Miksi purjeet ovat niin kalliita?

Luulisi palan kangasta saavan halvalla. Miten se Kolumbus onnistui purjehtimaan Amerikkaan kun sillä ei ollut näitä kalliita teknopurjeita käytössään?
8625
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Voithan ommella itse. Kuinka vaikeaa se voi olla?

Äänestä

Kunkku rahoitti kolumbuksen.
Kyllähän ongelma on vanha. Jo viikinkien veneissä purje oli se kallein osa. Näin kerrottiin Roskilden viikinkivenemuseossa. Villasta kutoivat. Vain rikkaan suvun vesalla oli varaa varustaa vene. Niin että tilanne on oikeastaan parempi nyt.

Äänestä

Neula vaan käteen, lankaa saa ostettua ja kangasta. Purjeet voi tehdä myös itse.

Äänestä
  • Tosin eivät langat ja kankaatkaan ihan ilmaisia ole. Sehän se on osasyy purjeiden hintaan.

    Eivät ne mielestäni kovin kalliita ole, jos ihan tavallisista matkaveneen purjeista puhutaan. Suhteessa materiaalimäärään, työmäärään ja erikoisosaamisen tarpeeseen ovat kyllä todella halpoja. Eihän sitä tarvi kuin ihan pikkuinen remontti teettää kotiin, niin maksaa enemmän, vaikka homma hoituu keneltä tahansa jolla ei ole peukalo ihan keskellä kämmentä.

    Äänestä

Kolumbus haki Biltsusta kevytpeitteitä, ja säästi isot rahat. Miehistöllekin jäi enemmän omenia.

Äänestä
  • Hei, nyt stoppi noille touhuille, jos kyse tosiaan on oikeasti käyttää kevytpressua missään muussa käytössä kuin muutaman tunnin tilapäissuojana.

    Ne eivät kestä UV säteilyä, joka saa ne hajoamaan nopeasti. Tuo kaikki aiheuttaa mikromuovisaastetta.
    Nuo kevytpressut tulisi varustaa varoitustekstillä, jossa kerrotaan tuosta saastumisesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hei, nyt stoppi noille touhuille, jos kyse tosiaan on oikeasti käyttää kevytpressua missään muussa käytössä kuin muutaman tunnin tilapäissuojana.

    Ne eivät kestä UV säteilyä, joka saa ne hajoamaan nopeasti. Tuo kaikki aiheuttaa mikromuovisaastetta.
    Nuo kevytpressut tulisi varustaa varoitustekstillä, jossa kerrotaan tuosta saastumisesta.

    Juuri tämän takia valitsin pressun, jonka tuoteselosteessa höpistiin UV-resistanssista. Loppuun kuluneet pressut olen polttanut sopivissa erissä. Ajan oloon evoluutio saa aikaan muovinsyöjämikrobeja kuten on laita PET-muovien kohdalla.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Luulisi palan kangasta saavan halvalla. Miten se Kolumbus onnistui purjehtimaan Amerikkaan kun sillä ei ollut näitä kalliita teknopurjeita käytössään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu