Mistäköhän johtuu ?

Miksiköhän usein käy niin ,että naislaulajan lauluääni tuntuu vanhemmiten huononevan selvästi tai harvoin ainakaan paranee, toisin kuin joillakin miesartisteilla ( esim.Kari Tapiolla,Reijo Taipaleella ja Tapani Kansalla ).

Ei toki kaikilla miesartisteilakaan se ääni vanhemmiten parane...Jari Sillanpään lauluääni on muuttunut vuosivuodelta ohuemmaksi ja naismaisemmaksi. Kirkan lauluääni on nykyään entistäkin korvia raastavampaa. Dannyn äänikin on nykyään aika piipitystä.

Paula Koivuniemen lauluääni on entistäkin pahempaa kähinää. Ääni vuotaa pahasti. Katri-Helenan ääni ei ole niin kirkas, kuin nuorena, vaan on jotenkin tukkoisen kuuloinen. Marionin ääni on myös painunut. Lea Lavenilla on hieno ääni ja se on pysynyt lähes muuttumattomana.
141018
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Saman olen laittanut merkille. En kylläkään tiedä, että mistä johtuu moinen.

Kun kuuntelee Reijo Taipaleen haastattelua, niin ei uskoisi ,että siitä miehestä lähtee niin komea ääni kun se laulaa. Reiskan puheääni kun on aina ollut sellainen jotenkin painunut

Äänestä

Janne Tulkin ääni huonontunut todella paljon. Sillanpäätä kun kuuntelee konserteissa, ääni on paljon parempi kuin uusimmilla levyillä.
Katri Helenan ääni on vielä aika hyvä, Paula Koivuniemen käheytynyt liikaa.

Äänestä
  • Mun mielestä kans Janne Tulkin ääni on jotemkin huonontunut. Se on tullut sellaisen kummallisen narisevaksi. Ainakin jossain lauluissa sen ääni kuulostaa oudolta.

    Äänestä

  • Mombasa kirjoitti:

    Mun mielestä kans Janne Tulkin ääni on jotemkin huonontunut. Se on tullut sellaisen kummallisen narisevaksi. Ainakin jossain lauluissa sen ääni kuulostaa oudolta.

    Janne Tulkilla on noussut suosio päähän ja hän tekee itse laulusoundinsa sellaiseksi narisevaksi. Luulee kait, että se on hienoa ja taiteellista.

    Äänestä

  • Eikä ole huonontunut! Muuttunut kyllä jonkin verran alkuajoista, mutta niinhän kaikilla artisteilla yleensä tapahtuu, kun laulavat paljon ja mukaan tulee uusia kuvioita!

    Äänestä

  • Ei Tulkkifani kirjoitti:

    Janne Tulkilla on noussut suosio päähän ja hän tekee itse laulusoundinsa sellaiseksi narisevaksi. Luulee kait, että se on hienoa ja taiteellista.

    Valehtelet niin että korvasi soivat! Janne Tulkilla ei ole suosio noussut päähän. Lauluääni ei ole muuttunut ainakaan huonopaan suuntaan! Eikä luule mitään!

    Äänestä

  • Saapas kirjoitti:

    Eikä ole huonontunut! Muuttunut kyllä jonkin verran alkuajoista, mutta niinhän kaikilla artisteilla yleensä tapahtuu, kun laulavat paljon ja mukaan tulee uusia kuvioita!

    Kyllä Jannen ääni on alkuajoista muuttunut todella paljon, mihin suuntaan, se on jokaisen kuulijan omassa korvassa. Näistä asioista on aivan turha kinata! Minä itse henkilökohtaisesti pidän älyttömän paljon Jannen omista kappaleista, ne sopivat hänen äänelleen kaiken parhaiten. :)

    Äänestä

Kyllä on Kari Tapion ääni parantunut vanhetessaan. Upeeta kuunnella kun hän laulaa tosi korkeeltakin keikoilla joissakin kappaleissa.
Vau mikä ääni.

Äänestä

Tuo on totta, että T.Kansan ja Kari Tapion lauluäänet tuntuva vanhemmiten komistuneen vaan entisestäänkin.

Kari Tapion ääni on tullut entistä sielukkaammaksi. Siinä on sellaista miehekästä rosoisuutta,joka saa ihastuksenväreet kulkeman selkäpiissä.

Tapani Kansan ääni on tullut entistäkin sävykkäämmäksi.Se on muuttunut myös sykähdyttävämmäksi, kun hänen ääneensä ja tulkintoihinsa on tullut lisää syvyyttä, herkkyyttä ja tunnetta. Tapsan ääni ei hypi enää , kuin koiran pentu narun päässä, kuten nuorempana, vaan hän hallitsee sen hyvin.

Äänestä

Mutta kyllä Lea Lavenin ääni on myös hieman "kärsinyt" vuosien saatossa...

Äänestä

Ehkä äänen parantuminen vuosien mittaan johtuu artistin "vihkiytymisestä" työlleen, rautaisesta ammattitaidosta ja kyvystä olla omma, rehellinen itsensä. Näin olen huomannut ainakin Kari Tapion ja Taipaleen Reiskan kohdalla. Ehkä he kohtaavat työnantajansa, sen rakkaan, yleisönsä samalta aaltopituudelta. Eivät pyri olemaan muiden yläpuolella musiikissakaan tai esittämään heille täysin vierasta osaamisaluetta saadakseen ansaittua tai ansatsematonta huomiota. Heillä laulaminen ja taito puhuu puolestaan. Ja vaikka heillä onkin tietynlaista ammattiylpeyttä, sydän on kuitenkin nöyrä. Muu ylpeys kostautuisi...

Äänestä

Tapani Kansa on loistava ,koska se tekee työtään suurella sydänmellä. Täysiä.Aina.
Tapsa on osoittanut upeilla tulkinnoillaan ,että musiikki on aitoa , kun sitä tekee ihminen jolla todella on lahjoja.

Äänestä

Olen laittanut merkille tuon saman seikan. kari Tapion ja Ääni on parantunut, kun vertaa esim. hänen 70-luvun lauluihinsa. Reiskan ääni on pysynyt mielestäni viimevuodet aikalailla samankaltaisena.
Tapsan ääni on parantunut. Siitä on tullut pehmeämpi ja tunteikkaampi. ts. Hän laulaa nykyään kauniimmin ,kuin ennen. Aikaisemmin se oli ehkä enemmänkin vaan sellaista kailotusta.

Äänestä

Joskus melkein korvia riipoo, kun jotkut nuoret, etenkin naislaulajat laulavat iskelmää teennäisesti, nenäänsä honottaen. Laulu on sellaista väkisin yrittämistä,melkein kimeää...toinen ärsyttävä tekijä on se, kun laulajan sanoista ei saa selvää...epämääräistä mutinaa...huh,huh...Kyllä on ilo kuunnella näitä edellä mainittuja herrasmiehiä, joiden laulusta kuulee sen osaamisen, ja ammattitaidon ilon. Ilo kuunnella laulua, jonka esittäminen kuulostaa vaivattomalta...juuri se rakkaus siihen laulajan ammattiin ja tahtoon suoda iloa muille..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olen miettinyt kirjoitti:

Miksiköhän usein käy niin ,että naislaulajan lauluääni tuntuu vanhemmiten huononevan selvästi tai harvoin ainakaan paranee, toisin kuin joillakin miesartisteilla ( esim.Kari Tapiolla,Reijo Taipaleella ja Tapani Kansalla ).

Ei toki kaikilla miesartisteilakaan se ääni vanhemmiten parane...Jari Sillanpään lauluääni on muuttunut vuosivuodelta ohuemmaksi ja naismaisemmaksi. Kirkan lauluääni on nykyään entistäkin korvia raastavampaa. Dannyn äänikin on nykyään aika piipitystä.

Paula Koivuniemen lauluääni on entistäkin pahempaa kähinää. Ääni vuotaa pahasti. Katri-Helenan ääni ei ole niin kirkas, kuin nuorena, vaan on jotenkin tukkoisen kuuloinen. Marionin ääni on myös painunut. Lea Lavenilla on hieno ääni ja se on pysynyt lähes muuttumattomana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu