Onko migreeni vai halvaus?

Anonyymi

Hei! Olen 12-vuotias tyttö ja minulle tuli yhtäkki sellainen outo tunnepäivällä. Käteni oli aika outo niin että se ei ollut puutunut mutta sellainen "lötkö". Pystyin kuitenkin tehdä sillä jotain. Suuni oli puutunut ja en pystynyt hymyilemään muuten kuin toisella puolella. Minua ei sattunut mihinkään eikä silmissä tuntunut oudolta. Siskoni sanoi että minun huuli olisi roikkunut mutta säikähdin niin paljon sitä niin sanottua kohtausta että minä itkin, niin en tiennyt että olisiko se huulen roikkuminen johtunut siitä. Ennenkuin tämä niin sanottu kohtaus tapahtui niin päässäni tuntui oudolta. Vähän niinkuin olisi sattunut päähän kun katsoin ylös päin. Toinen siskoistani sanoi minulle että tallaisia oireita voi tulla myös jonkinlaisesta migreenistä mutta ajattelin varmistaa vielä koska minua pelottaa todella paljon että mikä se oli. Luin myös netistä että tämän tapaisia juttuja voi liittyä myös halvaukseen mutta siellä luki myös että jos toinen käsi puutuu ja menee tasapaino. Käsihän minulla ei puutunut vaan tuntui vain "lötköltä" ja tasapaino minulla ei mennyt että olisin voinut vaikka juosta. Kun istuin alas niin tämä kohtaus meni aika nopeasti ylös. En saa varmaan seuraavana yönä ollenkaan unta koska minua mietityttää että mikä tämä oli. Iskä ja äiti huolestui tästä todella paljon ja päätti että katsotaan vielä tuleeko tämä kohtaus ja jos tulee niin pitää soittaa lääkäriin. Ja tämähän tapahtui tänään niin mietin että voisikohan sinne vielä huomenna soittaa ja kysyä aikaa lääkärille vaikka se tapahtui tänään.

1

143

Äänestä

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tarkoitin siis että kun istuin niin tämä kohtaus meni aika nopeasti pois. Kirjoitusvirhe.... (olen siis sama ihminen joka kirjoitti tämän) :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      120
      2452
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1622
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      653
      1066
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      972
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      926
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      885
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      81
      749
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      33
      736
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      71
      718
    Aihe