Jos minä saisin päättää, niin ainoa oikea astrologia olisi länsimainen jossa aloitetaan kevätpäiväntasauspäivänä Oinaasta. Ja jossa eteläisellä pallonpuoliskolla aloitetaan syyspäiväntasauspäivänä Oinaasta! Niin sittenpähän olisi samat nimitykset samanlaisena vuodenaikana syntyneillä!
Minähän en tätä tietenkään päätä, mutta kerron miksi en pidä sideerisestä astrologiasta. Siksi että että kun länsimailla joku on siinä hyvässä/pahassa uskossa että hän on vaikkapa Leijona kun on syntynyt 1.8. niin pitäisikö hänen nyt sitten yhtäkkiä sideristien tahdosta muuttua Ravuksi kun otetaankin se tähtikuvio sieltä taivaalta kertomaan mikä aika on menossa? JOS siis olen tämän siderologian oikein ymmärtänyt, mitä alan kyllä kohta pahasti epäillä...
Kuinka moni Leijona on valmis kuulemaan että onkin nössö vesimerkki? Itseasiassa kaikki tulimerkit joutuisivat vaihtamaan Aurinkonsa vesimerkkiin, jos sideerinen järjestelmä valitaan. Enpä usko että oikein siitä innostuvat. Vesimerkeille olisi tietysti vain hyväksi siirtyä askel taaksepäin ilmamerkiksi. Ei tarvitsisi ottaa asioita niin vakavasti...? Ilmamerkeistä tulisi jähmeitä maamerkkejä, ja maamerkeistä hokkuspokkus reippaita tulimerkkejä. Jos mennään taaksepäin eläinradalla, koska kuvaus tuleekin taivaan tähtikuviosta?
Jos sitten pohditaan sitä että ovatko ihmiset aivopesseet itsensä uskomaan olevansa esim. Neitsyitä, kun eivät oikeasti ole... niin onko astrologia pelkkä uskonto? Meneekö koko paatti nurin kun lähdetään kaikki rääpöstelemään uuteen uskoon aina kulloisenkin muodin mukaan?
En enää yhtään ihmettele että ulkopuolisesta astrologia on sekavaa ja järjetöntä. Se mikä on yhtä, voikin olla toista, ja lopulta yhtä sun toista. Jostain revitään sitten taas se iänikuinen Käärmeenkantajakin esiin, ja ihmiset ovat entistä enemmän ulalla.
Jotta astrologiaa edes viitsisi harrastaa, on kai pakko olla hiukan konservatiivi ja päättää että tässä minä nyt sitten seison, menköön muut missä lystäävät. Minä en siis huoli sideerisestä järjestelmästä, vaikka tietysti epäilys päilyy että onko koko astrologia kuitenkin vain kollektiivista suggerointia. Mikä ei tarkoita että se olisi olematonta ja valhetta, mutta ei sitäkään että se olisi absolut fakta.
Jään hedelmälliseen mutta kiusalliseen välitilaan. Toisaalta uskon että Maa ja Aurinko ovat ne perusvoimat mitkä ihmeen vaikuttavat, toisaalta minusta tuntuu että kaikki on kiinni siitä mitä tapahtuu ihmisen mielessä. Ovathan jotkut kuulema parantaneet kasvaimiaankin tahdonvoimallaan, joten kaikki kai lienee mahdollista.
Minähän en tätä tietenkään päätä, mutta kerron miksi en pidä sideerisestä astrologiasta. Siksi että että kun länsimailla joku on siinä hyvässä/pahassa uskossa että hän on vaikkapa Leijona kun on syntynyt 1.8. niin pitäisikö hänen nyt sitten yhtäkkiä sideristien tahdosta muuttua Ravuksi kun otetaankin se tähtikuvio sieltä taivaalta kertomaan mikä aika on menossa? JOS siis olen tämän siderologian oikein ymmärtänyt, mitä alan kyllä kohta pahasti epäillä...
Kuinka moni Leijona on valmis kuulemaan että onkin nössö vesimerkki? Itseasiassa kaikki tulimerkit joutuisivat vaihtamaan Aurinkonsa vesimerkkiin, jos sideerinen järjestelmä valitaan. Enpä usko että oikein siitä innostuvat. Vesimerkeille olisi tietysti vain hyväksi siirtyä askel taaksepäin ilmamerkiksi. Ei tarvitsisi ottaa asioita niin vakavasti...? Ilmamerkeistä tulisi jähmeitä maamerkkejä, ja maamerkeistä hokkuspokkus reippaita tulimerkkejä. Jos mennään taaksepäin eläinradalla, koska kuvaus tuleekin taivaan tähtikuviosta?
Jos sitten pohditaan sitä että ovatko ihmiset aivopesseet itsensä uskomaan olevansa esim. Neitsyitä, kun eivät oikeasti ole... niin onko astrologia pelkkä uskonto? Meneekö koko paatti nurin kun lähdetään kaikki rääpöstelemään uuteen uskoon aina kulloisenkin muodin mukaan?
En enää yhtään ihmettele että ulkopuolisesta astrologia on sekavaa ja järjetöntä. Se mikä on yhtä, voikin olla toista, ja lopulta yhtä sun toista. Jostain revitään sitten taas se iänikuinen Käärmeenkantajakin esiin, ja ihmiset ovat entistä enemmän ulalla.
Jotta astrologiaa edes viitsisi harrastaa, on kai pakko olla hiukan konservatiivi ja päättää että tässä minä nyt sitten seison, menköön muut missä lystäävät. Minä en siis huoli sideerisestä järjestelmästä, vaikka tietysti epäilys päilyy että onko koko astrologia kuitenkin vain kollektiivista suggerointia. Mikä ei tarkoita että se olisi olematonta ja valhetta, mutta ei sitäkään että se olisi absolut fakta.
Jään hedelmälliseen mutta kiusalliseen välitilaan. Toisaalta uskon että Maa ja Aurinko ovat ne perusvoimat mitkä ihmeen vaikuttavat, toisaalta minusta tuntuu että kaikki on kiinni siitä mitä tapahtuu ihmisen mielessä. Ovathan jotkut kuulema parantaneet kasvaimiaankin tahdonvoimallaan, joten kaikki kai lienee mahdollista.
Vastaukset 54
Vanhimmat
Tulimerkit on leuhkia ja luulevat olevansa täydellisiä. Ja vesimerkit nössöjä?! Ehkä kalat ja ravut ovat hieman, mutta samaa ei voi sanoa skorpionista. Mikäs sideerisessä astrologiassa sitten olisi 13.11 syntynyt skorpioni? Ylileuhka tulimerkki?
"Kuinka moni Leijona on valmis kuulemaan että onkin nössö vesimerkki? Itseasiassa kaikki tulimerkit joutuisivat vaihtamaan Aurinkonsa vesimerkkiin, jos sideerinen järjestelmä valitaan. Enpä usko että oikein siitä innostuvat."
Kuten tuossa mainitset, yksi syy näissä vaikeuksissa on se, että ihmiset hakevat itseään miellyttäviä fantasioita, eivätkä totuutta.
Toinen vaikeus on se, että ihmisten kyky arvioida omaa luonnettaan on monesti yllättävän heikko. Tiedän sen kokemuksesta. Minä muutuin siderealistiksi sen jälkeen kun luin luonnetestin kuvauksen itsestäni. Vasta silloin silmäni avautuivat tunnustamaan luonteeni todellisuuden. Suosittelen kaikille samaa, siis käydä testattavana jollain muulla kuin astrologilla. Tulokset varmasti yllättävät Tritoninkin.
"Jos sitten pohditaan sitä että ovatko ihmiset aivopesseet itsensä uskomaan olevansa esim. Neitsyitä, kun eivät oikeasti ole..."
Se tässä minusta onkin inhottavaa, että ihmiset elävät toiveajatuksissa itsestään vain siksi koska ovat lukeneet astrokirjoista kaikennäköistä. Huonoimmillaan joku voi elää jopa itsepetoksessa. Esimerkiksi skorpionia pidetään "ilkeänä" vain siksi että kirjat niin sanoo, vaikka kyseessä olisi kuinka hyväntuulinen ja miellyttävä ihmisluonne. Skorpioni on sideerisesti Vaaka. Joku sitä tossa kyselee, joten tulkoon mainituksi.
no huhhuh, minäkö sellainen perseen nuolija?
Sitä juuri ja myöskin paljon muuta..
Jossain vaiheessa tarkoitukseni on perehtyä lähemmin sideeriseen puoleen astrologiasta. Tosin sideerinen ja trooppinen eläinrata eivät ole käsittääkseni toisensa poissulkevia. Tulee varmaan olemaan ihan mielenkiintoista sulatella noita kahta järjestelmää yhteen. :)
Sanottakoon nyt, että skorpionit kuvataan kyllä toisinaan ihan mukaviksi kirjallisuudessa. He vain ovat niin usein salailevia ja siten heidän hyvät puolensa jäävät helposti huomaamatta.
Niinkuin trooppisen ja sideerisen eläinradan edustajilta tuntuu jäävän huomiotta toisen järjestelmän oikeutus...
Taannoin vaaka ja skorpioni olivat yksi merkki. Ne on vasta suht. hiljattain erotettu omiksi merkeikseen.
Jotta astrologiassa olisi mitään pointtia, pitää tietenkin koko ajan tarkkailla onko sillä MITÄÄN tekemistä todellisuuden kanssa.
Olen alkanut ajatella että on aina vain vaikeampi sanoa mikä johtuu mistäkin. En mahda sille ehkä mitään että minun silmissäni moni ihminen todellakin toimii kuten hänen länsimaisen aurinkomerkkinsä perinteisesti mielletään toimivan. Esim. oma pikkuveljeni on Leijona, ja hän oli varsinkin 10-vuotiaana erittäin valovoimainen yksilö minun silmissäni, ilman että mitenkään toitotin hänelle että hänen "pitää" olla kuten Leijona. Hänellä oli aina jonkinlainen show päällä, ja todellakin jossain mielessä hän oli kuin päivä, kun taas minä olin kuin yö. Mutta en tiedä sitten mahtavatko kaikki pikkupojat olla yhtä pirtsakoita!
Aikuistuttuaan veljeni tosin synkkeni huomattavasti, mutta taustalta löytyy murheita perheessämme ja ehkä sekin että hän on nouseva Rapu?
>Suosittelen kaikille samaa, siis käydä testattavana jollain muulla kuin astrologilla. Tulokset varmasti yllättävät Tritoninkin.
Mitähän tämä nyt sitten tarkoitti?
Yritän jokatapauksessa mieltää koko ajan että astrologia ei ole niin fantastista ja kaiken selittävää kuin olisi liian helppo uskoa. Pyrin muutenkin uskoista, uskomisesta ja uskonnoista eroon - vaikka eihän sitä tietysti näistä tänne tekemistäni mielipidekirjoitelmista voikaan havaita. ;)
Ja jos lähdetään siitä että astrologia on VAIN harrastus, eikä selitys koko elämälle, niin se vaatimaton toteamus koskee yhtälailla sideeristä kuin trooppistakin lajikettta, joten sikäli olemme samassa veneessä halusimme tai emme.
Täällähän on ollut poissaollessani mielenkiintoista ja rönsyilevää keskustelua sideerisen ja trooppisen eroista. Meni hetki lukiessa, eikä aikaa ole nytkään paljoa kommentoimiseen, mutta jotain lyhyesti.
"Minä muutuin siderealistiksi sen jälkeen kun luin luonnetestin kuvauksen itsestäni."
Mikä luonnetesti oli kysymyksessä ja kenen tekemä? Ilmeisesti et tarkoita edes sideerisen astrologin tekemää, vaan jonkun muun? Mikä siinä sai sinut juuri sideerisen astrologian kannalle? Oletko vertaillut oman syntymäaikasi perusteella tehtyä sideeristä tulkintaa siitä tehtyyn trooppiseen tulkintaan?
Näin olen minäkin ymmärtänyt, että useiden astrologien mielestä ne ovat toisiaan täydentäviä. En tosin ole trooppisen harrastajana vielä tähän päivään mennessä kaivannut sitä "täydennystä" niin paljoa, että olisin sideeriseen järjestelmään tarkemmin perehtynyt, mutta ehkä sekin päivä vielä tulee. Toistaiseksi kuitenkaan kukaan ei ole vakuuttanut minua siitä, miksi sideeristä astrologiaa pitäisi käyttää KORVAAMAAN trooppista, koska kuten sanottu, kumpikaan systeemi ei käsittääkseni ole toisen yläpuolella. Näin ollen olen itse avoin myös sideerisen systeemin tutkailulle trooppisen rinnalla.
Tässä Veda-astrologi Paul Vaughnin näkemys aiheesta:
http://www.astrologyforthesoul.com/vp/vedicastrologylesson1siderealtropical.html
...ja tässä vähän vertailua myös:
http://www.astrologycom.com/precession2.html
Keskustelua löytyy mm. täältä, vertailua löytyy etsi-toiminnolla ja vaikkapa hakusanalla tropical:
http://www.websitetoolbox.com/tool/mb/mosessiregar?forum=15
>Minä muutuin siderealistiksi sen jälkeen kun luin luonnetestin kuvauksen itsestäni.
Minuakin kiinnostaa tietää tuosta lisää.
Itse olen lapsesta asti suorittanut kaikenlaisia hömppä- ja vähän vakavampiakin luonnetestejä, ja lisäksi tietenkin saanut apua luonnekuvauksen hahmottamiseen yhdeltä astrologilta. Yksikään testi tai kuvaus ei ole minua muuttanut miksikään sellaiseksi mitä en jo aiemmin ole kokenut olevani. Toki astrologian avulla olen tiedostanut paremmin jotain juttuja, esim. Pluto/Aurinko-oppositioni oli minulle sikäli yllätys että kun kuulin siitä tuli niin julmettu tunne että "tämähän on kuin tismalleen elämästäni". (Kuolemanpelko ja vaikea isäsuhde. Kaikki toki kuolemaa pelkäävät, mutta minulle se on aiheuttanut eräitä hyvin vaikeita juttuja elämässäni.)
Oletko muuten tullut ajatelleeksi että se merkki minkä nyt yhdistät Aurinkoosi voisi jotenkin muutakin kautta tulla sinussa esille? Löytyykö kartaltasi tekijöitä jotka asettuvat tuohon merkkiin?
Entä oletko aivan varmasti samaa mieltä merkkisi kuvauksesta kuin useimmat tahot ovat?
Pitäisi varmaankin nyt ihan kuulla tässä että mikä olisit ollut trooppisessa ja mikä katsot olevasi sideerisessä, että tiedetään missä mennään.
Jo ennenkuin tutustuin astrologiaan, minusta oli tehty kysymyksiin perustuva luonnetesti. Vastauksieni perusteella minusta osattiin kaivata esiin se todellinen luonne ja se esitettiin yhteenvetona. Kuvaus oli hyvin luotettavan tuntuinen. Semmoinen, jonka oli helppo myöntää aidoksi ja uskottavan tuntuiseksi.
Astrologian kohdalla asiat eivät edenneet yhtä helposti. Olin aluksi trooppisen kartan puolella vielä senkin jälkeen kun olin saanut tietää sideerisen vaihtoehdon. Onnekseni minulla oli tuo aiemmin tehty luonnetesti kuvaus vielä jäljellä ja luin sen uudelleen pitkästä aikaa... Vertasin kuvausta kahteen eri karttaan. Ei ollut vaikea päätellä kumpi kahdesta matsasi paremmin luonnetestin tulokseen. Sideerinen eläinrata osoittautui oikeaksi ja luotettavaksi.
Se mikä tässä nyt on merkittävää, on se aiempi sanomani, että ihmisen oma kyky arvioida luonnettaan ei ole kauhean vahva. Oma kokemukseni vahvistaa tämän. Siksi suosittelen teitäkin hankkimaan joku luotettavan tuntuinen luonnetesti jostain. Enkä tarkoita nyt grafologeja yms. vaan ihan psykologien laatimia kysymyksiä, joihin ne yleensä perustuu.
Kiitos vastauksestasi. Itse asiassa minua on psykologi testannut kerran, 6-vuotiaana - siitä on siis hiukan aikaa. :-) Sain kerran äidiltäni ko. psykologin kommentit ja ne kuvaavat minua aika hyvin edelleen. Samat asiat olen tosin löytänyt astrologisesta kartastani, trooppisella systeemillä tehdystä. Kenties ne löytyvät myös sideerisestä.
Olen myös huomannut tuon, että ihminen voi olla sokea joillekin ominaisuuksilleen. Se on ihan peruspsykologiaa. Silti olen tehnyt ihmisille trooppisista kartoista luonnetulkintoja, jotka myös heidän läheisensä ovat vahvistaneet osuviksi. Oma tähänastinen kokemukseni sekä omasta että aika monen muun kartasta on siis ollut suhteellisen vakuuttavaa ja siihen perustuu se, että olen ylipäätään tätä harrastustani jatkanut jo viitisentoista vuotta.
Olen uteliaisuudesta joskus tehnyt sideerisen karttani Astro.com:issa (sidereal Fagan/Bradley) ja kävin sitä nyt kurkkaamassa. Löydän siitä kyllä tuttujakin teemoja, mutta on myös muutama juttu, jotka hiukan tökkivät. Esimerkiksi akselit: sideerisen kartan mukaan nousumerkkini olisi Jousimies (trooppisessa Kauris). Tulkitaanko sideerisessä systeemissä nousumerkki täysin samoin kuin trooppisessa? Mielestäni Kauris nimittäin kuvaa ulkoista rooliani paljon paremmin kuin Jousimies. Olen pienestä asti ollut se porukan järki, joka etenee aina varovasti ja toppuuttelee muita. Tunnistan kyllä itsessäni jousimiesmäistä matkustelunhalua ja avaraa katsantoa, mutta kartallani on myös Jupiter yhtymässä aurinkoon ja trooppisessa sekä MC että kuun yläsolmu Jousimiehessä. Työn kautta olenkin matkustellut enemmän kuin muuten.
Tästä päästiin toiseen akseliin: MC on sideerisellä kartallani Skorpionissa. Työtä, uraa ja julkista näkyvyyttä ajatellen en tunnista sitä oikeastaan lainkaan, mutta Jousimieheen liitettäviä asioita on tässä pitkäaikaisessa työssäni useitakin. Myös aiempi työnantaja sopii mielestäni huomattavasti paremmin Jousimieheen kuin Skorppariin.
Kolmas, ehkä hankalin omaksua, on tämä aurinkomerkki. Sideerisen systeemin mukaan aurinkoni olisi Vesimiehessä. Tämä ei sinänsä kuulosta hirveän oudolta, koska kuuni on trooppisella kartalla Vesimiehessä. Mutta mikä sitten sideerisellä kartalla kertoo asioista, jotka liitän trooppiseen aurinkomerkkiini Kaloihin? Sideerisellä kartalla Kaloissa ovat Venus ja Jupiter. Hmm...en naisena (siis muihin naisiin verrattuna) kylläkään koe olevani Kalat-tyyppinen niinkään, vaikka arvot voisivat tähän sopiakin. Jupiter sideerisen nousumerkkini hallitsijana on myös ihan kuvaava. Toisaalta, Jupiter on Kaloissa myös trooppisella kartallani. En silti koe, että sideerinen kartta selittäisi näitä "kalamaisuuksiani" tarpeeksi hyvin.
No, kartan tulkinta on juuri sitä mitä se on - tulkintaa. Sideerisellä kartalla saattaa olla paljonkin samoja teemoja kuin trooppisella, mikä tekee vertailusta vähän hankalaa. Ihminen on myös taipuvainen pitämään kiinni kerran opitusta - psykologinen seikka, joka on tässä myös hyvä tiedostaa. ;-) Toistaiseksi en kuitenkaan näe syytä vaihtaa systeemiä, koska olen kokenut trooppisenkin hyvin toimivaksi. Molemmilla lienee puoltajansa ja parhaimmillaan ne voivat toimia välineinä itsen ja muiden parempaan ymmärtämiseen, kuten ne psykologienkin lausunnot tai luonnetestit. Peilinhän ne tarjoavat, sellaisen josta voi itseään tarkastella ja miettiä olenko tuollainen vai en. Samanlaisena peilinä toimivat toki myös ihmiset, joiden kanssa elämme, mutta astrologisen kartan tulkinta voi olla neutraalimpi tapa hyväksyä tietyt asiat itsessään.
Mainitsin jossakin täällä että haluan oppia selkeää ajattelua, ja harmikseni tämän suhteen astrologia on ollut varsin kaksiteräinen miekka. Välillä tuntuu että sen avulla voi oppia hahmottamaan vähemmänkin selkeitä asioita, mutta toisinaan taas tuntuu että se sekoittaa ihmistä entistä enemmän. (Tai sitten se sekavuus todellakin on minussa itsessäni, Neptunus liian hyvin aspektoitunut...)
Ehkä on tosiaankin parempi pysyttäytyä yhdessä järjestelmässä ja tutkia mitä se voi kertoa omasta persoonasta. Yhden ja saman menetelmän kuten astrologian raamien sisällä sinne tänne hapuilu ei johda mihinkään. Jos jotain aivan uusia näkökulmia haluaa, on muitakin itsetarkkailumenetelmiä kuin astrologia.
Omalla kohdallani olen välillä jopa harkinnut astrologian unohtamista ainakin joksikin aikaa, sillä olen alkanut miettiä saisinko välillä ihmisenä olosta enemmän jos en tutkisi mitä persoona on "syönyt". Antaisi vaan olla sinällään.
Juu, kuten sanottu, niin itse kiinnostuin astrologiasta n. 15 vuotta sitten, mutten todellakaan ole sitä intensiivisesti harrastanut siitä lähtien. Välillä se on unohtunut pitkiksikin ajoiksi, pulpahtaakseen taas pinnalle Uranus- ja Neptunus-transiittien myötä. Syklit näkyvät näissäkin. :-) Viimeisin isompi kiinnostus heräsi, kun transitoiva Uranus ylitti Merkuriustani.
Astrologiassa on niin paljon opeteltavaa, että melkeinpä suosittelisinkin taukoja. Asiat jäävät alitajuntaan muhimaan ja seuraavan kerran aihetta lähestyttäessä saattaa saada paljonkin uusia oivalluksia, ihan kuten minkä tahansa muunkin asian opiskelussa.
Kulkija,
Meridiaanisi on Skorpionissa, Kuu Kauriissa ja Aurinko Vesimiehessä. Persoonaasi kuvaa äärimmäinen ja mustavalkoinen Skorpionin tähdistö. Tunne-elämääsi ja arjen toimintatapaasi kuvaa Kauriin tähdistö - sitä et muuten suostunut lainkaan kommentoimaan. Aurinko Vesimiehen tähdistössä kuvaa psyykkeen laatua.
Unohda se Meridiaanille (MC) annettu astrologinen merkityssisältö. Kyseessä ei ole "ura ja työ", vaan välitön persoonallisuutesi.
Kerroit että olet mielestäsi riittävän paljon Kalamainen pysyäksesi trooppisessa systeemissä. Todellisuudessa sinussa ei ole Kalaa kuin Venuksen loisteen verran. Taitaa olla kuule niin, että sinä olet ymmärtänyt Kalamaisiksi ominaisuuksiksi sellaisia, jotka oikeasti kuuluvat Vesimiehen luonteeseen. Se on ainoa selitys, eikä edes kovin yllätävä, sillä niin moni ihminen (mm.Triton)harhailee luonnekysymyksissä eksyksiin asti. Yhtenä esimerkkinä siitä on Tritonin ja minun Oinas kuvaukset. Ne poikkeavat selvästi toisistaan. Toisin sanoen, ihmiset eivät edes ymmärrä selvästi millainen Vesimies, Kalat tai Oinas oikeasti kuuluu olla...ymmärrätkö tämän?
Seuraavaksi meidän täytyisi sitten selvittää millainen se Vesimies on. Jos vain haluat.
Ehkä haluat oppia selkeää ajattelua, mutta sen esteenä näyttää olevan ennalta lukkoon asetetut tiet. En estä sinua olemasta tropikalisti, mutta voin vakuuttaa ettet tule pääsemään sitä tietä kirkastettuun selkeyteen.
Näytä minulle mukava ja miellyttävä skorpioni niin minä näytän sinulle missä Elvis asuu. Sen verran voimakkaasti tähtikartan voimat ihmistä liikuttelee. Ok, poikkeuksia voi tietenkin olla.
Kuule, kyllä valtaosa tapaamistani skorpioneista on miellyttäviä ja mukavia ihmisiä. En muuten valehtele.
on kuollut. Unohtu sanoa.
"Selkeyteen pääsy" riippuu varmaan muustakin kuin käytettävästä järjestelmästä, kuten käyttäjän viisaudesta.
Tuo oheinen vaikuttaa hieman samalta, kuin sanoisi, että Linuxin käyttö on huonompi kuin windowsin.
On se jännää että aina kun luen jonkun viestisi minkä olet kirjoittanut toiselle, huomaan sinun jankuttavan nimimerkkiäni.
>Toisin sanoen, ihmiset eivät edes ymmärrä selvästi millainen Vesimies, Kalat tai Oinas oikeasti kuuluu olla...ymmärrätkö tämän?
Tuo kuulostaa jo aivan uskonnolta. "Oikeasti"? Oletko tosiaan vakavissasi? Yritätkö nyt vääntää Kulkijan luonnetta mieleiseksi jotta hän tajuaa millainen hänen oikeasti kuuluu olla?
Se etten osaa selittää asioita yhtä hienosti ja yhtä selkeästi kuin esim. Kulkija tekee minusta huonon edustajan länsimaiselle astrologialle, mutta pakko sanoa että kun sinun juttujasi lukee niin sideerinen astrologia ei pahemmin kiehdo. Onko siellä jotain dogmeja vai? Onko se uskonto, ihan oikeasti?
Minä ainakin olen ihan oma itseni kaikkine puutteineni ja kykyineni ja olen löytänyt länsimaisesta kartastani suurimmaksi osaksi tätä sisäistä kokemustani tukevia piirteitä. Ainoa mikä nyt äkkiseltään tulee mieleen mikä minuun ei sovi kartastani on se että siellä on kohtia jotka viittaavat alkoholismiin, mutta minä en juo. Sensijaan läheisilläni on ollut addiktioita, joten se "elämänrikkaus" on ollut sitä kautta läsnä elämässäni.
Karttani sopii minulle, länsimainen astrologia sopii minulle, ja vaikka kuinka jankkaat nimeäni jokaikisessä mahdollisessa välissä se asia ei siitä muuksi muutu, valitettavasti.
Ei kai se luonnetesti jossa kävit ollut skientologien testi...?
Mutta kerro toki millainen Vesimiehen pitää olla, niin kaikki trooppiset Kalat voivat vertailla omaa sisäistä kokemustaan ja sinun näkemystäsi.
"On se jännää että aina kun luen jonkun viestisi...huomaan sinun jankuttavan nimimerkkiäni."
Oh, anteeksipyyntöni. En arvannut että se häiritsee mieltäsi noin paljon.
Enkä yritä vääntää Kulkijan luonnetta, vaan saada hänet ymmärtämään, että hänen Kalaan liittämät piirteet kuuluvat pohjimmiltaan Vesimieheen. Olisi kuitenkin tärkeätä saada ensin tietää tarkemmin mitä piirteitä Kulkija oli tarkoittanut.
Ajatuksesi hieman rönsyilevät. Yhtäältä vetoat selkeyden puolesta, toisaalta kavahdat selkeitä linjanottoja kutsuen niitä jo dogmeiksi ja uskonnoksi jne.
"Ei kai se luonnetesti jossa kävit ollut skientologien testi...?"
Humorismi ei liene vahvin lajisi, Triton.
Viisas käyttäjä tuskin käyttää väärää järjestelmää.
Ja mitkä tarkalleen ovat ne kriteerit, jotka muka asettavat yhden järjestelmän paremmaksi kuin toisen?
Huonejärjestelmässä esimerkiksi on useita erilaisia esimerkiksi tasahuone, placidus, koch, porfyrius ja merkkihuone. Silti yhtä huonejärjestelmää ei ole osoitettu toista paremmaksi. Onko sideerisestä tai trooppisesta eläinradasta toinen muka osoitettava olevan yli toisen?
...mutta kerropa siitä Vesimiehestä. Haluan ihan oikeasti tietää miltä kuulostaa sideerikon Vesimies.
Minulla on Merkurius Vesimiehessä mikä ehkä tekee minusta tuotteliaan kirjoittajan, kenties ilmaisultani vähän oudohkonkin välillä (Vesimiestähän sanotaan levottomaksi ja uusia asioita keksiväksi tai niistä kiinnostuneeksi tyypiksi, mutta tämähän on siis länsimainen kuvaus kun en muusta tiedä).
Muuten en oikein miellä itseäni järin vesimiesmäiseksi, sillä mieleeni tulee sellaisia tyyppejä kuin Jörn Donner, Hemingway ja näin päin pois. Varsinkin Donnerista saa älyllisen, viileän ja kuivakan vaikutelman.
Mutta vaikeaahan tämä vertailu tietysti on jos noiden edellisten kuuluukin olla sideerisessä mielessä Kauriita...
Siksi juuri tarvitsen sideerisen Vesimiehen kuvauksen. Yritänpä luvata olla julistamatta heti suoraan että "joo ei kelpaa mulle" jos kerrot sellaisen. Yritän pohtia sitä tarkoin.
Tuskin valitsen sideeristä, mutta lähinnä minua tietysti kiinnostaisi tietää miten joku toinen päättää valita sen. Tämä on vähän kuin sanotaan nyt vaikka katolilainen ihmettelisi miksi joku on hindu. (Vaikkei minua siis katolilaisuus kiehdokaan, tämä on esimerkki.)
Niin, Jörn Donner on Kauris sideerisesti ja sinun Merkuriuksesi on myös Kauriin tähdistössä.
Jotenkin odotan, että se Kulkija viitsisi vastata ensin minulle, jotta voisin yrittää inspiroitua Vesimiehestä kirjoittamaan.
Kiitokset sideerisestä lyhyttulkinnasta. Haluan tässä ihan ensiksi korostaa, että vietän tätä vähäistä netissäroikkumisaikaani yleensä toisilla foorumeilla, joten minun vastaustani ei yleensä kannata jäädä odottelemaan. Saattaa nimittäin joskus vierähtää viikkoja, ennen kuin ehdin tänne uudelleen.
Kommentoinnista myös sen verran, että kysymys ei ollut siitä, "suostuinko" kommentoimaan tuota tunne-elämää ja arjen toimintatapaa (kuu), koska sitä ei kukaan minulta ehtinyt edes pyytää. Kommentoin karttaani ihan oma-aloitteisesti keskittymällä asioihin, jotka koin ristiriitaisiksi sideerisen tulkinnan kanssa. Näihin en tosin saanut sinulta(kaan) vielä täysin tyydyttäviä vastauksia. Et muuten vielä kertonut myöskään, kenen tekemä oli tuo kyseinen, kysymyksiin perustuva luonnetesti. Eipä sinun toki pakko sitä ole kertoakaan, ettei sen puoleen.
"Unohda se Meridiaanille (MC) annettu astrologinen merkityssisältö. Kyseessä ei ole "ura ja työ", vaan välitön persoonallisuutesi."
Mitä tarkoittaa "välitön persoonallisuutesi"? Miten se eroaa auringon osoittamasta persoonan laadusta? En nimittäin tunnista itseäni äärimmäisyyksien ihmiseksi, enkä mustavalkoiseksi. Pikemminkin olen useimmissa asioissa keskitien kulkija ja pyrin aina näkemään asioiden molemmat puolet ja ymmärtämään kokonaisuuden.
Kuumerkistäni sen verran, että tunnistan itseni erittäin hyvin Vesimieheen liitettävistä asioista nimenomaan tunne-elämässä. En ole sitoutuvaa tyyppiä, kaipaan vapautta, arvostan tasa-arvoa ja ystäväpiiriini kuuluu hyvin erilaisia ja eritaustaisia ihmisiä. Vesimieheen liitetään tietty etäisyys, enkä kaipaakaan ketään "liian lähelle" itseäni. Tuttavia ja ystäviäkin on kuitenkin paljon ja oveni ovat heille aina avoinna.
"Kerroit että olet mielestäsi riittävän paljon Kalamainen pysyäksesi trooppisessa systeemissä. Todellisuudessa sinussa ei ole Kalaa kuin Venuksen loisteen verran. Taitaa olla kuule niin, että sinä olet ymmärtänyt Kalamaisiksi ominaisuuksiksi sellaisia, jotka oikeasti kuuluvat Vesimiehen luonteeseen."
Sanoin, että mielestäni sideerinen kartta ei täysin selitä Kalat-ominaisuuksiani, etenkään niitä mitä liitän aurinkoni sijaintiin Kaloissa (mm. luovuus, rakkaus tanssiin, taipumus "ajelehtimiseen" elämässä, kyky viettää päivä sohvalla haaveillen, viihtyminen yksin, herkkyys, kiinnostus yliluonnollisiin asioihin, mielenterveyteen ja uskonnollisiin/henkisiin kysymyksiin, jokseenkin etäinen isäsuhde, suojeleva/empaattinen/ymmärtävä suhtautuminen elämän kolhimiin ihmisiin & eläimiin). Tämähän käy mielenkiintoiseksi, jos ilmenee, että trooppisen systeemin Kalat-ominaisuudet ovatkin oikeasti sideerisen Vesimiestä. :-) Silloinhan on ihan sama, kumpaa systeemiä käyttää. Mihin tämä sideerisen järjestelmän "todellisuus" mielestäsi perustuu? Sideerinen zodiakkihan ei ilmeisesti edes kuvaa oikeita tähdistöjen kokoja (jotka vaihtelevat suhteessa toisiinsa paljonkin), vaan määrittelee jokaiselle saman koon kuten trooppinenkin tekee.
"Toisin sanoen, ihmiset eivät edes ymmärrä selvästi millainen Vesimies, Kalat tai Oinas oikeasti kuuluu olla...ymmärrätkö tämän?"
Ymmärrän mitä ajat takaa, mutta haluaisin tietää mihin sitten perustuu tämä varmuutesi siitä, että juuri sinä tiedät millaisia näiden merkkikuvausten OIKEASTI kuuluu olla? Onko sinulla muuta perustetta kuin oma subjektiivinen kokemuksesi asiasta? Oletko itse tehnyt ihmisille tulkintoja tai voitko viitata johonkin kirjalliseen lähteeseen? Olisi mielenkiintoista tutustua johonkin vertailevaan tutkimukseen tästä aiheesta, mutta sellaisia ei mahda löytyä - vai löytyykö?
Kiinnostaisi myös tietää, poikkeavatko sideerisen merkkikuvaukset todella trooppisen kuvauksista kuten on väitetty, vai ovatko kyseessä vain subjektiivisen tulkinnan erot? Ilmeisesti sideeristä karttaa ei kuitenkaan edes voi tulkita täysin samoista lähtökohdista kuin trooppista, vai olenko väärässä?
Oma karttani ei ehkä ole paras mahdollinen vertailukohta, koska kolme tärkeintä (aurinko, kuu, askendentti) siirtyvät sideerisessä merkkeihin, jotka muutenkin ovat merkittävässä asemassa trooppisella kartallani. Tulkinta on nähtävästi kuitenkin eri. Esim. miten tuo sideerisen nouseva Jousimies tulkitaan? Entä tämä MC-Skorppari, jota tuskin kovin moni tuttunikaan allekirjoittaisi "välittömäksi persoonallisuudekseni" – ellei sitten sideerinen tulkinta taasen poikkea trooppisesta.
Kulkija ja Triton,
Kokoan tähän lyhyehkösti jotain (sideerisen) Vesimiehen luonteen piirteitä:
Vesimies on sosiaalinen, ihmisjoukkoa edustava luonnetyyppi. Paitsi että tämä näkyy usein runsaana ystäväpiirinä, se tarkoittaa myös ajattelun sosiaalista näkökulmaa yleensäkin. Vesimies ajattelee ja toimii yhteisöllisestä perspektiivistä; hän ottaa silmiinsä koko yhteisön itsensä mukaan lukien. Tämä tarkoittaa sitä, että Vesimiehen motiivit eivät koskaan nouse puhtaasti omakohtaisista seikoista. Vesimies on henkinen merkki, sillä se on Saturnuksen päiväpuoli ja ilma-elementtiä. Vesimies on siten kommunikoiva ja sosiaalisen vuorovaikutuksen kautta runsaasti elävä.
Vanhan sanonnan mukaan mukaan Vesimies edustaa yleimaailmallista veljeyttä eläinradalla. Vesimies on idealisti realistisella tavalla. Hänen unelmansa pohjautuvat aina todellisuuden tuntemiseen eikä silmien ummistamiseen siltä. Hän on liian järkevä vaipuakseen epätodelliseen haaveiluun.
Vesimies on eteerinen, vaikeasti kuvailtava luonne. Hän on sisältä herkästi tunteva, mutta ulkoisesti paksunahkainen ja jopa kylmän tunteeton. Totuus on, että Vesimies on käsittämättömän paksupäinen. Hän on myös sohvaperuna, sillä kiinteä-laatu johtaa mukavuudenhaluisuuteen kaikissa muodoissaan.
Vesimies on kiinnostunut laaja-alaisesti kaikesta. Hän ei ole koskaan spesialisti luonne. Hän tietää kaikesta ja kaikista aina jotain.
No niin...uskokaa tai älkää, mutta Kalat on kaiken edelläkuvatun suhteen LÄHES käänteinen luonne.
Voin hyvin uskoa että kaksi vierekkäistä merkkiä ovat keskenään kuin kissa ja koira. Niissä on vielä jotain hieman samanlaista, kun toinen on toiselle eilistä ja toinen huomista, mutta tarpeeksi jo eroa tekemään "hulluksi".
Katsoin muuten tuossa Astrolog 5.40 -ohjelmalla sideeristä karttaani, ja siinäkin Merkuriukseni on Vesimiehessä aivan kuten trooppisessakin. Joten ilmeisesti jokin siinä miten kommunikoin on aina väistämättä vesimiesmäistä, ja jos haluan tietää mitä on olla Vesimies, minun täytyy vertailla kaiketi muita puoliani kommunikoivaan puoleeni.
Mutta en nyt lähde pähkäilemään umpia lampia, vaan mietin noita mainitsemiasi ominaisuuksia.
En ole sosiaalinen. Ystäväpiirini on naurettavan suppea. Inhoan ihmisjoukkoja. En juurikaan mieti "yhteisöni" etuja vs. omia etujani, mutta minua kiinnostavat toki sellaiset asiat kuin luonnon- ja ihmistensuojelu. Oikeastaan paasaan välillä aika paljonkin ns. maailmanparannuspropagandaa, mutta se on vain tätä höpötyspintaa koska en ole käytännön tekojen tyyppi (paitsi kierrätyksessä).
Olisin mielelläni järkevä, mutta esoteria- ym. harrastukseni varmaankaan ei vaikuta ihmisten silmissä järkevyydeltä. Paksunahkainen en ole vähimmässäkään määrin, mutta tätä on tietysti vaikea mennä kauheasti pohtimaan aurinkomerkin kannalta kun Kuuni on Skorpionissa niin trooppisessa kuin sideerisessäkin järjestelmässä. Kylmän tunteeton en ainakaan ole, paitsi että en jaksa vinkua sellaisia asioita joille ei mahda mitään kuten esim. tsunami Aasiassa.
Kaikkialaisuus voi kyllä kolahtaa myös Kalaan. Vesimiehellä on avaruus ja Kalalla valtameri. Minusta noissa laajoissa, tutkimattomissa ja arvoituksellisissa paikoissa on jotain vähän samanlaista. Uranus ja Neptunus myös ovat vähän kuin veljekset.
Kalan ja Oinaan välinen vertailu olisikin sitten varmaan vähän eri juttu. Sieltäpäin on vaikeampi löytää tuttuutta. Ja silti olen tuntenut itseni hieman oinasmaiseksi viime vuosina, menneekö sitten taas progression puolelle. Siitä en sitten kyllä taas pahemmin mitään tiedä.
Kuulosti melkoisen samalta, kuin trooppisenkin kuvaus Vesimiehestä.
Mikä siis selittää sideerisellä kartalla ne ominaisuuteni, joita trooppisella kuvaa aurinko Kaloissa? Siihen tämä kirjoitus ei vastannut. Ei myöskään tuohon tarkentavaan kysymykseeni sideerisen meridiaani-Skorpionista ja Jousimies-askendentista.
Ilmeisesti tämä kyselyni menee nimimerkki siderin mielestä sen Vesimiehen "paksupäisyyden" piikkiin. :-P
Tuolla tavalla pystyy perustelemaan lähes mitä tahansa. "Et sinä oikeasti voi olla tuollainen, luulet vain olevasi koska tahdot olla, katsos kun tällainen sinä oikeasti olet, tällainen sinun pitää olla, joten muutuppas hokkuspokkus tällaiseksi tai muuten vain petät itseäsi". Näin kärjistettynä toki.
Itseäni ei neitsyen merkki juuri kuvaa, vaaka siis olen. Tiettyjä samoja piirteitä huomaan, mutta minulla onkin kartalla neitsyt mm. nousevana merkkinä ja muutaman planeetan kohdalla.
"... mitä liitän aurinkoni sijaintiin Kaloissa: mm. luovuus, rakkaus tanssiin, taipumus "ajelehtimiseen" elämässä, kyky viettää päivä sohvalla haaveillen, viihtyminen yksin, herkkyys, kiinnostus yliluonnollisiin asioihin, mielenterveyteen ja uskonnollisiin/henkisiin kysymyksiin, jokseenkin etäinen isäsuhde, suojeleva/empaattinen/ymmärtävä suhtautuminen elämän kolhimiin ihmisiin & eläimiin"
Kulkija,
Luovuus, taipumus ajelehtimiseen elämässä, sohvaperunuus, kiinnostus henkisiin kysymyksiin sekä "ymmärtävä" suhtautuminen elämän kohlhimin ihmisiin liittyvät kyllä enemmän Vesimiehen luonteeseen.
rakkaus tanssiin, yliluonnolliset asiat, isäsuhde...eivät ole astrologisesti relevantteja mitenkään. Löydät tanssiparketilta kaikkia eläinradan merkkejä.
"Luovuus, taipumus ajelehtimiseen elämässä, sohvaperunuus, kiinnostus henkisiin kysymyksiin sekä "ymmärtävä" suhtautuminen elämän kohlhimin ihmisiin liittyvät kyllä enemmän Vesimiehen luonteeseen."
Etkö siis liitä niitä Kaloihin lainkaan? Mitä ominaisuuksia sitten liität Kalojen luonteeseen?
"rakkaus tanssiin, yliluonnolliset asiat, isäsuhde...eivät ole astrologisesti relevantteja mitenkään."
Perustelehan, mikä on mielestäsi "astrologisesti relevanttia" ja mikä ei. Ja millä kokemuksella tämän sanot.
Kulkija,
Sanoohan sen jo maalaisjärkikin mitä astrologia mahdollisesti voi selittää ja mitä ei. Ja sitä pitää jatkuvasti itsekin miettiä edelleen. Ok, en ole tehnyt tilastoa tanssia harrastavista (tai rakastavista) ihmisistä, mutta kyllä heitä aikamoinen liuta lienee kaikissa eläinradan merkeissä. Sitä arvailua minä nyt nimitän tässä maalaisjärjeksi.
Kysyit mitä ominaisuuksia liitän Kaloihin. Annan yhden esimerkin. Mainitsit että sinulla on "suojeleva/empaattinen/ymmärtävä suhtautuminen elämän kolhimiin ihmisiin".
"Empaattinen" ja "ymmärtävä" eivät ole kuitenkaan samoja asioita. Ensinmainittu on Kalojen piirre, jälkimmäinen Vesimiehen. Empatia on ikäänkuin lahja; sitä joko on tai sitten ei. Se on emotionaalinen kyky. Ymmärrys puolestaan on sananmukaisesti sitä mitä voidaan käsittää ja ymmärtää; sen juuret ovat älyssä ja järjessä.
Kalat ei toki ole ymmärryksetön tai tyhmä, mutta Kalat operoi läpi elämänsä aina tunnepohjaisesti. Vesimiehestä puuttuu tämä kyky. Vesimies ei ole kokemukseni mukaan empaattinen, vaan hyvän ymmärryksen omaava. Siinä on ero.
Muitakin eroja esiintyy...
Tässä olen kyllä samaa mieltä sanojen empaattinen ja ymmärtävä välisistä eroista. Jälkimmäisen sopii tosiaan paremmin Vesimiehen merkkiin. Tuo tanssijuttu taas on hyvinkin laadultaan muuttuvan Kalojen merkin symboliikkaan kuuluva asia, liittyyhän se musiikkiin, luovuuteen ja jalkoihin, mitä ruumiinosaa Kalojen merkki hallitsee. Samoin herkkätunteisuus, suojelevuus heikompia kohtaan, ne liitän kyllä Kaloihin edelleen. Kartalta voi muuten tulkita yllättävän monia asioita, mielenkiintoisen kirjan on kirjoittanut mm. astrologi A.T. Mann: The New Vision of Astrology.
Lisäksi tässä kohtaa voi hyvin korostaa myös sitä asiaa, että todellisuudessa ihmisen luonne ei ole kovinkaan helposti pilkottavissa osiin ja analysoitavissa. Siksi kunnollinen astrologinen tulkinta ottaa aina huomioon kartan kokonaisuutena eli osiin jakamisen jälkeen tekee näistä "paloista" myös synteesin. Jos Kaloihin liitettävissä ominaisuuksissani yksi on Vesimiehen, se ei liene ihme, kun kuuni, Merkuriukseni ja Marsini sijaitsevat kaikki Vesimiehen merkissä. ;-)
Kalojen harrastuksista muuten, en ole tilastoa tehnyt minäkään, mutta usea aurinko-Kalat tuntuu harrastavan tai joskus harrastaneen tanssia (etenkin naiset) tai valokuvausta (etenkin miehet). Muistot, kuten valokuvat, ovat Kaloille tärkeitä ja kuvatessa voi toteuttaa myös luovuuttaan.
Kulkija,
Kuu, Merkurius ja Mars ovat kartallasi Kauriin tähdistössä.
Väitänpä siten vain, että olet nähdäkseni "ymmärtäjä"- tyyppiä. Ei tuo Venus Kaloissa nouse niin tärkeään rooliin, että se kokonaisuutta hallitsisi. Kykysi ymmärtää on siis hyvä ja vahva.
Mutta Kalojen luonne ei ole ymmärtäjän luonne. Kalojen luonteen idea on kaikessa siinä mikä ei liiku enää ymmärryksen tasolla, sillä Kalat elää puhtaasti tunteiden mukaan. Tunteet ovat järjen vastakohta. Kalat edustaa traditionkin mukaan irrationaalista ja ei-järjellistä puolta ihmisessä. Empatia on positiivinen piirre, mutta Kalojen tunneskaalaan kuuluu myös negatiivisempiakin tunnepuolia. Niiden luonne on juuri siinä että niitä ei voi oikein järjellisesti käsittää. Kalat on helposti ns. hullun luonne.
Vesimiehelläkin on tunteita, mutta ne pyrkivät kulkemaan yhdessä ymmärryksen kanssa, sillä Vesimiehen luonne perustuu rationaaliin käsitystapaan. Tällöin on lopulta aavistettavissa mitä Vesimiehen päässä liikkuu.
Kalojen tunne-elämää on vaikeampi selvittää, sillä se ei pohjaudu kuin ainoastaan emootioiden virtaan, jossa Kalat jatkuvasti ui. Kalat on eräällä lailla yksinkertainen ja naturelli luonne.
Jotenkin tämä jonglööraaminen eri systeemien välillä ei nyt tarjoa oivalluksia, vaan johtaa yksioikoisiin tulkintoihin. Pallo(t) karkaa(vat) käsistä ja taiteilija seisoo yksin näyttämöllä. Tasapaino, missäs se on?
Ytimessähän pitäisi olla se ymmärrys siitä, mitä ollaan tekemässä. Sen puute kuulostaa ulkopuolisesta tolkuttomalta, samoin kuin ylitulkinnat suuntaan tai toiseen.
Koulukuntakiistat tällä alueella ovat jotenkin aluksi huvittavia, sitten pitkästyttäviä... Mitä uutta niistä saadaan selville, se on kiinnostavaa. Molemmista. Ei varmaan ole viisas tulkitsija sellainen, joka jo lähtökohtaisesti ymmärtää nämä ns.merkit joko leuhkoiksi tai nössöiksi tai muuta. Sitä linjaa (=fanaattisuutta tai ehdottomuutta tai keskustelemattomuutta tai leimaavaa rotuhygieenistä rasismia, jopa) voi käydä tarkastelemalla vaikka kansallissosialistien (alati elinvoimaisilta) sivuilta.Konteksti on eri, sisältö luonteeltaan sama (leimaava, syrjivä, halveksuva). Vähän liian yksioikoista ja synkkää, vaikka jokin totuuden siemen olisikin. Näkemys ei riitä. Tulkitsijoilta vaaditaan aidosti suurta ymmärrystä, ihan niinkuin karttakin on projektio eli tasoon litistetty pallo (vrt. karttaprojektiot, joita ehkä jokainen on koulussa harjoitellut)...
Eli joku sanoi tuolla toisaalla sen, mikä minua kiinnostaa: täydellisyyden näkeminen ja kokonaiskuva. Näillä nippelitiedoilla ei oikein kesää(kään) tehdä ilman kaikkien vuodenaikojen kiertoa ja niiden kunkin arvon näkemistä :)
"Jotenkin tämä jonglööraaminen eri systeemien välillä ei nyt tarjoa oivalluksia, vaan johtaa yksioikoisiin tulkintoihin."
No, tarjoan tässä oivalluksia toisesta viestiketjusta. Triton väitti aivan aluksi minun käyttäneen Oinaan "trooppista luonnekuvausta" sideerisessä kuvauksessani. Todellisuudessa käytin Oinaan traditionaalis-mytologista luonne-kuvausta.
Nyt kuitenkin Triton alkaa puhua Oinaasta toisessa mielessä; Oinas onkin semmoinen lapsenomainen innostuja eikä missään nimessä rähjäävä ja uhmakas. Härkä sensijaan ottaa hänen mielessään Oinaan perinteisen roolin; Härkä on sotaisa ja jämäkkä jne.
Eli se luonnekuva, jonka aluksi Hitleristä lyhyesti esitin ei sitten enää olekaan trooppista luonnekuvausta Oinaasta (?), vaikka Triton niin ensiksi väitti.
No, sana lienee vapaa. Mutta olipa oinas sitä tai tätä tai härkä, jos niikseen tulee, mitä uutta ymmärrystä siitä siihen oman ajattelumme rikastamiseen saadaan? Ihmisen ymmärtämiseen toimijana tässä maailmassa?
Sitäkö uutta vain, että entistä terävämmin ja nokkelammin ja kekseliäämmin pääsemme haukkumaan/herjaamaan toisiamme nössöiksi ja munattomiksi tai leuhkoiksi? Se ei kuulosta ihan kehittyneeltä. Se kuulostaa kiusaamiselta ja loukkaamiselta minusta.
Jo siinä on lähtökohtaisesti virheolettama, että me ihmiset oikeasti OLISIMME yhtä kuin oinas tai härkä tai vaaka tai kalat tms., niiden merkityssisällöistäkin viis.
Olemme moniulotteisempia, eikös. Jotain hienosyisempää itse toivoisin sivuttavan näissä keskusteluissa, vaikka miten vahvoista arkkityypeistä (eikös näitä sellaisiksikin mielletä, jotenkin) profiloinnissa kyse olisikin.
Profiili, jälleen kerran, ei ole *jäännöksettömästi* yhtä kuin elävä ihminen, jos edes sinnepäinkään. Ei silti merkitse sitäkään, ettei astrologisella tavalla lähestyä joitain psykologisia seikkoja olisi jotain annettavanaan, silti.
Tulkitsijat, hieman moniulotteisuuden huomioimista piirtoihinne!
Rikastaahan se paljonkin, kun tiedämme luonteen todella vaikuttavan käytöksessämme ja jopa valinnoissamme.
Enkä tarkoittanut loukata otsikoinnillani, vaan lähinnä herättää ajatuksia; voiko Oinas olla munaton? Eihän sen niin pitänyt olla.
Toki olemme moniulotteisempia. Tässä keskustelussa oli kyse vain auringon aseman huomioimisesta.
hyvä tarkennos, kiitos
Sanoin vesimerkkejä nössöksi koska se on sisäinen kokemukseni omasta itsestäni ja vesimerkkivanhemmistani.
Mitähän sanoinkaan tulimerkeistä... En muista sanoneeni leuhkaksi...?
>Ilmamerkeistä tulisi jähmeitä maamerkkejä, ja maamerkeistä hokkuspokkus reippaita tulimerkkejä.
sanoin minä.
Se olikin tuo "mä vain" joka yhdisti tulimerkit ja leuhkuuden.
Että tiedoksi vaan sinne jonnekin.
Minulle on loppujen lopuksi aivan sama vaikka sinulle Oinaan selityksesi olisi höpöloginen tai monologinen tai aivan mitä hyvänsä. Se mitä minä sanoin ei mennyt ihan noin kuin väität, vaan näin:
>Oinas innostuu helposti asioista, ja sitä kestää siihen asti että hän innostuu taas uusista asioista.
Hitler sensijaan pysyi järkähtämättömästi yhdessä ainoassa keksimässään ideassa: syytetään juutalaisia.
Oinas on usein lapsekas, hauska ja alkuvoimainen ihminen (vrt. Conan O'Brien, Marlon Brando). Hitler ei ollut hauska, en havaitse hänessä mitään lapsekasta, ja alkuvoimaisuudenkin kanssa on niin ja näin.
Kun muistetaan että eläinrata kuvastaa ihmisen kehitystä vauvasta vanhukseksi, Oinas on eläinradan "vauva". Härkä on pikkulapsi. Härkä on uhmaikäinen ja rähjäävä, aivan kuten Hitler. Oinas voi toki kiukutella, mutta se kaikki on vielä suhteellisen viehättävää vauvan kitinää verrattuna Härän raivoon.
Kaikki aina haukkuvat Oinaita, mutta minusta he ovat parhaimmillaan hauskoja, iloisia ja leikkisiä. Oliko Hitler muka veitikka? Lapsistakaan ei pitänyt, kunhan aina hetken teeskenteli hymyilevää setää kun piti poseerata valokuvassa.
---
Sanoi että:
>Triton väitti aivan aluksi minun käyttäneen Oinaan "trooppista luonnekuvausta" sideerisessä kuvauksessani.
Vaikken väittänytkään, vaan oletin, niin ilmeisesti minun pitäisi arvata että mikä menetelmä milloinkin on menossa? TOTTA helvetissä minä oletan että "sider" ottaa Oinaan luonnekuvauksen siitä ainoasta mitä on tyrkyllä eli perinteisestä länsimaisesta. Onko niitä muitakin?
Tässä tunnutaan nyt unohdettaneen se, että otetaan muutkin tekijät huomioon kuin pelkkä aurinkomerkki.
Jos ihminen on nyt vaikka "nössö" rapu, hänellä voi olla esim. kuu, vanus, merkurius ja vielä vaikka marskin kaksosissa. Näin ollen hän on hyvin vähän rapumainen ja voisi mieltää itsensä helposti kaksosiksi ja tuumia, että häneen sopii paremmin sideerinen horoskooppi.
Yleensä henkilön persoonallisuus menee yli oman aurinkomerkin. Eli siellä on tekijöitä, jotka vetää esim. perusrapu -luonnetta johonkin ihan muuhun suuhtaan.
Esim. minä olen kauris, mutta venus ja merkurius ja pari kaukaisempaa planeettaa ovat kartallani jousimiehessä. Näin ollen löydän helposti sideerisen horoskoopin mukaisen merkin, jousimiehen, luonteestani - jos vaan haluan. Toisaalta voin pitäytyä siinä ideassa, että en usko sideeriseen vaan luonteen vauhdikas puoli johtuu muista tekijöistä kuin auronkomerkistä.
Tämä on siis varsinaista jaarittelua....
En minä sitä ainakaan ole "kokonaan unohtanut", ainoastaan jättänyt tässä väliin kun on kyse ollut näistä sideerisistä ja länsimaisista systeemeistä.
Itselläni on Neptunus sen verran vahvasti aspektoitunut että vesiominaisuudet varmastikin ovat turhankin päällimmäisenä, mutta muutoin omalla kartallani planeetat ovat ryhmittyneet melko tasaisesti joka elementtiin. Eli kyllähän minun periaatteessa pitäisi pystyä vähän joka sortimenttia olemaan ja ymmärtämään.
Mutta aivan kuten nimimerkille "sider" on sideerinen järjestelmä kovin rakas, niin minulle on sitä trooppinen. Siderillä on omat perustelunsa omalle valinnalleen, minulla omaan kantaani se että olen näkevinäni korrelointia Aurinko-merkkien ulkonäössä heidän (länsimaiseen) merkkiinsä verrattuna. Mutta moni pitää tätä aivan huuhaana, ja saa toki vapaasti pitääkin!
"TOTTA helvetissä minä oletan että "sider" ottaa Oinaan luonnekuvauksen siitä ainoasta mitä on tyrkyllä eli perinteisestä länsimaisesta. Onko niitä muitakin?"
Ei ole, sillä sideerinen Oinas on samanluonteinen. Se mitä halusin tässä sanoa oli se, että luettuasi lyhyen Oinas-kuvaukseni sinä välittömästi katsoit sen edustaneen Trooppista luonnekuvausta. Trooppinen luonnekuvaus Oinaasta siis on:
- Oinas tekee elämänsä täysin tahtonsa mukaiseksi.
- Oinas on koleerinen, toiminnan ihminen ja omaa käytännön rohkeutta toteuttaa tahtoaan.
- Oinas on dominoiva ympäristöönsä nähden.
Tämä edusti sinulle Oinaan luonnekuvaa, ja siksi korotit välittömästi ääntäsi "ET VOI OTTAA TROOPPISEN OINAAN...."
Nyt kuitenkin tuntuu, ettei se Oinas enää olekkaan sinulle tuollainen...vaan Härkä.
Ymmärrätkö mitään?
No mielestäni et voikaan. Koska Oinaan aika minun mielestäni on tämä (noin!) 20.3. - 20.4. välinen aika, et voi kuvailla aikaa 20.4. - 20.5. väliltä siten kuin Oinasta kuvataan. Ymmärrätkö sinä nyt mitä minä ajan takaa? Minun astrologisessa katsannossani Oinaan aika on se mikä sille trooppisesti määritetään ja sillä sipuli. Itse en pysty sitoutumaan mihinkään muuhun näkemykseen, koska koko astrologialta mielestäni putoaa täysin pohja jos se aika siirrellään milloin minnekin.
Skeptikoille on herkkua ja mannaa nähdä että mikä tahansa voi olla mitä tahansa kunhan vain vaihdetaan järjestelmästä toiseen. Minulle olisi tärkeää säilyttää jonkinlainen yhtenäisyys astrologian sisällä, jotta siitä voisi keskustella vakavasti.
Tästä lähtien pyrinkin käyttämään ajanjaksoja jos vielä puhun sinulle, niin ei jää mitään epäselvyyksiä.
Näkisin että 20.3. - 20.4. (edelleenkin käytän näitä ympäripyöreitä lukuja, koska en koe merkittäväksi lähteä tarkastamaan päivämääriä tässä yhteydessä!) syntynyt ihminen on
- aloitteikas
- innostuva
- lyhytjännitteinen
- äänekäs
- "totuudentorvi"
- ironinen (hieman, mutta karkeammin kuin Kauris)
- reipas
- iloinen
- energinen
Ja näin päin pois, sen mukaan mitä itse olen havainnut ihmisistä joiden tiedän syntyneen tuona mainittuna ajanjaksona. Jos otetaan taas se vanha kehno Hitler, niin en kertakaikkiaan pysty näkemään hänessä iloisuutta. Lisäksi hän oli paljon pitkäjännitteisempi toiminnassaan kuin tämän em. ajanjakson ihmiset minun silmissäni. Kun muinoin työelämässä seurasin sivusta noiden ihmisten höösäystä ja meininkiä, niin välillä oltiin innostuneita yhdestä asiasta ja toisena hetkenä toisesta.
Hitler toki keuhkosi puheita pitäessään, mutta tuollainen satunnainen rähjääminen menee minusta hyvinkin siihen piikkiin että hänellä tosiaan oli Uranus askendantilla. (= Räjähtävyyttä siihen vaikutelmaan minkä antaa muille itsestään.) Sitäpaitsi luulen että hänen meuhkaamisensa oli verrattain laskelmoitua ja hallittua loppujen lopuksi (vrt. vaikkapa Chaplinin Diktaattori-hahmo, joka lienee omansa ottanut Hitleristä...) 20.3. - 20.4. tyypit sensijaan eivät mielestäni kykene olemaan erityisen laskelmoivia.
Sori jos minun näkemykseni Oinaasta ei sovi yhteen sinun omasi kanssa, mutta perustan Oinas-ajatukseni siihen mitä olen heistä nähnyt. Hitlerkin on sikäli "läheinen" että minulla on omalla kartallani vähän samoja piirteitä kuin hänessä, joten luulen kai sitten hänestäkin edes jotain tietäväni, vaikken Härkä olekaan. (Nouseva Vaaka, Uranus 12. huoneessa joskaan ei aivan askendantilla.)
Runttasin liian nopeasti Lähetä-nappulaa.
Piti vielä lisäämäni että minä en plaraa mitään horoskooppikirjaa kun alan pohdiskella jonkin aurinkomerkin ominaisuuksia, vaan heitän aina lonkalta kulloinkin mieleen tulevan listan sen mukaan mitä ihmisistä olen nähnyt tai muistan kirjoista. Siksi toki määritteeni vaihtelevat, joten jos siihen takerrut, niin tuossa selitys. En minä jaksa tänne mitään abc-kirjaa alkaa vääntää, kunhan vaan ajattelen ääneen aina ex tempore!
Triton, kuvasit oinasta näin:
- aloitteikas
- innostuva
- lyhytjännitteinen
- äänekäs
- "totuudentorvi"
- ironinen (hieman, mutta karkeammin kuin Kauris)
- reipas
- iloinen
- energinen
Tällainen on sinun oinaasi. No miksi sitten väität minun varastaneen Oinaan kuvauksen trooppisesta systematiikasta??? Eihän minun kuvaukseni ollut ollenkaan tuollainen!!!!!
En muista käyttäneeni sanaa varkaus...
Mutta ehkäpä tosiaan sinun Oinaasi ei ole minun Oinaani, jolloin tässä on suotta väännetty turhaan. Pahoitteluni! En ole osannut ajatella asiaa tarpeeksi perusteellisesti.
Se olisi tietysti helpottanut asiaa, kun moneen kertaan sanoin että "ei voi siirtää" että sinä tai joku olisi sanonut ääneen HETI ettei kukaan olekaan mitään siirtämässä. Näin tyhmempikin tajuaisi.
Selvempää tietysti olisi jos "meillä tropisteilla" olisi aivan erilliset nimitykset. Se tuskin kuitenkaan toteutuu ikinä vaikka itkisin verta sen puolesta.
Sinähän se väitit, että tässä siirretään kuvausta toiseen, SILLÄ pidit Oinaan kuvaustani trooppisen oinaan kuvauksena! Pakko sinun oli se kuvaukseni olla lukenut, eikö niin?...
tehnyt asiasta vähän helpommin ymmärrettävän. Otetaan nyt vaikka tämä:
> "Härkä on uhmaikäinen ja rähjäävä, aivan kuten Hitler. Oinas voi toki kiukutella, mutta se kaikki on vielä suhteellisen viehättävää vauvan kitinää verrattuna Härän raivoon."
Kuule, kyllä noi astrologiakirjat taitaa olla sinulla heikosti luettu, Triton. Kyllä se on OINAS joka on uhmaikäinen ja rähjäävä, eikä suinkaan rauhallinen ja leppoisa Härkä.
Sinähän olet kirjoittamassa eläinradan merkeille aivan uudenlaisia luonnekuvauksia, Triton.<
Olisit sanonut että pitää lukea sideerisen astrologian kirja. Tuossahan oli pointtinani nimenomaan minulla länsimaisen eläinradan mukaan katsella Oinasta vauvana ja Härkää pikkulapsena.
Olen ollut ehkä väärillä jäljillä, mutta kyllä minusta tuntuu ettet sinä ole asiaa ainakaan helpommaksi tehnyt kommenteillasi. Mutta ehkäpä tämä nyt on tällaista kun kirjoittelee jollakin foorumilla - mennään sinne ja mennään tänne, mutta asian ytimeen pääseminen on helvetin vaikeaa.
Mutta pääasia nyt että tuli selväksi että meillä on ihan erilaiset systeemit ja erilaiset ajatukset. Minä peilaan länsimaista järjestelmää vuodenajan kierron ja ihmiselämän kierron mukaan. Jos sinun mielestäsi pikkulapset (=Härkä) ovat leppoisia ja rauhallisia, niin miten vain. Voihan se kuitenkin olla vain tyyntä myrskyn edellä.
Siderin esiintuomien seikkojen nojalla päädyn siihen että sideerinen järjestelmä todellakin on täysin oma järjestelmänsä. Koska hän nyt toi hyvin esille että sideerisessä järjestelmässä on todellakin ERILLISET kuvaukset aurinkomerkeille, joita EI oteta länsimaisen järjestelmän kuvauksista, silloin katson että voin olla omalta osaltani tyytyväinen ja jättää asian funtsailun.
Ellei sitten mitään uutta ilmene, ja tuskinpa ilmenee?
Luettuani ilmeisesti täällä ainoan sideerisen järjestelmän kannattajan "siderin" kommentteja Kulkijalle olen tullut siihen tulokseen että koko sideerisessä systeemissä ei ole mitään mikä jaksaisi kiinnostaa minua.
Jos edes oma kokemus, kuten esim. Kulkijan oma kokemus itsestään, ei kelpaa, vaan yhtäkkiä pitäisi osata muuttua vallan toiseksi ihmiseksi ollakseen siderille kelpaava merkki, niin ei kiitos. Sain tuossa aiemmin sellaisen siderin kommenteista sellaisen käsityksen että sideerisessä järjestelmässä olisi aivan omat selityksensä merkeille, mutta hänen myöhemmin tekemistään kommenteista olen havainnut että ei siellä mitään omaa ole. Ilmeisestikin sideerisessä vain siirretään se taivaalla killuva tähtikuvio ihmisen merkiksi.
Näin minäkin välillä noin 20.2. - 20.3. syntyneenä olisin sitten Vesimies, ja Vesimiehen ominaisuuksia ovat näemmä siderin mielestä ne mitä Kulkija (joka on Kala) piti omina ominaisuuksinaan.
Tästä siis voinen tehdä johtopäätöksen että:
Uskokaamme kukin mitäs lystäämme siitä minkä niminen merkki meillä on aurinkomerkkinä!
Pääasia on se millainen *kuvaus* tietylle ajanjaksolle annetaan. Se on se mikä se on ja sillä sipuli.
tv: 20.2. - 20.3. välillä syntynyt
(Niin tuo otsikkoni. Minä käytän edelleenkin trooppisia termejä ja katson olevani Kala. Miksi suotta sekoittaa ihmisiä ja alkaa väittää sitä sun tätä vain koska haluaa olla vastarannan kiiski? Aivan sama mitä siellä taivaalla vipattaa, astrologia liittyy IHMISMIELEEN.)