Minä olen soittanut 8 vuoden aikana useammalle näkijälle ja monet ovat nähneet, että tulen saamaan rahaa, huomattavan summan.Jotkut sanoneet rahan tulevan numeropeleistä. Joillekin olen soittanut useammin ja aina näkevät rahan tulon. Näiden näkijöiden osalta on paljon nähtyjä asioita toteutunut.
Erän näkijä jonka sanomiset on toteutuneet muissa asioissa sanoi, että sinulle tulee rahaa 2 kertaa peräkkäin, ensin pienempi summa ja sen jälkeen isompi summa. Ensimmäinen summa tuli jo, tosin ei rahapelien kautta, mutta merkittävä summa, useamman vuoden nettopalkka.
Kiinnostaisi tietää miten ennustetut raha-asiat on teille muille toteutuneet.
Miten rahan ennustaminen on toteutunut?
5
186
Vastaukset
- Anonyymi
Mä sain ennustaja Jarmolta onnennumerot ja olen niillä kivasti voittanut. yksi toinen sanoi että tulen niillä numeroilla voittamaan suurehkon summan rahaa,mutta aikaa ei sanonut. aikaa on vaikea katsoa. mutta samat numerot on käytössä vielä. Olisin tälle ennustaja Jarmolle pistänyt palautetta mutta hänen sähköpostinsa ei ole enää toiminnassa. ensimmäisen isomman noin 3 tuhannen voition ajankin hän näki oikein
- Anonyymi
Väittävät että tällä sivustolla voi tervepäinen ihminen tienata rahaa pienellä pääomalla. Uskokoon ken tahtoo.
https://www.binance.com/fi?ref=195929035- Anonyymi
Ahneita kyselijät ootte-mammonan ahneena kysytte vuosia jotta paukku tulisi-ja iso raha kasaa...
- Anonyymi
Sastamalan ennustajanainen sano mulle kerran että tuun ensiks häviämään rahaa yrityskaupassa (ja huomioo, en ollu sanonu hälle etä oon yrittäjä) ja sitten saamaan hyvin pian sen jälkeen saman summan ja korkoineen takas. Se tapahtu ja aika reilut korot sainki.
- Anonyymi
Raha menee aina rahan luo-leuhkiakin rikkaat kehtaatte.Ette siltikään ole sen enempää kuin köyhemmät-luulette usein väärän vallan tunteen alla olevanne sitä-koska teillä sattuu olemaan rahaa enemmän-sama tie kaikilla-arkku.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,714215Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt152674Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu242307Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod112233Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1072176Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e992131Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1072123Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.6031924MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,141905Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S231673