Tuskin on nykyisin olemassa miespuolista työntekijää lasten parissa, kuten opettajaa, joka ei olisi saanut useaan kertaan kuulla olevansa pedofiili.
Kun olin nuori, sanaa ei ollenkaan käytetty, vaan puhuttiin namusedistä. Namusetä pukeutui violettiin pikkutakkiin, oli luihun näköinen, kyttäsi koulujen ja tarhojen lähellä, pyrki luomaan lapsiin suhteita karkkien avulla lopullisena tarkoituksenaan vinksahtaneiden seksuaalisten tarpeidensa tyydytys.
Pikkulapsille ei kerrottu, mitä namusedät ovat, mutta niiden seurasta varoitettiin. Kuitenkin annettiin sellainen kuva, että heitä on vähän.
Täysin eriävän kuvan antoi tunnetuin psykiatri, vankeinhoidon ylilääkäri, joka 1968 piti luentojaan yliopistolla valtavalle yleisölle suuressa luentosalissa, joka oli turvoksissaan eri tiedekuntien opiskelijoista.
Hän kertoi, että vanhemmat pelkäävät ihan turhaan, koska namusedät yleensä tyytyvät siihen, että lapset pitelevät käsissään heidän siitintään ja kiveksiään.
Muutenkin aloitteleva vihreä liike sekä meillä että muissa maissa, piti tiukasti kiinni opista, ettei pedofiliaa voi olla edes olemassa, koska kuulemma lapsillakin on oikeus harrastaa seksiä aikuisen kanssa. Nykyisin häpeävät silloista kantaansa syvästi ja toivovat, että se unohtuisi.
Mainittu psykiatri sai lääkintöhallitukselta tiukan rangaistuksen, itsenäisten lääkärinoikeuksien menetyksen, koska oli sekaantunut potilaaseensa. Yliopisto ei ottanut häntä enää seuraavana vuonna pitämään pöyristyttäviä luentojansa.
Toiseen ääripäähän kellahdettiin runsas kolmekymmentä vuotta sitten: kaikki miespuoliset lapsityöntekijät saivat kuulla olevansa pedofiilejä. Tilanne jatkuu edelleen. Ei ole enää harvinainen ongelma, vaan useimpien miesten ja varsinkin vanhojen miesten yleinen piirre. Syntyi pedofiliahysteria, jota siivittivät etenkin vaarallisen murhamiehen hirmuteot.
Varsinkin epävakaiset tytöt ovat aivan hillittömän pelon ja pedofiliahysterian vallassa.
Tässä kaksi ääripäätä. Hysteria on edelleen voitolla. Ennen yleisin haukkumasana oli homo, nykyisin se on pedofiili.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.