Ajattelin melkein heti kirjoittaa unestani,jonka näin viime yönä,etten vain unohda sitä kokonaan.
En muista uneni alkua kovinkaan hyvin. Juoksin jonkinlaista murhaajaa karkuun kotiini,hän seurasi minua perässä keltaisella matalalla autolla. Pääsin kotiovesta sisään ja juoksin huoneeseeni. Kuulin kun ulkoovi avautui ja sitten laskeutui syvä hiljaisuus. Päätin avata oveni hyvin nopeasti ja näin tumman hahmon seisomassa eteisessä(mies oli n.20v).Refleksini siinä vaiheessa eivät olleet nopeat ja hän ennätti tulla huoneeseeni. Hänellä oli ase mukanaan ja osotteli sillä minua. Yritin siirtyä eteisen puolelle,jotta näkisin oliko hän sattuttanut muita. Muistaakseni näin eteisessä koirani,jota hän oli ampunut viistosi olkapäähän ja hän kuoli. Murhaaja siis koko ajan osotteli minua aseella ja seurasi minua. Seuraavaksi siirryin olohuoneeseen ja näin äitini vilttiin peitettynä,hän varmaankin oli nukkumassa kun hän tappoi hänet myös olkapäähän ampumalla. Sitten aloin hysteerisesti itkeä ja siirryin paniikissa keittiöön ja kyykistyin maahan ja murhaaja siirtyi lähemmäksi minua laittoi aseen aika lähelle kasvojani. Hysteerisesti rukoilin/anelin hänelle,ettei tappaisi minua. Hän alkoi tärisemään ja kyynelehtiä. Tiesin,ettei hän enää tuossa vaiheessa pysty tappamaan minua,koska olin murtanut hänen kuorensa, ja jotenkin tiesin, että hän jollakkinlailla rakasti minua. Yhtäkkiä olimme siirtyneet eteiseen. Hän nojasi vaatekaappiin ja rysähti maahan itkien. Silloin tiesin hänen viimeinkin luovuttaneen. Hän antoi aseensa minulle ja autonavaimensa. Hän muistaakseni sanoi minulle että:"Lähde nyt nopeasti,ennen kuin muutan mieleni". Kävin nopeasti huoneessani ja palasin eteiseen. Kyykistyin alas ja silitin hänen kasvojaa ja suutelin häntä otsalle. Sisimmässäni rakastin häntä ja oli todella vaikeaa jättää hänet sinne. Kiirehdin paikalta pois jotta voisin ajaa hänen autollaan poliisi asemalle. Hänen autonsa oli ihan lumen peitossa ja yrtin kiireesti poistaa lunta auton renkaiden välistä. Neljä tuttua käveli ohi ja pyysin heitä auttamaan minua, mutta ne kiertelivät ja kaartelivat,etteivät nyt ehdi. Sitä en kyllä ymmärtänyt minä olin murhaajan armoilla ja ne eivät ehtineet autaamaan minua. Ja sitten heräsin.
En tajunnut sitä,että miksi uneeni oli tupsahtanut äitini,hän sentään kuoli jo pari vuotta sitten. Nykyään elän isäni ja hänen ämmänsä kanssa.
Osaisikohan joku tulkita untani.Kiitos jo etukäteen.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Jokin sinua uhkaa, sisäistä turvallisuuden tunnettasi. Sinusta voi tuntea että et ole turvassa omassa itsessäsi omien jollain tavalla vihamielisten ajatuksiesi kanssa. Vihasi on kääntynyt jotenkin sinua itseäsikin kohtaan. Äitisi unessa voi kuvata oikeasti isäsi ämmää. Jos sinulla on vihamielisiä tunteita häntä kohtaan, purit ne myös tässä. Uni kehoittaa sinua armahtamaan itsesi. Olemaan itseäsi kohtaan lempeämpi. Ja rakastamaan itseäsi, sitäkin puolta jota et haluaisi hyväksyä. Älä tunne syyllisyyttä tunteitasi. Äläkä kylmetä tunteitasi, jotenkin ne sitten unessa kuitenkin purkautuu.