Sellaisenko, jossa valtio ankarasti kontrolloi sitä, että yksikään nainen ei saa liian helposti aborttia?
Sellaisen, jossa naapuri käräyttäisi toisen aborttisuunnitelmista?
Meno kuin diktatuurissa?
Mr X
Millaisen Suomen sinä haluaisit?
24
68
Vastaukset
- Anonyymi
Nainen päättäköön haluaako hän tai kykeneekö hän äidiksi . SE on lapsen etu ja useimmiten naisen .
- Anonyymi
Ei suinkaan, vaan sellaisen Suomen, jossa ihmiset osaisivat ja haluaisivat toimia kaikessa vastuullisemmin, seksiasioissa erityisesti, jotta toistenkin ihmisten kohdalla olisi TODELLISET perusoikeudet toimivia, myös kun on kysymyksessä oikeus omaan elämäänsä jo sen alusta, hedelmöityksestä asti. Vastuulliset toimijat kun eivät tarvitse setiä ja tätejä neuvomaan, opastaaan ja kieltämään! Sitä sanotaan toisella nimellä vastuullisuudeksi ja sivistykseksi. Tietoa on tarpeeksi, mutta agitaatiotrollit riehuvat ja mitätöivät tiedon ja sivistyksen.
- Anonyymi
Hyvä, että ymmärrät sen, että ongelmia ei ratkota esimerkiksi irrationaalisella lainsäädännöllä.
Mr X - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä, että ymmärrät sen, että ongelmia ei ratkota esimerkiksi irrationaalisella lainsäädännöllä.
Mr XEi tietenkään, vaan asiat ja ongelmat ratkeaa määrätietoisella ja rationaalisella lainsäädännöllä ja lain toteutuksella.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään, vaan asiat ja ongelmat ratkeaa määrätietoisella ja rationaalisella lainsäädännöllä ja lain toteutuksella.
Kerro toki tarkemmin, niin voimme arvioida lain rationaalisuutta.
Mr X
- Anonyymi
Tuollainenhan olisi huikea askel sivistykseen nykyisestä pimeän keskiajan mielivaltaisen tappamisen taantumuksesta.
Abortti on murha.- Anonyymi
Hyvä, että myönnät ihailevasi tuollaista järjestelyä.
Mr X
- Anonyymi
Ehkäisy on murha. Siittiöllä on oikeus elämään.
- Anonyymi
Olipa todella typerä trolli! Ei se ole mitään diktatuuria, jos yksilön annetaan syntyä! Pitäisi jokaisen vähänkin järkevän ihmisen ymmärtävän, että ihmisten harjoittamaa diktatuuria on nimenomaan se, että ei kunnioiteta ihmisen perusoikeuksia, oikeutta omaan elämään ennen ja jälkeen syntymänsä, vaan heitä surmataan tietoisesti oman mukavuuden itsekkään oikeuden nimissä. Se on diktatuuria, kun rangaistuksen kohde ei saa edes mahdollisutta puolustaa oikeuttaan omaan elämäänsä.
- Anonyymi
Diktatuuri kohdistuu kyllä ihan syntyneisiin ihmisiin. Siinä järjestelmässä ihmiset pakotetaan toimimaan jonkun tahdon mukaan. Perustelu voi olla ihan vain henkilön ympärille rakentuva tai uskonnollinen.
Sinun fantasiassasi koko yhteiskunta pyörii vain abortin ympärillä. Erityisesti naiset alistetaan täysin Gileadin tyyliin synnytysalustoiksi, joiden omalla tahdolla ei ole merkitystä, kun raskaustesti positiivista näyttää. Sen jälkeen asioista päättävät raskaana olijoiden puolesta tietenkin muut.
Sinä puhut kauniita ihmisten omasta vastuusta ja siitä, että kaikki nojautuu faktoihin. Juttusi ovat valetta. Sinun maailmasi on mustavalkoinen. Sinä Alistair naiset sille "oikealle" näkemyksemme - jota tietenkin vain sinä edustat. Terminologiasi on juuri katseilta tuttu: valtaan pitää saada "oikeat tyypit". Siis sinulle mieleisen ihmiset. Muilta pitää saada siis valta pois. Sinä myös uskot edustavasi ehdotonta enemmistöä. Sinä myös oikeuta omat törkeytesi sillä, että olet oikealla asialla. Totta kai sinun siis täytyy saada puhua mitä vain, sinähän puolustaa elämää!
Ihmisillä on ne oikeudet, joita yhteiskunta määrittelee. Sinä taas haluat naisilta päätösvaltaa pois. Alkioiden puolesta puhuvat "oikeat tyypit" ovat sinulle ainoa taho, joka saa päättää. Muut pitää saada vallasta pois, jotta sinun laillasi ajattelevat ovat tyytyväisiä. Se on sitä diktatuuria se!
Demokratiahan sinua ei miellytä. Feminatsit ja suosijat päättävät asioista, joten heidät pitää äkkiä jotenkin saada sivuun vallasta. Jokainen han on feminatsi, jos ei laillasi ajattele.

Mr X"Diktatuuri kohdistuu kyllä ihan syntyneisiin ihmisiin"
Missä niin on määritelty vai oliko taas ihan sieltä mutuhatustasi?
"synnytysalustoiksi, joiden omalla tahdolla ei ole merkitystä,"
Yleensä tahto on osoitettu siinä vaiheessa kun haarat on leväytetty ja riski seurauksista haluttu ottaa. Turha sitten nillittää, kun tuleekin vastuun kantamisen aika.
"Sinä puhut kauniita ihmisten omasta vastuusta ja siitä, että kaikki nojautuu faktoihin. Juttusi ovat valetta."
Et vainn koskaan ole kyennyt kumoamaan mitään. Jatkuvat samat mutuinttämisesi on aivan yhtä tyhjän kanssa. Valheita ja mutuja.
"Sinä myös uskot edustavasi ehdotonta enemmistöä. Sinä myös oikeuta omat törkeytesi sillä, että olet oikealla asialla."
Hyivn kuvailtu taas omia toimiasi. Haluat jopa sananvapauden pois "väärää" mieltä olevilta ja alistaa lapset "arvottomina epäihmisinä" kuolemaan. "Naisen oikeuden" puolustuksen nimissä saat törkyillä ja valehdella mitä vaan.
"Se on sitä diktatuuria se!"
Mielivaltainen tappaminen on sitä diktatuuria mitä sinä sakkeinesi edustat.
"Demokratiahan sinua ei miellytä."
Kyllä todellakin suora demokratia olisi mitä parhain, mutta sinähän et kansanvaltaa halua, ja syykin on selvä. Aborttilakikin olisi todennäköisesti hieman toisenlainen jos kansan tahto pääsisi esille.
Jokainen joka ei ajattele sinun tavoin on naisten vihaaja ja alistaja.
Abortti on murha. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Diktatuuri kohdistuu kyllä ihan syntyneisiin ihmisiin"

Abortti on murha.Katsopas sieltä sanakirjastasi mitä se diktatuuri tarkoittaa. Kerro kun löysit vastauksen.
Minulle kävisi kansanäänestys abortista ihan koska vain. Minusta se olisi mielenkiintoinen. Minä vain en ole se taho, joka päättää asiasta. Olen kehoittanut sinua lukuisia kertoja toimimaan asian puolesta. Miksi et mitään tee?
Suurin osa tekstistäsi oli joutavaa päänaukomista. Ihme juttu, että sinä et muuhun kykene.
Mr X - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katsopas sieltä sanakirjastasi mitä se diktatuuri tarkoittaa. Kerro kun löysit vastauksen.
Minulle kävisi kansanäänestys abortista ihan koska vain. Minusta se olisi mielenkiintoinen. Minä vain en ole se taho, joka päättää asiasta. Olen kehoittanut sinua lukuisia kertoja toimimaan asian puolesta. Miksi et mitään tee?
Suurin osa tekstistäsi oli joutavaa päänaukomista. Ihme juttu, että sinä et muuhun kykene.
Mr XMillä tavoin tavallinen kansalainen siihen voisi oikeasti vaikuttaa?
Muista nyt että niin metsä vain vastaa kuin sinne huudat. Millaisia vastauksia odottaisit saavasi tyhjänpäiväisiin pään aukomisiisi? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä tavoin tavallinen kansalainen siihen voisi oikeasti vaikuttaa?
Muista nyt että niin metsä vain vastaa kuin sinne huudat. Millaisia vastauksia odottaisit saavasi tyhjänpäiväisiin pään aukomisiisi?Tavallisella kansalaisella on nykyisin vaikutusvaltaa politiikan puolella enemmän kuin ehkä ikinä. Selittäjä on some: kuka vain saa juttunsa esille ja samanmieliset kasaan. Sinäkin olet jo vuosia ellet peräti vuosikymmeniä tuottanut tänne ilosanomaasi ja valistanut kanssa faktoista.
Siitä huolimatta kansa vain ei ole barrikaadeilla huutamassa kireämpiä aborttilakeja? Some on pullollaan kannanottoja mitä erikoisimpiin asioihin ja ilmiöihin. Poliitikot viittaavat somessa esillä oleviin keskusteluihin. On Twitter, Facebook, Snapchat ja vaikka mitä.
Silti vain abortti ei juuri huomiota saa. Suuri salaliittoko on taustalla? Feminatsit estävät keskustelun? Edes vaihtoehtomediat eivät saa aihetta kunnolla esiin nostettua niin, että ne Oikeat Tyypit saataisiin vihdoin toimiinsa? Mikä tässä oikein mättää? Ovatko lähes kaikki tekstejä medioihin tuottavat ihmiset feminatseja??!!??
Ei, Hyvä Ystävä... Ei sotaa noin käydä. Oletko alkanut itsekin menettää uskosi asiaasi? Suomessahan TÄYTYY
Olla valtava enemmistö niitä "normaaleja ihmisiä', jotka eivät halua abortteja tehtävän? Miksei heitä saa mobilisoitua? Mikseivät lasten puolustajat suurina massoina kerää nimiä kaduilla? Missä nettikampanjat? Missä liikkeen keulakuviksi sopivat julkkikset? Koko massiivinen voimanne kehiin vain nyt ja mieluiten ihan nopeasti. Muutenhan aborttilaki uhkaa löystyä.
Mr X - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavallisella kansalaisella on nykyisin vaikutusvaltaa politiikan puolella enemmän kuin ehkä ikinä. Selittäjä on some: kuka vain saa juttunsa esille ja samanmieliset kasaan. Sinäkin olet jo vuosia ellet peräti vuosikymmeniä tuottanut tänne ilosanomaasi ja valistanut kanssa faktoista.
Siitä huolimatta kansa vain ei ole barrikaadeilla huutamassa kireämpiä aborttilakeja? Some on pullollaan kannanottoja mitä erikoisimpiin asioihin ja ilmiöihin. Poliitikot viittaavat somessa esillä oleviin keskusteluihin. On Twitter, Facebook, Snapchat ja vaikka mitä.
Silti vain abortti ei juuri huomiota saa. Suuri salaliittoko on taustalla? Feminatsit estävät keskustelun? Edes vaihtoehtomediat eivät saa aihetta kunnolla esiin nostettua niin, että ne Oikeat Tyypit saataisiin vihdoin toimiinsa? Mikä tässä oikein mättää? Ovatko lähes kaikki tekstejä medioihin tuottavat ihmiset feminatseja??!!??
Ei, Hyvä Ystävä... Ei sotaa noin käydä. Oletko alkanut itsekin menettää uskosi asiaasi? Suomessahan TÄYTYY
Olla valtava enemmistö niitä "normaaleja ihmisiä', jotka eivät halua abortteja tehtävän? Miksei heitä saa mobilisoitua? Mikseivät lasten puolustajat suurina massoina kerää nimiä kaduilla? Missä nettikampanjat? Missä liikkeen keulakuviksi sopivat julkkikset? Koko massiivinen voimanne kehiin vain nyt ja mieluiten ihan nopeasti. Muutenhan aborttilaki uhkaa löystyä.
Mr XMitään konkreettista et siis osaa kertoa, pelkkää ympäripyöreää höpinää. Edustuksellisessa demokratiassa kansalaisella ei oikeasti ole mitään valtaa lakeihin.
Kuten hyvin tiedät, koko aihe tuskin kiinnostaa suurinta osaa niin paljoa että lähtisi mihinkään barrikadeille, mutta tilanne voisi olla toinen jos olisi tiedossa että kansanäänestyksessä todellinen vaikutusmahdollisuuskin on.
Jos lakia päätettäisiin rajoittaa nykyisestä, niin kuvitteletko että silloin valtaosa kansasta muuttuisi kiihkeiksi "naisen oikeus" -meuhkaajiksi jotka silloin sinne barrikadeille nousisi? Tuskin suurta osaa kiinnostaisi yhtään enempää. Enemmistöhän ei moista sortavaa yli"oikeutta" edes tarvi eikä aio käyttää.
"Mikseivät lasten puolustajat suurina massoina kerää nimiä kaduilla? "
Eipä siihen otv-aloitteeseenkaan mitään vaikeuksia ollut löytää riittävää kannatusta kun saatiin hiukankaan enemmän medianäkyvyyttä ja nimiä kerättiin kaduillakin. Mutta yllätys yllätys, feminatsiaivopestyjen ylivalta sitten torppasi senkin ehdotuksen. Suomi on ainoita, ellei jopa ainoa ja vihon viimeinen takapajula Euroopassa jossa henkilökunta on periaatteessa pakotettu osallistumaan tappamiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitään konkreettista et siis osaa kertoa, pelkkää ympäripyöreää höpinää. Edustuksellisessa demokratiassa kansalaisella ei oikeasti ole mitään valtaa lakeihin.
Kuten hyvin tiedät, koko aihe tuskin kiinnostaa suurinta osaa niin paljoa että lähtisi mihinkään barrikadeille, mutta tilanne voisi olla toinen jos olisi tiedossa että kansanäänestyksessä todellinen vaikutusmahdollisuuskin on.
Jos lakia päätettäisiin rajoittaa nykyisestä, niin kuvitteletko että silloin valtaosa kansasta muuttuisi kiihkeiksi "naisen oikeus" -meuhkaajiksi jotka silloin sinne barrikadeille nousisi? Tuskin suurta osaa kiinnostaisi yhtään enempää. Enemmistöhän ei moista sortavaa yli"oikeutta" edes tarvi eikä aio käyttää.
"Mikseivät lasten puolustajat suurina massoina kerää nimiä kaduilla? "
Eipä siihen otv-aloitteeseenkaan mitään vaikeuksia ollut löytää riittävää kannatusta kun saatiin hiukankaan enemmän medianäkyvyyttä ja nimiä kerättiin kaduillakin. Mutta yllätys yllätys, feminatsiaivopestyjen ylivalta sitten torppasi senkin ehdotuksen. Suomi on ainoita, ellei jopa ainoa ja vihon viimeinen takapajula Euroopassa jossa henkilökunta on periaatteessa pakotettu osallistumaan tappamiseen.Juuri kerroin, että nykypäivänä somekeskusteluillakin voi olla painoarvoa. Tyypilliseen tapaasi sinä jätät vain asian kommentoimatta ja selittelet omiasi. Outoa puuhaa.
Tuskin... se on puhtaasti olemustasi ja ehkä toiveesi. Sinä siis tosiaankin oletat, että tämän maan koulutetut ja suureen itsenäisyyteen tottuneet naiset riemumielin ottaisivat vastaan tilanteen, joka on kaikkialla länsimaissa jo ajat sitten leimattu menneen ajan puuhaksi. Niinkö? Millä perusteella suomalaiset niin toimisivat?
Omantunnonvapaus oli ihan eri asia. Eipä sekään asia edennyt. Yksikään asiantuntijoiden edustaja ei ihastellut ehdotusta. Ota-aloite oli lisäksi ihan muuta kuin ehdotus aborttilain kiristämisestä. Ja jos uskot samanmielisiä löytyvän, siitä vain! Ala järkätä toimintaa!
Mr X - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri kerroin, että nykypäivänä somekeskusteluillakin voi olla painoarvoa. Tyypilliseen tapaasi sinä jätät vain asian kommentoimatta ja selittelet omiasi. Outoa puuhaa.
Tuskin... se on puhtaasti olemustasi ja ehkä toiveesi. Sinä siis tosiaankin oletat, että tämän maan koulutetut ja suureen itsenäisyyteen tottuneet naiset riemumielin ottaisivat vastaan tilanteen, joka on kaikkialla länsimaissa jo ajat sitten leimattu menneen ajan puuhaksi. Niinkö? Millä perusteella suomalaiset niin toimisivat?
Omantunnonvapaus oli ihan eri asia. Eipä sekään asia edennyt. Yksikään asiantuntijoiden edustaja ei ihastellut ehdotusta. Ota-aloite oli lisäksi ihan muuta kuin ehdotus aborttilain kiristämisestä. Ja jos uskot samanmielisiä löytyvän, siitä vain! Ala järkätä toimintaa!
Mr XOutoa puuhaa on sinun loputttomat saman jankutuksesi. Somella ei lakeja muuteta. Tavallinen kansalainen ei millään muulla kuin kansanäänestyksellä.
"koulutetut ja suureen itsenäisyyteen tottuneet naiset "
Jotenkin kuivttelet että koulutukset ym. tarkoittaa aina yhtä ja samaa kuin feministi ja abortin suosija. Eiköhän heistäkin ja varsinkin keskivertoa fiksummista ihmisistä valtaosa mieluummin suojele kuin hinkua tappaa lapsia ja vouhota "oikeutta" siihen.
On käsitelty jo monet kerrat miksi otv:ta vastustettiin, eikä ne syyt olleet niitä mitä sinäkin täällä toitotat, vaan ihan käytännöllisiä, mm. tuon ikävän likaisen pyövelintyön tekijöiksi ei kohta enää löytyisi tarpeeksi väkeä väestökadon maasta. Siksi jotkut joudutaan lain voimalla pakottamaan siihen. Onhan se kumma, kuinka monetkaan ei mieluusti tee ja toteuta tätä mahtavaa "naisen oikeuksien" ilmentymää..? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Outoa puuhaa on sinun loputttomat saman jankutuksesi. Somella ei lakeja muuteta. Tavallinen kansalainen ei millään muulla kuin kansanäänestyksellä.
"koulutetut ja suureen itsenäisyyteen tottuneet naiset "
Jotenkin kuivttelet että koulutukset ym. tarkoittaa aina yhtä ja samaa kuin feministi ja abortin suosija. Eiköhän heistäkin ja varsinkin keskivertoa fiksummista ihmisistä valtaosa mieluummin suojele kuin hinkua tappaa lapsia ja vouhota "oikeutta" siihen.
On käsitelty jo monet kerrat miksi otv:ta vastustettiin, eikä ne syyt olleet niitä mitä sinäkin täällä toitotat, vaan ihan käytännöllisiä, mm. tuon ikävän likaisen pyövelintyön tekijöiksi ei kohta enää löytyisi tarpeeksi väkeä väestökadon maasta. Siksi jotkut joudutaan lain voimalla pakottamaan siihen. Onhan se kumma, kuinka monetkaan ei mieluusti tee ja toteuta tätä mahtavaa "naisen oikeuksien" ilmentymää..?Kansanäänestykset eivät Suomessa järjesty itsestään. Jankutuksesi on jotenkin niin joutavaa. Sinä et näytä kykenevän millään aikaansaamaan painetta sen järjestämistä kohtaan. Näin ollen, sitä ei myöskään tule. On todella lapsellista toistaa samaa asiaa aina uudelleen ja uudelleen.
"Jotenkin kuivttelet että koulutukset ym. tarkoittaa aina yhtä ja samaa kuin feministi ja abortin suosija. Eiköhän heistäkin ja varsinkin keskivertoa fiksummista ihmisistä valtaosa mieluummin suojele kuin hinkua tappaa lapsia ja vouhota "oikeutta" siihen."
Eiköhän... Niinpä niin. Oletusta ja kuvitelmaa. Sinä ilmeisesti oletat sitten suuren naisjoukon haluavan kireät aborttilait? Ei mitään perusteluja.
Juttusi ovat täysin ulkona reaalimaailmasta. En oikein viitsi vaivata itseäni niiden kanssa.
Mr X - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kansanäänestykset eivät Suomessa järjesty itsestään. Jankutuksesi on jotenkin niin joutavaa. Sinä et näytä kykenevän millään aikaansaamaan painetta sen järjestämistä kohtaan. Näin ollen, sitä ei myöskään tule. On todella lapsellista toistaa samaa asiaa aina uudelleen ja uudelleen.
"Jotenkin kuivttelet että koulutukset ym. tarkoittaa aina yhtä ja samaa kuin feministi ja abortin suosija. Eiköhän heistäkin ja varsinkin keskivertoa fiksummista ihmisistä valtaosa mieluummin suojele kuin hinkua tappaa lapsia ja vouhota "oikeutta" siihen."
Eiköhän... Niinpä niin. Oletusta ja kuvitelmaa. Sinä ilmeisesti oletat sitten suuren naisjoukon haluavan kireät aborttilait? Ei mitään perusteluja.
Juttusi ovat täysin ulkona reaalimaailmasta. En oikein viitsi vaivata itseäni niiden kanssa.
Mr XJankutuksesi on todellakin joutavaa ja saman inttäminen lapsellisuuden huippu. Pääasia kai että pääset syyttelemään mistä tahansa "väärää" mieltä olevia.
Edelleen, yhden tavallisen kansalaisen on jokseenkin vaikeaa ellei mahdottomuus saada aikaan kansanäänestystä. Muuten kai osaisit kertoa miten se käytännössä tapahtuu.
"Sinä ilmeisesti oletat sitten suuren naisjoukon haluavan kireät aborttilait?"
Mitä perusteluja sinulla koskaan on luuloillesi? Kuten että ylivoimainen valtaosa kansasta haluaa mieluummin tappaa lapsia, eikä näe heillä mitään arvoa tai oikeuksia, kuin suojella heitä.
"En oikein viitsi vaivata itseäni niiden kanssa."
Nå älä sitten jatka enää sitä vaivaamistasi, vaan pysy siellä kuplassasi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jankutuksesi on todellakin joutavaa ja saman inttäminen lapsellisuuden huippu. Pääasia kai että pääset syyttelemään mistä tahansa "väärää" mieltä olevia.
Edelleen, yhden tavallisen kansalaisen on jokseenkin vaikeaa ellei mahdottomuus saada aikaan kansanäänestystä. Muuten kai osaisit kertoa miten se käytännössä tapahtuu.
"Sinä ilmeisesti oletat sitten suuren naisjoukon haluavan kireät aborttilait?"
Mitä perusteluja sinulla koskaan on luuloillesi? Kuten että ylivoimainen valtaosa kansasta haluaa mieluummin tappaa lapsia, eikä näe heillä mitään arvoa tai oikeuksia, kuin suojella heitä.
"En oikein viitsi vaivata itseäni niiden kanssa."
Nå älä sitten jatka enää sitä vaivaamistasi, vaan pysy siellä kuplassasi.Suomen kansa ei halua kireitä aborttilakeja. Asia on tutkittu ja et ole kyennyt osoittamaan, että tutkimustulokset olisivat muuta kuin totta.
Mr X - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomen kansa ei halua kireitä aborttilakeja. Asia on tutkittu ja et ole kyennyt osoittamaan, että tutkimustulokset olisivat muuta kuin totta.
Mr XPelkkää mutuhöpinääsi kuten aina. Tutkimus sitten esille vaan, ja turha tunkea enää jotain 500 henkilöä kattavaa, puolueellisen tahon teettämää tarkoitushakuisen suppeaa kyselyä. Et ole kyennyt osoittamaan tätä mitenkään koko monimiljoonaisen kansan kattavaksi enemmistömielipiteeksi.
Anonyymi kirjoitti:
Pelkkää mutuhöpinääsi kuten aina. Tutkimus sitten esille vaan, ja turha tunkea enää jotain 500 henkilöä kattavaa, puolueellisen tahon teettämää tarkoitushakuisen suppeaa kyselyä. Et ole kyennyt osoittamaan tätä mitenkään koko monimiljoonaisen kansan kattavaksi enemmistömielipiteeksi.
Millä perusteella sinä väität että suomalaiset haluaisivat kireemmät aborttilait? Vai onko sinunkin väittämäsi pelkkää mutu höpinää? Tuo todisteet esiin. Niitähän olet aina itsekin vaatimassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pelkkää mutuhöpinääsi kuten aina. Tutkimus sitten esille vaan, ja turha tunkea enää jotain 500 henkilöä kattavaa, puolueellisen tahon teettämää tarkoitushakuisen suppeaa kyselyä. Et ole kyennyt osoittamaan tätä mitenkään koko monimiljoonaisen kansan kattavaksi enemmistömielipiteeksi.
Et ole todistanut tutkimusta virheelliseksi etkä omaa mielipidettäsi faktaksi. Se siitä siis.
Mr X - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et ole todistanut tutkimusta virheelliseksi etkä omaa mielipidettäsi faktaksi. Se siitä siis.
Mr XEt ole todistanut jotain merkityksetöntä kyselyä missään absoluuttiseksi faktaksi, joka kertoisi kansan enemmistön mielipiteen. Eihän edes tutkimuksen teettäjät itsekään väitä mitään näin älytöntä.
Muille on itsestäänselvä matemaattinen fakta ettei 500 henkilön suppeat vastaukset tarkoitushakuisella pohjalla kerro mitään monen miljoonan mielipiteistä.
"Millä perusteella sinä väität että suomalaiset haluaisivat kireemmät aborttilait? "
Vain sinun sakkisi trolli väittää jatkuvasti että nykylaki olisi kansan enemmistön mielen mukainen, mikä siis on tosiaan koskaan todistamatonta mutua. Eli se siitä siis.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72498- 1161709
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371449Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221318Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641272- 1461240
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1511209- 521178
- 571103
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.47995