Päätin kirjoittaa tänne jos vaikka löytyis muita, joilla on joskus samanlaisia fiiliksiä. Mulla oli syntyessäni sydänvika. Avoin valtimotiehyt, joka suljettiin leikkauksella vauvana. Onko muita, joille on tehty tämä (tai muu sydänleikkaus)? Olen nyt 19, eikä sydänviasta ole seurannut mulle minkäänlaisia vaivoja niin kauan kuin muistan. Leikkauksesta jne en muista mitään. Seuranta loppui alle kouluikäisenä. Olen siis ollut terve niin kauan kuin muistan. Tästä huolimatta tieto siitä, että mulla on ollut sydänvika masentaa aina joskus, kun sitä asiaa tulee mielessä pyöriteltyä. Ja tietysti mulla on asiasta muistuttamassa inhottava pitkä arpi. Erityisesti murrosiässä tunsin itseni poikkevaksi ja häpesin asiaa jollain tavalla. Ilmeisesti vieläkin..sillä vieläkään en mielelläni puhu tästä menneisyyteni alueesta kenenkään kanssa. Asia on jostain syystä hyvin arka minulle. Tunteeko joku muu samoin? Tietenkin asia tulee esiin suhteissa vastakkaiseen sukupuoleen: mulle on vaikeaa riisua arven takia ja yritän olla niin ettei sitä huomaisi. Jossain vaiheessahan asia pitää kuitenkin ottaa puheeksi, kun suhde alkaa vaikuttaa pysyvämmänlaiselta. En ymmärrä, miksi tämä on mulle niin vaikeaa..en tiedä, miten kertoisin asiasta. Leimaako toinen mut sitten sydänvikaiseksi? argh, ehkä joku, joka lukee tämän on tuntenut samoin ja osaa ehkä jopa antaa hyödyllisiä kommentteja. Ja vielä, sattuuko joku tietämään onko avoin valtimotiehyt jollain tavalla perinnöllinen:onko mun lapsilla suurempi riski saada se?
sydänvika masentaa..
entinen sydänlapsi
7970
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Kuuleppas nyt:
olet onnekas, kun vaivasi voitiin hoitaa!
Ole ylpeä siitä, että sait elämänlahjasi takaisin - tuskin on perinnöllinen vika!
Kyllä lääkärit ottavat kantaa perinnöllisiin häiriöihin - ei sinulta ole mitään sellaista salattu!
Minä olen myös synnynnäisesti sydänsairas (ei perinnöllinen), mutta en ole ikinä tullut terveeksi.
Tahdistaja pitää sykkeen kunnossa ja pari paikkaa pitäisi vielä leikata - sittenkin saan vain jokusen vuoden lisäelämää.
Ole onnellinen elämästäsi!!!
Kiitos vastauksestasi. Sulla on erittäin hyvä pointti, tiedän kyllä. Olen onnekas, että sydänvikani oli "vain" tuo avoin valtimotie, joka voitiin hoitaa terveeksi. En kuitenkaan voi tunteilleni aina mitään, vaikka tiedänkin ne järjettömiksi. Todellakin tiedän, nimittäin;) Toivon sulle jaksamista ja mahdollisimman hyvää vointia. Autoit jo mua laittamaan oman tilanteeni järkevämpään perspektiiviin. Kiitos siitä. Yritän muuttaa omaa suhtautumistani sydänvikaani ja saada siitä itselleni normaalin asian, josta voi puhua ja jota ei tarvitse peitellä jne ja jonka vuoksi ei tarvitse sääliä itseään. Siksi aloitin tämän viestiketjunkin..
En tahtonut saarnata Sinulle - toivottavasti et ymmärtänyt vastaustani niin:)
Nuoren ikäsi huomioonottaen ymmärrän kyllä, että arpi aiheuttaa hämmennystä uusissa ihmissuhteissa.
Eikös lapsena leikattu (arpi) yleensä kuitenkin parane ja häviä siedettäväksi, kun solut uusiutuvat tehokkaasti ja iho on kimmoisa?
Ja sitten vanha totuus: jos rakkaasi Sinusta todella välittää, ei arpi merkitse hänelle mitään!
Käännä asia eduksesi ja kerro rohkeasti, miten onnekas ja iloinen olet parantumisestasi. Oma asenteesi heijastuu myös toisen asenteeseen!
Kaikkea hyvää tulevaisuudellesi!
En toki tulkinnut viestiäsi negatiiviseksi, vaan sinulla oli oikeasti pointti asiassa. Arpeni ei toki ole pahannäköinen, vaan ihan siisti. Ei se heti pomppaa silmille ja olen ollut suhteissa ilman että sitä on edes huomattu. Jäähän se arpi osittain rinnan allekin. Että asia täytynee oikein erityisesti ottaa esille ja kertoa toiselle, kun ei sitä ihan heti päällepäin huomaa jos ei tiedä katsoa, mikä onkin mulle vaikeampi juttu. Tai siis näkyyhän se toki, mutta käytän kesäisinkin toppeja jotka peittää ja uikkarit valitsen myös siten. En siis käytä rintsikkamallisia bikineitä. Joo, lähti vähän rönsyilemään tämä asia. Pakko vain kai tarttua härkää sarvista ja kakaista asia ulos:) En usko että se miehelleni on mikään erityinen juttu. Kummallista tässä on se, että jos toisella olisi vastaavaa, niin en pitäisi asiaa minään..
Oletko liittynyt sydänlasten ja -nuorten keskusteluryhmään? Tietoa asiasta saat sydänlasten nettisivujen kautta, www. sydanlapset.fi. Itselläni on myös synnynnäinen sydänvika. Minut leikattiin vasta 12-vuotiaana, joten muistan hyvin, kuinka paljon parempaan kuntoon tulin leikkauksen ansiosta. Arpeni rinnassa ja nivustaipeissa ovat hyvin rumat, mutta ei ne paljon tahtia hidasta. Ihmiset ymmärtävät kyllä, kun kertoo syyn.
Löysin itse asiassa tuon yhdistyksen vasta ihan hiljattain ja kirjoitin sinnekin. Toisaalta olisi mukava itsekin muistaa jotain sairastamisesta ja leikkauksesta, koska nyt se tuntuu ihan abstraktilta ja epätodelliseltakin asialta. Ihan kuin sitä ei olisi tapahtunut. Arpea lukuunottamatta. Onko arvet ja sydänviasta kertominen koskaan ollut sulle ongelma pari- tai muissa suhteissa? Miten kumppanisi ovat asiaan suhtautuneet? Oletko nyt terve? Ihan uteliaisuudesta kysyisin, että miten nivusissasi on arpia sydänleikkauksen takia? (vai liittyykö ne johonkin muuhun..)
Ei sydänviasta kertominen ole ollut minkäänlainen ongelma. En ole koskaan kokenut, että minuun suhtauduttaisiin kielteisesti tuon takia. Ainoastaan uimahallilla vähän ärsyttää, kun ihmiset tuijottavat arpia.
Ennen leikkausta tehtiin sydänkatetrisaatio eli varjoainetutkimus, josta jäi muutaman sentin arpi oikeaan nivustaipeeseen. Itse leikkauksessa taas on siirretty suonta sydämeen toisesta nivustaipeesta.
Pystyn kyllä elämään ja työskentelemään kuten terveet, kunhan en ala liikaa urheilemaan. Pari vuotta sitten sairastuin reumaan, minkä takia joudun nyt syömään paljon lääkkeitä. Niiden takia sydäntäkin joudutaan seuraamaan vähän tavallista tarkemmin.
Jos sinulla on kysyttävää, palaan tänne ensi viikolla. Hauskaa vappua!