Onko kellään kokemuksia, että terapiassa käydessä nousee pintaan sellaisiakin tuneita, joista ei aiemmin tiennyt mitään? Tai oli työntänyt ne jonnekin piiloon ja terapian aikana ne jostain nousee tietoon. Eli, että masennus vain syvenee terapian aikana, eikä suinkaan helpota. Kuuluuko se asiaan ja helpottaako se ajan kanssa, kun terapia esidistyy? Mulla on sellainen vaihe meneillään, että terapia on nostattanut kauheasti tiedostamattomia asioita ja tunteita pintaan ja olen tällä hetkellä tosi masentunut ja ahdistunut. Itsetuhoajatuksia on mielessä päivittäin, mutta rohkeus puuttuu. Ja uskon kuitenkin, että elämällä on minulle vielä varattuna hyviäkin asioita. Olen vain koko ajan väsynyt ja haluaisin nukkua ja himmentää ajatukset, ettei tartte ajatella mitään. Otan unilääkkeitä ja rauhoittavia pitkin päivää, että saisin vain nukkua. Mitä mieltä ootte? Osaisiko joku auttaa ja kertoa, että meneekö tämä ohi vai olenko todella tulossa "hulluksi". Mikä avuksi?
Olen
eksyksissä maailmassa
2251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Luin avunhuutosi... Olet käymässä läpi jotain tärkeätä itsessäsi...
En voi puuttua lääkitykseeesi, kun en ole terapeutti, mutta kenties sinua auttaa seuraava:
1. jätä kaikki syyllisyyden tunteet pois: kukaan ei ole syyllinen, me olemme ihmisiä, jotka tekevät virheitä. Ja virheet ovat korjattavissa...
2. ota tämänhetkinen tilanne sellaisenaan vastaan,kuten se on, mieti, mitä tärkeää sanottavaa sillä sinulle on
3. kenties olet liian kiinni ja riippuvainen jostakin ihmisten asioista? Tiedätkö, että KAIKKI IHMISELÄMÄÄN KUULUVAT TÄRKEÄT ASIAT eivät ole päämääriä, vaan VÄLINEITÄ, matkalla itsetuntemukseen e Jumalaan.
4. ei me, meidän perhe, poikaystävä- tai -tyttö, opiskelu ja työ - KAIKKI UNELMAT - saa olla asioita, joiden pitäisi tehdä meidät onnelliseksi
5. onnellisuus tulee sisältämme
6. kenties sinun henkinen kärsimys sanoo sinulle, että on tullut muuttumisesi aika: astu ulos tästä kärsivästä ihmisestä muuttumalla kokonaan onnelliseksi.. Mikä estää? Meidän suhtautumisemme asioihimme...
7. sinussa on varmaan paljon asioita, mistä iloita, jos et hetkellä muuta näe, niin mene peilin eteen ja katso itseesi silmiin: SINÄ NÄET!!! Katso käsiäsi! Voit tehdä monia asioita...
Sinulla on jalat: voit liikkua! Ajattelet? Sinä tunnet!!! Sinullahan on SYDÄN! Etsit apuaa, eli olet tiedostanut avun tarpeen... Sinullahan on ajattelukyky!!! ONKO SITÄ VÄHÄN ONNELLISUUDEN TIEDOSTAMISEKSI? Sinullahan ON HUOMINEN! Sinulla on vielä paljon sekä itsellesi että muille annettavaa. Ei tietenkin, jos toisin itsellesi vakuutat.
8. Varmaan on sinulle joskus jotakin sattunut... ja et pääsee siitä vapaaksi. Tiedän keinon - yritä vapauttaa itseesi tästä taakasta - ANNA ANTEEKSI muille, myös itsellesi.
9. Kun minulle tulee pahaa olo (olenhan ihminen), niin minua ainakin auttaa tieto Kristuksen elämästä. Ja jos hän antoi anteeksi tappajilleen, niin kyllä anteeksi antaminen ei ole vaikeaa. Miksi luulet, Kristusta kutsuttavan Vapahtajaksi?
Anna vapaaksi kaikki se, mikä sinua vaivaa... Aloita vaikka pienin askelin... Tiedän ainakin sen, että kaikki se, mitä meille elämässä suodaan, otetaan pikkuhilja pois... Synnymme elämme ja kuolemme. Elämällä on siis jokin tarkoitus. Rakkaudesta me tulemme ja Rakkauteen menemme takaisin. Elämän tarkoitus onkin sisäisen Rakkauden suurentaminen sielussamme, ei katkeruuden... Mikä estää sinua rakastamasta? Ehtosi kenties. Pitää mennä näin, pitää olla näin, täytyy ... jne... EI TÄYTYY. Tästä hetkestä lähtien alat tehdä itsellesi HYVÄÄ. Halaa vaikka itsesi heti nyt. Olet suurenmoinen omana itsena, just sellaisena kuin olet. Pidän sinusta, vaikken sinua näekään. Tiedän, että ihmisen elämä on usein kuin sää: aurinkoinen, sateinen, myrskyisä, tuulinen jne. Kaikki muuttuu, niin sinunkin elämä. Anna vain itsellesi armoa! Usko pois: aurinko paistaa myös sinunkin pihalle. Tämä on luonnon laki.
Mitä lääkkeisiin tulee, niin olisin kyllä pikkasen varovainen niiden kanssa. Ne voivat kyllä hetkeksi auttaa, mutta päätyön teet sinä sittenkin omassa päässäsi itse, jooko! Muutos lähtee sinusta... Jos itsetuhon ajatuksia mietiskelet, mistä voit koskaan enää tietää, mitä kaikkea Luojalla sinua varten tässä elämässä vielä on? Kuka kestää rakkaudella vaikean ajan, sille annetaan usein jotakin vastapainoksi... Usko pois - ELÄMÄ KANTAA!
Kirjoitit kauniisti!Kiitos.