisyys oli hyvin tiedossa. "Nerion, älä luovuta nyt!" Maassa makaava olento ei liikkunut. Radec päätti toimia. Parantaminen ei ollut hänen vahvin puolensa mutta sydän käski toimia. "Tehkää tilaa, hänen sielunsa on yhä jäljellä joten on toivoa." Radec laski kätensä liikkumattoman olennon ylle ja keskittyi. Käsistä virtasi kultaisen ruskeaa valoa elottomaan ruumiiseen ja alkoi korjata sisäisiä vaurioita. Luut sulautuivat ehjiksi, lihakset korjautuivat ja kaikki alkoi parantua. Potilas henkäisi syvään ja Radec saattoi viimein lopettaa. Hän siirtyi sivummalle ja muut menivät heti toverinsa luokse. Kaikki olivat helpottuneita koitoksesta. Radec hengitti raskaasti, parannus oli voimia vievää hommaa. "Oletko kunnossa", joku kysyi.
"Kyllä tämä tästä. Voimatasoni palautuu nopeasti." "En tiedä kuka olet mutta...kiitos."
"Ilo on minun puolellani. Tiedätkö kuinka kaukana muita ihmisiä asuu täältä?"
"Asui ennen. Kylä tuhottiin ja selviytyneet asuvat nyt kylässämme."
Radec katsoi vakavissaan edessään seisovaa hopeaturkkista hahmoa. "Milloin?"
"Ne hyökkäsivät joitakin viikkoja sitten. Nuo ovat tiedustelijoita joita tänne on lähetetty jo jonkin aikaa. Kiitos että tulit apuun."
"Tiedätkö kuinka kaukana seuraava kaupunki on?"
"Seuraavaan kylään on useiden päivien matka. Tule kyläämme, sinunlaistasi sankaria tarvittaisiin täällä päin."
Radec oli matkannut pitkään eikä hänellä ollut mitään tärkeitä asioita toimitettavanaan, hän voisi lähteä uusien ystäviensä kylään aivan hyvin. "Hyvä on. Näyttäkää tietä."
Viisihenkinen seurue lähti kulkemaan kohti kylää jättäen veriset raadot ja kytevän tuhkakasan jälkeensä. Radec oli nyt löytänyt uuden seikkailun, ilmeisestikin sellaisen että pitäisi avustaa taistelemaan demoneja vastaan. Se että kuinka kauan se jatkuisi oli avoin kysymys mutta nyt hän oli jossakin missä hänestä olisi hyötyä. Kylä voisi hyvin olla hänen kotinsa ainakin jonkin aikaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Heti muutama juttu:
Yhdyssanavirheitä on useita, esim. "kirjoitus virheitä" = "kirjoitusvirheitä".
Kirjoitit: "Yksinäinen kulkija matkasi jämäkkä panssari ja huppu silmillään vuoristoista rinnettä pitkin." Tuosta saa kuvan, että kulkijalla on silmillään sekä jämäkkä panssari että huppu. Parempi olisi: "Yksinäinen kulkija matkasi jämäkkä panssari yllään ja huppu silmillään vuoristoista rinnettä pitkin."
Kirjoitit: "Pian rinne laskeutui metsään, rinne oli jyrkkä mutta mahdollinen laskeutumis paikka."
Voisit tiivistää esim: "Metsään laskeutuva rinne oli jyrkkä mutta (silti) mahdollinen laskeutumispaikka."
Jätä turhia selittelyjä pois, kuten "Onneksi hän oli saanut omansa lahjaksi eräältä ystävältään, nimittäin kouluttajaltaan.". Tuollainen "nimittäin" ei oikein sovellu kertomakirjallisuuteen, mutta tämä on vain oma mielipiteeni.
Plussaa saat tarkasta kerronnasta, jossa kuvailet mm. eliittisotureiden olemusta, Radecin kotiseutua jne. Samoin plussat mielikuvituksen käytöstä. Minulle jäi tunne, että tässä voisi olla aineksia pitempääkin tarinaan.
Kun vielä karsit oikeinkirjoitus ja joitain jäsentelyasioita kuntoon, annan asteikolla 1 - 10 tästä 7 . Ainesta on, jatka vaan.
...kirjoitelmani on yli 120 sivua pitkä ja tämä tarina on vain keksitty sivujuoni eikä sen henkilöt liity alkuperäiseen lainkaan vaikka kirjassa on Radecin tarinassa esiintyviä susi-ihmisiä. Olen miettinyt pitäisikö minun lisätä jossakin vaiheessa itse Radec tarinaani myös. Alkuperäisessä tarinassani on liuta hahmoja, ihmisiä ja vähemmän ihmisiä ja juoni on melko sama kuin tässä (helvetin joukot ovat vihollisia).
Olen omalta perheeltä saanut paljon kehuja perustarinani vuoksi. En usko siitä tulevan mitään menestystä mutta aika näyttää jos saan sen sitten valmistuttua julkaistua.
Hienoa! Paina menemään vaan. Kuten jo mainitsin, ainesta sinussa ja tarinassasi on.
...kannustuksesta. Oli kiva kuulla jonkun muunkin rehellinen mielipide. Myönnän että kirjoittaminen on 17 vuotiaalle amikselle vähän harvinainen harrastus mutta mielikuvitus tuppaa lentelemään. Pitääkin tästä lähtee kirjottelemaan:)