KÄRÄJÄKOSKI - KOHTA ENTINEN

Anonyymi

Ei sinne kalat sekaan mahdu. Ymmärrettävästi vettä on vähän ja taas sataa enemmän. Mutta kun sillalta kaupunkiin päin aina vaan tiheämmin kasvaa koko joki kaislaa. Ja puita kaatuu koko ajan lisää. Niitä on nyt poikittain vähän väliä, oksat joessa ja pitkittäin joessa.

NYT KAIKKI VELJET JA MUUTKIN TYÖKUNTOISET PUHDISTAMAAN ALUETTA. Pyytää kalojen puolesta siellä lenkkeilevä ja tietenkin ihmistenkin puolesta.

31

1794

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ja tämän joen varren kulkureitti on liikuntaesteisille sopivaksi tehty. Pyörätuolillakin pääsee liikkumaan.

    • Anonyymi

      Vai onko puut kaadettu tahallaan, ettei kukaan voi kalastaa. Matalassa vedessä voisi haavilla nostella,

      On vaan aika karseen näköinen.

    • Anonyymi

      Harmillisesti siellä risujen seassa joessa sekä maassa on myös roskia ja tyhjiä kaljatölkkejä. Ilmeisesti siellä käydään grillaamassa siinä renkaassa ja sitten istutaan iltaa siinä kalastuslavalla tai mikä se onkaan.

    • Anonyymi

      Kävin kiertämässä Käräjäkosken lenkin. On siellä raivausporukkaa ollut. Suurin osa kaatuneista rungoista on poistettun sekä risukasat joesta ja maalta.

    • Anonyymi

      Kuulin radiosta, että Vantaan joen uomaa tullaan muuttamaan. Liittyykö tämä siihen?

    • Anonyymi

      Joo, uomaa muutetaan toiseen paikkaan, ulottuuko tämä 300 metriä Käräjäkoskelle?

      Ja uuden uoman rannoille tulee puistomainen ympäristö. Riihimäellä puisto = puuton aukio.

      Ja synkeä arvioni on, että työt tehdään juuri silloin, kun linnuilla on pesimäaika. Puuton ja linnuton Riksu.

      • Anonyymi

        Näin nyt kartasta Kanavakadun eli uuden uoman paikan, Keskustelu siitä vei huomion pois Käräjäkoskesta. Se on kunnostuksen tarpeessa pohjia myöten. Ympärillä on paljon lahovia puita.
        Kävin siellä äsken ja kurkin nyt jokeen päin enemmän kuin viimeksi. Kyllä siellä oli runkoja pitkällään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pienemmät kalat ovat suojassa petokaloilta, kun ovat kaatuneiden puiden ja niiden oksien seassa. Yleensä se paras kala-apaja on siinä kaatuneen puun tai risukasan ympärillä.

        1.9.2021 alkaa kalastuskielto. Oliko sitä ennen ajateltu ryöstökalastusta. Olivatko ne joen yläpuolelle jääneet puut hutikaatoja vai petolintujen esteitä. Siellä oli kyllä aivan karseen näköistä. Kyllä sen näki, etteivät puut olleet itsestään kaatuneet.

        Oliko se niin, että kateus vie kalatkin vedestä.

      • Anonyymi

        Varmaan tulee samanlainen ruohoaukea kuin kadun toisella puolen sijaitsevasta Kastanjapuistostakin. Ja ympärillä uudet puukerrostalot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaan tulee samanlainen ruohoaukea kuin kadun toisella puolen sijaitsevasta Kastanjapuistostakin. Ja ympärillä uudet puukerrostalot.

        Ja niiden keskellä kanava pikemminkin kuin joki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja niiden keskellä kanava pikemminkin kuin joki.

        Sorry, kalastuskielto alkaa vasta 11.9.2021, ainakin sen lapun mukaan, minkä viimeksi näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sorry, kalastuskielto alkaa vasta 11.9.2021, ainakin sen lapun mukaan, minkä viimeksi näin.

        Joo, mutta leveämpi "kanava" talojen välissä on parempi kuin nykyinen "oja"pitkien ruohojen ja puskien reunustamana vilkkaasti liikennöidyn kadun vieressä

        että hyvä juttu se siirto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joo, mutta leveämpi "kanava" talojen välissä on parempi kuin nykyinen "oja"pitkien ruohojen ja puskien reunustamana vilkkaasti liikennöidyn kadun vieressä

        että hyvä juttu se siirto.

        Kun se ei varmaankaan maksakaan juuri mitään.

    • Anonyymi

      Käsittääkseni kalastusseura huolehtii Käräjäkoskesta oikein hyvin. Puita jätetään ilmeisesti ihan tarkoituksella veteen piilopaikoiksi ja monimuotoisuuden vuoksi. Mutta eivät hekään pysty ihmeisiin, eli taikomaan koskeen vettä kuivana kesänä.

      • Anonyymi

        Totean vaan, että 11.8.2021 sinne mennessäni näky oli järkyttävä. Kaatuneita puita oli pitkin ja poikin läjäkaupalla joessa ja joen yläpuolella. Isoja risukasoja sinne matalaan veteen heitettynä, ym. Kun kirjoitin asiasta, siellä oli käyty siivoamassa puolet pois ja sitten vielä lisää. Eilen oli sellaista "luonnonmukaista".

        En ole syyttänyt ketään vaan huudellut apua. En ole tyhmä.

        P.S. Siellä on tämä silta, jonka yli pääsee pelloille ja taloille. Sillan alapuolella joki jatkuu avoimena.On siellä täällä joku puu kaatunut. Ei helvetin risupaaleja eikä oksakasoja. Mitenkäs ne kalat siellä pärjää?
        Ja on niin luonnonmukaisen näköinen joki, että.

        P.S.2 maantiesillan yläpuolella pienen matkaa virtaa vähän reilummin. On siinä jo vuosien ajan ollut joitakin vinossa olevia puita. Ylempänä on ihan jokunen kaatunut. Ihan niin luonnonmukaisen näköinen.
        Mitenkä ne kalat siellä selviää?

        P.S.3
        Jokikylään siirrettävän joen pohja tehdään sorasta vai oliko ihan sepelistä. Pysyy puhtaana. Ja taimenet kuulemma kiittää..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        P.S.3
        Jokikylään siirrettävän joen pohja tehdään sorasta vai oliko ihan sepelistä. Pysyy puhtaana. Ja taimenet kuulemma kiittää..

        Tuo on hyvää kehitystä. Ennen rautatien alitusta Peltosaaren puolella on myös kivilä tehtyä virtausta ja kutusoraikko.

    • Anonyymi

      kohta tulee vettä

    • Anonyymi

      Arvatkaa onko helppoa, kun kaikkia täytyy auttaa ja maailmaa parantaa, vielä itse finaaliin rääkättynä vanhuksena,

    • Anonyymi

      30 luvulla oli hieno paikka kun oli koski siinä. Mutta kun keväällä se jäitten mukana vei aina sillan mennessään niin koski raivattiin pois. Siitä merkkinä kivirykelmät rantatöyräällä.

    • Anonyymi

      Kävin tänään Käräjäkoskella. Siellä koskialueaan ympäröivää kunnostettua kävelytietä ja toisen puolen polkua kaahasi melkoinen joukko paksurenkaisilla polkupyörillä.

      Huutamalla kyselin, että onko lupa tällaiseen. Kuulemma puistopäällikkö Arminen oli antanut luvan. Tulentekolupakin oli kysytty. Kuulemma yleinen paikka. Kuka vaan saa sinne tulla. Minullakin olisi ollut lupa kävellä. Ja polkupyörällä saa ajaella joka paikassa.

      Ai kun oli kiva huutaa. Tein vaikutuksen.

      • Anonyymi

        En viitsinyt kertoa tarkemmin, mutta nyt kuitenkin sen teen.
        Tavaksi on tullut, että linnunruokintapaikan säiliöt täytettyäni paluumatkalla käyn Käräjäkoskella. En ole ennen käynyt siellä talvella. Nyt vaihtelevien säiden mukaan koskikin on näyttäytynyt erinäköisenä. Valokuvattavaa on riittänyt.

        Nyt kun olin menossa kosken kävelyreitillä, vastaan tuli nainen kahden tutun koiran kanssa. Luulin tulleen luontopolulta. Sillä polulla rupesi tulemaan vastaan niitä paksurenkaisia. Luulin ensin, että pari. Jatkoin matkaa, eikun neljä lisää. Kai ne tähän loppui, arvelin ja jatkoin matkaa. Taas vaan tuli lisää. Laiturin luo tultuani olin jo aika montaa kertaa hypännyt hankeen. Laituria vasta päätä on pieni aukio, jossa tulentekopaikka. Siinä oli tuli, jokin telttaseinäkin oli ja aikuisia ihmisiä,. Joku mies. Hänelle huusin kysymykseni.
        Minulla taustaa eli kokemusta polkupyörien edestä jalkakäytävän sivuun hyppimisestä Ja kun miehen vastauksen osuivat aina "johonkin", huutaminen sai polttoainetta. Ainakin siltä osin tämä tapaus oli etukäteen suunniteltu.

        Tätä huudattamista tapahtuu varmaan jatkossakin. Ei tarvi pelätä, Fyysisesti en ole vaarallinen. (Minusta ei tule kouluampujaa tai Turun puukottajaa, vaikka samojen keinojen kohteena olen.)

    • Anonyymi

      Sitä betonirengastako vai mikä siellä on, käytetään vielä tulentekoon?
      Kyllähän se toki siltä näyttääkin, että sitä käytetään. En ole vain ollut varma sen "virallisuudesta!. Harmi kun polttivat aikoinaan sen varsinaisen katoksen.

      • Anonyymi

        Taisi olla tynnyri nyt käytössä.

        "Luontopolku"= koirankakatuspaikka. Lastenvaunuja/rattaita. Kesällä se on aika kaamea paikka. Lähes kuivunut joki täynnä puunrunkoja ja oksia sun muuta, mikä estää kalojen uimisen.

        Nyt talvella, kun säät vaihtelevat ja joessa vesi virtaa, sitä on kiva katsella. Olen monennäköisiä valokuvia saanut.

        Pitää kyllä tulla katsomaan tässä ennen kuin alkaa "turistikausi". Talvella ja kevättalvella pienetkin joet ovat komeita, kun vedet virtaavat lumen ja jään seassa,

    • Anonyymi

      Yllä kuvaamani kelju yllätys on jo unohtunut.

      Kokonaismieli- muistikuva viime talvesta on mielenkiintoisen vaihteleva ja kauneusaistia hivelevä. Joka päivä erilaisen näköinen sään vaihtelujen takia. Kyllä kertyi kuvia ja videonpätkiä.

      Suosittelen käymään talvella silloin tällöin.

    • Anonyymi

      Kävin tänään majalla. Piti lakaista jälkeni. Ei ollut siivoamista.

      Pari laihaa muuttolintua näkyi. Ei muuta.

      Kotiin palattuani puhisin olohuoneessa eläinrääkkäykseen liittyen. Gang salking-vainoon kuuluu eläinrääkkäystä sen verran, että uhrin mahdollista koiraa tai kissaa käydään pahoinpitelemässä, usein tapetaan.

      Minulla on ollut älytön määrä eläinrääkkäystä nähtävänä ja sitten toimenpiteitäni tilanteen hoitamiseksi. .Huutelin julki todennäköisen syyn.

      Kolme kertaa e-aseella kaulaan. Meni ääni pois vähäksi aikaa ja yskiä piti. Kurkku on edelleen kipeä.

      • Anonyymi

        siis kävin majalla ja paluumatkalle poikkesin tarkistamaam, mitä koskelle kuuluu. Vettä on, virtaus hyvä ja väri ruskea.

        Loput sitten huutelin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      3
      2718
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      158
      1341
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      49
      1165
    4. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1028
    5. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      207
      1000
    6. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      18
      996
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      974
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      899
    9. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      297
      885
    10. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      875
    Aihe