Hei!
Kävin vähän aikaa sitten seri-tutkimuksissa, sillä epäilen tulleeni huumatuksi. Luonnollisesti kun mietitään että onko tullut huumatuksi, niin otetaan huumausainetesti.
Ennen testien ottamista käytiin läpi mitä lääkkeitä käytän säännöllisesti/tarvittaessa ja millä annoksilla. Minulla on käytössäni pari reseptilääkettä, jotka varmasti aiheuttavat positiivisen tuloksen kyseisten aineiden kohdalla (opiaatit, betsot).
Mietinkin, että kun en käytä huumaavia aineita muuten kuin vain tietenkin noita aikaisemmin mainitsemiani reseptilääkkeitä niin mitä siitä minulle sitten seuraa, kun testi tulee niiden osalta positiivisena takaisin? Ymmärtääkö/tietääkö poliisi että kyseisten aineiden kohdalla positiivinen tulos johtuu käyttämistäni lääkkeistä ja jättää asian siihen vai joudunkohan kovasti selittelemään että miksi testissä oli positiivisia tuloksia?
Itseäni siis ahdistaa rikosilmoituksen tekeminen muutenkin, mutta sen lisäksi olen kuullut kauhutarinoita, joissa poliisi ei ole (ainakaan mukamas) uskonut positiivisen tuloksen johtuneen reseptilääkkeestä.. Kärsin muutenkin pahasta sosiaalisesta ahdistuksesta ja ajatuskin siitä että joutuisi poliisin kanssa inttämään asiasta aiheuttaa paniikin.. En ole siis vielä uskaltanut rikosilmoitusta tehdä tästä syystä. Onneksi asialla ei varmaan hirveä kiire olekaan, kun näytteet on jo otettu ja niitä säilytetään vuosia.
Haluan ja aion sen rikosilmoitusken tehdä, mutta tällä hetkellä henkinen hyvinvointini on muutenkin sillä pohjalla, etten tiedä koska jaksan siihen rumbaan lähteä.. Mutta tietenkin helpottaisi, kun osaisi varautua mahdollisesti ahdistaviin tilanteisiin etukäteen.
Kiitos jo etukäteen vastauksista! :)
Positiivinen huumetesti reseptilääkkeestä
6
88
Vastaukset
- Anonyymi
Olet huumannut itsesi noilla lääkkeillä, ehkä ottanut viinaa päälle, kannattaa katsoa mitä vetää ja millaisten ihmisten kanssa liikkuu. Teet itsestäsi naurunalaisen huumaamisesta muita syyttämällä.
- Anonyymi
Sen verta voin valottaa et en ollu kyseisenä iltana näitä reseptilääkkeitä ottanut. Siihen että seri-tutkimuksiin pääsin meni kuitenki pari vuorokautta, minkä välisenä aikana toista lääkettä olen käyttänyt (panacod).
Ja sain kyllä jo itse googlaamalla selvitettyä että ne pystyy tosi tarkasti tutkimaan, et mistä aineesta tarkalleen on ollut kyse. Siis että ei voi juoda unikkoteetä ja sit väittää et on ottanu kodeiinipitosta yskänlääkettä tmv.
Eli vastauksena omaan kysymykseeni: mulla ei pitäis olla mitään hätää.
- Anonyymi
Siis sä tunnet ihmisen joka sut huumasi?On sullakin ystäväpiiri kun tollasta sulle tekee.
- Anonyymi
Valitettavasti en tunne tekijää entuudestaan, enkä tajunnut edes kysyä viereen istuneen tyypin nimeä. Istuin oman juomani kanssa kattelemassa ku muut laulo karaokea ja tanssi, enkä todellakaan tajunnu tulla ajatelleeksaan et kukaan vois siinä mun juoman huumata. En siis jättäny mun juomaa vahtimatta ollenkaan, mut mun terapeutti ties ja kerto et siihen riittää se et joku sanoo et "anteeks mä siirrän vähän tätä sun juomaa" ja tadaa, juoma on huumattu.
Tuskin sais edes tyyppiä kiinni siis, mut ainakin sais ite vähän selvyyttä et mitä on mahollisesti tapahtunu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti en tunne tekijää entuudestaan, enkä tajunnut edes kysyä viereen istuneen tyypin nimeä. Istuin oman juomani kanssa kattelemassa ku muut laulo karaokea ja tanssi, enkä todellakaan tajunnu tulla ajatelleeksaan et kukaan vois siinä mun juoman huumata. En siis jättäny mun juomaa vahtimatta ollenkaan, mut mun terapeutti ties ja kerto et siihen riittää se et joku sanoo et "anteeks mä siirrän vähän tätä sun juomaa" ja tadaa, juoma on huumattu.
Tuskin sais edes tyyppiä kiinni siis, mut ainakin sais ite vähän selvyyttä et mitä on mahollisesti tapahtunu.Tai siis! Ei riitä että se sanoo niin! :'D Mut jos se koskee sun juomaan ja siirtää sitä niin sit se on potentiaalisesti jo huumattu, eikä sitä pitäis enää mennä juomaan (ellei tykkää elää vaarallisesti).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Valitettavasti en tunne tekijää entuudestaan, enkä tajunnut edes kysyä viereen istuneen tyypin nimeä. Istuin oman juomani kanssa kattelemassa ku muut laulo karaokea ja tanssi, enkä todellakaan tajunnu tulla ajatelleeksaan et kukaan vois siinä mun juoman huumata. En siis jättäny mun juomaa vahtimatta ollenkaan, mut mun terapeutti ties ja kerto et siihen riittää se et joku sanoo et "anteeks mä siirrän vähän tätä sun juomaa" ja tadaa, juoma on huumattu.
Tuskin sais edes tyyppiä kiinni siis, mut ainakin sais ite vähän selvyyttä et mitä on mahollisesti tapahtunu.Oliko epäilyttävä tyyppi mamu?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714225Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152684Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242317Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112253Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1082178Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072143Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6061931MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673