https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/2910b0e8-c54e-4515-9bed-bc1c440cda17
Uutisen otsikossa väitetään, että rokote hidastaa viruksen leviämistä. Se on virheellinen väittämä, sillä rokotteilla ei ole viruksen leviämistä hidastavaa vaikutusta. Rokote antaa suojaa sairastumiselta, mutta ne leviävät silti varsin tehokkaasti, myös rokotettujen joukossa. Eri maissa pahimmillaan mittausjaksoilla jopa yli puolet sairaalahoitoon joutuneista on rokotettuja. Tästä päästäänkin erääseen muuhun virheeliseen väittämään: "korona on rokottamattomien pandemia".
Ei voi kuin ihmetellä, että miksi koronapandemiaan liittyy niin järjetön määrä politiikkaa, populismia, vääristelyitä, valheita, pelkojen lietsomista, ihmisten lokaamista yms. turhakkeita.
Uutisen otsikossa väitetään, että rokote hidastaa viruksen leviämistä. Se on virheellinen väittämä, sillä rokotteilla ei ole viruksen leviämistä hidastavaa vaikutusta. Rokote antaa suojaa sairastumiselta, mutta ne leviävät silti varsin tehokkaasti, myös rokotettujen joukossa. Eri maissa pahimmillaan mittausjaksoilla jopa yli puolet sairaalahoitoon joutuneista on rokotettuja. Tästä päästäänkin erääseen muuhun virheeliseen väittämään: "korona on rokottamattomien pandemia".
Ei voi kuin ihmetellä, että miksi koronapandemiaan liittyy niin järjetön määrä politiikkaa, populismia, vääristelyitä, valheita, pelkojen lietsomista, ihmisten lokaamista yms. turhakkeita.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siksi, että se on erään tahon agenda. Katso netistä rokotteen syntyhistoria. Siihen liittyy artikkeli Insider-lehdessä. Phizer kehitti rokotteen kahdessa tunnissa. Modernalta meni kaksi päivää samaan. Oleellisinta oli, että kummatkin perustivat rokotietonsa Kiinalaisilta pyydettyyn ja kommunistipuolueen lähettämään perimäkarttaan. Siis kumpikaan tehdas ei ole nähnyt eläväää virusta, saati sen puhdistettua genoma-näytettä. Kaikki kehitystyö perustuu "in silica", eli tietokeneissa tapuhtuneisiin rokotteen rakentamisiin. Muistatko parikymmentä vuotta sitten, kun tavikset voivat ladata kotikoneelleen ohjelmiston, joka simuloi erilaisia lääkemolekyylejä. Nykyään ne saavat omilla koneillaan molekyylit valmiiksi päivissä. Tarkistin juuri, että eurooppalaisten tutkijoiden lupaamaa 250 000 euron palkkiota eristetystä koronaviruksesta ei ole lunastettu. Samalla EU varoittaa rokotteiden uusista sivuvaikutuksista munuaisiin. Sama havainto oli rokotteen testeissä. Siinä tosin vaurioituivat vain rokotteessa olevat simpanssin munuaissolut.
Koronan vastaisia harhoja on uskoa hölmöihin valeuutisiin ja tehdä niistä älykkäitä johtopäätöksiä. Bää bää somelampaat ja korona terrorismin puolustajat! 🐑
Rokote on turvallinen ja se kannattaa ottaa. Ei ole mitään syytä olla ottamatta. Minulla ei ole ollut mitään oireita.
Sairastettu Korona vaikuttaa miesten hedelmällisyyteen. Koronaan sairastuessa sinulla on 16 kertainen veritulppariski. Virus pääsee myös hermosolujen sisään. Eli se voi pahimmillaan romahduttaa koko elimistön toiminnan. Siinä vähän faktaa pohdittavaksi.
Minulla+ei+ole+ollut+mitään+oireita+=+Ei+voi+olla+muillakaan!+Vai+mitä?+:D
Koronaviruksella+on+haittavaikutuksensa+ihmiseen+jos+vastustuskyky+on+alentunut,+tai+on+perussairauksia,+rakenteellisia+tms.+poikkeamia,+tiettyjä+lääkityksiä+jne,+mutta+97-98+prosenttia+maailman+väestöstä+korona+on+ollut+kuin+mikä+tahansa+kausitauti,+joissa+oireet+ovat+lieviä,+kohtalaisia+ja+kovia.+Tämä+tilasto+ennen+rokotuksia.+
Koronarokotteeseen+sisältyy+jopa+100%+veritulppariski.+Rokotteen+ottaneista+osa+on+saanut+veritukoksia+mm.+aivoihin,+keuhkoihin,+raajoihin+ja+sydämeen.+Näihin+liittyy+myös+kuolemantapauksia.+Eräältä+tutkimusten+kohteena+olevasta+rokotettujen+ryhmästä+yli+60+prosentilla+löytyi+mikrohyytymiä+verenkierrosta.
Lisäksi+koronarokotteiden+tiedetään+aiheuttavan+mm.+sydänlihaksen+ja+sydänpussin+tulehdusta,+sydämen+laajentumaa,+pitkäkestoista+uupumusta+ja+suorituskyvyn+laskua,+märkiviä+tulehduspesäkkeitä,+tasapainohäiriöitä,+näköongelmia+(jopa+pysyviä),+erilaisia+iho-oireita,+kuten+rakkulamaiset+ihottumat+jne.
Siinä+vähän+faktaa+pohdittavaksi.
PS:+Montako+tapausta+löytyy,+jossa+koronavirus+on+"romahduttanut+koko+elimistön+toiminnan"?
Kannattaa katsoa nämä:
Extrauutiset Mikael Kiviviuori
https://www.youtube.com/watch?v=FMQOhXIiPK4
5.8.2021 Yazkan vieraana lääkäri Mikael Kivivuori
https://tokentube.net/v/3993295405/5-8-2021-Yazkan-vieraana-lääkäri-Mikael-Kivivuori
Arvovaltaiset asiantuntijat varoittavat k-rokotteiden riskeistä
https://www.youtube.com/watch?v=GsDaZr6w2V8
Tällä videolla puhutaan k-piikin riskeistä, ja myös Master Planista plandemian taustalla
Tuhannet lääkärit ja hoitajat ovat allekirjoittaneet vetoomuksen rokotusta vastaan. Tee sama tänään jos haluat pelastaa edes lapset
Eivät ole allekirjoittaneet. Ovatko kaikki lääkäreitä?
Ja tiedoksi, että 5G-radiotekniikalla ei ole eikä voi olla mitään yhteyksiä koronarokotuksiin eikä myöskään kenenkään terveyteen - tai sairautueen. Ainakaan nykyisen tietämyksen valossa. En voi radioasiantuntija muuta todeta, kuin, että missä hirvittävän keskiajassa ajassa kuljemme, kun väitetään, että kansalaisiin ruiskutettaisiin siruja. Kun asioista ei tiedä, silloin alkavat "paremmat tietäjät" suoltaa suoranaista paskaa. Jumala varjelkoon meitä!
Yritetään pitää nuo 5G-salkkarihöpinät Salaliittopalstalla. Tässä threadissa olet ainoa joka siitä on maininnut.