Voisitteko laittaa sumuvalonne pois päältä ajaessanne? Kiitos!
Varsinkin viimeaikoina olen nähnyt paljon Mersuja joissa on pääumpioiden yhteydessä olevat sumuvalot päällä. Tätä on näkynyt paljon W124:stä A-Meseen. Ne ovat todella häiritseviä, eivätkä anna mitään hyötyä kenellekään. Olisi ystävällistä ja toisia huomioivaa että käyttäisitte niitä ainoastaan kovan sumun tai harvinaisen kovan lumisateen aikana, jolloin teille on niistä hyötyä, ja valo ei pääse niin kirkkaina muiden silmiin.
Tunnusmerkkinä sumuvalojen tarpeelle on se ettei näköesteen takia voi ajaa kuin alle 40km/h, sitä suuremmissa nopeuksissa sumuvalot eivät voi auttaa, vaan päinvastoin haittaavat. Ja päivänvalossakin, vaikka ne eivät välttämättä häikäise, suosittelen poiskytkemistä oman itsenne vuoksi, sillä ne näyttävät naurettavilta. Varsinkin kun W124 (useimmiten vanhannäköinen ja likainen) tulee vastaan pelkät sumuvalot päällä on vaikutelma kaikkea muuta kuin hieno.
Sumuvalot saa pois päältä tietääkseni (ainakin lähes) kaikista mersuista työntämällä ajovalojen kytkinkiekko alas. Eli työnnätte sen ympyrän josta valot kytketään, pohjaan.
P.S. Valotehon kasvusta sumareita käyttäessä kuvaa se, että ainakin väyrysen sumuvaloista lähtee yhtä paljon valotehoa kuin edellisen C-sarjan lähivaloista. Ja tietenkin sumuvalojen valokuvio on suunniteltu tilanteisiin jossa sumu tms. suojaa vastaantulijoita häikäisyltä.

Vastaukset 10
Vanhimmat
että ei asia mikään kauhean iso ole, mutta kun moista näkee KOKO AJAN, alkaa asia olla jo naurettava.
...jos sumareita pidetään päivällä ja yleensäkkin taajamassa.
Mutta! Ne ovat todella hyvä lisäapu, kun ajaa pimeällä. Varsinkin, kun tie on märkä. Pidän niitä aina päälä, jos ajan valaisematonta maantietä. Oli sitten lumipyry, tai täysin kuiva keli. Vastaantulijat eivät ole kertaakaan vilkuttaneet, joten olen olettanut, että ne eivät häikäise muita. Itsellä on vieläpä sumareissa 100W polttimot ja kyllä muuten näkee hyvin tienpientareet. Varsinkin täällä keskisessä suomessa on kaikki maantiet valaisemattomia, joten mersun sumarit ovat mielestäni korvaamaton lisävaloapu.
Nykyään on eräs "TUNING" auton must-juttu, että etuhelman alareunassa on upotetut lisäsumuvalot. Niitä kuuluu pitää päällä myös päivällä, jos on kunnon tuning kuljettaja. Erotutaan me mersulla ajavat herrasmieskujettajat noista tuning-corolla-opel-teini-porukasta, pitämällä sumuvaloja kiiinni päivännäöllä ja taajamassa.
häikäisee ne spoileri- yms tarvikesumarit.Ei MB:n alkup. sumarit ketään häiritse, eikä varsin häikäise.Tietysti jos asia on periaatteellisella tasolla häiritsevä, niin sitten sille ei voi mitään.
en itse käytä ja en kyllä ymmärrä kenessä on vika jos niiden käyttö häiritsee. Eli ei kai vain kyseessä ole se että sumuvalojen ympärillä oleva auto se eniten rassaa.
Enemmän itseäni joskus häiritsee että käytetään pitkiä valoja automerkistä riippumatta.
tai jos on toinen lamppu pimeänä.MB:ssä ei tätä ongelmaa pitäisi olla,siis ettei huomaa vikaa, koska mittariston varoitusvalo kyllä seuraa tilannetta.
Taidat kuulua sumaripellejen joukkoon kun puolustat alkuperäisiä asennuksia noin...
Voin sanoa, että ei ne päivällä häikäise kuten jotkut jälkiasennus valot. Mutta pimeällä ne häikäisee ja aika tehokkaasti. Sumuvaloista tulee hajavaloa joka säteilee ympäriinsä eikä suunnatusti kuten normaaleista ajovaloista.
Ja erityisesti matalissa autoissa nuo "sumarit" häikäisevät erityisesti. Siis tarkoitan, että matalissa autoissa häikäistyy helpommin noista sumareista kuin normaaleissa perheautoissa tai traktoreissa (MB ja Volvo).
Itse laitan surutta pitkät takaisin päälle kun pimeällä joku tulee sumarit päällä vastaan ja ne häikäisevät. Saapahan vähän maistia itsekkin :)
Turvallista matkaa...
joko
A) se varoitus valo ei toimi siinä mittaristossa
B) kuskit ovat sokeita
C) ei ole varaa ostaa uutta polttimoa
Sen verran usein nimittäin näkee jopa kokonaan pimeitä mersuja liikkeellä :)
..sumuvalojen käyttö on jopa vaarallista, jos sille
ei ole perusteltua käyttöä. Silmä on nimittäin siitä
erikoinen värkki, että sillä on tapana tahdosta
riippumatta tarkentaa näön sinne, missä on eniten
valoa. Näin ollen, mikäli ajat pimeässä pitkät päällä
ja samalla käytät sumuvaloja, niin käytännössä "näet"
vain siihen konepellin eteen ja tienpenkareille auton
etupuskurin tasolla. Ellei sitten auto ole lastattu
perästä täyteen ja suuntaus valoilla säädetty yläasentoon.
Aikoinaan tuli käytettyä sumareita joskus "turhaankin",
mutta nyt se tapa on jäänyt pois.
Teinituning-sumarit on kyllä hilarious.
Eipä ne sumuvalot häiritse vastaantulijoilla, ainakaan
mersuissa, koska ne on 98% todennäköisyydellä oikein
suunnattu, eikä siis häikäise niin paljon. Mutta
voihan ***kele jos perässä tulee joku kontissa kiinni
sumarit päällä, niin sillon palaa kyllä käämit aika
herkästi. Oli sitten mersu eli tuningsumarikorolla.
Sellasille tapauksille pitäis olla ihanoma 500w halogeeni
lamppu osottamassa taaksepäin, jonka sais päälle vaikka
siitä takalukuvalon nappulasta. Se opettaisi, luulisin.
Ne alkuperäiset sumuvalot voi kytkeä myös huomiovalokäyttöön ja silloin niitä voi pitää päällä päivällä parkkivalojen kanssa. Näin säästyy ne tavalliset ajovalopolttimot pimeäajoon.
Jos tosiaan olet muitakin pyytänyt sammuttamaan sumuvalot sitä ympyrää työntämällä niin ei mikään ihme, että palavat edelleen. Kyllä ne pitää siitä valokatkaisijasta työntämällä sammuttaa ei ympyrästä.
Enpä tiedä missäpäin asut ja liikut mutta tääläpäin ollaan sen verran fiksuja että sumuvaloja ei ainakaan mersussa polteta turhaan.