Marskin syntymäpäivänä 4.6.1944

Erfurth selittää, että Hitlerin suuttumus ei kohdistu Mannerheimiin tai Suomen armeijaan vaan lähinnä suomalaisiin poliitikkoihin. Erityisesti saksalaiset olivat pahoittaneet mielensä siitä, että heille ei ollut etukäteen kerrottu neuvotteluista.

Tunnustus

”Mutta mikä on nyt edessä”, jatkaa Mannerheim. ”Ellemme saa Saksasta lainkaan aseita, me häviämme sodan. Jos olisimme tienneet, että Saksaa eräänä kauniina päivänä kieltäisi meiltä aseavun, emme olisi milloinkaan päättäneet ryhtyä sotaan. Usko Saksan voittoon, mutta myös Saksan apuun on viitoittanut meidän tiemme.” Vielä Mannerhein toteaa, että ”Suomen poliittinen tilanne ei jätä mitään muuta tietä avoimeksi kuin sen, jonka hallitus ja yleinen mielipide – jota eduskunta puolestaan edustaa – yhteisymmärryksessä ovat valinneet kuljettavaksi.”

WHAT THE FUCK

Nyt täytyy pysähtyä, mitä Mannerheim oikein tuli sanoneeksi. Hän tulee yhdessä lauseessa sanoneeksi, että Suomi lähti sotaan nimenomaisesti itse haluten, koska uskottiin Saksan voittoon ja apuun. Mannerheim tulee sanoneeksi, että olisimme voineet toimia toisinkin. Mutta emme toimineet, koska usko Saksaan oli vahva.

Mannerheim tulee myös sanoneeksi, että Suomella on täytynyt myös olla syytä uskoa Saksan apuun. Muuten ei niin suurta päätöstä kuin sotaan lähteminen olisi tehty. Epäilemättä Saksan avusta on jossakin sovittu. Ja sodan aikana sitä runsain mitoin sitten tulikin, niin aseiden kuin elintarvikkeidenkin muodossa. Tosiasiallisesti suomalaisten sotiminen ja syöminen olisi nopeasti loppunut ilman tuota apua. Kuten Mannerheim toteaakin.

Toisessa lauseessa Mannerheim sanoo, että nyt Suomen päätöksiä sitovat hallitus ja eduskunta. Sota olikin jo siinä vaiheessa, että häviö häämötti. Nyt oli pakko ottaa huomioon hallitus ja jopa eduskunta, kun ne halusivat etsiä ulospääsyä sodasta.

On hyvä muistaa, että eduskuntaa ei oltu vaivattu, kun sotaa valmisteltiin ja suunniteltiin. Eduskunta oli pidetty täysin tietämättömänä sodan valmisteluista, joita tehtiin yhdessä Saksan kanssa. Asioista ei oltu kerrottu edes kaikille ministereille. Tosiasiallisesti päätökset sodan valmisteluista ja lopulta sotaan lähtemisestä tehtiin hyvin pienessä piirissä. Mannerheim oli sen piirin keskushenkilö. Toinen oli presidentti Ryti. Sodan kannattajia ympäriltä voidaan sitten nimetä useita, siihen joukkoon taitavat sitten kuulua kaikki sotilaat ja siviilit, jotka asioista tiesivät. Usko Saksan voittoon ja apuun viitoitti tämän pienen piirin tietä.

Tällaista Mannerheimin sanomaa ei taida löytyä Mannerheimin muistelmista. Historiankirjoituksemme on keskittynyt todistamaan, että sotaan oli pakko mennä.
Miten Mannerheimin sanomisiin Erfurthille pitäisi suhtautua. Erfurth ei ollut satunnainen syntymäpäivävieras päämajassa. Omien sanojensa mukaan hän vieraili siellä melkein päivittäin tai oli muuten yhteydessä päämajaan. Efurth kuului päämajan kalustoon ja oli kuulunut siihen jatkosodan alusta saakka. Suomalaiset upseerit päämajaa ja Mannerheimia myöten tuntuvat olleen hänelle rehellisiä. Erfurthin koko toimenkuva perustui luottamukseen hänen ja päämajan välillä. Erfurth oli kaikesta selvillä ja vähän enemmästäkin. Erfurthin muistelmia on pidettävä tässäkin kohtaa dokumenttina, joka täsmälleen kertoo, mitä Mannerheim oikeasti ajatteli noina aikoina.

Muutamalla sanalla Mannerheim tulee kiteyttäneeksi koko sotaan lähtemisen ajatuksen. Jos Fuhrer nyt yhtäkkiä olisi lopettamassa avun, kaikelta tehdyltä katoaisi pohja ja päätös sotaan lähtemisestä näyttäisi karmealta erehdykseltä.

Täytyy vielä palata Karjalan karhuun. Himmler tuskin on keksinyt lahjaa omasta päästänsä, vaan hän on varmaan kysynyt neuvoa ensin saksalaisilta Suomessa, ja he ehkä puolestaan Mannerheimin lähipiiriltä. Karhu näyttää selvästi puhuttelevan Mannerheimia. Mannerheim ei malta olla sanomatta, että hän olisi halunnut olla tuo, joka katkoo karhua pidättelevät kahleet.

Itä-Karjala oli tässä vaiheessa vielä tiukasti suomalaisilla, siellä vallitsi melkeinpä rauhanomainen olotila. Suomalaiset olivat vahvasti linnoittaneet Maaselän kannaksen, ja suomalaiset olivat vielä Syvärinkin takana. Karhun metsien ja vainioiden oli tarkoitus jäädä suomalaisille. Kaikkia karhun metsiä Mannerheimin miekka ei ollut vapauttanut, pohjoisemmassa suomalaisten ja saksalaisten hyökkäys oli pysähtynyt Vienan korpiin, vaikka Muurmannin rata oli ollut tavoitteena.

Sodan loppu ja Saksan ja Suomen häviö kuitenkin häämöttivät jo. Mannerheim oli saanut koko kevään kuulla huonoja uutisia Saksan rintamilta. Karhun maisemat olivat vielä suomalaisilla, mutta oli selvää, että kahleet jäisivät katkomatta eli kommunismi kukistamatta.

”Olin toivonut murtaa nuo kahleet”, sanoo Mannerheim. On tunnettua, että Mannerheimilla oli oma intressi jäädä historiaan miehenä, joka kukisti kommunismin. Nyt voidaan asettaa kysymys, kuinka paljon Mannerheimin halua uskoa Saksan voittoon ja apuun ohjasi hänen henkilökohtainen intressinsä ja kunnianhimonsa. Oliko jatkosota lopulta vain yhden miehen sota. Vanhassa maailmassa, sellaisessa, jossa oli tsaareja ja kuninkaita, sodat olivat yhden miehen sotia. Hallitsija vain määräsi alamaiset sotaan, ja alamaiset tottelivat kyselemättä. Jotain sellaista tässäkin sodassa saattoi hyvin olla. Mannerheim oli herra ja hidalgo niin päämajassa kuin sen ulkopuolellakin.

MEILLÄ KAIKILLA OLI NIIN MUKAVAA

Syntymäpäivä jatkuu tästä sitten varsinaiselle lounaalla presidentin ja muiden vieraiden kanssa. Erfurth on mukana lounaalla, hän istuu Rytin oikealla puolella. Ryti istuu presidenttiä vastapäätä. Mannerheim on tarkka protokollasta, vieraat istuvat aina tärkeys- tai ikäjärjestyksessä.

Mannerheimille on myönnetty Valkoisen ruusun suurristi miekkojen ja briljanttien kera. Ryti onnittelee ja ylistää marsalkan ansioita, joita hän on osoittanut Suomen kansalle.

Hitler ei ole unohtanut Mannerheimin syntymäpäivää. Fuhreriltä tulee kohtelias henkilökohtainen onnittelusanoma. Johon Mannerheim sitten luonnollisesti vastaa.



Lounaalla nousee puheeksi liittoutuneiden odotettu hyökkäys Ranskaan. Sitä osattiin odottaa. Saksalaisten kanta Erfurthin mukaan oli, että antaa tulla vain, he ovat valmiita. Siihen olikin sitten aikaa kaksi päivää.

Lounaspöydässä rupatellaan paljon muutakin. Mielenkiintoinen on Rytin kommentti Erfurthille, kun he keskustelevat Euroopan tilanteesta. Rytin mukaan ainoat Euroopan suuret kansat, jotka voisivat olla johdossa, ovat saksalaiset ja englantilaiset. Viimeksi mainituissa on tosin havaittavissa vanhuudenheikkouden oireita, mutta heillä on kuitenkin vielä jäljellä valtiaskansan ominaisuudet. Ryti näkee traagisena, että Saksan ja Englannin yhtyminen samaan leiriin tuntuu nyt olevan mahdotonta.

Waldemar Erfurthin muistelmat ovat kovaa kamaa. Ne antavat vastaansanomattoman kuvan Suomesta, Suomen päämajasta ja erityisesti Mannerheimista. Tässä esitettyt syntymäpäivien tapahtumat ja lainaukset ovat Erfurthin kirjasta.

Kannaksen suurhyökkäykseen oli aikaa viisi päivää. Sitä ei kukaan tässä porukassa osannut odottaa, ounastelut sellaisesta loistavat muistelmissa täydellisellä poissaolollaan.

Toki saksalaisten vetäytyminen Leningradin ympäriltä oli huolestuttanut päämajaa jo kauan. Se olikin aihe, josta päämaja jaksoi aina uudelleen ja uudelleen saksalaisilta kysellä. Leningradin saarron purkautuminen oli päämajalle paha päänsärky eikä Mannerheim sitä millään lailla peitellyt, päinvastoin. Oli paha pettymys, ettei Saksa kukistanut Leningradia. Koko sota oli mennyt ihan pieleen, eihän tässä näin pitänyt käydä.

Lounaan jälkeen oli vuorossa panssaridivisioonan paraati Ensossa. Paraatissa on esillä Saksasta saatuja uusia rynnäkkötykkejä.

Rintamilla oli vielä hiljaista, Mannerheimin syntymäpäivänä rintamilla sai surmansa ”vain” noin kymmenkunta suomalaista.

Mannerheimin vastaus Hitlerin onnittelukirjeeseen:

”Suursaksan valtion johtajalle ja puolustusvoimien ylipäällikölle Adolf Hitlerille. Pyydän lausua kunnioittavan, lämpimän kiitokseni siitä kunniasta, joka on tullut osakseni Suursaksan valtion johtajan ja puolustusvoimien rakastettavan onnentoivotuksen muodossa. Erityisen arvon panen minulle henkilökohtaisesti kohdistettuun kaiken hyvän ja menestyksen toivotukseen. Voidakseni tässä iässä johtaa puolustusvoimia, minkä vastedeskin tulen tekemään luottaen Suursaksan valtakunnan ja sen johtajan mahtavaan tukeen, tarvitsen varmastikin voimia ja terveyttä. Sallikaa minun tässä yhteydessä lausua syvästi tuntemani kiitokseni Teiltä saamastani kirjeestä. Vilpittömin kunnioituksen vakuutuksin ja parhain toivotuksin Teille henkilökohtaisesti. merk. Vapaaherra Mannerheim, Suomen Marsalkka”

Lähde: Waldemar Erfurth, Sotapäiväkirja vuodelta 1944. Suomentanut Eino E. Suolahti. Docendo 2014.

"Jos olisimme tienneet, että Saksaa eräänä kauniina päivänä kieltäisi meiltä aseavun, emme olisi milloinkaan päättäneet ryhtyä sotaan. Usko Saksan voittoon, mutta myös Saksan apuun on viitoittanut meidän tiemme.”

Oikeastaan kuuluisi:" Jos minä ja Ryti olisimme tienneet..."

Kun kaikki alkoi mennä pieleen alkoi Kustaa kaivata jo eduskuntaa ja hallitusta apuun. Vaan eipä silloin kun kaikki oli vielä niin auvoista (kesä 1941).

Stieglitz ja co. ovat taas lykänneet paljon kakkaa Moskovasta ohjeistettuina

”Mutta mikä on nyt edessä. Ellemme saa Saksasta lainkaan aseita, me häviämme sodan. Jos olisimme tienneet, että Saksaa eräänä kauniina päivänä kieltäisi meiltä aseavun, emme olisi milloinkaan päättäneet ryhtyä sotaan. Usko Saksan voittoon, mutta myös Saksan apuun on viitoittanut meidän tiemme.”

-Mannerheim Erfurthille 4.6.1944

Kun lähdettiin kesäsotaan joka venähtikin pituudeltaan 3 v 2 kk ja 15 päivän mittaiseksi ei tarvinnut ihmetellä jos Suomi ajautui Saksasta täysin riippuvaiseksi. 450 000 miestä oli poissa tuotantoelämästä. Maa ja kansa köyhtyi. Olisi ollut vaihtoehto: pysyä erossa sodasta ja Suur-Suomi höpötyksestä. Ei kelvannut ja muille. 22 vuotta pastoksellista skeidaa "perivihollisesta" oli tehnyt tehtävänsä. Kiihotus muuttui itseään toteuttavaksi ennusteeksi.

Tyhmä kansa joka yhä äänestää Mannerheimin "suurimmaksi suomalaiseksi". Tämä jos mikä alleviivaa määrätietoisen propagandan kaikkivoipaisuutta.

Jos tahtoa, halua ja taitoa olisi ollut talvisota olisi vältetty diplomatialla ja ulkopolitiikalla. Hyökkäyssota olikin jo selvä Suomen poliittisen johdon tahto.

Jatkosodan alun (veri)hurmos on ollut todella vahva.
Olikohan itse ukko Paasikivi, joka hetkeä ennen Jatkosodan puhkeamista lausui suurinpiirtein seuraavasti:"Jos meitä kohtaisi sellainen onni, että Saksan ja Neuvostoliiton kesken puhkeaisi sota, ei lopputuloksesta olisi epäilystäkään.Puna -armeijaa ja Wehrmachtia ei voi edes verratakaan keskenään,ne ovat aivan eri vuosisadoilta".
Ei siis yllätä, että Vanhan rajan yli mentiin sen enempää miettimättä.Alueiden uskottiin jäävän Suomelle joka tapauksessa Neuvostoliiton romahdettua.
Vanhan rajan ylitys siirsi Suomen Liittoutuneiden silmissä erillis-sotijasta Saksan liittolaiseksi.