mutta "Covid-19" on vallan ja politiikan, sekä bisneksen väline, ns. "PCR-pandemia".
Todellisuudessa mitään "covid-19" pandemiaa ei ole, jossa olisi oikeasti tappavanvaarallinen virus liikkeellä. Liikkeellä on perinteisiä viruksia, jotka aiheuttavat infektioita, ja näitä viruksia siirtyy eläimistä ihmisiin vähän väliä, ja niihin myös kuolee ihmisiä. Ihminen on kuitenkin luonnostaan vastustuskykyinen niille. Kuitenkaan sen enempää todellisuudessa ei ole mistään pandemiasta kyse kuten ei ole influenssassakaan. Tähän liittyen, pandemian määritelmää muutettiin hieman ennen "covid-19" taudin alkamista ja näin siitä saatiin muotoiltua "pandemia".
Ja kyllä, ihmisiä on kuollut infektioihin, epäilemättä niin kauan kuin ihmisiä on ollut olemassa, mutta kuolleisuusmäärissä ei ole tapahtunut sellaisia muutoksia, joita pitäisi tapahtua, mikäli "covid-19" olisi todellinen tappava pandemia.
Olemme mittavan vedätyksen uhreja. Jos Covid-19 olisi todellinen tauti, liittyisikö siihen nykyisenkaltaista toimintaa, kuten sensuuri, bannaamiset, sananvapauden rajoittaminen, ihmisten maineen tuhoaminen, näennäisellä ihmisarvolla palkitseminen, uhkailu, kiristys jne.? No ei niin. Vain päivänvaloa kestämätöntä toimintaa joudutaan puolustamaan radikaaleilla tavoilla.
Koronavirukset on todellisia
Anonyymi
0
59
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561