Koronamarjanpoimijat

Anonyymi

Kainuussa kymmeniä koronatartuntoja ulkomaalaisilla marjanpoimijoilla

Kainuun sote tiedottaa tehneensä koronatestejä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden ryhmälle ja todenneensa yhteensä 44 koronatartuntaa. Sote teki 74 hengen marjanpoimijaryhmälle pikatestit maanantaina ja on asettanut tartunnan piiriin kuuluvat eristyksiin tai karanteeniin.

409

6667

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pitihän se aavistaa, entäpä nämä festarikävijät. Ei oo järkee.

      • Anonyymi

        Miksi piti tästäkin aloittaa länkytystä täällä? Kaikki on tämän lukenut jo uutisista.

      • Anonyymi

        Ennen vanhaan kotikommareilla oli paljon järkeä taskussa, kun ravasivat tiet sonnalla Neuvostoliiton ja Kuuban festivaaleilla.

      • Anonyymi

        Tavallisesti, kun flunssakausi alkaa, puolet luokasta on sairaana. Nyt ei ole ollutkaan sellaiseen viittaavaa, mutta koko ajan puhutaan, että koronaa on joka puolella. Miksi sitten se ei näy kouluissa, joissa paljon porukkaa. Kaiken järjen mukaan ihmisiä pitäisi kaatua kuin pipoa tautiin. Jumalatonta pelottelua. Missä pirussa se koto a oikein piileksii. Ei ne muutamat tartunnat tee mitään pandemiaa, pitää sanoa, ovatko he todella sairaita!

    • Anonyymi

      Erikoista on Kainuun soten tiedotteessa mainittu:

      "Vi­rus ei voi le­vi­tä poi­mit­tu­jen mar­jo­jen mu­ka­na."

      https://sote.kainuu.fi/uutiset/kymmenia-koronatartuntoja-ulkomaalaisten-marjanpoimijoiden-keskuudessa

      Ruokavirasto kehottaa keittämään ulkomaiset marjat noroviruksen varalta.

      https://www.ruokavirasto.fi/henkiloasiakkaat/tietoa-elintarvikkeista/elintarvikkeiden-turvallisen-kayton-ohjeet/turvallisen-kayton-ohjeet/ulkomaiset-pakastemarjat/

      Pakastaminen ei tuhoa bakteereja, viruksia ja muita potentiaalisia taudinaiheuttajia, vaan se säilöö ne.
      Koronaviruksen sanotaan tarttuvan myös pintoilta, mitä marjoissakin on, niin mikä on kotimaisissa marjoissa se tekijä, joka Kainuun soten mukaan desinfioi ne itsessään?

      • Anonyymi

        Kuseeko ne niiden päälle?
        Espanjassa ollut näiden takia ongelmia tomaatinpoimijoiden (veneveljet) osalta.
        Siksi en syö espanjalaisia tomaatteja.
        (Asian kertonut espanjassa asunut)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuseeko ne niiden päälle?
        Espanjassa ollut näiden takia ongelmia tomaatinpoimijoiden (veneveljet) osalta.
        Siksi en syö espanjalaisia tomaatteja.
        (Asian kertonut espanjassa asunut)

        Sanotaanko näin että hygieniakäsitykset ovat aika olennaisesti erilaisia tuolla toisella puolella maailmaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuseeko ne niiden päälle?
        Espanjassa ollut näiden takia ongelmia tomaatinpoimijoiden (veneveljet) osalta.
        Siksi en syö espanjalaisia tomaatteja.
        (Asian kertonut espanjassa asunut)

        Ei oo suomalaisillakaan marjanpoimintatiluksilla kummoisia huusseja, tai käsienpesumahdollisuuksia. Noro. Tuskin moni marjametsässäkään olevista pesee käsiään puskapissan jälkeen (itse pesen, mutta mites muut?).
        Mutta eikö niitä marjoja voi pestä? Tuli siitä sitten mahdollisesti mitä hyvänsä, noroa todennäköisemmin kuin koronaa.

      • Anonyymi

        ....raha se pyyhkii...taudit ja surut nurkkahan...

    • Anonyymi

      Noita marjoa vaan syömään voi v.......u.
      Ukrainan porukka on kyllä tervettä. Kai tää yrittäjä maksaa nää testit ja
      muut hoitokulut ? Vai nostetaanko veroäyriä.

      • Anonyymi

        No eihän muutkaan työnantajat sinun hoitokulujasi maksa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No eihän muutkaan työnantajat sinun hoitokulujasi maksa.

        Mikä on työterveyshuolto?
        Maksaa kun oon itte työnantaja ja vakuuttanut itteni.
        Sulle ei maksa kun oot pimeässä työssä voutia paossa.

    • Anonyymi

      Eikö oo testattu jo maahantulovaiheessa?
      Onko ollu vilppiä?
      Kenen poimioita?

      • Anonyymi

        Taivalkoski Mehtäkylän koulu majapaikka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taivalkoski Mehtäkylän koulu majapaikka.

        Huuuuuutonaurua!!!!kuka enää uskoo edes koronan varallisuuteen kun tilastotkinnkertovat että tautiiiin ei kuole .....vanhukset ehkä koska oovat muutenkin suljetussa huoneessa lääkkeissä eivätkä hyödyllistä viruksista ja bakteereista jotka vahvistaa.. sairastamalla saat parhaan suojan..seon fakta,jos et selviä niin oot jo kaput ja elämäsi on silloin lopussa...

        Yle uutisoi, että rokotettu lapsi on pantu allekirjoittamaan vastuuvapauslomake!!! Miksi?? Piiikinhän piti olla turvallinen?? Niinhän nämä rokottajat ovat kaikille kysyjille vakuuttaneet! Mistä he tietävät, kun nyt vasta sitä testataan ihmisillä? Eläinkokeethan keskeytettiin vuosia sitten, kun ne kaikki kuolivat.

        Joko siellä on lapsiehi pantu!!??

    • Anonyymi

      Saattaapi olla että maahantulo rajavalvonnassa on pieniä aukkoja

      • Anonyymi

        Juuri keväällä pääministeri sanoi että koko maailman tiukin rajakontrolli on täällä Suomessa.
        Hyvin näyttää toimivan. Not.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juuri keväällä pääministeri sanoi että koko maailman tiukin rajakontrolli on täällä Suomessa.
        Hyvin näyttää toimivan. Not.

        Niin siis Marin.

    • Anonyymi

      On tämä kyllä Tyhmää toimintaa viranomaisilta että päästetään maahan tälläisiä taudin levittäjiä.

      Täysin vastuutonta .

      • Anonyymi

        Ohisalo on poliisin ja rajavartioston ylin johtaja. Elokapina hurraa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Onko kenen poumijoita.... ettei vaan....

      • Anonyymi

        Niin mitenkä eristyksessä, voi käydä ruokakaupoissa? Vai niitä marjojako ne syö elääkseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin mitenkä eristyksessä, voi käydä ruokakaupoissa? Vai niitä marjojako ne syö elääkseen?

        Ruokaa toimitetaan leiriin. Ei ole tarvetta kaupoissa käyntiin.

    • Anonyymi

      Taannoinen vuosikausia jatkunut Talvivaara-keissi oli hyvä osoitus Kainuun soten tinkimättömästä/lahjomattomasta työkulttuurista, joten miksipä tälläkään kertaa epäilemään sieltä tulevia tiedotuksia?

      • Anonyymi

        ,,mut olihan kainuun Avilla PM Keskustan erikoisasvustaja jakamassa rahaa kaivostuotantoon,,, ja samalla omiin sijoitus-osakkeisiin,, niitten ylläpitoa siten kannustaen,,

    • Anonyymi

      Aivan varmasti leviää marjoista kun likakäsillä niitä vellovat ja marjat on kosteita niin virus elää ja voi hyvin.
      Miksei tiedoteta että missä päin nämä on olleet poimimassa???

      • Anonyymi

        ,,ja kesken poimintaa kuukautis- suojia vaihdettu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ,,ja kesken poimintaa kuukautis- suojia vaihdettu

        Tai käyty peräti puskapaskalla!

      • Anonyymi

        Huutonaurua.jätkä paniikissa kun pelkää kuollakseen.. melkein toista vuotta yrittänyt saada kontaktia tai kuulopuhetta korona tartunnasta,ei mitään tietoa ..ikinä maskia käyttänyt tai pessyt käsiä(kait varmaan hyvästä hallituksen rajoitustoiminnasta joka on edelleen sallinut ihan normaalin elämisen) tietenkään festareilla en käy koska en rahoita näitä huumeen käyttäjiä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ,,ja kesken poimintaa kuukautis- suojia vaihdettu

        On voetu vaehtoa jo ennen tahi jäläkeen poeminnan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huutonaurua.jätkä paniikissa kun pelkää kuollakseen.. melkein toista vuotta yrittänyt saada kontaktia tai kuulopuhetta korona tartunnasta,ei mitään tietoa ..ikinä maskia käyttänyt tai pessyt käsiä(kait varmaan hyvästä hallituksen rajoitustoiminnasta joka on edelleen sallinut ihan normaalin elämisen) tietenkään festareilla en käy koska en rahoita näitä huumeen käyttäjiä

        Käsidesi tappaa hyvät basillit, tulee vielä vaarallisemmat pöpöt tilalle, niin kuin kävi sairaaloissa. On vaikka minkälaista superbakteeria. Kaikki ihmettelevät, miten saksalaiset lähti Hitlerin propagandaan mukaan juutalaisia vastaan. Mutta samahan on nyt käynnissä koko maailmassa. Esim Kurvinen vaahtoaa rokotepassista ihan kuten natseilla oli terveyspassi Saksassa!! Göbbelssin opein, kun 4kk rummutetaan kaiken median ja(lahjottujen) viranomaisten taholta yhtä asiaa kansalle, viranomaisiin sokeasti luottavat menevät halpaan. Sikapiikin jälkeen osan usko viranomaisiin on lopullisesti mennyt. Vai uskooko kukaan aikuisten oikeasti, että tämä nykyinen johtomme on suomalaisten puolella?

    • Anonyymi

      Joko Lapissa olevat poimijat testattu? Meltauksen vanhalla koululla ainakin näkyy olevan iso porukka.

    • Anonyymi

      Kuka valvoo noiden karanteenia?

      • Anonyymi

        No tämän palstan juoruakat tietennii vahtovaa ku mykkä v...ua!

    • Anonyymi

      Kantasuomalaisille suunnitellaan koronapassia, mutta ulkomailta tulevilta ei edes testata rajalla tai vaadita negatiivista testitulosta tullessa maahan. Joku tässä yhtälössä mättää ja pahasti.

      • Anonyymi

        Marjanpoimijoiden työnantaja (suomalainen) on valtiovallan erityissuojeluksessa. Epäkohtiin ei puututa.

    • Taennu MVlehti testata poimijat. Panneet tikun pyllyyn niinku omilleenki.

      • Anonyymi

        En voi mennä enää kauppaan, yhyy. Kun on koronat suomessa lisääntynyt.
        En halua että kassaneiti pitelee ostoksiani, kuka asettelee lihat tiskiin ja hedelmät pöydille?
        Ovenkahvat pitää desinfioida joka asiakkaan jälkeen. Irtokaramellit on mukuloiden sormenjälkiä täynnä, ja yskänpisaroita. Karkkikauhat on koronassa.

        Kunhan nyt ei vain mennä mihinkään konserttiin tai kesäteatteriin . Kokoontuminen porukalla pitää kieltää

      • Anonyymi

        Tainnut lumperi testata ruikkumunallaan percerstä poimijoilta ja vähän muiltakin taudit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kunhan nyt ei vain mennä mihinkään konserttiin tai kesäteatteriin . Kokoontuminen porukalla pitää kieltää

        Voi pyhä jysäys. Keskitysleirille vartijaksi sovit. Niitähän on jo Australiassa, jossa lasten pakkorokotuksia vastustavia ihmisiä pahoinpidellään poliisin toimesta. Katsokaa videoita Australian kaupungeista, siellä on täysi anarkia, tavallisia ihmisiä sumutetaan hapolla. Meidän CNN hallitsema media ei noista hiisku. Ympäri maailman ovat miljoonat ihmiset nousseet koronatyranniaa vastaan.

    • Anonyymi

      Korona tullut jäädäkseen suomussalmelle valitettavasti käy näin

      • Anonyymi

        Missä, missä, missä sitä koronaa on? Herätkää lampaat!

    • Anonyymi

      Osaako Valvojat thai kieltä siinä voi olla melkoinen pyydystäminen karkaavat
      metsiin kuusamon korpeen

      • Anonyymi

        Mitkä valvojat ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä valvojat ?

        Onko siis Suomussalmella vai Taivalkoskella vai molemmissa????

    • Anonyymi

      Varmaan taas suuri yllätys tämäkin.

    • Anonyymi

      Korona ei häviä minnekään, se on tullut jäädäkseen. Uusia tehosterokotuksia tulee ottaa puolen vuoden välein.

      • Anonyymi

        Korona on kuin Paavo Väyrynen. Pullahtaa aina esiin.

      • Anonyymi

        Hyvä taudin pisti lääkefirmat liikkeelle. Takaa miljarditulot joka vuosi. Taitaa olla myöhäistä sijoittaa niihin.

    • Anonyymi

      https://yle.fi/uutiset/3-12044478

      "Kainuun sotesta kerrotaan, että asiassa on tehty yhteistyötä marjayrittäjän kanssa. Vastaavantyyppisiä testauksia on tehty pandemian aikana useilla työpaikoilla. Yle on tavoittellut useita marjanpoimijoita kutsuvia yrityksiä, mutta toistaiseksi kukaan ei ole tiennyt poimijaryhmästä."

      • Anonyymi

        Sepä yllättävää että ettei kommentoi....... :))

      • Anonyymi

        Ei kerkiä kun on valvotta kuumehoureisten poimijoiden marjanpoimintaa.

    • Anonyymi

      Onko kaikilla hygieniapassi suoritettu? Vaaditaan kaikilta elintarvikkeiden parissa työskenteleviltä.

      • Anonyymi

        Tuskin kaupallisilta marjanpoimijoilta. Nyt ei ole tietosi ajantasalla.

      • Anonyymi

        No siinäpä kommentti asiaan oikein syvällä rintaäänellä, jonka vain täydellinen tietämättömyys voi tuoda tullessaan.

    • Anonyymi

      Tääkin testi varmaan siksi tehty kun porukka alkanut sairastelemaan..Muutenhan ne olisi jatkaneet koronan levittämistä edelleenkin..On vaan kumma että eivät ole rajalla tehneet suomessa testejä vai miten tälläinen tapaus voi sitten olla mahdollista.!?

      • Anonyymi

        TV1:n uutisten mukaan tämä koronaryhmä olisi Taivalkoskella. Miten voi olla mahdollista, että tällainen tautisten ryhmä on päässyt Suomeen. Mikä piru se on, ettei koronakontrolli Suomen rajoilla toimi? Nuo poimijat ovat tulleet Suomeen lentäen eli Vantaalle.

      • Anonyymi

        Lue juttu kokonaan. Olihan ne kaikki testattu rajalla, eikä kellään ollut silloin koronaa. On se voinut tarttua lentokentällä tai autokuski Suomessa on tartuttanut jonkun, josta sitten levisi.
        Nähtiin taas marjayrittäjän vastuullisuus koska turvallista majapaikkaa ei oltu järjestetty. Nukkuuko 12-16 hlö samassa huoneessa?

        Nyt kaikki kainuulaiset soihtujen ja pesämailojen kansa marjaan !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue juttu kokonaan. Olihan ne kaikki testattu rajalla, eikä kellään ollut silloin koronaa. On se voinut tarttua lentokentällä tai autokuski Suomessa on tartuttanut jonkun, josta sitten levisi.
        Nähtiin taas marjayrittäjän vastuullisuus koska turvallista majapaikkaa ei oltu järjestetty. Nukkuuko 12-16 hlö samassa huoneessa?

        84 nukkuu koulunlattialla mutta puucee on yhteinen "isännän" kanssa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        84 nukkuu koulunlattialla mutta puucee on yhteinen "isännän" kanssa

        Missäpä tuollainen majoitus on??

      • Anonyymi

        Van sitästä on tässä jeesusteltu oekein jokaenen vuorollaan. Että miten se voepi olla mahollista, aatellä anpöliivipöl!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue juttu kokonaan. Olihan ne kaikki testattu rajalla, eikä kellään ollut silloin koronaa. On se voinut tarttua lentokentällä tai autokuski Suomessa on tartuttanut jonkun, josta sitten levisi.
        Nähtiin taas marjayrittäjän vastuullisuus koska turvallista majapaikkaa ei oltu järjestetty. Nukkuuko 12-16 hlö samassa huoneessa?

        Kahteen kertaan rokotetut ovat koronalinko, kuten asiantuntijat varoittivat maailmalla. Muuntovirus tarttuu heihin ärhäkämmin. Katsokaa Israelin tilanne. Myös meillä uutisoidaan, että 2 piikin saaneita ei tarvitse testata, jos pikkunuhaa. Miksi? Koska peitellään, että he tartuttavat ja levittävät koronaa!!

    • Anonyymi

      En huomannut laittaa marjareissuilla maskia kun törmäsin ensin ukrainalaisiin ja toisella kerralla taikkuihin. Itse kun olen sen verran uppiniskainen että en väistä vaikka em. marjastajat parveilevat ympärillä kuin mehiläiset ja toivovat että luovuttaisin...niin tuollaisessa tilanteessa voi olla että turvavälit eivät ole aina riittävät :-)

    • Anonyymi

      Mikään marjayrittäjä ei tietääkseni ole vielä ilmoittautunut että kenen tuomia poimijoita ovat ?
      Vai onko ne 'itsenäisiä yrittäjiä' kuten ukrainalaiset kuulema ovat ja taikut on ostaneet autot ja peräkärryt täältä ja ajelevat pitkin Suomea ja myyvät marjat kenelle haluavat...ja ehkä putsaavat marjat ja myyvät suomalaisille torimyyjille ?

      • Anonyymi

        Toimii Kainuussa ja taivalkosken puolella :)))

    • Anonyymi

      Taikut elää tästä lähtien autoissa kun eivät uskalla palata majapaikkaan testauksen pelon vuoksi.

    • Anonyymi

      Toessa viikollahan tuo taimaalaesten autokolonna meni pohjoista kohti "oli muuten ikkunat auki autoissa ja kärryt perässä

      • Anonyymi

        Hyvä ettei ollunna kärryt eessä ja ikkunat kiinni.

      • Anonyymi

        toessa ja toessa... mikä siinä on niin vaikeaa puhua suomessa suomea !?

        ihme vääntäjiä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eikö näitä testattu maahan tulessa?

      • Anonyymi

        Ennen oli kaikki paremmin, Raatteentien talvituristien testaaminenkin...

      • Anonyymi

        Jos yhtään olet lukenut korkoronasta ja koronatestauksesta, niin varmasti tiedät, että henkilö voi olla koronaa tartuttava, vaikka korona ei näy testissä. Altistunut voi käydä testissä aikaisintaan kahden päivän kuluttua, mieluummin myöhemmin, jotta testitulos olisi luotettava. Siis voi olla koronaa levittävä, vaikka et itse sitä tiedä, Henkilö voi erittää virusta viikonkin. Siis yksi testaus maahantulessa ei kerro mitään siitä, onko henkilöllä tautia. Pitäisi olla sen kaksi viikkoa karanteenissa, jotta asia varmentuii. Lue thl: sivut, sieltä asia varmistuu.

    • Anonyymi

      Olen ainakin kahdella suomussalmen yrittäjällä nähnyt thai poimijoita on kiantaman tarrat ja tiinan takki jossa mainos selässä. Superissa kummatkin ponkannut.

      • Anonyymi

        Hyvä bongaus !

      • Anonyymi

        Mene aulaan kytikselle, voit ponkata vielä muitahi. Miten erotat suomalaisen koronankantajan, kun ei vole tarraa, eikä firman takkiapaitsi posti yms firmojen asusteet.

    • Anonyymi

      Yök sentään!

    • Anonyymi

      PCR-testi ei näytä oikein otettuna eli kunnolla kaiveltuna mitään muuta kuin että näytteessä on DNA-materiaalia, TA-DAA.
      Vähemmällä kaivelulla ne ei saa kunnolla DNA-materiaalia, ja näyttää negaa. TA-DAA.
      Testin kehittäjä on ihan itse todennut tämän käyttötarkoituksen täysin soveltumattomaksi testiin itseensä; se ei näytä onko joku kipeä tai ei tai millälailla.

      En pidä siitä että ulkomaiselle työvoimalle annetaan erioikeudet kun omien elämää vaikeutetaan, mutta köyhyyttäänhän nekin täällä on keräämässä. Ja törkeää, jos työvoimalle ei ole järjestetty asuinoloja siedettävästi - perus hygienia-tarpeet, ruokailu ja nukkumisrauha on taattava!

      Mutta testituloksiin on ihan turha kenenkään uskoa millään tavalla.
      Jos on sairas niin sitten on sairas, kyseinen kepakko ei sitä paljasta.

      • Anonyymi

        Kiitos korona jättituonnista Yläkainuuseen ja Taivalkoskelle. Laiteetanhan muistiin

      • Persujen pyllyyn vaan...niinkö?

      • Anonyymi
        LumperiA kirjoitti:

        Persujen pyllyyn vaan...niinkö?

        Just

      • Anonyymi
        LumperiA kirjoitti:

        Persujen pyllyyn vaan...niinkö?

        Jep jep, minnekkä muualle, sehän sullu tuntuu olevan himon kohde numero yksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jep jep, minnekkä muualle, sehän sullu tuntuu olevan himon kohde numero yksi.

        Mikä on sullu? Onko se sinunpyllypersun miehen nimi? Vae Sullu!!! Hhäähhääääää...

    • Anonyymi

      Ihan hyvä, kun poimitaan marjat talteen, vaikka sitten ulkomaalaisvoimin, kun kotoperäiset poimijat ei hommaan pysty. Rispektiä näille ahkerille ihmisille!

      Koronasta tuskin on noista riskiä kenellekään kantasuomalaiselle, poimijat kun ovat omissa oloissaan. Ettäs vielä kehtaatte olla roketevastaisia ja sitten syyllistätte muita taudin levittämisestä!

      • Anonyymi

        Kenen tuomia poimijoita ... !!!!???? Hhhmmmm

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. Lisätään vielä että pystys muttei viitti.

      • Anonyymi

        Niin saatana!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kenen tuomia poimijoita ... !!!!???? Hhhmmmm

        Lentokoneen tuomia.

      • Anonyymi

        Rokotettu tai rokottamaton samalla lailla kantaa koronaa ja levittää,
        Niinhän se on näköjään että testit ei koronaa estä, ei sen kummemmin koronapassitkaan.
        Siksi ei mitään kunnon vastatoimiakaan tehdä. Pelkkikkiä neuvoja jaellaan. Ei suosituskaan joka nykyään vahvin toimi ole auttanut mitään.

    • Anonyymi

      oli miten oli mutta kartta on kohta musta hangosta petsamoon, mutta on aina yks vaalea läntti, taitaa pohjalaiset olla maan ainoita järkeä omaavia asukkaita.

      mitä idemmäs mennään sitä omituisempaa on porukka. kokemus.

      • Anonyymi

        niillä kun on pallotkin omasta takaa, ei tarvi lähteä sellaista ihmettä venäjälle asti tuijottamaan!

      • Anonyymi

        Itärajan takana on hyvin vaaleaa ja Pohjois-Koreassa vitivalkoista. koronakartoilla.

    • Anonyymi

      Eikä niitä lähetetä edes takaisin! Tästä voi vielä tulla iso lasku yhteiskunnalle jos sairaalaan tehohoitoon täällä vielä joutuvat!!!

      Poimijat voivat vointinsa salliessa jatkaa työskentelyä eristyksessä tai karanteenissa, edellyttäen ettei kontakteja ulkopuolisiin ole. Sote painottaa, että virus ei voi levitä poimittujen marjojen mukana.

      • Anonyymi

        Se kutsunut yrittäjä on rikas ja maksaa omasta pussista kustannuksia. Ei yhteiskunnan varoista mene. Eihän

      • Anonyymi

        Seli seli kainuulainen marja"yrittäjä" maksa kaikki viulut ja häpeä. Vai oletko taas oikeassa kuten aina. Vastuuseen vaan ja taikut kotiin heti.

    • Anonyymi

      Näin kun Lidlissä asiakas otti sormin kirsikoita ja pisti huonot omin sormin takasin. Vieressä puhdas kauha tarkoitukseen.Henkilökunta ei reagoinut. Hirvitti.

      • Anonyymi

        Onko täällä Lidlekin kauppa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko täällä Lidlekin kauppa?

        Lidlek, Lidlekin...?

      • Anonyymi

        Minä näin kun Kirsikassa asiakas otti sormin lidlejä, ihan kauheeta.

    • Anonyymi

      Jos jokin virus ei tartu marjojen välityksellä, tarttuuko se vaikka ovenkahvoista? Mikä siinä on se ero? Tarttuu siis käsistä ovenkahvoihin tms. ja ovenkahvoista käsiin mutta ei käsistä marjoihin tms. eikä marjoista käsiin, suuhun ja elimistöön?
      Entä tomaatit, omenat, perunat...

      • Anonyymi

        Joka paikasta voi koronavirus tarttua, pian se liikkuu ilmankin mukana.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Joka paikasta voi koronavirus tarttua, pian se liikkuu ilmankin mukana.

        Ilomastahan se tarttuu helepoten kun se on pisaratartunta.

      • Anonyymi
        LumperiA kirjoitti:

        Ilomastahan se tarttuu helepoten kun se on pisaratartunta.

        Pisaratartunta, voi jumalauta että joku voi olla tyhmä, veä saevehkeet niskaan niin et saa koronaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Pisaratartunta, voi jumalauta että joku voi olla tyhmä, veä saevehkeet niskaan niin et saa koronaa.

        Joo..laitaa vaan sukelluspuku päälle ja oot henkottämättä niin ei tartu. Kyllä sinunki pitäs ottaa vähän oppia miten se covid tarttuu. Luulet että marjoista vai mistä? Luulotautiinki on jo rokotetta ollu kauvvan aikaa saatavilla että sinne meet niin saat apua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pisaratartunta, voi jumalauta että joku voi olla tyhmä, veä saevehkeet niskaan niin et saa koronaa.

        Kyllä Lundberg on oikeassa. Pisaratartunta on korona.

      • Anonyymi

        Istu kiukaalle lämmitetyssä saunassa sieltä ei korona tartu. Ja vielä pari hui kauheeta päälle!!!

    • Anonyymi

      on tämä kmmallinen maa kun samalla toitotetaan kuinka net mene epäin mäntyä ja tartunnat sen kun lisääntyy.

      seuraavassa lauseessa sanotaan että euroopan lentoliikenne palautetaan entiseen tasoon eli jok apuolelta tullaanja mennääntaas päät soikiona.

      kuka tätä ymmärtää, kaikkeen turhuuteen pidetään ovet auki, eikä sitä kohta muuta olekkaan.

      mailman tyhmin porukka eli kilpaa urheilevat paiskoo keihäitään ja hyppii hietikkoon ja ovat niin onnellisia kun milli ylittyy jostain.

      sielläkään ei kuulemma korona tartu.

      • Anonyymi

        Yleisurheilussa ei missään lajissa mitata millejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleisurheilussa ei missään lajissa mitata millejä.

        ja mitä sitten vaikka olis kärrykuorma mitaleita, mihin se auttaa, suomen velkako pienenee vai mikä onni siitäpotkaisee !

        voi pöljyyttä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja mitä sitten vaikka olis kärrykuorma mitaleita, mihin se auttaa, suomen velkako pienenee vai mikä onni siitäpotkaisee !

        voi pöljyyttä.

        On varmaa miljoonia asioita mitä tehdään ilman valtionvelka pienenee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ja mitä sitten vaikka olis kärrykuorma mitaleita, mihin se auttaa, suomen velkako pienenee vai mikä onni siitäpotkaisee !

        voi pöljyyttä.

        Rahan takia nykyään urheillaan. Täysin tuottamatonta työtä, kuka keksii mitä hyötyä on Suomelle maksaa urheilusta . Vero rahoilla hallelleja tehdään.
        Urheilu on urheilua vasta kun sitä tehdään irti rahasta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ja mitä sitten vaikka olis kärrykuorma mitaleita, mihin se auttaa, suomen velkako pienenee vai mikä onni siitäpotkaisee !

        voi pöljyyttä.

        Sinuako huolestuttaa valtion veleka?

    • Anonyymi

      Erikoista on Kainuun soten tiedotteessa mainittu:

      "Vi­rus ei voi le­vi­tä poi­mit­tu­jen mar­jo­jen mu­ka­na."

      https://sote.kainuu.fi/uutiset/kymmenia-koronatartuntoja-ulkomaalaisten-marjanpoimijoiden-keskuudessa

      Ruokavirasto kehottaa keittämään ulkomaiset marjat noroviruksen varalta.

      https://www.ruokavirasto.fi/henkiloasiakkaat/tietoa-elintarvikkeista/elintarvikkeiden-turvallisen-kayton-ohjeet/turvallisen-kayton-ohjeet/ulkomaiset-pakastemarjat/

      Pakastaminen ei tuhoa bakteereja, viruksia ja muita potentiaalisia taudinaiheuttajia, vaan se säilöö ne.
      Koronaviruksen sanotaan tarttuvan myös pintoilta, mitä marjoissakin on, niin mikä on kotimaisissa marjoissa se tekijä, joka Kainuun soten mukaan desinfioi ne itsessään?

      • Anonyymi

        Myyräkuumeenkin sai, jos poimi myyrän kusemia marjoja

      • Anonyymi

        Hyvin on asiat. Koulun lattialla samassa salissa. Yhteiset suihkut vessat ym. Ei leviä. Ei tartu marjoihin. Tämä yrittäjä varmaan maksaa kaikki viulut kun on niiiiin rikas. Järetöntä touhua. Ei oo tarttunu kaikkiin. Uskokoon ken tahtoo. Ei oo käyneet tankilla kaupoissa.. Hohhhoijjaa

        Pian se korroona on meissä kaikissa, ei siitä pakkoon peäse, kolmatta tehostetta aletaan kohta tökkimään, voan mitäpä se hyvejää. Parempi sairastaa korroona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myyräkuumeenkin sai, jos poimi myyrän kusemia marjoja

        Tyhmä täytyy olla jos sellaisia marjoja poimii koska ne haisee jo kaukaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myyräkuumeenkin sai, jos poimi myyrän kusemia marjoja

        Miten ne myyrän kusemat erottaa kusemattomista??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ne myyrän kusemat erottaa kusemattomista??

        Hajusta ja paperilapusta, mole was here.

    • Anonyymi

      Sitten tämä yks sankari kertoilee suomussalmi nyyssissä kuika auttoi nöitä fuking marjanpoimijoita.. toivottavasti itekki on saanut koronnan!!!!

      • Anonyymi

        Kovia ovat marjoja poimimaan. Sairaanakin jaksavat ahertaa. Hattua nostan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kovia ovat marjoja poimimaan. Sairaanakin jaksavat ahertaa. Hattua nostan.

        Siis sairaana töissä ja hattua nostat. Oletko itse sairaana töissä ???? Käsittämätöntä hommaa. EIKÖ TEITÄ HÄVETÄ kaikkitietävä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis sairaana töissä ja hattua nostat. Oletko itse sairaana töissä ???? Käsittämätöntä hommaa. EIKÖ TEITÄ HÄVETÄ kaikkitietävä

        Onhan heidän tienattava elantonsa ja maksettava matkansa ja asumiskulut. Tosi ahkeria ovat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis sairaana töissä ja hattua nostat. Oletko itse sairaana töissä ???? Käsittämätöntä hommaa. EIKÖ TEITÄ HÄVETÄ kaikkitietävä

        No en oo koska saan työnantajalta korvauksen, luuletko että kaikenmaailmat veikat maksaa poimijoille palkkaa lattialla makaamisesta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en oo koska saan työnantajalta korvauksen, luuletko että kaikenmaailmat veikat maksaa poimijoille palkkaa lattialla makaamisesta!

        Lopeta jo tuo latialla makaamisen höpötys. Ei poimijat missään lattialla ole koskaan maanneet. Kahen lakanan välissä makaeloot niinku sinähi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta jo tuo latialla makaamisen höpötys. Ei poimijat missään lattialla ole koskaan maanneet. Kahen lakanan välissä makaeloot niinku sinähi.

        Niimpä, kahen lakanan välissä, toinen voimustelusalin lattialla ja toinen peittona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No en oo koska saan työnantajalta korvauksen, luuletko että kaikenmaailmat veikat maksaa poimijoille palkkaa lattialla makaamisesta!

        Ei voi maksaa lattialla makaamisesta, kun eivät makaa lattialla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niimpä, kahen lakanan välissä, toinen voimustelusalin lattialla ja toinen peittona.

        Tulisit reilusti katsomaan miten he makaavat. Voin tarjota vielä koronakahvit. Saisit asiallista tietoa, ettei tarvitse luulojen ja olettamusten (joita ohjailee joku vanha kauna)pohjalta jauhaa paskaa!

    • Anonyymi

      Joo korona-aika on ollut epätietoisuuden aikaa, on jäänyt marjat poimimatta sekä muutkin työt on vsakalaudalla. Olen kuitenkin päättänyt rikastua Bitcoineilla. Onneks ostin ennen viimeaikaista nousua. Täältä löytyy ohjeet ostamiseen sekä lisätietoja
      https://ostakryptoja.com/bitcoin/

      • Anonyymi

        Maksa coineillasi suomenkielen kurssi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksa coineillasi suomenkielen kurssi!

        Vielä tässä coinimaan pitäisi ruveta!!!

    • Anonyymi

      Miestä, naista ja muuta sukupuoletonta unohtamatta, tulee kaatumaan toivottomassa taistelussa koronaa vastaan. Ellei korona vie henkeä, niin kaikki muut taudit, mitä nämä tuovat tullessaan. Voin vain kuvitella, miten epähygienistä porukkaa poimijat ovatkaan.

      • Anonyymi

        Ei ole muuta mahdollisuutta kun kaikki rokottaa äkkiä. Kun on pistetty 2 piikkiä voi olla vähän huolettomammin. Sumilla on paljon rokotevastaisia, ei läheskään kaikki hoitajatkaan ole rokottautuneita. Eikä opettajatkaan.

      • Anonyymi

        Niinpä, kuvittelemalla saa kaiken näyttämään itselleen mieluisalta. "Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus"

      • Anonyymi

        Nimenomaan voit vain kuvitella, kun et uskalla/ halua tulla tutustumaan heihin ja heidän oloihinsa. Eivät ole yhtään epähygienisempiä kuin sinäkään. Voivat olla jopa puhtaampia.
        Koskeeko tuo kuvitelmasi kaikkia marjanpoimijoita vai onko kenties rasismikortti lyöty pöytään. Ei ulkomaalaisten poimijain ihonväri ole likaa!!

    • Anonyymi

      Oikeuteen, näiden poimijoiden piti olla testattu. Viimeksi tuli lääkräti thaimaasta heidän mukanaan ja suomalaisten piti maksaa kaikki.

      • Anonyymi

        Lääkräti on sellainen yleisterveellinen pyyheliina joka parantaa kaikki taudit. Liekö tullut jo Ämmänsaaren kauppoihin??

    • Anonyymi

      Totuus ei pala tulessakaan. Itsellä niillä ei ole vara testeihin ja nämä riitoporvarit ei niitä testaa. Hyöty irti muuta tehtävää niillä ei ole. Onnea isänälle haittamaksu tuollaiselle kyrvälle. Työvero pois myös Suomalaisilta niin ollaan näiden kanssa samalla viivalla.Porvareille tiedoksi meidän ei kannata tehdä ilmaista työtä.

      • Anonyymi

        Riitoporvari??? Hengitä välillä ja rauhotu, niin ei tule niin paljon kirjoitusvirheitä.

    • Anonyymi

      mikä se semmonenyritys on johon pitää työläinen tulla aasiasta !`

      jos ei yrittäjä saa itse marjaa maasta vaihtakoon alaa ja pian.

    • Anonyymi

      Onko suomussalmella yhtään marjanosto paikkaa auki? Miksi ne on parhaaseen sesonkiin laitettu kiinni?

      • Anonyymi

        Kiantama ostaa. Muut kiinni......

      • Anonyymi

        Kiantama ostaa vielä, muut ostajat saaneet koronatartunnan.

    • Anonyymi

      Poikkeuksellisen paljon haittavaikutuksia – Suomalaislääkärit vaativat koronarokotusten välitöntä keskeyttämistä

      • Anonyymi

        Lapissa sairastuneiden poimimatta marjat ei mene kuluttajille... MIKSI KAINUUSSA menee tehtaille. ROSKIIN VAAN

      • Anonyymi

        Sinä tulit sitten tällekin sivulle läpinäkyvine valheinesi, maksaako se vaivaa nähdä tuota vaivaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä tulit sitten tällekin sivulle läpinäkyvine valheinesi, maksaako se vaivaa nähdä tuota vaivaa?

        Siis mitä valheita?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä tulit sitten tällekin sivulle läpinäkyvine valheinesi, maksaako se vaivaa nähdä tuota vaivaa?

        Totta joka sana. Lue Lapin Kansa

      • Anonyymi

        höpöhöpöhöplästä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta joka sana. Lue Lapin Kansa

        Yle Tuoreimmat, 5.8., 17:23:

        "Lapissa on paljastunut kymmeniä koronavirustartuntoja thaimaalaisten marjanpoimijoiden keskuudessa. Lapin sairaanhoitopiirin järjestämän massatestauksen perusteella tartunta oli jopa useammalla kuin joka kolmannella testatuista.

        Lapin sairaanhoitopiirissä on tähän mennessä testattu 110 ulkomaista marjanpoimijaa. Heidän joukostaan on löytynyt 40 koronavirustartuntaa."

        Ja ominpäin autoillaan tulleet pitkin kyliä suhaavat ja pihoja ratsaavat ukrainalaiset ja baltit... miten niiden massatestaukset ovat edenneet?
        Heh, heh ? ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totta joka sana. Lue Lapin Kansa

        No sese onnii tottuuventorvi!
        Ei kaikki mikä lehdessä lukee ole välttämättä totta. Ihmiset ne sinnekin kirjoittelee.

    • Anonyymi

      Nyt eletään kuin pellossa. Viime keväänä, vaikka Kainuussa ei ollu yhtään tartuntaa, oli tarkat rajoitukset. Mm pizzaa myytiin vaan ulos, ei voinut syödä paikan päällä. Heti kun rajat avautui ja tuli marjanpoimijoita ja baarit on auki sekä kokoontumisrajoitukset poistettiin. Niin tässä lopputulos.

      • Anonyymi

        Pellossa ei pizzan myynti ole vapautunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pellossa ei pizzan myynti ole vapautunut.

        Missä kohti piti nauraa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä kohti piti nauraa.

        Sullekko pittää kaikki neuvoa, katsot telkustakin varmaan vain valmiiksi nauretut sarjat jotta osaat nauraa oikeessa kohtaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sullekko pittää kaikki neuvoa, katsot telkustakin varmaan vain valmiiksi nauretut sarjat jotta osaat nauraa oikeessa kohtaa.

        Relaa ettei verisuoni katkea.

    • Anonyymi

      No nyt on Rovaniemellä 250 marjanpoimijan sakista testattu 110 joista löytyi
      40 tartuntaa ja tartunnan saaneista 30 oli oireettomia.

      • Anonyymi

        Kuulema ovat laukanneet jo kaupoissa, siitä se taas alkoi.

      • Anonyymi

        Rovaniemi on kaokana elä pelekeä!

    • Anonyymi

      Valitettavasti tämä oli arvattavissa kun "työvoimapulan" paikkaajia haalitaan Suomeen holtittomasti vain ahneuden ja tyhmyyden takia.
      Yle toitottaa että taudin leviäminen on kotoperäistä ja marinikin kehottaa papukaijamaisesti pesemään kädet ja pitmään turvavälit, niinkuin se olisi pelkästään ratkaisu. Samalla rokotukset laahaa perässä muuta Eurooppaa.
      Eikö hallituksen olisi aika jo erota

      • Anonyymi

        Missä oli ne taikkujen testaukset?

      • Anonyymi

        Taikut kotia. Ja toivottavasti saadaan järki käteen jatkossa ja nämä välistävetäjät vastaanaan teoistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä oli ne taikkujen testaukset?

        Marjajoppari puhuu potaskaa. Niitä oo testattu. Koettaa julkisuudessa kaunistella ettei syy olisi hänen

    • Anonyymi

      Jospa kornamarjanpoimijat poimivat Suomesta koronan kokonaan pois.

    • Anonyymi

      Thaimaan pahentuva koronavirusepidemia näkyy tällä hetkellä erityisesti sairaaloissa, joissa lääkärit ovat pakotettuja hoitamaan potilaita jopa parkkipaikoilla ja käännyttämään osan vakavasti sairaista potilaista, sillä tila ja sänkypaikat eivät riitä. Asiasta kertoo The Guardian.

      • Anonyymi

        Jas kun ei MV !

    • Anonyymi

      En osta enään keneltäkään yhtään marjaa. PISTE tuli tähänkin

      • Anonyymi

        Osta nyt edes yksi, saat halvalla.

      • Anonyymi

        Sinulla on oikeus olla ostamatta. Eikä sitä tarvihe teällä toetottoa. Tie niinku parraaksi neät!

      • Anonyymi

        PISTE näkyy kuitennii unohtuneen!

    • Anonyymi

      Miten nämä ihmiset on edes päässeet maahan ilman testausta?!?!

      • Anonyymi

        Yrittäjä laiminlyönyt vastuunsa.

      • Anonyymi

        Elä jo muuta sano!

    • Anonyymi

      Ai kasvatetaanko koronaa luonnossa? Koronamarja? Muistuttaako mesimarjaa?

      • Anonyymi

        Sairaana marjametsään. Ahneella on paskanen loppu

    • Anonyymi

      Mitä liikkuu yrittäjän mirlessä kun tuolta asti poimioita tuo tänne.
      Ei voi järkeä olla. Suomessa on työttömyyttä vaikka kuinka paljon.
      Virkakoneisto on kuin ilmavaiva, mitään hyötyä heistä ei ole. Pelkkiä suosituksia.
      Kun oli alussa vain kolme sairasta, silloin olisi pitänyt laittaa rajat kiinni.

      • Anonyymi

        Ahneus ja älyttömyys ja vastuuttomuus liikkuu mielessä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ahneus ja älyttömyys ja vastuuttomuus liikkuu mielessä

        Kysymys kuului mirlessä, ei mielessä.

    • Anonyymi

      Suomeen maahantuloon täys kielto, lomalle lähtiöille vain meno lippu.
      Koronaa ei edes ole tarkoistuskaan torjua.
      Kuka tietää miksi näin toimitaan. Tautia pikein haalitaan tänne ja kaukaa, että varianti vain oikein lisääntyisi. Nyt jo Lampda ottaa nostetta.

    • Anonyymi

      Miksei kaikkia testata? Samalla lentokoneella tulleet koko lössi, ja marjajobbarit maksajaksi.

    • Anonyymi

      Elintarvikeviranomaiset terveystarkastajat.. ovat jatkuvasti syynäämässä kaikkialla missä Ruoka-aineita käsitellään..thaipoimijoiden keräämät marjat sienet..menevät roskaisina eteenpäin teollisuudelle..missä tehdään hilloa mehua jne..EIKÖHÄN OLISI AIKA TERKKARIT..MARSSIA METTÄREISSULLE..KATSOMAAN..KUINKA..POIMIJAT KÖHIVÄT..KÄYVÄT TARPEILLAAN..SAATIKKA SITTEN DESIFIOINTI AINEIDEN KÄYTTÖ...😷

      • Anonyymi

        Onneksi olkoon, voitit lääninpässi kilpailun kirjotuksellasi.

    • Anonyymi

      Tulihan se huhuille nyt todiste.....

      • Anonyymi

        Taimaalaisie pikkusie pipopäesii marjan noukkijoeta oli jo s-marketilla

      • Anonyymi

        Ei ny sentään. Kylillä puhutaan... ei oo kun hermotkin jo meni

      • Anonyymi

        Joo kylillä puhutaan

      • Anonyymi

        Missä se todiste on, vai onko sittenkin vain huhua. Huhuilta on leikattava siivet!!

    • Anonyymi

      Kysäisin paljonko tahdot mustikkasankostasi ja yhrynnästä yhteensä. -50 euroa. Kaupat tuli!!!

      • Anonyymi

        On se vittumaista kun on sellainen puhevika että saakin eri tavaraa kuin mitä oli ostamassa !

    • Anonyymi

      Kuinka paha tauti se on, jos pystyy marjoja poimimaan. Entä taudin leviäminen?

      • Anonyymi

        Mitä on kylillä puhuttu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä on kylillä puhuttu

        Toivottavasti viranomaiset selvittävät kaikki asiat juurta jaksain. Myös kaikki muutkin asiat tästä porukasta...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti viranomaiset selvittävät kaikki asiat juurta jaksain. Myös kaikki muutkin asiat tästä porukasta...

        Sitä outellessa taijan keärie sätkän!

    • Anonyymi

      Ukrainalaisilla kahdeksalla henkilöllä todettu korona Suomussalmella. Pitääkö paikkansa? Huhuillaan! Jos pitää, ketkä karantteeniin. Kulkevat kaupoissa ilman maskia.

      • Anonyymi

        Tässäkin tämä sama keisari takana. Eikö tosiaan ole lakia saaha tuo äijä kuriin. Järkyttävää toimintaa.

        Luulisi nuo hommat tutkittavan!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tässäkin tämä sama keisari takana. Eikö tosiaan ole lakia saaha tuo äijä kuriin. Järkyttävää toimintaa.

        Luulisi nuo hommat tutkittavan!!!

        Lakia muutettava ja tämä orjatyö loputtava. Lihoo nyt nämä jopparit. Voi olla laihat ajat edessä : ))

    • Anonyymi

      Varmaan kurimossa kans koronaa???

      • Anonyymi

        Ei taida olla edes poimijoita Kurimossa. Kovin hiljaista näyttää pihalla olevan.

    • Anonyymi

      83 koronatapausta rovaniemellä tahimaalaisista marjanpoimijoista joka kolmanneksella testatulla positiivinen tulos. Ei hyvältä näytä ja poimijat käy kaupoissa ja huoltoasemilla ilman maskeja. tällaista se on kainuussakin ja varmasti luvut nousee.

    • Anonyymi

      Läkemedelsverketin tilaston mukaan Ruotsissa on yhdistetty 245 kuolemantapausta koronarokotteisiin.
      Siitä ei kylläkään puhuta sanallakaan lehdissä!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Hyvä juttu, joutaakin kuolla.

      • Anonyymi

        Kaikkea haittavaikutuksia tuli sika piikistäkin mm. narkokepsiaa ja muuta. Kyllä tästäkin tulee. Ja paljon vakavampaa. Ja niitä on eri nimisiä rokotteita. Miksiköhän? Saatte huomata että kohta on ihmiset kuin zombit.

        Kyllä tässä jo parin piikin jälkeen tuntee ihtesä zompiksi. Saa nähä mikä tästä tulee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tässä jo parin piikin jälkeen tuntee ihtesä zompiksi. Saa nähä mikä tästä tulee?

        Olen elämäni kunnossa. Piikkejä en meinaa ottaa enkä muuttua zombiksi. Eikä tarvi jälkeenpäin katua. Että piti tuokin ottaa ja nyt ei nouse jalka maasta jne. Ja kirurgin maskit eivät suojaa tartunnalta. Huonompi olo vaan tuli kun pidin maskia. Ja hengitin kaiken paskan sen läpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkea haittavaikutuksia tuli sika piikistäkin mm. narkokepsiaa ja muuta. Kyllä tästäkin tulee. Ja paljon vakavampaa. Ja niitä on eri nimisiä rokotteita. Miksiköhän? Saatte huomata että kohta on ihmiset kuin zombit.

        Joko joko se rokotevastanen hapatus on levinny tänne asti. Paljo vähemmän olisi ihmiskuntaa jos ei rokotteita olisi keksitty. Monta tautia niillä on poispyyhitty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko joko se rokotevastanen hapatus on levinny tänne asti. Paljo vähemmän olisi ihmiskuntaa jos ei rokotteita olisi keksitty. Monta tautia niillä on poispyyhitty.

        Onneksi jokainen saa itse päättää ottaako vai ei. Ettei vielä kommunistit päätä puolestasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko joko se rokotevastanen hapatus on levinny tänne asti. Paljo vähemmän olisi ihmiskuntaa jos ei rokotteita olisi keksitty. Monta tautia niillä on poispyyhitty.

        Ei välttämättä rokotevastainen...ainoastaan covid rokotevastaisuus. Covid on totta....rokote ei ole valmis tuote....ja koko hommmahan on vain yksi keino tehdä isoa massia ja tämä jatkuu vielä pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joko joko se rokotevastanen hapatus on levinny tänne asti. Paljo vähemmän olisi ihmiskuntaa jos ei rokotteita olisi keksitty. Monta tautia niillä on poispyyhitty.

        Ja lisätään että se että ihmiskuntaa olisi vähemmän ei olisi yhtään huono asia. Teitä suomussalmelaisia tyhjäntoimittajiakin voisi olla paljon vähemmän. Maailma olisi parempi paikka.

    • Anonyymi

      Saakeli, miten kipeänä ovat nivelet, kun hain sen tehosteen.

    • Anonyymi

      Missähän kävisi ruokakaupassa kun joka kauppa kuhisee taikkuja? Tänä aamuna olivat liikkeellä porukalla. Eikö niitä saisi pois täältä mitenkään?

    • Anonyymi

      Routa porsaan kotiin ajaa.

      • Anonyymi

        Vieläkö kylillä puhutaan että koronaa Suomussalmella
        Huhu ei pidä paikkaansa. Meillä ei ole vieläkään koronaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö kylillä puhutaan että koronaa Suomussalmella
        Huhu ei pidä paikkaansa. Meillä ei ole vieläkään koronaa.

        Varmasti on ja monta tapausta!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti on ja monta tapausta!!!!

        Yleensä nuo josta paukkakunta jää mainitsematta tulee tänne. Nyt niitä on jonossa viikonlopulta noin 10kpl

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmasti on ja monta tapausta!!!!

        Kolahti kouhous Omaan nilkkaan. Niin se käy

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vieläkö kylillä puhutaan että koronaa Suomussalmella
        Huhu ei pidä paikkaansa. Meillä ei ole vieläkään koronaa.

        Kylillä puhutaan ja huhuuuu huhutaan.

    • Anonyymi

      Marjanpoimijat ja poromiehet on valtiovallan erityisessä suosiossa, saavat mellastaa miten haluavat, eikä liikennesäännötkään näytä olevan niin nuukaa.

      • Anonyymi

        Poromieheks olen syntynyt vallatonna mellastelen nyt. Poromies nyt mitä huolinkaan vapaina kun poroni olla saa. Ryhdy sinäkin poromieheksi!!!

      • Anonyymi

        Kyllä. Täysin samaa mieltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Täysin samaa mieltä

        Yhteiskunta eli me eli meidän veroeuroista maksetaan näiden taikkujen koronatestit. Pankaahan muistiin nämäkin jatkoa ajatellen...... ei oo muuten halpaa lystiä. Ja yrittäjä ei osallistu kuluihin millään muotoa. Laskee vaan euroja kun taikut kantaa marjaa vaikka ovat sairastuneet koronaa.
        Reilu peli vai mitä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä. Täysin samaa mieltä

        Parempi porona kuin korona!!

    • Anonyymi

      Kuka uskaltaa mökinmansikat poimia hyvä että ei vienyt juurineen.

      • Anonyymi

        Joko taikuri on lähetetty kotiin ? Ja lentoliput ja koronatestit maksakoon tämä yrittäjä.

      • Anonyymi

        poro

    • Anonyymi

      Empä meinaa ostaa yhen ainutta mustikka jugurttia.

      • Anonyymi

        Minä en myös mikä liittyy vähääkään tähän korona tuoja firmaan vai onko sitä enää kun kaikki laitettu kiinni

      • Anonyymi

        Kuitenni ostat, kuhan uhoat vaen teällä. Ettei ole nytkin mustikkajugurttia rinnuksilla ja suupielessä?

    • Anonyymi

      Hehän olivat saaneet rokotuksen lähtömaassa. Entäs Israelissa, joka rokottanut väestönsä kahteen kertaan mutta maa on hätätilassa, kun tauti lisääntynyt räjähdysmäisesti ja nyt sitten iskevät jo kolmatta piikkiä suoneen. Heikko on teho piikissä, tai sitten se sairastuttaakin, mitä tästä pitäisi ajatella näin maalaisjärjellä?

      • Anonyymi

        Huijausta koko rokote on, teho häviää parissa kuukaudessa, niin se käy tehoste kolmosen ja nelosen osaltakin.

    • Anonyymi

      ihmeellistä Tokentubella ohjelmia kun koronapiikin päälle laittaa hehkulampun niin tulee valot.
      onko suomessa samaa rutto.

    • Anonyymi

      Joko ukrainan poimijat lähtivät paremmille marjapaikoille. Toivottavasti pääsevät kotiin tilillä.

      • Anonyymi

        Toivottavasti ovat menneet. Ja thaikut kans. Marjajoppari jää nuolemaan näppejään ja maksamaan testejä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti ovat menneet. Ja thaikut kans. Marjajoppari jää nuolemaan näppejään ja maksamaan testejä.

        Onko Suomussalmella koronaa??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti ovat menneet. Ja thaikut kans. Marjajoppari jää nuolemaan näppejään ja maksamaan testejä.

        Testit olivat ilmaisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Testit olivat ilmaisia.

        Ilmasia testejä ei ou olemassakaan ! Sinäkin maksat marjaharavien testauksista !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti ovat menneet. Ja thaikut kans. Marjajoppari jää nuolemaan näppejään ja maksamaan testejä.

        Heh heh , mistä lie saanut päähäsi että keisari maksaisi testejä ?

      • Anonyymi

        ooko maksanu veroja, toivottavasti saat tartunnan ilmaseksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ooko maksanu veroja, toivottavasti saat tartunnan ilmaseksi

        Otahan lääkettä joppari

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Otahan lääkettä joppari

        On sitä otettu ja liseä otetaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Testit olivat ilmaisia.

        Jopkkäsidesiä, ei nuole näppejään, kuten sinä.

    • Anonyymi

      Onnex ei tartu marjoista...

      • Anonyymi

        Koronalinko !!

    • Anonyymi

      Taivalkosken leiri on nyt sairastanut kaikki taudin ja se on ainut keino saada immuniteetti ja olla tartuttamatta muita. Sieltä ei saa enää koronaa, ei tartu ei tartuta
      Virus elää pinnoilla alle 10 päivaa paraissakin olosuhteissa, joten syssyllä voi jo mustikoita syödä. Taivalkoskella yksikään ihminen ei tarvinut lääkärihoitoa joten verorahatkin säästyivät. Ja unohtui varmaan että etelässä nämä suomen nuoret urhot levittävät jo tuhat päivassa,. Poimiat on tulleey sääntöjen mukaan suomeen ja sillä siisti, ei kannata huolehtia niin hirveesti marjayrittäjistä, kyllä ne pärjää. Voimia syksyyn ja muikun pyyntiin.

      • Anonyymi

        Tuossakin hommassa säännöt kaukana. Täysin vastuutonta porukkaa. Jaha se kaikkitietävä omakehu on taas herännyt . Mikähän tuo ois yhdellä sanalla . Ehkä nar....i

      • Anonyymi

        Toivottavasti pysyt sinäkin siellä Tsivalkosken leirissä koko loppuijän. Piste

    • Anonyymi

      Sienien syöjille ei saa myöntää rekkakuskikorttia.

    • Anonyymi

      Karavaani kulkee ja koirat taas haukkuu. Koitetaan muistaa pojat vanha sanonta, minkä se pieru munille mahtaa. Ja onhanse mukavaa, kun on mistä pahottaa mieltänsä. Kaikki marjan ja nopsaan, mukavaa syssyn alkua kaikille 24 lukioille ja koitetaan jaksaa kannustaa kanssa eläjiämme.......

      • Anonyymi

        Ja nämä taikuri ei siis ehtineet ennen koronaa käydä kaupoissa, huoltoasemilla eikä muuallakaan. Vai mitä ?

        Normaalia. Hän on aina oikeassa myös lääketieteen tuntien. On varmaan kiva olla noin viisas.

        Mikään ei ole niin viisas kuin jälkiviisas. Hyvä, kun tuli ulkomaalaisia, niin voidaan keskittyä heitä nokkimaan. Kotimaiset koronanlevittäjät saavat rauhassa jatkaa touhujaan.
        Kaupoissa ja huoltoasemilla asioivilla ei kovin monella näy maskin palaakaan saati että käyttäisivät käsidesiä, vaikka sitä on jokapaikassa esillä.

        Niinpä. Moni paikallinen voi myös olla tietämättään levittäjä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Moni paikallinen voi myös olla tietämättään levittäjä.

        No nyt on järkevää puolesta puhuja. Jopparin suuhun passaa. Hyvä kun tuli ulkomaalaiset levittämään koronaa. Voi v.... mitä porukkaa. Kannattaa tosiaan olla kotona.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt on järkevää puolesta puhuja. Jopparin suuhun passaa. Hyvä kun tuli ulkomaalaiset levittämään koronaa. Voi v.... mitä porukkaa. Kannattaa tosiaan olla kotona.

        YLE 13.8.2021
        https://yle.fi/uutiset/3-12058165. :

        "Altistuneet marjanpoimijat eristettiin yhteen tilaan, nyt 70 prosentilla on korona – infektioylilääkäri: "Lakia ei ole onnistuttu noudattamaan"
        ...Rovaniemellä tartunnan saaneet ovat olleet rovaniemeläisen Polarican ja sotkamolaisen Arctic Internationalin poimijoita"

        Koulunlattialla ei tartu. Yhteiset suihkut vessat ei tartuntaa. Näin toteaa kaikkitietävä joppari

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikään ei ole niin viisas kuin jälkiviisas. Hyvä, kun tuli ulkomaalaisia, niin voidaan keskittyä heitä nokkimaan. Kotimaiset koronanlevittäjät saavat rauhassa jatkaa touhujaan.
        Kaupoissa ja huoltoasemilla asioivilla ei kovin monella näy maskin palaakaan saati että käyttäisivät käsidesiä, vaikka sitä on jokapaikassa esillä.

        Kirurgin maski ei suojaa. Täytyy olla rakennus maski. Ja jos ne maskittomat on rokotettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä. Moni paikallinen voi myös olla tietämättään levittäjä.

        Puhutko itsestäsi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nyt on järkevää puolesta puhuja. Jopparin suuhun passaa. Hyvä kun tuli ulkomaalaiset levittämään koronaa. Voi v.... mitä porukkaa. Kannattaa tosiaan olla kotona.

        Kotiin on moni kuollut!!

    • Anonyymi

      Ennen marjanpoiminta toi mukavasti lisätuloja, nyt ne poimitaan vaikka raakana... Niitä ei paikallisille enää jää...

      • Anonyymi

        Viranomaiset nyt hommiin. Koulujen majoitustilat erityissyyniin.
        Eihän tuossa hommassa ole mitään järkeä muutenkaan. Puhumattakaan korona aikana.

        Hyvin leviää jo Suomussalmellakin. Kaksi uutta tartuntaa. Eikä jää tähän. Ja tuojilla ei mitään vastuuta tietenkään.

      • Anonyymi

        Ovatko paikalliset raakojen marjojen perään?? Ei ne ennen olleet.

    • Anonyymi

      Kuusamossa on suuri koronarypäs ainakin 35 sairastunut jo. Lineekö taikkujen tuomaa.

      • Anonyymi

        No kenen muunkaan. Nyt siirtäneet karanteeni ja sairastuneita poimijoita Kainuuseen. Onnea Suomussalmi ja muut. Hyvää työtä jopparit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kenen muunkaan. Nyt siirtäneet karanteeni ja sairastuneita poimijoita Kainuuseen. Onnea Suomussalmi ja muut. Hyvää työtä jopparit.

        Paljonko siirtynyt sairaita jopparin koululle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko siirtynyt sairaita jopparin koululle.

        Mitäpä sitä muuta voi ees odottaa
        Päätöntä touhua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko siirtynyt sairaita jopparin koululle.

        Käypä siellä koululla kysymässä, niin saat oikeaa tietoa, eikä huhuja luuloja ja olettamuksia.
        Mene rohkeasti käymään!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käypä siellä koululla kysymässä, niin saat oikeaa tietoa, eikä huhuja luuloja ja olettamuksia.
        Mene rohkeasti käymään!

        Nehän on määrätty karanteenin, ei pie mennä tautie hakkee ehon tahoin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljonko siirtynyt sairaita jopparin koululle.

        Niin paljon kun sopii!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kenen muunkaan. Nyt siirtäneet karanteeni ja sairastuneita poimijoita Kainuuseen. Onnea Suomussalmi ja muut. Hyvää työtä jopparit.

        Kiitoksen paljous!!

    • Anonyymi

      Höpö höpö koko korona ja jos sitä on menkää sinne kouluille ja tyhjentäkää ne ja lynkatkaa jopparit. Mitä tuosta vuosia jaksatte kinuta, kyllä ne omat asiesa hoetaa ja hoetakaa te omanne, niin hyvä tulee.

      • Anonyymi

        Vähättelet koronaa. Käytkö täysillä?

      • Anonyymi

        Lynkkaa sinä käteesi!

      • Anonyymi

        Linkkaa joppari itsesi ja maksa laskusi meidän veroeuroista joita käytät näihin poimijoiden juttuihin.
        Olikohan se elätti vai mikä joka näin elää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linkkaa joppari itsesi ja maksa laskusi meidän veroeuroista joita käytät näihin poimijoiden juttuihin.
        Olikohan se elätti vai mikä joka näin elää.

        Vedä sinä käteen niin saat koronan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linkkaa joppari itsesi ja maksa laskusi meidän veroeuroista joita käytät näihin poimijoiden juttuihin.
        Olikohan se elätti vai mikä joka näin elää.

        Jalat ja lonkat kunnossa ei tarvitse linkata! Olikohan se vai eiköhän se ollut. mitäne kylillä nyt puhuu, huhuuuuu...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linkkaa joppari itsesi ja maksa laskusi meidän veroeuroista joita käytät näihin poimijoiden juttuihin.
        Olikohan se elätti vai mikä joka näin elää.

        Eipä ole posti laskuja tuonut!

    • Anonyymi

      Onnea Sotkamo kun saitte korona poimijat Lapista sinne! Pärjäilkää!!

      • Anonyymi

        Juuri näin. Mutta ken tietää, että ovat koko Kainuun alueella. Samaa porukkaa taitaa olla tämä paikallinen joppari. Yhtä vastuutonta toimintaa molemmilla.
        Ja sairaana poimimaan. On siinä kanttia.
        Miettikäähän hyvät ihmiset millaista porukkaa.

        Minä mietin, hmmmm hmmmm, no en kyllä tiedä millaista porukkaa, valista sinä minua kun tunnut tietävän.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä mietin, hmmmm hmmmm, no en kyllä tiedä millaista porukkaa, valista sinä minua kun tunnut tietävän.

        Vastuutonta kuljettaa korona sairaita tänne. Ja pakottaa ne poimimaan.
        Oisko se jo jotain

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastuutonta kuljettaa korona sairaita tänne. Ja pakottaa ne poimimaan.
        Oisko se jo jotain

        Kannattas tehdä poliisille tutkintapyyntö!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattas tehdä poliisille tutkintapyyntö!!

        No eiku tekemään. Vai ulkoistatko senkin jollekin muulle? Tee tutkintapyyntö jos osaat,eläkä kannattele asiaa sen enempää.
        Tekemättä taitaa sinulla jäähä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastuutonta kuljettaa korona sairaita tänne. Ja pakottaa ne poimimaan.
        Oisko se jo jotain

        No sese vasta vastuutonta olisi! Ei oo tarvinnu ketään pakottoa, pikemminni sitoa innokkaempi puihin kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattas tehdä poliisille tutkintapyyntö!!

        Joko saet tutkintapyynnön tehtyö? Arvasin, et osoa tehä kansakoulupohjalta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastuutonta kuljettaa korona sairaita tänne. Ja pakottaa ne poimimaan.
        Oisko se jo jotain

        Vastuutonta kirjotella tänne anonyyminä kaikenlaisia epätotuuksia ja huhuja. Kuka pakottaa ja ketä? Näyttö puuttuu.

    • Anonyymi

      Thaimaa vaatii Suomen viranomaisilta selvitystä siitä, miksi koronatartunnat ryöpsähtivät thaimaalaisten marjanpoimijoiden keskuudessa. Jo yli 200 thaipoimijalla on todettu tartunta.

      Veikka antaa selvityksen.

      • Anonyymi

        Nyt vaan painetta viranomaisille tästä koko sotkusta.... keneltä tämä kaikki sai alkunsa. Koulun lattialla kymmeniä poimijoita.
        Ei se ihme oo levisi kaikkialle ja loppua ei näy.
        Thaimaahan saatava tarkat tiedot laiminlyönneistä. Tavoite, että loppuu se orjatyö.

      • Anonyymi

        Hyvä. Aivan oikein. Oliko kaikki niinkuin piti. Miten se nyt noin levisikään.

      • Anonyymi

        Luikkii pakoon kun tosipaikka tulee kuten tavallista

      • Anonyymi

        Veikkako se sai tuotuo 200 poimijaa tänne? Onse kone!

      • Anonyymi

        Taisivat itse tuoda koronan tullessaan ja sitä nyt oikein ihmetellään porukalla sormi suussa ja käsi päässä. Ihan kuin Thaimaassa ei koronaa olisi ollutkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt vaan painetta viranomaisille tästä koko sotkusta.... keneltä tämä kaikki sai alkunsa. Koulun lattialla kymmeniä poimijoita.
        Ei se ihme oo levisi kaikkialle ja loppua ei näy.
        Thaimaahan saatava tarkat tiedot laiminlyönneistä. Tavoite, että loppuu se orjatyö.

        Lopeta jo se koulunlattia höpötys. Käy kato montako siellä on lattialla. Kaikki nukkuu omissa vuoteissaan kahden lakanan välissä ja lattialla ei nuku kukaan. Hanki tietoa, äläkä jankuta samaa väärää tietoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta jo se koulunlattia höpötys. Käy kato montako siellä on lattialla. Kaikki nukkuu omissa vuoteissaan kahden lakanan välissä ja lattialla ei nuku kukaan. Hanki tietoa, äläkä jankuta samaa väärää tietoa.

        Jep, ärsyttää tuo väärän "tiedon" jankutus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lopeta jo se koulunlattia höpötys. Käy kato montako siellä on lattialla. Kaikki nukkuu omissa vuoteissaan kahden lakanan välissä ja lattialla ei nuku kukaan. Hanki tietoa, äläkä jankuta samaa väärää tietoa.

        Niin ja siellä on varmaan kaikilla oma huone. Isäntä vaan nukkuu lattialla. Niin se on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin ja siellä on varmaan kaikilla oma huone. Isäntä vaan nukkuu lattialla. Niin se on.

        Isäntä parivuoteessa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikkako se sai tuotuo 200 poimijaa tänne? Onse kone!

        Lentokone toi, ei Veikka ja tuo määräkin on vahvasti liioiteltu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Luikkii pakoon kun tosipaikka tulee kuten tavallista

        Eipä ole tietääkseni koskaan luikkinut pakoon!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veikkako se sai tuotuo 200 poimijaa tänne? Onse kone!

        vaatimattomat 80 vain. Yhtään todettua koronatartuntaa noista 80 thaipoimijasta paikalliseen väestöön ei ole todettu. Lopettakaa jo tuo vouhkaaminen.

    • Anonyymi

      No koetetaanhan olla sovussa, elekeä kehatko tuollakeinon kiukuta, ei tänne tarvis tuuva ketään poimimaan, jos Suomalaiset ite poimisitte. Ei ne jopparit määrittele marjan hintaa, vaan jalostamot. Kai te sen kuitenkin tajuutte. Kumpiinhan käytetään enempi teiän riittosia verovaroja jopparien vai jalostamojen pyörittämiseen?

      Tietääkseni Suomussalmelle ei oo tuotu yhtään sairasta poimiaa mistään, ja 90 prosenttia sairastuneista on marjavirmojen itsetuomissa poimioissa, mutta jopparia on mukava haukkua ja ja sekin nautii saamastaan huomiosta.

      Jokone alakaa puolukat kypsyö poimittaviksi????????

      • Anonyymi

        Siellähän niitä on jo ennestään riittävästi joten ei ole vielä tarvinnut lisätä

    • Anonyymi

      YLE Lappi
      ja
      YLE Kainuu
      Näkyvät uutisoivan nettisivuillaan päivittäin poimijoiden koronatilanteiden kehitystä.

      YLE Tuoreimmat Marjanpoimijat-korona -uutissivut näkyvät olevan
      Luetuimmat uutiset -uutisten kärjessä.

      • Anonyymi

        No epäelemättä ovat!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No epäelemättä ovat!

        Onneksi Kiuru ja Thaimaan viranomaiset vaativat selityksiä miten levittivät koronaa. Saa siinä kaikkitietävä laittaa omiaan joukkoon kuten aina .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi Kiuru ja Thaimaan viranomaiset vaativat selityksiä miten levittivät koronaa. Saa siinä kaikkitietävä laittaa omiaan joukkoon kuten aina .

        Kenen onneksi?

    • Anonyymi

      Niin ja miksi se ei usko vaikka kuinka täällä asiantuntia palstalla pyyvetään ystävällisesti lopettaa kaikki toiminta, kyllä pitäs tehä rikosilmotus.
      Vetoan kaekiin ettei enää morjesteta sille , niin kyllä se älyvää lopettaa riistämisen.

      • Anonyymi

        Voi voi. Muutahan sinne koululle kaltaisesi sekaan

      • Anonyymi

        "Täällä asiantuntija palstalla" tämäkö se teköö asiantuntijaksi tämä 24 Vae ei eneä morjesteta, ettehän te mollaajat ja kadehtijat ole ennenkään morjestaneet, joten tilanteeseen ei kovin suurta muutosta tulle.

      • Anonyymi

        Ystävällistä pyyntöä täältä ei kyllä löydy paskapuhetta ja panettelua senkin edestä. Ja tuo rikosilimotuksen teko se on kestäny jo vuosie. Mikä se on rikosnimike ja miksi se pitää jonkun muun tehdä? Tee ite jos osoat!! Pitää se perustelu löytyö ilimotuksen tekijälläe.

        No niin. 16 uutta koronatartuntaa marjanpoimijoilla. Kiitos jopparit. Nyt ollaan varmaan tyytyväisiä. Ja testit maksaa veronmaksajat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin. 16 uutta koronatartuntaa marjanpoimijoilla. Kiitos jopparit. Nyt ollaan varmaan tyytyväisiä. Ja testit maksaa veronmaksajat.

        Ollaan tyytyväisiä ja kiitos kun huolehdit! Mekin maksamme veroja! Enemmän kuin sinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ollaan tyytyväisiä ja kiitos kun huolehdit! Mekin maksamme veroja! Enemmän kuin sinä.

        Tuskin maksatte edes verojanne

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin. 16 uutta koronatartuntaa marjanpoimijoilla. Kiitos jopparit. Nyt ollaan varmaan tyytyväisiä. Ja testit maksaa veronmaksajat.

        Alihankkioilla eli heillä ketä kutsutte joppareiksi eikä heidän poimioillaanole ollut yhtään uutta tartuntaa viikkoihin, vaan ne on olleet marjatalojen itse tuomilla poimioilla. Montako tartuntaa Suomussalmelle on tullut, niin sanottujen jopparien poimioista, voitko kertoa kun nuin vaahtoat.
        Aivan oikein yksikään vieras ihminen ei ole saanut tartuntaa, jos sinulla parempaa tietoa niin lyö kortit pöytään.

        Ei se paskankirjoittaminen täällä auta ketään, jokainen voi itse toimillaan estää koronan leviämisen itseensä ja ne joilla muita vastuulla, tekevät kaikkensa asian korjaamiseksi, ei se lynkkaumielialan nostatus auta ketään, eikä kyllä ketään pelotakkaan.
        Joppari sana tulee Ruotsinkielestä sanasta jobata eli tehdä työtä.

        Ymmärrän, että se ärsyttää ,kun jotkut tekee työtä, vaikka kuinka yritettäs saaha heiät lopettaan, ettei tarvi tuntee alemmuutta kun ollaan kortistossa tai muuten toisten siivellä liidetään.
        Eihän ne yrittäjätkään kokoajan syyllistä teitä siitä, että käytätte kaiken aikanne toisten haukkumiseen ja upottamiseen. En usko että tavalliset työssäkäyvät ihmiset jaksaa kokoajan vahata muita ja kirjotella paskaa täällä, heillä on varmaan omissa asioissaankin tekemistä.
        Että eiköhän välillä huolehita vähä omistakin asioistamme.

        Mukavaa syksynjatkoa kaikille Suomussalmelaisille kanssaeläjille, ja elä ja anna toistekin elää.

        Otahan lääkkeesi ja mene kaltaistesi seuraan sinne koulunlattialle niin siistiin ilmapiiriin.

    • Anonyymi

      Deltavariantista löytynyt uusi alamuunnos Ruotsissa – ”Näyttäisi tarttuvan hieman herkemmin täysin rokotettuihin”

      Rokotukset eivät suojaa, hukkaan menivät

      • Anonyymi

        Liekö sekin "jopparin"vika??

    • Anonyymi

      Helpommalla se Kärkkäisen* kaupasta tarttuu, kun marjanpoimijoista, jotka eivät ihmisten ilmoilla juuri liikuskele.

      *Juha Kärkkäinen on kehottanut henkilökuntaansa olemaan ottamatta koronarokotetta. Tietonsa hän perustaa MV-lehteen. (MV=Matalaohtaisten Viesti) buahaahhhaaaaaaaaaa...

    • Anonyymi

      Onkohan syksyllä taas puolukanpoiminnan MM -kisat?

      • Anonyymi

        Onpa tietennii! Jokainen poimii annetun määräajan tahoillaan ja sitten ilmoittavat kilonsa kilpailunjohtajalle. Parhaat palkitaan!

    • Anonyymi

      en usko, että olisi.

      • Anonyymi

        Ministeri Kurvinen (Matlock) lupasi aamulla, että rajoituksia puretaan nimenomaan suurten yleisötapahtumien, kuten puolukanpoiminnan MM-kisojen osalta.

      • Anonyymi

        Ihan sama uskotko vai et!

    • Anonyymi

      Taikut voittavat sen kisan.

    • Anonyymi

      Suomalainen terveydenhuollon ammattilainen UMV-Lehdelle: ”Rokotteisiin kuolee 3-4 kertaa enemmän kuin virukseen”

      • Anonyymi

        Korona joppari päätuomarina ilmeisesti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona joppari päätuomarina ilmeisesti.

        Ei koronapiikit pelasta mitään, kaikki saavat koronaviruksen, tykkäsit tai ei, totuus on, onneksi ei kuolla niin tiuhaan. Pidä maskia, haiset pahalle. sorry

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona joppari päätuomarina ilmeisesti.

        Pitäähän jonkun koittaa pysyä asialinjallakin. Ei tarvi tuomareita , kyllä asiat selviää ja syyllisiä rangaistaan aikanaan.

        Ootellaan rauhallisina , milloin päästään taas kirjoittelee joppareista.

        Maksakaa veronne, että koronapoimijoita voidaan taas testata verorahoilla!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maksakaa veronne, että koronapoimijoita voidaan taas testata verorahoilla!!

        Suurveronmaksaja siellä nillittää. Sieltä ne sinunkin työhaluttomuuskorvaukset maksetaan. Pelottaako, että saatavasi pienenee??

      • Anonyymi

        Brasiassa koronaan kuollut 570 000 ihmistäkoronaan, väitätkö että siellä tulee kuolemaan vähintään lähes 2 miljoonaa ihmistä rokotteeseen ? 🤣🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurveronmaksaja siellä nillittää. Sieltä ne sinunkin työhaluttomuuskorvaukset maksetaan. Pelottaako, että saatavasi pienenee??

        Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa :))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurveronmaksaja siellä nillittää. Sieltä ne sinunkin työhaluttomuuskorvaukset maksetaan. Pelottaako, että saatavasi pienenee??

        Kiitos orjatyötä tänne raahaavat. Kuusi uutta korona tapausta taas tänään. Voit alkaa taas vähättelemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurveronmaksaja siellä nillittää. Sieltä ne sinunkin työhaluttomuuskorvaukset maksetaan. Pelottaako, että saatavasi pienenee??

        Siis ettekö ole maksaneet verojanne. Oikeesti ??!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos orjatyötä tänne raahaavat. Kuusi uutta korona tapausta taas tänään. Voit alkaa taas vähättelemään.

        Kurimon Majatalohan tuo näkyy olovan teällä altistumispaekka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Korona joppari päätuomarina ilmeisesti.

        Ei siihen ole muita halukkaita ilmoittautunut, kun ei napsut riitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos orjatyötä tänne raahaavat. Kuusi uutta korona tapausta taas tänään. Voit alkaa taas vähättelemään.

        Missäne olivat?

    • Anonyymi

      6 on kyllä vähä ja poimioista ei oo tullu yhtään, turha vikistä, eti syyllinen vaikka Kajaanista välillä. Nyt on tatti aika, eikun sieneen vaan.

    • Anonyymi

      Sitä varten on rokotus

    • Anonyymi

      Kurimoko ,niin siellä se on se paljon puhuttu joppari, hyi hyi, täällä suoli24 ollaan kauhuissaan, voiko kurimontietä enää kulkeakkaan?

      • Anonyymi

        Hyvä tietää..

      • Anonyymi

        Onko joppareilla hyvä marjavuosi ,?? Yhtä hyvä kuin viime vuonna vai parempi?

    • Anonyymi

      Ei kai sitä tarvi jokapalstalla kysellä???

    • Anonyymi

      Mite niitä tartuntoja ylipäänsä on niin paljon, vaikka ihmisiä on jo rokotettu. Eli ei hyötyä.

      • Anonyymi

        Onko joppari muuttanut jo koulumajoitukseen taikkujen luokse , jonne kuuluukin, kun ei oo kehumassa itseään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko joppari muuttanut jo koulumajoitukseen taikkujen luokse , jonne kuuluukin, kun ei oo kehumassa itseään.

        Ei tarvi kehua, kun te teette sen puolestani. Kiitos!

      • Anonyymi

        van sitästä on tässä oekein joukolla ihmetelty, että mitense`???

    • Anonyymi

      Anteeksi, majoitustilani ei ole koulu, vaan vanha vanhustentalo.

      Koita nyt vähäälynen vähä ees älytä.

      • Anonyymi

        Lisää tartuntoja marjanpoimijoilla. Hyvin teillä menee vai meneekö ??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lisää tartuntoja marjanpoimijoilla. Hyvin teillä menee vai meneekö ??

        Ei haittaa tartunnat. Oikein hyvin menöö.

        Näyttäs, että valtio maksaa nuo koronatestit ja niin nekin rahat seästyy.
        Miettikääpä sitä

    • Anonyymi

      Onkohan myynnissä kouluja, homekoulutkin käy?

      • Anonyymi

        Hyvä ois koululla olla isot yhteiset suihkutilat ja vessat. Niissä mm kulkutaudit, virukset ym hyvin leviää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvä ois koululla olla isot yhteiset suihkutilat ja vessat. Niissä mm kulkutaudit, virukset ym hyvin leviää.

        No niin ois kyllä, voe että osoat olla huolissaan. Oekein liikuttavoa tuo sinun holhous.Huolissaan jopa kulukutauveista ja viruksista!

    • Anonyymi

      Kyllä mahtaa taikkuja kyrsiä, tulla sieltä taimaan lämmöistä tänne kylmään vesisateeseen ja lisäksi koronakin on. Ei käy katteeks.

      • Anonyymi

        Meillä ei koronaa vaikka kylillä niin juorutaan.
        Tulos neg Tulos neg Tulos neg
        Voi tulla vaikka kysymään.

      • Anonyymi

        Ne on sen jo kokeneet useampana vuonna ja silti tulevat. Sinä sitä et varmaan pysty ymmärtämään, etkä varmasti paljon muutakaan, kun kotoa ikkunoijen takoa moalimoa kahtelet ja pelekeät vesisaetta. Thaikkujen nahka ei ime vettä. Kovia poikia ja tyttöjä ovat he, ja heilke hattua nostan! Sinulle en!

    • Anonyymi

      Asian tuntiat ja tietäjät kirjoittelee, Suomussalmella ei ole tietääkseni yhtään koronatartuntaa marjanpoimioista ulkopuolisiin valtaväestön edustajiin, jos on niin taas kortit pöytään. Se Taikkujen tai muien vitutus ei kuulu sulle eikä muillekaan mitään, ja tulo taso on hyvä tänävuonna, ja kokoajan paranee.

      Mukavaa lopppu kesää kaikille ja kosketelkaa toisianne, Jumala siunatkoon Taikkuja Joppareita Marjakuskeja Jalostamon väkeä ja ennenkaikkea Paikallisia ahkeria poimioita ja ihmisiä.

      Ps. Nyt on taas aihetta panetella ja päteä ja kokea suurta vääryyttä, että eiku kirjottamaan pikasesti.

      • Anonyymi

        Opettele kirjoittamaan !
        Oletko muuten jo maksanut koronatestit jotka Teidän suuruutenne ulkomaalaisille in tehty ?

      • Anonyymi

        Onko hermot tiukilla vai rahat vähissä vai mikä noin ahistaa. Muuta sinäkin sinne koululle taikkujesi sekaan.

      • Anonyymi

        Ja taas lisää tartuntoja tänään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Opettele kirjoittamaan !
        Oletko muuten jo maksanut koronatestit jotka Teidän suuruutenne ulkomaalaisille in tehty ?

        Mitä se sulle kuuluu? Tässä oo sinunkaan tulojaja menoja vahattu. Vituttaako kun et tiedä??

    • Anonyymi

      No nyt sulla taas karkasi henkilökohtaisuuksien puolelle jutut, kerro nyt niistä koronatartunnoista kun tiedät niin paljon. Kun ei ole enää mitään muuta mistä herjata, niin ruvetaan kirjotteleen tuota samaa henkilökohtaista juttua. Kyllä ne hermot kestää, mutta muista että rahaa on sen verran, että jos saan henkilöllisyytesi tai ip osoitteesi tietooni olen valmis maksamaan siitä useita tonneja, koska tuommoinen henkilokohtainen vuosia jatkunut parjaus tulee ennemmin tai myöhemmin esille. Esitin tätä asiaa viranomaisille ja jos katsovat sen kohdistuvan firman toimintaan haitallisesti ja toistuvasti, voidaan kirjoittaja tunnistaa.

    • Anonyymi

      Ihan oikein. Olen aina silloin tällöin vilkaissut juttuja,ja ihmettelen mitä joku on voinu tehä, että saanut tuommosen ihailian?

      No meitä katkeroituneita on kyllä täällä riittämiin.

      • Anonyymi

        Sääliä saa ilmaiseksi, mutta kateus on ansaittava!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sääliä saa ilmaiseksi, mutta kateus on ansaittava!!

        Voi voi

    • Anonyymi

      Uusi nimi annettu. Koronakartelli.

      • Anonyymi

        Otahan mielialalääkkeesi ja köllähä nukkumaan, jospa se huominen olisi parempi.

    • Anonyymi

      Korona ei tartu marjoista.

      • Anonyymi

        Joo. Ei tartu. Heh.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo. Ei tartu. Heh.

        Onko jo tutkittu tuota, että tarttuuko korona marjoista jos niitä ei keitetä tai pakasteta ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko jo tutkittu tuota, että tarttuuko korona marjoista jos niitä ei keitetä tai pakasteta ?

        Se on toisten mielestä tarttuu ja toisten ei. Kyllä en syö jos ei ole keitetty tai pakastettu jos ei varmuutta mistä marjat peräisin.

    • Anonyymi

      Parempi saaha korona Marjasta tai Tertusta, kuin Pekasta tai Villestä ja muistetaan että mikä ei tapa, niin se vahvistaa.

      Ja mikä se höpötys oli Taivalkosken Mehtäkylän koulusta, kävin siellä eilen, eikä näkynyt hiirenhyppyä koko paikassa, ihan autio oli.

    • Anonyymi

      No mikäse lopetti Koronavouhotuksen???

    • Anonyymi

      Joko thaikut on noussu lentokoneeseen vai onko koronakartelli siirtänyt etelänpään porukkaa?

      • Anonyymi

        Epätietosuus taetaa jäytää aika pahasti. Mitäpä nyt kerrot TB-llä, kun et tiedä??

      • Anonyymi

        Olihan noita eilen kaupassa.

    • Anonyymi

      Mitäpäse sulle kuuluu, minne kukin on ketäki siirtäny. Ja jos kiinnostaa käy kattomassa.

      • Anonyymi

        Onko mehtää vielä myytävänä vai joko kaikki omaisuus on realisoitu?

    • Anonyymi

      Sekään ei taija kuulua sinulle.

    • Anonyymi

      Joo se on niin, että ne myy mehtää kellä on ja kun hintakin kolminkertaistuu, niin vielä innokaammin myyvät, ja vieläkin piisaa. Miten itelläs paljoko on myytävänä , vai eikö suku anna myyvä?

    • Anonyymi

      Joo, samaa mieltä , ne myy kellä mehtää on ja kellä ei oo ,ne kirjootteleet siitä kateissaan.

      • Anonyymi

        Itse kun kommentoi omia juttujaan niin hyvä tulee. Ei muuten tulisikaan mitään hyvää.

    • Anonyymi

      Niin, ne myy kellä on ja toiset koittaa täällä vikistä, eikö jo kannattas keksiä joku uus virsi?
      Kun oot jo koettanu kaikki keinot käyttää mustamaalaamisessasi, niin mieti jotain uutta juttua, vaikka sitä että, kunta maksas sulle, kun oot saanu henkisiä traumoja muiden metän myynnistä, ja muista ajamistasi asioista, jotka ei sinulle kuulu.

      Jos sinussa olis tippaakaan miestä, niin tulisit esitää asias suoraan, mutta nuin munatonta miestä ei oo missään kuin sinä.

      Kun henkilöllisyytesi selviää, voit olla varma että minä tulen kyllä suoraan juttusille.

    • Anonyymi

      Joko vouti soittelee kun nuin pittää äristä kaikille.

    • Anonyymi

      Passittakka ne sinne takasi sinne mista ne on tullukki

    • Anonyymi

      Miten tuommoset mulkvistit minnekään passitaa, kun puskista vain huuteloot, jos olisivat ihtenään täällä , niin pantas kyllä turkinhihaan varmasti.

    Ketjusta on poistettu 30 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      256
      2432
    2. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      73
      1836
    3. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      334
      1559
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      175
      1539
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      41
      1085
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      86
      978
    7. Oho! Niko Saarinen saa melko persoonattomaan kotiinsa luksus faceliftin - Katso ennen-jälkeen kuvat!

      Niko Saarinen ja aika näyttävä face lift! Palkitun radiojuontajan koti sai aivan uutta lämpöä ja hehkua tv-ohjelmassa.
      Suomalaiset julkkikset
      5
      805
    8. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      177
      800
    9. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      216
      773
    10. Ettet vaan pety niin

      Varoitan etukäteen kaiken kokemamme jälkeen että en tule laittamaan viestiä enää (ensin) enkä lähestymään (ensin) enää.
      Ikävä
      50
      730
    Aihe