Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Ryhmäseksi koukuttaa myös.

Kuten muutkin addiktiot. Vaimoni on hyvä esimerkki. Monta vuotta ehdottelin hänelle, mutta ei käy, kun se nyt ei vain käy. Sitten kerran yhdynnän aikana kysyin, miltä tutuisi jos toinen mies tulisi takaapäin ? Pitkän hiljaisuuden vallitessa akti jatkui ja lopulta vaimo tunnusti, että mä ajattelin juuri sitä. Eka kerta vieraan kanssa oli katastrofi, päättyi itkuun ja huutoon. Kuukausien päästä uskalsin ehdottaa uudelleen ja silloin vastaus oli, että katsotaan. Ja katsottiin myös. Juttu meni osapuilleen suunnitelmien mukaisesti, eikä mitään suurempia ongelmia tullut jälkikäteen. Seuraavalla kerralla teimme kaikki alkuvalmistelut huolella, pukeutumisen, paikan, jne. mukaan lukien tuon kolmannen valinnan. Nyt n. viisi vuotta tuosta ensimmäisestä yrittämisestä sessiot ovat käyneet vaimon edotuksesta...no sanotaan rajuimmiksi. Kimpoissa on useita miehiä ( 3-4 ) ja vaimo on todella kiihottunut ennen noita juttuja. Vagina on punainen ja turvoksissa ja niin limainen, että ei liukkaria tarvita.
587182
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Vaikka meilä mies sitä ehdotti ja mankui. Niin tosipaikan tullessa hän oli se joka epäröi. Sain kuitenkin hänen uskomaan ettei se meidän välejä muuta tuli sitten vastaan millainen siitos ori tahansa. Eikä ole muuttanut. Rakastan miestäni ehkä vieläkin enemmän.

Äänestä
  • Meillä minä miehenä haluan jopa enemmän miehiä panemaan vaimoani.
    Vaimo tykkää myös kun saa vierasta miestä
    Olen saanut luvan järjestää sokkotreffit vaimolle ja vaimo on luvannut antaa miehen panna valitsin sitten kenet tahansa.
    Olemme heteroja molemmat joten miehet panee vain vaimoani.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Meillä minä miehenä haluan jopa enemmän miehiä panemaan vaimoani.
    Vaimo tykkää myös kun saa vierasta miestä
    Olen saanut luvan järjestää sokkotreffit vaimolle ja vaimo on luvannut antaa miehen panna valitsin sitten kenet tahansa.
    Olemme heteroja molemmat joten miehet panee vain vaimoani.

    Joskus aikoinaan tuosta oli mieheni kanssa puhuttu. Silloin sovimme , tai siis mies lupasi, että käy, jos hän saa valita ne miehet. Mekin olemme heteroita. Tuolla kaavalla se on sitten mennyt parikymmentä vuotta. Koukuttaako... no kyllä mua on koukuttanut. Noita seksipartnereita tulee ja menee ja mä en edes tiedä aina niiden etunimeäkään. Vaatekaapillinen on kaikensorttisia seksihepeneitä, mies on hankkinut jostakin. Viikolla en tiedä, mitä viikonloppuna tehdään. Mennäänkö purjetimaan vai marjaan tai sitten harrastetaan kimppajuttuja. Mutta se sopii mulle. Välillä tulee tekstari perjantai-iltana työstäpaluun yhteydessä " tullaan tunnin päästä, laita kahvia ja valmistaudu". Siinä sitten suihkuun ja seksikästä alle ja vaikka farkut ja villapaita niiden päälle". Jännitys nostaa adrenaliiniä ja seksi tuntuu tosi kiihottavalta. Liekö tuo adrenaliini, joka koukuttaa ?

    Varmaankin tuo adrenaliinikin osaksi koukuttaa. Monissa muissakin harrastuksissa on noin.

    Minä olen se kolmas pyörä. Tutun oloinen toimintamalli. Näissä mun jutuissa, no kyllä tuo nainenkin voi ottaa yhteyttä, mutta mies sitten yleensä hyväksyy tai hylkää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä olen se kolmas pyörä. Tutun oloinen toimintamalli. Näissä mun jutuissa, no kyllä tuo nainenkin voi ottaa yhteyttä, mutta mies sitten yleensä hyväksyy tai hylkää.

    Onko mies aina mukana, näkemässä tai kokemassa?

    Äänestä

Noilla addiktioilla on tapana muuntua helposti rajuimmiksi. Ensin vedetään 10 tupakkaa ja sitten aski päivässä... ja kun sekään ei riitä niin kaksi askia. Kaikilla nautinnoilla lienee sama juttu, myös seksillä. Siis... jos siihen jää koukkuun.

Äänestä
  • Ja pian on pillu väljä

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja pian on pillu väljä

    Ei pillu käytössä väljisty.
    Pillu on lihas ja käytössä vain kehittyy kuten muutkin lihakset.
    Puolisoani ollaan pantu usein kimpassa ja hän ln erittäin aktiivinen seksuaalisesti ja hänellä on tiukka pillu.
    Mikäli pillu tulisi käytössä väljäksi niin hänellä olisi kuin viemäri pillun tilalla niin väljä.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja pian on pillu väljä

    Haha....pillu on väljä vain tuollaisille pieni munaisille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja pian on pillu väljä

    Vai muka väljä sehän nähdään...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei pillu käytössä väljisty.
    Pillu on lihas ja käytössä vain kehittyy kuten muutkin lihakset.
    Puolisoani ollaan pantu usein kimpassa ja hän ln erittäin aktiivinen seksuaalisesti ja hänellä on tiukka pillu.
    Mikäli pillu tulisi käytössä väljäksi niin hänellä olisi kuin viemäri pillun tilalla niin väljä.

    Venyy se pillu kun on monta kyrpää sisällä ja väljenee. Tavis seksi ei väljennä kun on normi kokoinen muna sisällä. Monta kyrpää venyttää kuten kakara syntyessään niin jopa venyy ja väljenee pillu. Ryhmäseksi vähentää kun ängetään monta kyrpää.

    Äänestä

Tässäkin ketjussa tuomittiin naista kun oli usean miehen kanssa yhtä aikaa.
Olemme kuitenkin itse valinnut avioparina juuri tämän 1N&2-4M ja nautimme täysin kimppa seksistä.
Kimppaseksi koukuttaa todella enkä voisi elää ilman kimppa juttuja.

Äänestä
  • Moi! Pääsiskö mitenkään hauskanpitoon mukaan? Olisi kiva oppia tuntemaan. Kun tuntee parin / porukan niin voi paremmin rentoutua ja heittäytyä mukaan nautintoon. Saisi seksikavereita. Olen hetero.
    [email protected]

    Äänestä

Sain vaimoni melko helposti kimppaseksin naiseksi.
Minun hyvä kaveri valittiin kolmanneksi.
Kaveri oli poikamies ja oltiin vähintään viikonloppuisin yhdessä ja vsimoa naitiin kimpassa viikonloppuisin ja välillä viikollakin.
Kaveri oli aviossa noin 5 vuotta jaerosivat.
Kaveri jäi asunnottomaksi niin otettiin hänet meille asumaan ja asuttiin 2.5 vuotta yhdessä ja samassa sängyssä.
Kaveri oli kolme vuorotöissä ja usein kun itse lähdin töihin niin kaveri alkoi panemaan vaimoani.
Kaipaan tuota samaa yhdessäolo aikaa ja haluaisin naida vaimoani kimppassa toisten miesten kanssa useammin kuin nyt vaikka nykyäänkin vaimoa pannaan kimpassa 4-6 yötä kuukaudessa.

1Äänestä

Joo, koukuttaa... mutta ei haittaa se on kivaa. Jotensakin noin se meilläkin alkoi. Tosin nyt, 36 vuotta myöhemmin on koukutus huomattavasti vähentynyt :) Nyt vain muistellaan niitä parhaita juttuja.

Äänestä

Tuomitsijat ovat siitä hauskoja että heillä ei oikein koskaan vaikuta olevan mitään logiikkaa mielipiteissään.

Okei, sanotaan että pariskunta kokeilee ensimmäisen kerran ryhmäseksiä ja se tuntuu hyvältä, ja sen jälkeen sitä halutaan lisää.

Mitä väärää siinä on? Eikö sitä saisi haluta enää lisää?

Sama kuin joisi koko elämänsä pelkkää vettä, ja sitten kerran pääsee maistamaa limpparia, ja tykästyy siihen. Noiden tuomitsijoiden mukaan näin ei saisi käydä, vaan pitäisi jatkossa juoda pelkästään vettä eikä koskaan enää limpparia.

Äänestä
  • Vaimoa on nautinto seurata kun hän osaa ja uskaltaa nykyään nauttia myös vieraan kanssa panemisesta ja saa orgasmeja molempien miesten kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vaimoa on nautinto seurata kun hän osaa ja uskaltaa nykyään nauttia myös vieraan kanssa panemisesta ja saa orgasmeja molempien miesten kanssa.

    Käykö teillä vaki vieras? Vaimon nautinto n kiihottava katsoa nännit paisuneet stringit kostuneet kun meillä käy 20kymppinen sporttinen nuorimies 20senttisellä kalulla naimassa vaimo suorastaan huutaa nautinnosta itse pääsen liukkaille välillä annan suihin kun kaveri nai takaapäin

    Äänestä

  • Syrjäytyneitä yksin asuvia ressukoita jotka huutelevat samaa sontaa. Olen samaa mieltä kanssasi sitä haluu lisää miksipä ei, suhdekkin toimii kuin seurustellessa kun seksistä saa nauttia täysin rinnoin. Meillä 15 vuotta parinvaihtoa sekä kolmansia osapuolia, jotkut tykkää matkailusta ja kulttuurista, toiset taasen hyvästä seksistä saman henkisten ystävien kanssa.

    Äänestä

Oman vaimon kommentti kysymykseeni "alkaisiko hän kimppanaiseksi minun kaverille ja minulle".
Hän sanoi suostuvansa jos olen tosissani kerroin olevani tosissani.
Kolmen päivän päästä perjantaina kaveri tuli ja pantiin vaimoanikimpassa aina maanantai aamuun asti.
Kaveri pani vaimoani siinä maanantai aamuna ennen kuin lähti töihin.

Äänestä
  • Toivottavasti aiheesta on puhuttu epäselvyydet pois kolmen päivän aikana että kaikki oli selvää

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti aiheesta on puhuttu epäselvyydet pois kolmen päivän aikana että kaikki oli selvää

    Ollaan puhuttu ja sovittu että kimppaseksistä ei riidellä koskaan ja mitä kimpassa tehdään se kimppaan jää.
    Vaimo saa nauttia täysin vieraasta ja saa orgasmeja kummankin kanssa ja nauttii täysin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ollaan puhuttu ja sovittu että kimppaseksistä ei riidellä koskaan ja mitä kimpassa tehdään se kimppaan jää.
    Vaimo saa nauttia täysin vieraasta ja saa orgasmeja kummankin kanssa ja nauttii täysin.

    Näin se olla pitää jos siihen alkaa

    Äänestä

Löytyisikö Turun seudulta pariinvaihtoon paria, ollaan M50 N50-

Äänestä
  • Varmasti löytyy. Täältä? Jaa....a

    Äänestä

  • Olemme 40 km turusta, parin vaihdosta muutama positiivinen kokemus. Terkuin M56 N44

    Äänestä

  • Täältä löytyy....
    meiliboxista

    Äänestä

  • Komeeta touhuu. Hyvä pilluinen muija, hyvät häbät 💕

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Komeeta touhuu. Hyvä pilluinen muija, hyvät häbät 💕

    Tosi äijä! UGH!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tosi äijä! UGH!

    Vain unelmissas eunukki

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Komeeta touhuu. Hyvä pilluinen muija, hyvät häbät 💕

    Samanlainen paskatykki ku muutkin

    Äänestä

Ollaan 45 vee pariskunta ja harrastettu 9 vuotta kimppajuttuja. Enimmillään ollut 11 ukkoa ja vaimo. Nyt kaduttaa sillä vaimon pillu Uber löysä. En saa mitään irti vaimon pillusta se venyy ja venyy nussiessa. Mulla on muita naisia mutta tykkään vaimosta mutta en tyydy noin löysään pilluun. Myös vaimon perse on tosi käytetty. Höylätty luja ja monet ukot.

1Äänestä
  • Naisen alapää löystyy vain synnytyksessä. Panemalla sitä ei löysäksi saa. Mulla on naisystävä, joka on ollut seksityöläisenä ainakin 20 vuotta ja vieläpä ahkera sellainen. Ei oo löysä ja muutenkin timmissä kunnossa. Ja taatusti on saanut kaikenkokoista sisäänsä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Naisen alapää löystyy vain synnytyksessä. Panemalla sitä ei löysäksi saa. Mulla on naisystävä, joka on ollut seksityöläisenä ainakin 20 vuotta ja vieläpä ahkera sellainen. Ei oo löysä ja muutenkin timmissä kunnossa. Ja taatusti on saanut kaikenkokoista sisäänsä.

    3 mulkkuu samaan aikaan pillussa on jo pienen vauvan kokoinen. Näin se venyy. Ja kun monet ukkoo leipoo niin............ Pillu venyy. Synnytyksessä myös venyy ja paljon!!!!!!!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    3 mulkkuu samaan aikaan pillussa on jo pienen vauvan kokoinen. Näin se venyy. Ja kun monet ukkoo leipoo niin............ Pillu venyy. Synnytyksessä myös venyy ja paljon!!!!!!!

    No tuo oli ammattilaisen puhetta se! Muahhahahaahaaaaa

    Äänestä

  • 👩‍🦱🛌💖💘😋🤔😛Ihanaa olisi saada kaksi miestä kerralla sisään.

    Äänestä

  • Siinäpä tuhkamunan kitkerä vuodatus

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    3 mulkkuu samaan aikaan pillussa on jo pienen vauvan kokoinen. Näin se venyy. Ja kun monet ukkoo leipoo niin............ Pillu venyy. Synnytyksessä myös venyy ja paljon!!!!!!!

    Kolme munaa yhtäaikaa pillussa ja höpöhöpö sun juttujasi

    Äänestä

On yllättävän kiihoittavaa huutaa mskkarin ovelta hyvää päivänjatkoa vaimolle.
Töihin lähtiessä kun vaimolla on jo kaverin kulli pillussa kun kaveri asuu tilapäisesti meillä.

Äänestä
  • Ompas halut kovat oispa mulla samanlainen halu mutta työpäivät on maanantai, Keskiviikko ja perjantai. Tiistait ja torstait ovat vapaa. Tänä perjantaina sunnuntaiiltaan olen itekseni.

    Äänestä

Moi! Kyllä kimpat koukuttaa todella. Mieheni ei sitä ehkä ymmärrä, miten nainen muuttuu kun saa usein 2 vierasta miestä. Himonkierre ja kiimaisuus kasvaa koko ajan.
Koukussa olen, mutta on se hyväksyttävä ja annettava periksi haluille.
Nainen 49v.

Äänestä

Hei! Vaimona voin sanoa, että koukussa olen ja pahasti. Joka päivä mielessä vieraat miehet. Tunnen yhä voimakkaampaa himokierrettä sekä kiimaisuus aina vaan kasvaa.
Tuntuu, ettei enää oma mies riitä tyydyttämään, vaan haluan peräkkäin kunnon aktia ja estotonta himoa. Se tunne ja miehen jopa irstaisuus vie mennessään.
Kuitenkin en koe tätä ongelmana vaan nautintona. Olla haluttu ja himottu rouva, ilman estoja.
Onko täällä samoin tuntevia rouvia?
Nainen 49v.

Äänestä
  • Haluaisin kovasti vierasta miestä mutta oma ei suotu vaikka asiasta on paljon puhuttu...kunnon jyskytystä himoitsen ja nuolentaa ja kaikkea muutakin....kunpa joskus..48v pariskunta Kymenlaaksosta

    Äänestä

Koukuttaa kyllä, ja iän myötä myös elämäntilanne muuttuu. 40 v. naisen on helpompi suostua tai haluta kimppaan, kuin 20 vuotiaan. Elämässä on jo koettu monenlaista ja raskaaksikaan ei tule, ei ainakaan ole todennäköistä. Halu elää nuoruutta uudelleen, siis viimeinen hetki. Sama tilanne on miehilläkin. Sellaista elämä on.

Äänestä

Ei pillu väljenny kun sitä naidaan.
Vaimo usein kolmen miehen panopuu na.
Pillu tiukka.
Harjoittaa pillu lihaksia kuulilla.
Yhdyntä on vaan harjoitusta pillulle.
Ainoa mitä tapahtuu on jos iso kulli niin vaimo mankuu isompaa ja isompaa.
Mahtavaahan se on kun akka kiljuu orkussa.
Eka kerran senkin näin vieraan naidessa vaimoa että tuli kuset vaimolla yhdynnässä.

Äänestä

Puoliväkisin tai väkisin ottaminen kouluttaa myös. Etenkin kun ekaksi ottaa pillun rajusti ja sitten paras, persereikä kunnolla. Tässä hyväpillunen likka saa useasti myös perseeseen. https://rapeinporn.com/694726541.html

Äänestä
  • Kyrpää perseeseen pihtarilla. Parhaat naiset osaa nauttia myös persepanosta ja silloin ei tarvi runkoa naista vaan homma menee tunteella. Pihtareita voi ja kannattaa rankoa 😜 kunnon jyystöt perseeseen pihtarimuijille.

    Äänestä

Vaikuttaa siltä, että moni kirjoittaja nauttii erityisesti siitä, että vaimon kimpussa häärii monta miestä.
Itse saan parhaan nautinnon siitä kun vaimolla on ihan oikea rakastaja - ei mikään temppujen tekijä eikä porukka. Sellainen, joka etenee hitaasti - ensin suudellen - sitten puseron sisään rinnoille, sitten hameen alle pillulle... On nautinto katsella kuinka vieras kämmen rutistaa paljasta rintaa ja leikkii nännillä... kuinka reidet avautuvat ja sormet avaavat häpyhuulet ja alkavat leikkiä pillussa... kuinka vaimo alkaa hengittää raskaammin ja puree huultaan... kuinka pariskunta kääntyy sängylle tai sohvalle ja paljas kyrpä työntyy sisään... Siinä vaiheessa on pakko pidättää hengitystä ja odottaa vaimon ensimmäistä valittavaa äännähdystä...
Siis ei mitään raakaa rynkytystä eikä pakkoimuttamista eikä peräpanoa, vaan kunnon rakastelua, jossa voi olla taukojakin ja asennon muuttamista. Herkkua on jos vaimo haluaa istua vieraan kyrvän päälle ja itse "nussia". Ja kondomi saa kaikin mokomin olla koko ajan käytössä - enkä kaipaa lainkaan ns. "liukkaille" pääsyä!

t. Vaimoaan edelleen rakastava

Äänestä
  • Näin o.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin o.

    Kutsun työkavereita saunomaan, yksi mies kerrallaan,otetaan reippaasti viinaa,leikin sammunutta.Vaimo eikä vieras ei tiedä katson luomien raosta salaa kun alkavat kutemaan ja pian nussivat,joskus ihan parin metrin lattialla.Varmaan jännitys kiihottaa,yrittävät olla hiljaa usein kyllä siirtyvät makuuhuoneeseen.Tosi rivoa kun paksu kyrpä venyttää vaimon pillun äärimmilleen,mieletön litinä,mies murisee ja survoo spermat sisään.Harmi etten voi nuolla tuoretta spermaa pillusta ja miehen esinahan alta spermat ja pillun limat.

    Äänestä

Itse ole kolmekymppinen rouva ja voin allekirjoittaa tuon vaimoaan rakastavan tarinan. Olen vastaavan kokenut ja juuri noin sen pitää mennä, jos ylipäätään vierasta haluaa. Ei mitään tivolimeininkiä niinkuin useimmat täällä kirjoittavat. Arkista menoa sellainen kuvatunlainen voi todella parantaa!

Janna pääkaupuniseudulta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 88 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kuten muutkin addiktiot. Vaimoni on hyvä esimerkki. Monta vuotta ehdottelin hänelle, mutta ei käy, kun se nyt ei vain käy. Sitten kerran yhdynnän aikana kysyin, miltä tutuisi jos toinen mies tulisi takaapäin ? Pitkän hiljaisuuden vallitessa akti jatkui ja lopulta vaimo tunnusti, että mä ajattelin juuri sitä. Eka kerta vieraan kanssa oli katastrofi, päättyi itkuun ja huutoon. Kuukausien päästä uskalsin ehdottaa uudelleen ja silloin vastaus oli, että katsotaan. Ja katsottiin myös. Juttu meni osapuilleen suunnitelmien mukaisesti, eikä mitään suurempia ongelmia tullut jälkikäteen. Seuraavalla kerralla teimme kaikki alkuvalmistelut huolella, pukeutumisen, paikan, jne. mukaan lukien tuon kolmannen valinnan. Nyt n. viisi vuotta tuosta ensimmäisestä yrittämisestä sessiot ovat käyneet vaimon edotuksesta...no sanotaan rajuimmiksi. Kimpoissa on useita miehiä ( 3-4 ) ja vaimo on todella kiihottunut ennen noita juttuja. Vagina on punainen ja turvoksissa ja niin limainen, että ei liukkaria tarvita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu