Isäni 80v on tehnyt selväksi että ei arvosta työtäni. Työskentelen henkilökohtaisena avustajana muutamia päiviä viikossa ja isäni mukaan minussa jokin vika kun en kelpaa kunnon töihin. Kaiken lisäksi isä sairastui itse vakavasti keväällä ja on täysin toimintakyvytön. Kaikki minun hoidettava kun ei itse edes yritä tehdä mitään.
Vastaukset 4
- Anonyymi
Faijat osaa olla vittumaisia. Ite en jaksanu sitä. Kaikki muutkin kylllä ihmetteli sitä vittuilua. Kerran huusin sille takasin ja kovempaa. Kerta riitti. Ei puhunu enäö ikinä.
- Anonyymi
Anna mennä toisesta korvasta sisään ja ulos.
Arvostatko itse työtäsi ja kuinka arvokasta se on? Kun tulet töistä ja tiedät että tämä päivä toi avustettavallesi esim. iloa, älä anna isäsi puheiden pilata sitä vaikka hän kovasti sitä yrittäisikin. Hän haluaa sinusta sitä, jonka haluaisi itsestään tulevan. Älä anna isäsi lannistaa sinua. Tämä on sinun elämäsi. Ole vain hiljaa ja anna sanojen hyökkäillä. Muista että teet hienoa työtä. Arvosta sitä. - Anonyymi
Olisit vaan laittanut entisen nimimerkkisi poiuufgk alle.
Aiheesi perusteella sanon, että itse olet 80v . Ja että isäsi poistui elävien kirjoista ennen v. 2000 ns. luonnollisen poistuman kautta. Näin ollen vaikutat kovin harhaiselta. - Anonyymi
Ei tarvi olla tekemisissä!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.114525Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 55468
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410