Ei tämä lopu ikinä saatana

Kun masennus on oikein päällä, ei kannatakaan mitään raskaampaa terapiaa ajatella.
Sitä ei ole siinä kunnossa että aivot kykenisivät ottamaan vastaan mitään, kun kaikki energia menee hengittämiseen ja elossa oloon.
Itse olisin kyllä ehdottomasti jonkinlaisen osastojakson kannalla, niin että pääsisit kunnolla lepäämään ja jättämään kaiken muun.
Ehdottomasti puhu sille lääkärille rehellisesti ja kerro ettet jaksa. Että tosi on kyseessä.
Yritä kerätä jostain sen verran voimanrippeitä että VAADI päästä jonnekin "katkolle".
Enkä tässä tarkoita alkoholia vaan sitä, että pääsisit pois arjen oravanpyörästä ja voisit keskittyä vain lepoon ja voimien keräämiseen.
Sen jälkeen sitten voi miettiä niitä terapioita yms.

Itselläni oli muutama vuosi sitten niin uskomaton onni että törmäsin psykiatriin, ei siis psykologiin vaan mielenterveyshäiriöiden hoitoon erikoistuneeseen lääkäriin, ja hän sai minut ylipuhuttua kriisiosastolle. Olin varsin vastahakoinen mutta menin. Enkä kadu!
Vietin siellä 2 kuukautta ja sitä aikaa muistan lopun elämääni henkeni pelastajana.
Tämä oli avo-osasto yliopistosairaalan puolella, ei psykiatrisessa sairaalassa.
Viikonloput sai viettää osastolla tai mennä vointinsa mukaan kotiin. Oli monenlaista toimintaa ja itselläni kaksi omahoitajaa joista toisen kanssa teimme mm. metafoora-työskentelyä jonka koin todella mielekkääksi.
Toivon että jaksat ja uskallat avautua sille lääkärille ja vaatia apua! Ikävä kyllä sitä joutuu usein vaatimalla vaatimaan, mikä on todella traagista koska oikein maassa oleva ihminen ei jaksa pitää puoliaan.
Itselläni menee nyt hyvin. Pientä masentuneisuutta silloin tällöin mutta ihan ohimenevinä episodeina jotka saan itse hoideltua. Ahdistuneisuuden kanssa olen oppinut toimimaan ja saanut senkin hallintaan mukavasti.
Jaksan elää ja osallistua. Mitään lääkkeitä ei sairaalassa annettu enkä käytä nytkään. Olen melkoisen lääkevastainen mutta en idiootti vaan jos todella en pärjäisi ottaisin kyllä senkin avun vastaan.
Olet hyvin nuori ja elämä edessä taivasta myöten! Toivon todella että saat asianmukaisen avun ja elämä alkaa kirkastua.

Älä mene lekurille. Ne on pellejä. Ei tajua mistään mitään. Pelkkää virhettä virheen perään.

Babystep. Ajattele yhtä ongelmaasi kerrallaan ihan rauhassa ja keksi juuri siihen sopiva ratkaisu. Ja sitten pikkuhiijaa askel kerrallaan toteutat ratkaisun. Babysteppejä. Toista sitten sama seuraavaan ongelmaan.

Esimerkkki. Alkoholin köyttö. Ratkaisu AA- kerho. Etsi paikallisen kerhon yhteystiedot. Souta ja sovi et menet kokoykseen. Mene sinne. Ja seuraavaan kokokoukseen. Ja seuraavaan. Babysteps.

Tarvitset muutoksen elämään, joka on käytännössä joko opiskelupaikka tai työpaikka. Voit tietysti sanoa, että "en mä pysty", mutta sitten saat jatkaa nykymenoa vanhuuteen asti. Ei tuota mikään muu muuta, kuin se että elämän suunta vaihtuu ja siihen ei mikään puuhakerho, valittaminen, pillerit tai muut toimi. Unohda OPO:jen typerät väitteet, että pitää löytää unelma-ammatti. Työ tekijäänsä opettaa sanotaan ja mikään työkuvaus ei vastaa todellisuutta. Etsi töitä tai lähde opiskelemaan alaa, jolla on asiallinen työtilanne. Tilanteesi muuttuu jo opiskelun alkaessa ja ollessasi joidenkin vuosien päästä töissä, et enää edes muista nykyistä tilannetta.

Makaa sängyssä ja kerää voimia niin kauan kunnes se alkaa kyllästyttämään ja vasta sitten muuta elämäsi. Kyllä se luonto yleensä tekee tehtävänsä.