Miten asia on??

Anonyymi

Onko niin, että jos joku ei vastusta abortteja kaikin mahdollisin keinoin, hän on automaattisesti lasten vihaaja?

Siis, vaikka hänellä olisi omia lapsia, hän vihaa heitä, jos ei abortteja vastusta?

Onko "suosija", jos tänne erehtyy kirjoittamaan väärän tekstin, eli kritisoimaan abortin vastustajien väitteitä?

62

646

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näinhän se menee. Abortinvastustajilla ei ole kuin yksi totuus, he eivät hyväksy omistaan poikkeavia mielipiteitä. Mielestäni, jossei kannata aborttia, saa pitää mielipiteensä ihan vapaasti. Se vapaus suotakoon minullekin. Ei tarvitse olla aborttiin päättyviä haukkumassa murhaajiksi. En minkään hauku ketään synnytyskoneeksi. Haukkuminen vaan todistaa ihmisen sivistystason, se on silloin nolla. Asioista voi keskustella asiallisestikin jos haluaa. Haukkuminen tekee vain päinvastaisen vaikutuksen kuin olikaan tarkoitus.

      • Anonyymi

        "Ei tarvitse olla aborttiin päättyviä haukkumassa murhaajiksi. En minkään hauku ketään synnytyskoneeksi. Haukkuminen vaan todistaa ihmisen sivistystason, se on silloin nolla. " Hyvä, kun abortin edistäjätrollina edes ymmärrät, että myös aborttiin kielteisestikään suhtautuvia ei tarvitse haukkua ja niitellä! Aborttitrollien jutut ovat juuri niitä, joilla sivistystaso ei kovin korkealle yllä, perustuen ihan omiin kirjoituksiinsa. Tieteelliset faktat ovat aina aivan kadoksissa, lisääntymisbiologia ihan tuntematon aihe ja aborttiin suhtautuvien haukkuminen ja nimitteleminen erityisaihe ja trollaus varsinainen harrastus.

        Mutta on hienoa, että edes sinä alat ymmärtämään oman kirjoittelustasi pohjalta, että toisten haukkuminen ei todellakaan ole järjen jättiläisen tekosia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä kun ET ole trolli, voisit varmaankin nyt sitten koettaa keskustella avauksesta tai jopa peräti vastata kysymyksiin, joita siinä esitin! Olisiko se mahdollista?

        Kai sinä käsität, että kun syötät tänne tuollaista tekstiä, se ei tosiaankaan edesauta keskustelua. Haluatko sinä edes keskustella kunnioittaen toisten näkemyksiä?

        "Onko niin, että jos joku ei vastusta abortteja kaikin mahdollisin keinoin, hän on automaattisesti lasten vihaaja?" huom kaikin mahdollisin keinoin, johon näyttää kuuluvan myös viljelemäsi valehtelu ja trollaus.
        Näytä siis mallia haluamastasi kirjoitustavasta, niin komppaan sinun tyyliäsi! Laita vaikka joku selkeä nikki perään, että erotut joukosta.

        Oletko valmis aloittamaan tunnistautumisen? Jos olet, niin minäkin olen. Aloitetaan se heti. Katsotaan onko sinulla pokkaa vai ei.

        Mr X

        Et siis halunnut ymmärtää lukemaasi eli toivomusta vain asiallisesta kommentoinnista palstalla! Ei ihme, sillä jo niin monta vuotta olet trollannut täällä nimimerkeillä ja ilman. Siitä on tullut sinulle piintynyt tapa.
        Toiveenihan oli, että jokainen kirjoittaa asiallisesti ja sitten vaikka laittaa oman puumerkkinsä perään, jos erikseen haluaa omia kirjoituksensa.

      • Anonyymi

        Häh, mitäs haukkumista tosiasioiden toteaminen on?

        Abortti on murha.

        Kyllä, tosiasioista pitää keskustella niiden oikeilla nimillä. Abortti on elävän sikiön poistamista kohdusta ja sen seuraus on sikiön, yksilön vääjäämätön kuolema. Abort (engl.) tarkoittaa lopettamista, keskeyttämistä ja tässä tapauksessa ihmisyksilön elämän lopettamista vakaasti harkiten, murhaten. Vakaalla harkinnalla tarkoitetaan teosta päättämistä etukäteen. Välttämättä kyseessä ei tarvitse sinänsä olla konkreettinen toimintatapojen suunnittelu, vaan ylipäätään teon puntarointi ja selkeän surmaamispäätöksen tekeminen vihjaavat jo vakaan harkinnan suuntaan.

        Jos abortti olisi murha, siitä seuraisi rangaistus. Näinhän asia ei ole.

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Et siis halunnut ymmärtää lukemaasi eli toivomusta vain asiallisesta kommentoinnista palstalla! Ei ihme, sillä jo niin monta vuotta olet trollannut täällä nimimerkeillä ja ilman. Siitä on tullut sinulle piintynyt tapa.
        Toiveenihan oli, että jokainen kirjoittaa asiallisesti ja sitten vaikka laittaa oman puumerkkinsä perään, jos erikseen haluaa omia kirjoituksensa.

        Niinpä niin. Et ole siis valmis tunnistautumaan. Ei yllätä.

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos abortti olisi murha, siitä seuraisi rangaistus. Näinhän asia ei ole.

        Mr X

        Puhutaanpa laajemmin faktatasolla!
        Abortista ei seuraa rangaistuksia niissä maissa, joissa laillisesti suoritetusta abortista on säädetty laki ja abortti suoritetaan lain säädösten mukaan. Se on esimerkiksi meillä laissa sallittu raskauden keskeytys! Mutta jos teet abortin ilman viranomaispäätöksiä, on se silloin rangaistava teko, sikiön lähdettäminen tai surmaaminen, jos asia tulee oikeuslaitoksen tietoon. Laki tuntee siis elävän sikiön ja sen lähdettämisen!

        Voi hyvä ystävä: abortti kuten moni muukin lääketieteellinen operaatio vaatii luvan. Lienet itsekin kuullut myös vaikkapa valelääkäristä? Ei lääketiedettä kuka vain ja milloin vain voi eikä saa harjoittaa.

        Abortti on monista syistä ollut hieman erikoinen tapaus. Voit ihan itsekin miettiä vaikkapa sitä, miten uskonnot ovat suhtautuneet niihin tilanteisiin, joissa ihminen on joidenkin mielestä käyttänyt jumalille kuuluvaa valtaa. Lääketieteen sektoriltahan löytyy tunnetusti useita osasia, joita on uskonnon nimissä kontrolloitu.

        Lainsäädännöstä löytyy esimerkkejä siitä, miten uskonto on siihen vaikuttanut. Tämä tilanne on kuitenkin yhteiskunnan monimutkaistuessa muuttumassa. Abortti on osa sitä palapeliä myös ja samaan juttuun liittyy naisen aseman muuttuminen laajemmin.

        Tällä hetkellä Suomessa ollaan ilmeisesti vähitellen keventämässä byrokratiaa abortin ympäriltä. Käytännössähän abortti on jo jonkin aikaa ollutkin lähinnä ilmoitusasia. Lääkäriliitto, jonka jäsenet käyttävät viranomaisvaltaa, haluaakin eroon päätöksistä.

        Kun minulta leikattiin bursa, ei siihen tarvittu miltään viranomaiselta lupaa! Abortti on todellakin erikoistapaus lääketieteellisissä toimissa, koska siinä lopetetaan ihmisyksilön elämä, mitä ei tapahdu esim. bursan poistossa. Vai tunnetko muita ko operaatioita, joissa lopetetaan ihmisyksilön elämä?

        Klikattuani huomasinkin, että onhan sentään sukupuolen "vaihto" tehtävä vain viranomaisluvalla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Ei tarvitse olla aborttiin päättyviä haukkumassa murhaajiksi. En minkään hauku ketään synnytyskoneeksi. Haukkuminen vaan todistaa ihmisen sivistystason, se on silloin nolla. " Hyvä, kun abortin edistäjätrollina edes ymmärrät, että myös aborttiin kielteisestikään suhtautuvia ei tarvitse haukkua ja niitellä! Aborttitrollien jutut ovat juuri niitä, joilla sivistystaso ei kovin korkealle yllä, perustuen ihan omiin kirjoituksiinsa. Tieteelliset faktat ovat aina aivan kadoksissa, lisääntymisbiologia ihan tuntematon aihe ja aborttiin suhtautuvien haukkuminen ja nimitteleminen erityisaihe ja trollaus varsinainen harrastus.

        Mutta on hienoa, että edes sinä alat ymmärtämään oman kirjoittelustasi pohjalta, että toisten haukkuminen ei todellakaan ole järjen jättiläisen tekosia.

        Tuopa tänne ne kirjoitukset joissa olen vastustajia haukkunut? Aborttimyönteinen suhtautuminen ei ole kenenkään haukkumista. Minua sen sijaan on nimitelty murhaajaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun minulta leikattiin bursa, ei siihen tarvittu miltään viranomaiselta lupaa! Abortti on todellakin erikoistapaus lääketieteellisissä toimissa, koska siinä lopetetaan ihmisyksilön elämä, mitä ei tapahdu esim. bursan poistossa. Vai tunnetko muita ko operaatioita, joissa lopetetaan ihmisyksilön elämä?

        Voi rakas ystävä. Abortissa lääkäri ON se luvan myöntävä viranomainen. Siitä hommasta juuri lääkärit haluavat eroon.

        Juttusi on valitettavasti sivussa aiheesta.

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi rakas ystävä. Abortissa lääkäri ON se luvan myöntävä viranomainen. Siitä hommasta juuri lääkärit haluavat eroon.

        Juttusi on valitettavasti sivussa aiheesta.

        Mr X

        Niinhän se menee, tosin päätökseen tarvitaan lääkärikollegio! Olisi parempikin, jos sen päätöksen tekisi vaikka alempi oikeuslaitos eli sikiön elämän päättäminen käsiteltäisiinkin vaikka käräjäoikeudessa. Sehän olisikin oikein hyvä idea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se menee, tosin päätökseen tarvitaan lääkärikollegio! Olisi parempikin, jos sen päätöksen tekisi vaikka alempi oikeuslaitos eli sikiön elämän päättäminen käsiteltäisiinkin vaikka käräjäoikeudessa. Sehän olisikin oikein hyvä idea.

        Katsos kun yhteiskunta ei ilmeisesti katso tarpeelliseksi kontrolloida jäsentensä elämää ihan kaikilta osin. Tästähän tässäkin jutussa lopulta on kysymys: aika moni uskoo, että nainen raskaaksi tultuaan osaa ihan itsekin päätöksiä tehdä.

        Oikeastaan yhtä hyvin voidaan pohtia sitä asiaa, miten moni naapurimaamme suostuisi valvomaan maahan tulleita suomalaisia, jotta he vain eivät aborttia tekisi. Mitäs itse arvelet?

        Miksi naapurimaidemme edes pitäisi valvoa kansalaistemme toimintaa? Typerää kommentointia.

        Katsos kun täällä on abortin vastustaja, joka tuon tyyppistä ratkaisua ehdottaa.

        Taas paljastuit trolliksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taas paljastuit trolliksi!

        Niinkö?

        Onko siis niin, että täällä ei ole kirjoitellut henkilö, joka julistaa, että erilaisilla sopimuksilla voidaan naapurimaiden kanssa hoitaa aborttimatkailu kuriin, mikäli maahamme kireä laki tulee?

        Jos tulkintani on väärä, kerrot varmaankin itse tarkemmin siitä, mitä olen väärin ymmärtänyt?

        "Onko siis niin, että täällä ei ole kirjoitellut henkilö, joka julistaa, että erilaisilla sopimuksilla voidaan naapurimaiden kanssa...."
        Trolli sekottaa taas faktat ja fiktiot mennen täysin sivuraiteille keskustelussaan juuri omiin tarkoitusperiinsä sopiviksi, kuten juuri teit. Etkö osaa keskustella itse aiheesta? Ketjussa ei ole kukaan sinun lisäksesi maininnut mitään aborttimatkailusta tai naapurimaiden kanssa tehdyistä sopimuksista. Mutta se on ihan normaalia trollijuttua, jos faktoja ei hallitse, niin äkkiä siirrytään sivuraiteille ja sekotetaan keskustelu. PYSY ASIASSA ja lopeta trollaus, asioiden sekottaminen ja vääristely. Kirjoitinkin, että olisi parempikin, jos sen päätöksen tekisikin vaikka käräjäoikeus eli sikiön elämän päättäminen käsiteltäisiinkin vaikka käräjäoikeudessa. Itse siirryit aborttimatkailuun harhauttaen keskustelua. Se on trollausta! Pysy asiassa tai keskustele itsesi kanssa! Kysyn kuitenkin uudestaan ihan mielenkiinnosta ja asiassa loogisesti pysyen, miksi naapurimaidemme edes pitäisi valvoa kansalaistemme toimintaa, jos käräjäoikeus olisi Suomessa se päättävä elin lääkärikolleegion sijaan.

        Ajatus siitä, että käräjäoikeus alkaisi tehdä aborttia koskevia päätöksiä on irrationaalinen. Käräjäoikeudet ovat jo nyt riittävän ruuhkautuneita. Abortti on lääketieteen asia ja juridisen puolen hoitaa virkamiehen ominaisuudessa lääkäri. Olisi lähinnä järjetön ajatus ulkoistaa aborttipäätös käräjäoikeuksille.

        Epäilemättä.sinä kuitenkin nopeasti kerrot meille, että tuo ratkaisu olisi äärettömän järkevä ja että se on toteutumassa pian, kun vain Oikeat Tyypit valtaan pääsevät. Koetat siirtää maalia, kun teoriasi siitä, että Suomi voisi tuosta vain ottaa käyttöön kireät lait ja sitouttaa naapurimaatkin niihin on osoittautunut typeräksi.

        Avaus on minun tekemäni. Siihenkään et tietysti ota kantaa. Tunnistautumisen jätät tuttuun tapaasi myös tekemättä. No, se kertoo kaiken olennaisen sinusta.

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos abortti olisi murha, siitä seuraisi rangaistus. Näinhän asia ei ole.

        Mr X

        Kun ei vaan kaikista murhista seuraa, minkä tiedät varsin hyvin. Vai monestiko vielä sekin pitäisi kerrata?

        "Et ole siis valmis tunnistautumaan."

        Valehtelet. Katso tarkemmin.

        "Minua sen sijaan on nimitelty murhaajaksi."

        Jos tosiasiat 'nimittelee' sinua, se ei ole muiden vika.

        "Siitä hommasta juuri lääkärit haluavat eroon. "

        Siis jotkut (harvat) niistä haluaa. Ja useimmat varmaan haluaisi tosiaan eroon koko likaisesta pyövelin hommasta.

        Kyllä murhasta tuomio tulee, mikäli kiinni jää. Jos jokin asia ei ole lain silmissä rikos, tuomiota tietenkään ei tule.

        Tunnistautuminen edellyttää sitä, että teet sen koko ajan etkä pelleile anona aina tilaisuuden tullen.

        Minua ei voi nimittää murhaajaksi vain siksi, että olen eri mieltä abortista kuin sinä.

        Sinä et voi tietää, mitä lääkärit mistäkin asiasta ajattelevat. Lääkärien mielipidettä edustaa Lääkäriliitto. Se puhuu lääkärien suulla niin kauan kuin joku muu ei sitä tee. Lähtökohta on se, että liitto edustaa lääkäreitä.

        Kun käytät esim. sanaa "varmaankin", kyseessä on täysin vain kuvitelmasi, jolle ei löydy tosiasiallista perustelua.

        Yksilön elämän lopettaminen on nimenomaan juridinen, puolustuskyvyttömän ihmisoikeuksia koskeva kysymys ja siitä on sen vuoksi laissamme tarkat määräykset! Jos lääkärikunta kieltäytyy osallistumasta asian päättämiseen, sen tekee sitten joku oikeuslaitoksen "konttori", muuten raskaudenkeskeytys olisi perussoikeuksien loukkaus, jolla rikotaan yksilön oikeutta omaan elämäänsä. Ei minulla ole mitään teoriaa, vaan sinä itse siirryit keskusteluun aborttimatkailusta. Kirjoitit itse asian sivusta: "Oikeastaan yhtä hyvin voidaan pohtia sitä asiaa, miten moni naapurimaamme suostuisi valvomaan maahan tulleita suomalaisia, jotta he vain eivät aborttia tekisi." - Minä perustan kantani ja arvoni lainsäädäntöömme ja YKn julistuksiin, joiden mukaan lapsellakin on oikeus omaan elämäänsä ennen ja jälkeen syntymänsä.

        Aborttia ei ole Suomessa määritelty tuota kautta. Epäilemättä haluaisit niin tehdä, mutta lain silmissä tilanne ei ole tuo. Abortti on vain yksi lääketieteen osanen muiden joukossa.

        Aborttilaki on muuttumassa hyvin todennäköisesti ja lähtökohta on se, että naisen tahto on riittävä perustelu. Monissa maissa se on jo nyt se lähtökohta. Suomen laki oli aikanaan moderni, nykyisin se on kireähkö verrattuna moniin muihin.

        Sinulla on luonnollisesti aina ja edelleen kaikki mahdollisuudet lähteä vaatimaan esim. poliitikoilta uusia linjauksia asian suhteen. Pahasti vain näyttää siltä, että juttusi jäävät lähinnä fantasian puolelle.

        Sinun juttusi perustuvat tulkintoihin siitä, mitä eri tahot sinun mielestäsi sanovat ja vaativat. Niin kauan kuin et pysty todistamaan väitteitäsi tuon kummemmin, harrastat lähinnä toiveajattelua ja kuvitelmia.

        YK/UNFPA: "Lapsella on oikeus omaan elämäänsä ENNEN JA JÄLKEEN syntymänsä!" Abortti Suomessa on nimenomaan juridinen lupa päättää ihmisyksilön elämä.

        Suomessa on laki raskauden keskeytyksestä ja siinä määritellään tarkasti lupaehdot! Muuten raskauden keskeytys on rikos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YK/UNFPA: "Lapsella on oikeus omaan elämäänsä ENNEN JA JÄLKEEN syntymänsä!" Abortti Suomessa on nimenomaan juridinen lupa päättää ihmisyksilön elämä.

        YK ei loputtomasta toistostasi huolimatta ole missään vaiheessa tehnyt mitään sellaista, mikä osoittaisi sen olevan käytännössä samoilla linjoilla kanssasi. Tätä samaa asiaa on sinulle toistettu ihan riittämiin ja toistojesi tavoite on vain ärsyttää muita täällä. Siitä sinä tunnut ilon saavan.

        Se, missä vaiheessa sikiö muuttuu ihmisyksilöksi, on täysin veteen piirretty. Kukin meistä määrittelee asiaa omista lähtökohdistaan käsin. Nämä kaikki asiat on lukuisia kertoja käyty läpi sinun kanssasi ja sinä haluat aina vain jatkaa saman toistoa. Se on tylsää ja myös tyhmää. Koettaisit joskus edes tuoda uusia argumentteja kehiin.

        Minä kommentoin tekstejäsi jatkossa vain mikäli tunnistaudut. Jos et niin tee, juttusi ovat vain palstakuonaa, joka ei ansaitse kommenttia.

        Siitä vaan, mielellään vielä pysyt poissa niin kauan, kunnes opit ihan asiallista kommunikointia. Helpottaakin huomattavasti, kun ei tarvitse puuttua selviin valhetrollauksiin.
        Sopii ainakin nminulle hyvin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä murhasta tuomio tulee, mikäli kiinni jää. Jos jokin asia ei ole lain silmissä rikos, tuomiota tietenkään ei tule.

        Tunnistautuminen edellyttää sitä, että teet sen koko ajan etkä pelleile anona aina tilaisuuden tullen.

        Minua ei voi nimittää murhaajaksi vain siksi, että olen eri mieltä abortista kuin sinä.

        Sinä et voi tietää, mitä lääkärit mistäkin asiasta ajattelevat. Lääkärien mielipidettä edustaa Lääkäriliitto. Se puhuu lääkärien suulla niin kauan kuin joku muu ei sitä tee. Lähtökohta on se, että liitto edustaa lääkäreitä.

        Kun käytät esim. sanaa "varmaankin", kyseessä on täysin vain kuvitelmasi, jolle ei löydy tosiasiallista perustelua.

        Mr X

        "teet sen koko ajan etkä pelleile anona aina tilaisuuden tullen."

        Ja sinä teet varmasti aina myös miten muita auliisti neuvot.. XD

        "Minua ei voi nimittää murhaajaksi vain siksi, että olen eri mieltä abortista kuin sinä. "

        Oliko jotain muuta sitten väitettykin?

        "Sinä et voi tietää, mitä lääkärit mistäkin asiasta ajattelevat. Lääkärien mielipidettä edustaa Lääkäriliitto. "

        Mutta sinä sitten tiedät vai? Eiköhän joka lääkäri edusta ihan omaa mielipidettään, eikä kaikki edes kuuliu mihinkään liittoihin.

        "Kun käytät esim. sanaa "varmaankin", kyseessä on täysin vain kuvitelmasi,"

        Minä en väitäkään näkemyksiäni/arvioitani faktoiksi, toisin kuin sinä teet.

        "Tätä samaa asiaa on sinulle toistettu ihan riittämiin ja toistojesi tavoite on vain ärsyttää muita täällä."

        Koska sinä änkkäät muille selvää asiaa vastaan joka välissä. Ketä muita kuin sinua valhemutujesi oikominen ärsyttää?

        "Se, missä vaiheessa sikiö muuttuu ihmisyksilöksi, on täysin veteen piirretty. "

        Höpö höpö, biologiassa tai yleensä tieteessä ei ole mitään 'verteen piirrettyjä viivoja' vaikka kuinka toivoisit. Määritellä voi miten vaan, mutta tietyt faktat ei niistä muutu mihinkään.

        "Jos et niin tee, juttusi ovat vain palstakuonaa, joka ei ansaitse kommenttia."

        Tästä varmaan moni on pikemminkin mielissään. :) Taidanpa minäkin jättää jatkossa tunnisteen pois jos trollin häiriköinnistä sillä pääsee...

        Oikeastaan tätä keskustelua voidaan jatkaa vasta silloin, kun lopetat valehtelun ja trollaamisen. Edellisen tekstisi sisältö on nimittäin pelkkää valetta.

        Lääkäriliiton kanta on selvä. Se puhuu lääkärien puolesta. Lääkärit kyllä osaavat koulutettuina ihmisinä suunsa avata, jos liitto ei heitä tyydytä. Juttusi aiheesta ovat itse keksimiäsi.

        Sinä väität faktoiksi mitä sattuu. Tartut yksittäisiin lauseisiin.

        Alkiota ei julista uskovaisia lukuunottamatta kukaan ihmisyksilöksi.

        Pelleilet jatkuvasti anonakin.

        Mr X

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kun ei vaan kaikista murhista seuraa, minkä tiedät varsin hyvin. Vai monestiko vielä sekin pitäisi kerrata?

        "Et ole siis valmis tunnistautumaan."

        Valehtelet. Katso tarkemmin.

        "Minua sen sijaan on nimitelty murhaajaksi."

        Jos tosiasiat 'nimittelee' sinua, se ei ole muiden vika.

        "Siitä hommasta juuri lääkärit haluavat eroon. "

        Siis jotkut (harvat) niistä haluaa. Ja useimmat varmaan haluaisi tosiaan eroon koko likaisesta pyövelin hommasta.

        Abortti on murha.

        Se että abortti on murha, ei ole tosiasia vaan pelkkä mielipide.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeastaan tätä keskustelua voidaan jatkaa vasta silloin, kun lopetat valehtelun ja trollaamisen. Edellisen tekstisi sisältö on nimittäin pelkkää valetta.

        Lääkäriliiton kanta on selvä. Se puhuu lääkärien puolesta. Lääkärit kyllä osaavat koulutettuina ihmisinä suunsa avata, jos liitto ei heitä tyydytä. Juttusi aiheesta ovat itse keksimiäsi.

        Sinä väität faktoiksi mitä sattuu. Tartut yksittäisiin lauseisiin.

        Alkiota ei julista uskovaisia lukuunottamatta kukaan ihmisyksilöksi.

        Pelleilet jatkuvasti anonakin.

        Mr X

        "kun lopetat valehtelun ja trollaamisen."

        Hehheh, sanoo palstan "epä"trollein joka ei valehtele ikinä! XD

        "Edellisen tekstisi sisältö on nimittäin pelkkää valetta."

        Eikä taaskaan ensimmäistäkään perustetta löydy. Mutusi kun ei vaan edelleenkään riitä.
        Juttusi lääkäriliitosta ja lääkärien kannoista ovat tosiaan ihan omaa keksintöäsi.
        Fiktiota epäloogiset höpinäsi on niin kauan kun mitään perusteita eikä todisteita löydy.

        "Pelleilet jatkuvasti anonakin. "

        En toki voi sille mitään jos joku toinen vastustaja ei suostu miellyttämään sinua. Ja koska nämä perättömät syytökset alkaa näemmä tunnisteista huolimatta, en tee sitä itsekään enää. Saat ihan rauhassa sitten tästälähin itkeä älyttömiä tunnistekärttämisiäsi. Se kun ei halveksuvaa asennettasi ja valhesyytöksiäsi muuta mihinkään, sekin on taas kerran nähty.

        "ei ole tosiasia vaan pelkkä mielipide."

        Sitten varmaan osaat kumota sen mitä sanakirjakin kertoo, eli mikä kohta "ihmisen suunnitelmallisessa tappamisessa" ei sopisi aborttiin? Kumma kun tästä ylikieprästä kysymyksestä seuraa aina vaan se kuuluisa radiohiljaisuus. XD

        Kts ed. tekstini

        Solukasa on solukasa ei ihminen. Sitten kun se on synnytetty silloin se on vasta ihminen.

        Sanakirjassani ei abortin kohdalla lue murha joten se ei ole silloin murha rikossoikeudellisesti. Se on vaan mielipide ei muuta.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Peruskoulun alaluokkalainen tulkitsee varmaankin tuola tavalla!

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Solukasa on solukasa ei ihminen. Sitten kun se on synnytetty silloin se on vasta ihminen.

        Sanakirjassani ei abortin kohdalla lue murha joten se ei ole silloin murha rikossoikeudellisesti. Se on vaan mielipide ei muuta.

        "Sanakirjassani ei abortin kohdalla lue murha joten se ei ole silloin murha rikossoikeudellisesti." Aborttitrollin sanakirjassa ei varmaan olekaan tuota määritelmää, mutta Suomen laissa on määritelty sikiön luvaton lähdettäminen eri tavoin ja siitä seuraamukset. Vaihda siis sanakirjaa vaikka lakikirjaksi ja biologian kirjaksi yhdessä, niin näkökulma muuttuu jo aivan tiseksi.

        Abortti ei ole lain silmissä määritelty murhaksi, vaikka miten jankkaat. Se, että naiselle Suomessa tehdään abortti, ei tee hänestä rikollista eikä murhaajaa.

        Mr X

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Solukasa on solukasa ei ihminen. Sitten kun se on synnytetty silloin se on vasta ihminen.

        Sanakirjassani ei abortin kohdalla lue murha joten se ei ole silloin murha rikossoikeudellisesti. Se on vaan mielipide ei muuta.

        Eli koska olet mielestäni pelkkä moraalivajeinen solukasa, et ole ihminen? XD
        Murhan merkitys ja tuntomerkit on määritelty sanakirjassa, ja aborttikin sopii niihin joka kohdalta. Mutta kun siellä ei ole erikseen mainittu jokaikistä, eikä itseasiassa mitään tapaa miten voidaan murhata, niin silloinko mikään teko ei olekaan murha!?
        Aina yhtä mahtavaa tämä aborttöörien ym. suosijasakin logiikka... XD

        "Abortti ei ole lain silmissä määritelty murhaksi, "

        Kuten hyvin tiedät, 1. määritysken mukaan on kyllä ja se juridinen on vasta 2.na. Joten ihan yleismääritelmällä aborttööritkin ovat murhaajia. Se ei tosiaan jankkaamalla muuksi muutu. Sitäpaitsi kyllä Suomessakin on mahdollista syyllistyä laittomaan aborttiin.

        Teet omia tulkintojasi. Ne eivät ole totta.

        Ei sillä ole painoarvoa, missä järjestyksessä johonkin sanaan liittyvät eri määrittelyt ovat. Se, että eri selityksiä on olemassa, tarkoittaa sitä, että ne on vain järjestykseen laitettu jollakin perusteella.

        On lähinnä koomista, että sinä oikeasti koetat määritellä aborttia murhaksi sanakirjan perusteella. Ei sanakirja ole mikään totuus asiasta. Sinulle itsellesi taas ei kelpaa esim. sanakirjan määrite sanasta "lapsi" 🤣

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teet omia tulkintojasi. Ne eivät ole totta.

        Mr X

        Jankuti jankkaa. Milloin olet osoittanut mitään niistä vääriksi?

        "Ei sanakirja ole mikään totuus asiasta."

        Vaan sinun perusteettomat kiistomutusi? XD

        Lapsi on alle 18-vuotias ihminen. Mikäs kohta tässä minulle olisi vaikea?
        Joko selvitit mitä ne sanoo syntymättömistä lapsista? :)

        Teet omia tulkintojasi.

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Teet omia tulkintojasi.

        Mr X

        Sama nolo jankkauksesi jatkuu. Missä kohtaa niitä tulkintoja oli? Kummasti samat asiat vaan kerrotaan virallisissa lähteissäkin.

        Siellä valheet ja tulkinnat, täällä perustellut ja osoitetut faktat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sama nolo jankkauksesi jatkuu. Missä kohtaa niitä tulkintoja oli? Kummasti samat asiat vaan kerrotaan virallisissa lähteissäkin.

        Siellä valheet ja tulkinnat, täällä perustellut ja osoitetut faktat.

        Sanakirja ei ole mikään virallinen lähde.

        Mr X

      • Anonyymi kirjoitti:

        "Sanakirjassani ei abortin kohdalla lue murha joten se ei ole silloin murha rikossoikeudellisesti." Aborttitrollin sanakirjassa ei varmaan olekaan tuota määritelmää, mutta Suomen laissa on määritelty sikiön luvaton lähdettäminen eri tavoin ja siitä seuraamukset. Vaihda siis sanakirjaa vaikka lakikirjaksi ja biologian kirjaksi yhdessä, niin näkökulma muuttuu jo aivan tiseksi.

        Täällä keskustellaankin laillisesta abortista. Nykypäivänä ei kenenkään tarvitse halutessaan abortin, tehdä rikosta. Sen saa ihan laillisilla perusteilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanakirja ei ole mikään virallinen lähde.

        Mr X

        Sinun mutujen vääristämässä rinnakkaistodellisuudessasi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun mutujen vääristämässä rinnakkaistodellisuudessasi.

        Sanakirja siis on sinusta virallinen lähde ja lakeja vahvempi määre. Selvä.

        Mr X

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sanakirja siis on sinusta virallinen lähde ja lakeja vahvempi määre. Selvä.

        Mr X

        Sinusta siis sanakirja on pelkkää valheellista mutua ja omakertomasi ainoa totuus. Selvä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinusta siis sanakirja on pelkkää valheellista mutua ja omakertomasi ainoa totuus. Selvä.

        Lakikirja ohittaa sanakirjan mennen tullen. Vai lukeeko tuomari sanakirjaa rangaistusta määrätessään? En ole tiennytkään!🤣

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Lakikirja ohittaa sanakirjan mennen tullen. Vai lukeeko tuomari sanakirjaa rangaistusta määrätessään? En ole tiennytkään!🤣

        Oikeat inhimillisyyttä ja ihmisyyttä puolustavat arvot ohittavat niin sana- kuin lakikirjankin eikä tarvita tuomareita.

      • Anonyymi
        koivupuu55 kirjoitti:

        Lakikirja ohittaa sanakirjan mennen tullen. Vai lukeeko tuomari sanakirjaa rangaistusta määrätessään? En ole tiennytkään!🤣

        "Lakikirja ohittaa sanakirjan mennen tullen. "

        Missä asiassa, ja kuka jonkun "ohituksen" määrittelee?
        Kumpikin kertoo asioista omalta kannaltaan. Ja muistetaan, että se murhan juridinen merkitys on määritelty vasta 2.na.
        Muille kuin täällä pesiville suosijasakkitrolleille murhan määritykset on tietenkin itsestäänselviä joita ei tarvi joka välissä ratakiskoista vääntää.

        Jokaisella on oma mielipiteensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä, tosiasioista pitää keskustella niiden oikeilla nimillä. Abortti on elävän sikiön poistamista kohdusta ja sen seuraus on sikiön, yksilön vääjäämätön kuolema. Abort (engl.) tarkoittaa lopettamista, keskeyttämistä ja tässä tapauksessa ihmisyksilön elämän lopettamista vakaasti harkiten, murhaten. Vakaalla harkinnalla tarkoitetaan teosta päättämistä etukäteen. Välttämättä kyseessä ei tarvitse sinänsä olla konkreettinen toimintatapojen suunnittelu, vaan ylipäätään teon puntarointi ja selkeän surmaamispäätöksen tekeminen vihjaavat jo vakaan harkinnan suuntaan.

        "Abort (engl.) tarkoittaa lopettamista, keskeyttämistä ja tässä tapauksessa ihmisyksilön elämän lopettamista vakaasti harkiten, murhaten."

        Väärin...

        "Abortion" on englantia, "abort" mm. ruotsia. Molemmat latinan kielestä johdettuja, Abortus. Tarkoittaa poistamista, poistumista, keskeytymistä, keskeyttämistä. Älä sotke omia höpötermejäsi jotka kuuluu rikosoikeustermustöön. Abortti (Abortus) on muuten keskenmenokin latinaksi.

        Näin heikoilla eväillä hörhölahkot vaan väittää mitä väittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se menee, tosin päätökseen tarvitaan lääkärikollegio! Olisi parempikin, jos sen päätöksen tekisi vaikka alempi oikeuslaitos eli sikiön elämän päättäminen käsiteltäisiinkin vaikka käräjäoikeudessa. Sehän olisikin oikein hyvä idea.

        "Niinhän se menee, tosin päätökseen tarvitaan lääkärikollegio!"

        Mikä ihmeen kollegio??
        Abortti1.hakemus on samalla 2.päätös ja 3.lähete. Mitään kollegiota ei aborttiin nykyiselläänkään haetuteta paikalle.

        Potilas menee pyytämään aborttia, lääkäri kirjoittaa paperin (nyk sähköinen) joka lähtee sairaalaan ja valviraan ilmoituksena. Lääkäri keksii syyn potilaan kanssa koska se vaaditaan. Sairaalassa toinen lääkäri allekirjoittaa saman sähköisellä allekirjoituksella ("vain käyttiksellä) ja sovitaan päivä sairaalassa aloitukseen.

        Arvatkaa kuinka helpottaa KAIKKIA kun jää koko sairaala välistä pois paperinkierrätys myös ja aborttipillerit saa heti mukaan. Erikoislääkäri ei enää hoida abortteja ja hän voi pitää lomaa. Tai yksi virka poistuu. Ilmoitus valviraan tehdään silti kuten muistakin operaatioista. Rahaa säästyy satoja euroja sekä potilaalta että yhteiskunnalta. 🤘😁

        Lääkärikolleegio= kaksi lääkäriä päättäjinä, joista toinen on lausunnonantajalääkäri ja toinen suorittajalääkäri. Kolleegio on siis kaksi lääkäriä! Ristiriitatilanteissa on vielä oma väylänsä.
        Kyllä aina pitää olla jokin virallinen tie, kun päätetään ihmisyksilön elämän lopettamisesta. Käräjäoikeusko sitten parempi vaihtoehto? Vai joku kylän juoruakkaporukka vai lottorinki Essson baarista?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Abort (engl.) tarkoittaa lopettamista, keskeyttämistä ja tässä tapauksessa ihmisyksilön elämän lopettamista vakaasti harkiten, murhaten."

        Väärin...

        "Abortion" on englantia, "abort" mm. ruotsia. Molemmat latinan kielestä johdettuja, Abortus. Tarkoittaa poistamista, poistumista, keskeytymistä, keskeyttämistä. Älä sotke omia höpötermejäsi jotka kuuluu rikosoikeustermustöön. Abortti (Abortus) on muuten keskenmenokin latinaksi.

        Näin heikoilla eväillä hörhölahkot vaan väittää mitä väittää.

        Eli mitään väärää et taas tuostakaan kyennyt höpöhöpö-mutuillasi osoittamaan.

        "paperinkierrätys myös"

        Mikä paperinkierrätys, juurihan hehkutit kuinka sekin tehdään nykyään sähköisesti..

        "Rahaa säästyy satoja euroja sekä potilaalta että yhteiskunnalta"

        Ihmishenkiä tullaan riistämään räjähdysmäisesti nykyisestä, jotka on viime vuosina saatu laskusuuntaan.. tämä on tietysti kauhistus suosijasakille. Ja miten mahtaa käydä säästöjen tulevaisuudessa kun hätiköiden lapsensa tappaneita katujia on entistä enemmän. Yhteiskunta häviää tässä nekin vähät uudet jäsenensä. Mutta tähänhän suosijasakki toki pyrkiikin.
        Ei voi kuin toivoa että järki palaisi ajoissa aivopestyn edustajiston sumeisiin aivoihin, ja edes jonkinlainen harkinta- ja keskusteluvelvoite pidettäisiin.

        " Ilmoitus valviraan tehdään silti kuten muistakin operaatioista."

        Edelleen siis joutuu menemään terveydenhuoltoon anelemaan apuja ja ilmeisesti virallista lupaakin, vaikkei perusteita tarvisikaan olla. Koska muutenhan tutkimatta abortti voisi esim. viikkojen ylittyessä olla laitonkin. Että jatkakaa sitä nöyrää kärttämistä vaan. XD

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Abort (engl.) tarkoittaa lopettamista, keskeyttämistä ja tässä tapauksessa ihmisyksilön elämän lopettamista vakaasti harkiten, murhaten."

        Väärin...

        "Abortion" on englantia, "abort" mm. ruotsia. Molemmat latinan kielestä johdettuja, Abortus. Tarkoittaa poistamista, poistumista, keskeytymistä, keskeyttämistä. Älä sotke omia höpötermejäsi jotka kuuluu rikosoikeustermustöön. Abortti (Abortus) on muuten keskenmenokin latinaksi.

        Näin heikoilla eväillä hörhölahkot vaan väittää mitä väittää.

        Täällä niitä mukamas tietäjiä riittää taas! Abort on muuten englantiakin. Cambridge English dictionary: abort (END PREGNANCY), dictionary.cambridge.org/amp/english/abort. Myös lentokoneen lähtökiito keskeytetään määräyksellä ABORT.

    • Anonyymi

      Hänhän rakastaa llhan himoja? Karta sitä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle

      Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.
      7
      2498
    2. Pilasit mun

      Elämän. Sitäkö halusit?
      Ikävä
      117
      1709
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      38
      1448
    4. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Kittilä
      120
      1286
    5. Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin

      Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin
      Maailman menoa
      164
      1272
    6. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      145
      1236
    7. Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...

      Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi
      Maailman menoa
      149
      1201
    8. Lasse Peltonen on kunnanjohtaja

      18/21 ääntä 1 Stoor ja 2 Vauhkonen
      Sysmä
      52
      1175
    9. Syntymäpäivä

      Milloin on kaipaamasi henkilön syntymäpäivä!? Hänellä miehellä on tammikuussa.
      Ikävä
      57
      1101
    10. Olet tärkeä

      mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.
      Ikävä
      46
      989
    Aihe