MiaP75:lle

Näin hieman lähekkäisinä "merkkipäivinä" (olikos se sulla 3. vai 4.8.?),

Oli tällaisen palstan todellisuus sitten mitä tahansa, mutta koska muuhunkaan ei ole mahdollisuutta eikä kyllä ihmisenä mitään velvollisuuttakaan...

En ole sua unohtanut enkä koskaan tule unohtamaankaan. En tule koskaan elämässäni Rakastamaan ketään muuta samalla intensiivisyydellä, mitä sua olen Rakastanut, huolimatta siitä mitä kaikkea tapahtui meidän välillä ja jäi kai tapahtumatta.
Se on myös jonkinlainen taakka mun elämässä etten pysty enää samanlaisiin tunteisiin ketään muuta kohtaan mitä mulla oli, on ollut ja muuten yhäkin on sua kohtaan, vaikka ne ikääntyessä ovatkin muuttuneet niinkuin elämässä on tapana.

Minustahan se ei ole kuitenkaan ollut koskaan kiinni, että olisi kohdattu tai kohdattaisiin todellisuudessa mitä molemmat tunsivat tai tuntevat yhä toisiamme kohtaan, vaikka itse olisin voinut sanoja jättää "sanomatta" silloin aikoinaan (mutta omat tekosi kyllä ohittivat ne sanat...).
Sanat ja käyttäytyminen on kuitenkin hieman eri asioita, miten ne pitäisi käsitellä elämässä.
Elämässä kun pitäisi myös uskaltaa kohdata ja käsitellä ne vaikeat asiat, että asioista voitaisiin sopia riittävällä tasolla ihan oikeassa elämässä. Kunkin elämäntilanne pitäisi vaan hyväksyä ja elää sitten sen mukaan mitä elämä voisi tuoda tullessaan, mutta olisihan edes jonkinlainen selvyys asiaan kuin täysi tiedottomuus todellisessa elämässä.

(Omassa perhe&lähipiirissäni on myös ihmisiä, joiden elämässä kohdatut henkilökohtaiset ongelmat ovat tuhonneet ihmissuhteita kun eivät kykene käsittelemään niitä henkilökohtaisia ongelmiaan, kuten työttömyys-/perhe-/mielenterveysongelmat...)

/JuhaR68
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Näin hieman lähekkäisinä "merkkipäivinä" (olikos se sulla 3. vai 4.8.?),

Oli tällaisen palstan todellisuus sitten mitä tahansa, mutta koska muuhunkaan ei ole mahdollisuutta eikä kyllä ihmisenä mitään velvollisuuttakaan...

En ole sua unohtanut enkä koskaan tule unohtamaankaan. En tule koskaan elämässäni Rakastamaan ketään muuta samalla intensiivisyydellä, mitä sua olen Rakastanut, huolimatta siitä mitä kaikkea tapahtui meidän välillä ja jäi kai tapahtumatta.
Se on myös jonkinlainen taakka mun elämässä etten pysty enää samanlaisiin tunteisiin ketään muuta kohtaan mitä mulla oli, on ollut ja muuten yhäkin on sua kohtaan, vaikka ne ikääntyessä ovatkin muuttuneet niinkuin elämässä on tapana.

Minustahan se ei ole kuitenkaan ollut koskaan kiinni, että olisi kohdattu tai kohdattaisiin todellisuudessa mitä molemmat tunsivat tai tuntevat yhä toisiamme kohtaan, vaikka itse olisin voinut sanoja jättää "sanomatta" silloin aikoinaan (mutta omat tekosi kyllä ohittivat ne sanat...).
Sanat ja käyttäytyminen on kuitenkin hieman eri asioita, miten ne pitäisi käsitellä elämässä.
Elämässä kun pitäisi myös uskaltaa kohdata ja käsitellä ne vaikeat asiat, että asioista voitaisiin sopia riittävällä tasolla ihan oikeassa elämässä. Kunkin elämäntilanne pitäisi vaan hyväksyä ja elää sitten sen mukaan mitä elämä voisi tuoda tullessaan, mutta olisihan edes jonkinlainen selvyys asiaan kuin täysi tiedottomuus todellisessa elämässä.

(Omassa perhe&lähipiirissäni on myös ihmisiä, joiden elämässä kohdatut henkilökohtaiset ongelmat ovat tuhonneet ihmissuhteita kun eivät kykene käsittelemään niitä henkilökohtaisia ongelmiaan, kuten työttömyys-/perhe-/mielenterveysongelmat...)

/JuhaR68

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu