Tärkein toive

on monen vuoden ajan ollut se että ns. auttamisprojekti lopetettaisiin. Ainoa mitä se on saanut aikaan on kauan kestänyt monenlainen pahoinvointi. Miksi kaiken aloittajat ette pysty asettumaan kärsivän ihmisen asemaan. Kaikki vuodet annettaisiin heti pois, jos se vain olisi mahdollista!
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

On tärkeää saada tehdä töitä, koska siitä tulee itselle turvallisuudentunne että pärjää omillaan. En halua olla edes työn vuoksi olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa, jonka takia menetin tärkeimmän työhaaveeni toteutumisen monta vuotta sitten. Sellainen ihminen muistuttaisi aina sellaisista vuosista, jotka olisivat saaneet jäädä kokematta. Mitä kauemmin olette ns. auttamista jatkaneet sitä varmemmin on kaikki mukana "olleet" pudotettu pois. Jos olen tuntenut ihmisen kymmenien vuosien ajan on lause, mikä kertoo ihmisestä jonka kanssa voisi olla kaveri.

Äänestä

Eiköhän tämä jo kaikille ole tullut selväksi, eikä sua kukaan enää auttaisi edes ulos palavasta talosta. Kannsttaisi varmasti ottaa ne lääkkeet. Eivät ne siellä kaapissa auta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

on monen vuoden ajan ollut se että ns. auttamisprojekti lopetettaisiin. Ainoa mitä se on saanut aikaan on kauan kestänyt monenlainen pahoinvointi. Miksi kaiken aloittajat ette pysty asettumaan kärsivän ihmisen asemaan. Kaikki vuodet annettaisiin heti pois, jos se vain olisi mahdollista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu