Yhä jotain

menossa, mutta en ihan tarkkaan tiedä mitä ja miksi. On tehty selväksi että kaivataan itseä hiukan vanhempaa miestä. Jos se ei ole sitten juuri hän, niin joku muu suunnilleen samanikäinen kuin itse on. Ei ole tietoa siitä ymmärrettiinkö samassa tilassa oleminen jotenkin väärin. Se liittyy siihen ettei ole mahdollista olla hetkeäkään samassa tilassa itseään paljon nuoremman kanssa."Kansan" toiminta on varmistanut tämän jo monen vuoden ajan. Se mitä tapahtui seitsemän vuotta sitten oli lopun alkua. Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän sitä, että jos näet sellaiset kasvot joiden koet olleen mukana rikkomisessa, ne muistuttaisivat aina niistä vuosista jotka olisivat saaneet jäädä kokematta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

menossa, mutta en ihan tarkkaan tiedä mitä ja miksi. On tehty selväksi että kaivataan itseä hiukan vanhempaa miestä. Jos se ei ole sitten juuri hän, niin joku muu suunnilleen samanikäinen kuin itse on. Ei ole tietoa siitä ymmärrettiinkö samassa tilassa oleminen jotenkin väärin. Se liittyy siihen ettei ole mahdollista olla hetkeäkään samassa tilassa itseään paljon nuoremman kanssa."Kansan" toiminta on varmistanut tämän jo monen vuoden ajan. Se mitä tapahtui seitsemän vuotta sitten oli lopun alkua. Ihmiset eivät tunnu ymmärtävän sitä, että jos näet sellaiset kasvot joiden koet olleen mukana rikkomisessa, ne muistuttaisivat aina niistä vuosista jotka olisivat saaneet jäädä kokematta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu