olet sellainen että sinulle riittää vain kaukoihastumiset, sinä et halua tutustua uusin ihmisiin. Ei sinulla ole ollut eron jälkeen mitään tarvetta olla kenenkään lähellä, eikä seksi ole kiinnostanut erosi jälkeen. Olisit voinut asua yhdessä kaverina ex-aviomiehesi kanssa loppuelämän ajan. Mutta selvää oli ettei sellaista voinut pyytää sellaiselta joka halusi läheisyyttä ja yhdessä nukkumista. Siksi erosit. Erityispiirteisyys sinussa haluaa tuttua ja siten turvallista elämää. Kaikki muutokset mitkä liittyvät ihmisiin ovat oikeastaan mahdoton toteuttaa. Siksi sinä et näe itseäsi samassa tilassa koskaan yhdenkään sellaisen ihmisen kanssa, jota et jo tunne hyvin. Tästä syystä olisi ollut tärkeää saada jatkaa itselle tärkeässä työpaikassa, kun opit jo tuntemaan työkaverisi ja pidit heistä hyvin paljon. Siinäkin asiassa jatkuvuus olisi luonut turvallisuudentunteen. Erityispiirteinen auttaa itseään vaikeissa elämäntilanteissa haaveilemalla ihmisestä johon hän on ihastunut, mutta hänellä ei ole mitään tarvetta saada haavettaan todeksi, vaan päinvastoin jos joku luulee niin se saa aikaan syvällisen ja kauan kestävän ahdistuksen. Ihastumiset kestävät aikansa ja loppuvat vähitellen kokonaan. Eläminen rauhassa omien läheistensä kanssa on kaikki mitä hän tarvtsee. Hän ei ole kiinnostunut tutustumaan yhteenkään itselle tuntemattomaan ihmiseen. Emmehän häiritse hänen elämäänsä muiden ajatuksilla siitä miten hänen pitäisi elää ja olla. Kunnioitetaan hänen yksityisyyttään.
Erityispiirteisenä
Anonyymi
8106
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sopii juttusi jollekin erityispiirteiselle mutta ei toiselle. Onhan heitä olemassa enemmän kuin yksi. Kertomuksestasi huomaa, ettet tunne ainakaan erään erityispiirteinen taustoja.
Tavallaan olet oikeassa, mutta vain osittain oikeassa.
Kysymys ei ole siitä, että en haluaisi tutustua kehenkään uuteen ihmiseen vaan siitä, että selkäänpuukottajia on ollut liikaa matkani varrella.
Jos huomaan jossain ihmisessä, liikaa hyviä ominaisuuksia - ollessani tekemisissä hänen kanssaan jonkin aikaa, aina sieltä paljastuu jonkinlainen petollinen mieli.
Tämä on joissain ihmisissä vikana, suurin nolouden syy.
Ex-mieheni kanssa en olisi voinut elää loppuelämän ajan, koska suhteemme ei perustunut ystävyydelle, josta olisin pystynyt olemaan iloinen.
Suhde on myös loppuun kulunut, eikä se toimisi enää.
Seksiä en ole koskaan harrastanut, kaikkien mahdollisten miesten kanssa.
Enkä pysty siihen, kenen ihmisen kanssa tahansa.
Ihmisessä jonka kanssa sekstailu onnistuu, täytyy olla vetovoimaa ja hänen täytyy miellyttää minua jonkin verran ulkoisilta ominaisuuksiltaan sekä käytös on oltava moitteetonta, rehellistä. Hänen täytyy pitää myös minusta, muuten en katso aiheelliseksi panostaa suhteeseen enkä muuttaa itseässäni mitään.
Yksityiselämmäni ei ole liioin kunnioitettu olen saanut tuntea nahoissani, että mikään ei ole ihmisille pyhää. Minä en koskaan voisi kävellä toisen ihmisen kotiin ilman lupaa ja tehdä pahoja siellä, näin toimia toisen ihmisen selän takana.
Ainoa minkä olen tehnyt, olen aukaissut aikuisen lapseni kodin oven.
Joskin tekoni oli hänen auttamista jaloileen ja lapseni tietää tämän.
Menneisyys on elettyä aikaa ja he ihmiset joita olen tavannut aikaisemmin, ketä mistäkin syystä. He ovat minulle vieraita ja olen heidät jättänyt taakseni.
Joskus kuitenkin joku ihminen jää kummittelemaan mieleen, koska hänessä oli jotain hyvää, rehellistä. Tälläiselle ihmiselle toivon ainoastaan hyvää ja onnellista elämää. Aina ei voi saada rinnalleen ihmistä, jonka kanssa olisi ehkä synkännyt tai onnistunut jonkinlainen yhteiselämä. Aina tämä ei riipu vain itsestä vaan myös tuosta toisesta ihmisestä, joka elää vain muistoissa.
Erityispiirteinen:
- iloinen
-aina valmis auttamaan
- ystävällinen
-rehellinen
-valitsee ystävikseen samanhenkiset
- ihastuu ulkonäköön ihmisissä
- puolustaa heikompia
-vaatimaton
-osaa myös puolustautua
- ei hyväksy kaltoinkohtelua
- maksaa potut pottuina
- ei ole rasisti
- yrittää pitää ihmiset samanarvoisina
Ei kai nyt erityispiirteinen ole aina samanlainen? Jos erityispiirre tarkoittaa asperger ihminen on aika erilainen kuin hyvin herkkä ihminen tai syvästi introvertti. Herkkä luultavasti haluaa lähelle, ellei ole liian kovasti satutettu (itsesuojelu), ja herkkä voi olla yhtä hyvin eksovertti. Muttq moni asperger elää juuri niin kuin sanot, ihmissuhteet ei ole kovin korkealla prooriteetillä.
Mitä eritysipiirteisyys edes on? Sellaista diagnoosia ei ole kuten on autismin kirjo, personallisuushäiriöt, masennus ja ahdistus (osa vaikeista tai vaikeuksissa elävistä ihmisistä selittää omaa huonoa käytöstä ”erityispiirteillä”, vaikka toki aidosti herkkiä on) tai aistiherkkyys (joka rasittaa arkea).
Ulkopuolisen diagnosoiminen erityisherkäksi n hölmöä. Itsestään voi arveluja tehdä, mutta muuten diagnosointi kuuluu ammattilaisille.
Joku Viksu keksinyt jonkun olevan erityispiirteinen, koska ei pääse kaltoinkohtelemaan.
Erityispiirteinen on normaali ihminen.
Omalla kohdalla voin sanoa, ettei minussa ole erityisherkän piirteitä. Erosin seksittömästä ja kontaktitmasta liitosta. Mies oli haluton, itse jaksaisin vaikka joka päivä tai alussa menee vaivatta kymmenkin kertaa päivässä, kun rakkaus on voimakasta, puoliso myös haluaa ja ollaan kahden kesken. Nautin olla lähellä ja iholla, ilman seksiäkin onnistuu. Tarvitsen puolison, joka myös pitää läheisyydestä, seksistä ja läsnäolosta.
Eroni ei seksielämääni vaikuttanut, ei sitä ollut enää vuosiin. Hänet, silloisen kollegan, olisin ottanut, mutta aina elämä ei mene niin kuin haluaisi. Silti, halustani huolimatta huonoa seksiä ilman läheisyyttä en halua yhdenillanjutuista. Poikkeuksia on, mutta ne on harvinaisia. Eikä oma tarpeeni ole niin tärkeä, että ottaisin riskin koronan viemisestä tuliaisena läheisille (ennen 2.rokotuksia). Luotettavan ja läheisen ihmisen kanssa koko asia olisi aivan toinen.
Kunnon herttaa pöytään
https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/04820af8-c291-488d-a2ae-3ef5d8e4b588
AP, kylläpä kirjoitit halventavan ja v*ttumaisen aloituksen. Mutta näistähän sinut tunnetaan, et ole tyyliäsi muuttanut yhtään. Ja kirjoitus pääsi tänne kaltaistensa skeidan joukkoon.