Mieheni kosi muutama viikko sitten humalapäissään. Vastasin myöntävästi silloin. No, aamulla ei muistanut mitään, oli kuitenkin tyytyväinen kun kerroin. Mies ei osaa puhua tunteistaan juurikaan. Ainoat avautumiset ollut juuri silloin kun alkoholi on mukana kuvioissa. Olemme jo keski-ikäinen pariskunta. mies ollut naimisissa aiemmin, minä en. Olen kertonut miehelle monta kertaa että avioliitto on minulle tosi iso asia. En ole halunnut mennä aiemmissa suhteissa naimisiin, koska en ole ollut varma. Miehelleni olisin jo kolmas vaimo. Olen tietty pettynyt siihen, että mies kokenut jo aiemminkin niin vahvasti että halunnut naimisiin. Alusta asti mies tuntunut oikealta, ainoastaan aiemmat avioliitot ovat olleet vaikea ymmärtää.
No päädyin itsekseni siihen, että asialle en enää voi mitään ja jos mies kosii niin vastaan myöntävästi.
Olisin halunnut kosinnasta vaan romanttisemman. Mies kyllä ehdotti päivää ensi vuodelle ja mietitty yhdessä juhlapaikka ja varattiin se. Mutta sormuksia ei ole hankittu eikä edes puhuttu niiden hankkimisesta. Kunnollista kosintaa ei ole tullut. Mitään romanttista ei kosinnassa ollut, asioita vaan hoidettu rutiininomaisesti. Olen tosi pettynyt.
Sen tiedän, että edellisen kihlauksen mies hoitanut niin kuin kuuluukin. On päivä, sormukset. Jopa juhlat. Asiasta ilmoitettu sosiaalisessa mediassa. Minä en viitsi edes kertoa kenellekään kun ei ole mitään kerrottavaa. En edes osaa sanoa mikä on kihlauspäivä. Voiko mies tätä korjata mitenkään enää. Hän tietää, että arvostan perinteitä ja avioliittoa.
Miten kihlauksen saisi korjattua paremmaksi
Anonyymi
0
601
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1802025
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1601745Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I461696- 1231473
Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1561248Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia541145Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen581010- 70919
Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P26897- 15889