Tietääkö kukaan keskustelija, kohottaako LKRliikatoiminnasta johtuva hyperkalsemia veren kolesteroliarvoja? Jos kohottaa, niin onko silloin kolesterolilääkitys turhaa?
Kenkkuilevat lisäkilpirauhaset
Anonyymi
2
208
Vastaukset
- Anonyymi
Lihaskankeutta tekee.
- Anonyymi
Paikasta toiseen siirtyileviä lihas- ja nivelkipuja, jotka pahimmillaan ovat invalidisoivia. Itselläni oli kipuja vuosien ajan, ennen kuin hyperparatyreoosi löydettiin ja liikakasvusta kärsineet lisäkilpirauhaset poistettiin. Myös vatsaoireita esiintyi. Kolesteroliarvojen kohoamista ei mielestäni tapahtunut, ei ainakaan merkittävässä määrin.
Kanlsium ja D-vitamiiniarvot olivat silti vain juuri ja juuri viitearvojen ulkopuolella.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait233133Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso3763Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 68750Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani3700Mistä tietää, onko hän se oikea?
Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha35607Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä32591- 41540
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es20539Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."
Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve3529- 40521