Lapsen koulutus ja työ

Anonyymi

Mitä voi perhe tehdä, kun aikuinen poika ei etsi työtä van opiskelee itselleen uuden ammatin? Koulun jälkeen ensin ATK-alan tutkinnon, sitten käsityöalan tutkinnon, kummastakin hyvin selviytyen, mutta ei hanki työtä, vaan sanoo, ettei ala tarjoa vastavalmistuneelle työpaikkoja, joten hän aikoo opiskella jonkun uuden alan, kuten ehkä ammattiajokortin.
Suomessa alkaa kuitenkin olla hyvä työtilanne joten tämä työnpakoilu tuntuu vaikealta, kun aikuinen ja työkykyinen mies elää yhteiskunnan varoilla. Hän on muuttanut kaupungin asuntoon, jossa pystyy asumaan asumistuen avulla, ja muut tulot koostuvat myös yhteiskunnan maksamista tuista. Haluton kertomaan, miten hänen taloutensa voi. Perhe ei kuitenkaan häntä rahallisesti avusta.

Hänen oma tulevaisuutensa tässä kärsii. Mistä löytyy enää sellainen työnantaja, joka ottaisi palvelukseensa tällaisen ihmisen!

0

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        179
        1762
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        109
        923
      3. Mitä mieltä olet?

        Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
        Ikävä
        110
        783
      4. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        755
      5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        209
        674
      6. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        133
        638
      7. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        52
        601
      8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        20
        590
      9. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        51
        572
      10. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        556
      Aihe