Naapurin kaksoiselämä, osa 16

Hän oli riisunut tennissukan kokonaan ja nyt hänen käsiensä välissä oli kiiltävän lateksin peittämä jalkateräni. – ”Satu...Mitä ihmettä??!”, Kirsi kysyi hengähtäen terävästi.

Olisin voinut vajota vaikka sata kilometriä maan uumeniin, niin paljon minua hävetti vaikka tiesin, että Kirsi itse piti lateksiasuja ainakin lehtikuvissa. Purskahdin itkuun silkasta häpeästä. Itkin vuolaasti ja nieleskelin häpeääni ja puristavaa tunnetta kurkussani. En pystynyt puhumaan mitään, vain nyyhkyttämään kun itku pikkuhiljaa hellitti. Kirsi oli siirtynyt viereeni ja piteli minua sylissään rauhoitellen samalla. Hän ei sanonut mitään, katseli vain minua huolestuneen näköisenä. Yritin saada itseni koottua ja olin päättänyt kertoa Kirsille tässä vaiheessa edes osan asioista.
Vielä nyyhkyttäen aloitin kertomukseni siitä, että olin nähnyt lehdet Kirsin ja Markun sängyllä ja koska olin tunnistanut Kirsin lehden kansikuvasta, olin sen vuoksi vilkaissut niitä. Kerroin nähneeni hänet kuvasarjoissa, joissa en olisi odottanut häntä näkeväni. Kerroin, että en ollut koskaan nähnyt sellaisia asuja, kuin mitä Kirsillä ja toisella naisella oli kuvissa ollut päällä ja että halusin selvittää mistä materiaalista ne oli tehty. Puheeni alkoi luistaa pikkuhiljaa ja Kirsi kuunteli keskittyneesti välillä viiniä maistaen, mutta koko ajan minua katsoen kun jatkoin kertomustani. Kerroin saaneeni selville, että kyseessä oli lateksi ja että siitä valmistettuja asuja oli saatavana myös tässä kaupungissa. Kirsiä hymyilytti hieman tässä vaiheessa, mutta hän ei sanonut mitään. En maininnut mitään siitä, että olin asioinut hänen miehensä liikkeessä, vaan kerroin vain, että olin eräässä seksiliikkeessä sitten nähnyt lateksiasuja ja ostanut sieltä nämä sukat. Päätin jättää käsineet mainitsematta. Kirsi nyökkäili kuunnellessaan puhettani kuin rohkaistakseen minua jatkamaan. Kerroin hänelle, että olin halunnut kokeilla lateksisukkia päälleni ja että olin pitkän päivän päätteeksi nukahtanut ne edelleen päälläni. Tunnustin heränneeni vasta Kirsin soittoon, kuten asian laita olikin. Hieman hymyä tapaillen sanoin myös, että olin saada halvauksen kun Kirsi oli ilmoittanut seisovansa oveni takana ja että sen vuoksi en ollut ehtinyt riisua sukkia jalastani, vaan peittänyt ne vain verryttelyhousuilla ja tennissukilla. Kerroin myös, että en ollut osannut edes kuvitella jääväni ”kiinni” sukat jalassa. Suutani kuivasi pitkän puhumisen jälkeen, joten kaadoin kummallekin lisää viiniä ja maistoin lasistani. Kirsi katseli minua edelleen silmiini, mutta tuijotus oli jo vaihtunut lämpimäksi katseeksi. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän puhui.

- ”Eli et sitten lyönytkään varvasta pöydän kulmaan. Ja se kuulemani huuto oli sitten kai..tuota, omista leikeistäsi johtuvaa, vai kuinka?”, hän kysyi hieman ilkikurisesti hymyillen.

Painoin katseeni alas ja vastasin hiljaa nyökäten: - ”Niin...” Jatkoin samalla: - ”Voitko mitenkään antaa anteeksi, että valehtelin sinulle? Ei ollut tarkoitus...”. Nostin katseeni takaisin hänen lämpimiin silmiinsä. Hän oli hiljaa hetken aikaa. Hymy levisi hänen silmiinsä kun hän vastasi: - ”Satu, kulta – tottakai! Usko pois, ymmärrän kyllä varsin hyvin miksi niin teit!”.

- ”Voi kiitos, Kirsi! Olet kyllä niin ihana!”, vastasin ja rutistin hänet rintaani vasten tiukkaan halaukseen. Päästin irti tuokion kuluttua ja kilistimme lasia hymy kummankin huulilla.

0

1236

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

        Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
        Yhteiskunta
        13
        1394
      2. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

        Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
        Mikkeli
        52
        1316
      3. Miten kuvaisit tunteitasi

        tällä hetkellä?
        Ikävä
        105
        1095
      4. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

        Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
        Ikävä
        120
        1046
      5. Mikä estää?

        tapaamisen, suhteen aloittamisen?
        Ikävä
        65
        687
      6. Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...

        Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä
        Ikävä
        165
        646
      7. Eilinen

        Herättikö eilinen jotain ajatuksia?
        Ikävä
        52
        562
      8. Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri

        Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala
        Maailman menoa
        368
        538
      9. Tajuan kyllä

        että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa
        Ikävä
        52
        505
      10. Valehtelu

        Oletko valehdellut kaivatullesi?
        Ikävä
        71
        483
      Aihe