Miten pääsisin takaisin jonkinlaiseen tasapainoon ja tilaan, jossa koen muutakin kuin täydellistä toivottomuutta? Mitä konkreettista voisin tehdä? Onko kellään omakohtaista kokemusta?
Minulla ei ole työtä tai opiskelua, mutta on kuitenkin suht säännöllinen vrk-rytmi, en käytä päihteitä, teen päivittäiset rutiinit, kuten käyn suihkussa vaikka välillä se on voimienkoetus, yritän seurata maailmanmenoa, liikun luonnossa, joskin tämäkin on välillä niin, että yhtäkkinen voimattomuus saa pelkäämään että jään keskelle metsää.
Tuntuu, että olen jumissa tilanteessani, päivät ovat harmaata massaa ja välillä koen, etten ole olemassa. Hyvin usein myös toivon, etten olisi olemassa, kun mitään valoa tunnelin päässä ei näy.
Minulla ei ole työtä tai opiskelua, mutta on kuitenkin suht säännöllinen vrk-rytmi, en käytä päihteitä, teen päivittäiset rutiinit, kuten käyn suihkussa vaikka välillä se on voimienkoetus, yritän seurata maailmanmenoa, liikun luonnossa, joskin tämäkin on välillä niin, että yhtäkkinen voimattomuus saa pelkäämään että jään keskelle metsää.
Tuntuu, että olen jumissa tilanteessani, päivät ovat harmaata massaa ja välillä koen, etten ole olemassa. Hyvin usein myös toivon, etten olisi olemassa, kun mitään valoa tunnelin päässä ei näy.
Vastaukset 9
Vanhimmat
päätä lopetaa jatkuva valitus ja itse sääli ja mee töihi niinko aikuiset menee . tommone omaan napaseen tuijottamine nyrjayttää jokaise viisaanki .
Villi veikkaukseni on, ettei noin kirjoittava ole oikeissa töissä ollut ikinä. Joku saattaisi väittää, ettei ole peruskouluakaan suoritettu.
Jep, sinä väität niin.
Siitä puhe mistä puute.
Hyvä alku on jo. Rutiinit, luonto, uni. Terveellinen ruokavalio ja liikunta on niitä perusjuttuja, sen varmaan tiedätkin. Hyvä musiikki, kirja, käsillä tekeminen (kokkailu, maalaaminen, neulonta...). Lemmikin tai toisen ihmisen auttaminen ja hoivaaminen tuo merkityksellisyyden tunteen.
Joo, olen pakottanut itseni liikkumaan päivittäin, luen/kuuntelen äänikirjoja, kunnostan vanhoja huonekaluja jne.
Etsinkin joskus vapaaehtoistyömahdollisuuksia, mutta olin sen nyt tyystin unohtanut tässä aivosumussa. Kiitos muistutuksesta :).
Silloin harkitsin myös kodin antamista opaskoirakoulun pennulle, mutta luulen, että sellaiseen vastuuseen olen nyt liian huonossa hapessa...? Jokin sen tyylinen on itselleni merkittävää. Sitä kokemusta, että teen jotain, jolla on merkitystä (muillekin kuin itselleni), en saa tämän hetkisessä elämässäni mistään.
No jos ajattelet että haluaisit auttaa tai tehdä jotain merkityksellistä MUILLEKIN kuin itselle niin olet jo paljon lähempänä onnen löytämistä kuin monet muut. Pienet asiat ovat usein juurikin niitä suuria asioita. Ja ota yhteyttä niihin joihin haluaisit ottaa yhteyttä, kutau vaikka kahville!
Mene töihin. Muuta neuvoa ei tule.
Munkkiluostari voisi sopia sinulle
Tarvitset muutoksen elämään, joka on käytännössä joko opiskelupaikka tai työpaikka. Voit tietysti sanoa, että "en mä pysty", mutta sitten saat jatkaa nykymenoa vanhuuteen asti. Ei tuota mikään muu muuta, kuin se että elämän suunta vaihtuu ja siihen ei mikään puuhakerho, valittaminen, pillerit tai muut toimi. Unohda OPO:jen typerät väitteet, että pitää löytää unelma-ammatti. Työ tekijäänsä opettaa sanotaan ja mikään työkuvaus ei vastaa todellisuutta. Etsi töitä tai lähde opiskelemaan alaa, jolla on asiallinen työtilanne. Tilanteesi muuttuu jo opiskelun alkaessa ja ollessasi joidenkin vuosien päästä töissä, et enää edes muista nykyistä tilannetta.