saako ammattikoulusta lähteä keskenkaiken pois? siis sillä tavalla että tuntien välissä on vaikka puolen tunnin tauko, niin saako tässä välissä käydä esim kaupassa?
amiksesta poistuminen
3
1351
Vastaukset
- Anonyymi
varmaan koulun ohjeissa on sääntö alueelta poistumisesta. Ongelmia syntyy vastuun kantamisessa. Koulu ei miellellänsä ota vastuuta jos jotain tapahtuu oppilaalle koulualueen ulkopuolella jos oppilas on häppäissyt kaupungille hengaamaan koulupäivän aikana. Myös se että oppitunnit häiriintyvät kun kaupungilla hengailijat tippuvat omia aikojansa tunneille myöhästyneinä. Miksi sinun on tarve päästä kesken koulupäivän kaupoille asioimaan. Olisiko perempi kysymys. Miten minusta voi tulla alani osaava ammattimies.
- Anonyymi
Joka koululla on omat sääntönsä. Varmaan sinun koulun säännöt tehdään selviksi koulun alkaessa.
Harvoin koulupäivän aikana on tarvetta poistua koulun alueelta. Meillä puolen tunnin tauko käytettiin lounaaseen, joka oli ravitseva ja koululla kaikille oppilaille maksuton.
Kaupat on auki melkein vuorokauden ympäri, joten kauppa-asiat voi hoitaa kouluajan ulkopuolella kaikessa rauhassa. - Anonyymi
ei vissiin saa
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka912531- 671465
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww861437EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131208- 81943
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19920Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe36810Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta105804- 54793
- 30716