Kanavointi on mielestäni sillä lailla totta, että meedion tai kanavan kautta puhuvat olennot ovat oikeasti olemassa, so he eivät ole meedion/kanavan oman mielen osia, sivupersoonia tms.
Kanavoitu informaatio voi olla totta, epätotta tai siltä väliltä. Informaation vastaanottajan on hyvä pyrkiä tsekkaamaan tämä mahdollisuuksien mukaan.
Periaatteessa minä pidän mahdollisena että jotkut tahot kertovat tarkoituksella valheita.
Suntautuminen kanavoituun informaatioon
24
898
Vastaukset
- Anonyymi
Kyllä omasta kokemuksesta voin sanoa, että kun löytää luotettavan meedion, kanavointi on totta. Hän pystyy kertomaan luotettavasti ja mitään kyselemättä kyseisestä henkilöstä. Yleensä hän on edesmennyt omainen, jolta halutaan asioita tiedustella. Yhteyden meedioon voit ottaa puhelimitse tai sähköpostilla. Jolloin hän kertoo asiat, sinulta mitään ennalta kyselemättä. Mielestäni paras toimintatapa on sähköposti, jolloin sinä saat vastauksen ja voit sen tulostaa ja säilyttää. Edesmenneet omaiset ovat totta, ja heihin saa yhteyden. Itselleni se oli lohdullista ja omaiseni kehotti minua juttelemaan hänelle mielessäni. Hän kyllä kuulee, eikä ole kaukana. Rakkaus ei lopu ruumiin kuolemaan.
- Anonyymi
Meedioiden /kanavoijien käyttöön liittyy eräs mielenkiintoinen asia.
Ihmiset käyttävät heitä tuonpuoleiseen siirtyneisiin liittyvien voimakkaiden tunnetilojen käsittelyyn, mutta hyvin harvoin neutraalien asiatietojen saamiseen. Näin minä kuvittelen.
Miten toisenlainen maailmamme olisikaan, hyvällä tavalla toisenlainen, jos ihmiset etsisivät kontakteja maailmankaikkeuden olentoihin jotka ovat valmiita kertomaan tietonsa ja käsityksensä.
Mutta miksi tätä mahdollisuutta tuskin ollenkaan käytetään?
- Anonyymi
Meediot ja muut kaltaisensa huijarit kanavoivat asiakkaittensa, eli huijattaviensa rahat omiin taskuihinsa ja se onnistuu sitä helpommin mitä sutkipuheisempi luikurinlaskettelija tämä meedio on.
Asiakas, siis huijattava, myös sitoutetaan aina uusiin yhteydenottoihin, jotta huijausta voidaan jatkaa.- Anonyymi
Rehelliset toimijat eivät sitouta ketään mihinkään, ja pyydetty maksu on hyvin pieni. Mutta kannattaa olla tarkkana kanavoijan valinnassa. Netissä on paljon mahdollisuuksia ja kun arkijärjen käyttöön, kyllä luotettava löytyy.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Rehelliset . . hmm, ja sitä yhtä "rehellistä" vastaan on sata helppoheikkiä ja -hetaa, jotka käyttävät häikäilemättä hyödykseen hyväuskoisia ihmisiä.
Riittävän epämääräistä jutustelua joka sopii keskimäärin miltei kenen tahansa elämään, ja avot, taas on gurulla uusi lypsettävä koukussa.
Nämä käärmeöljykauppiaat tekevät tiliä niin pitkää kuin heille riittää asiakkaita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rehelliset . . hmm, ja sitä yhtä "rehellistä" vastaan on sata helppoheikkiä ja -hetaa, jotka käyttävät häikäilemättä hyödykseen hyväuskoisia ihmisiä.
Riittävän epämääräistä jutustelua joka sopii keskimäärin miltei kenen tahansa elämään, ja avot, taas on gurulla uusi lypsettävä koukussa.
Nämä käärmeöljykauppiaat tekevät tiliä niin pitkää kuin heille riittää asiakkaita.Näin varmaan on, mutta onko yhtään sen moraalisempaa jonkun Veikkauksen käyttää ihmisten peliaddiktiota hyväkseen ja köyhdyttää jopa satojatuhansia suomalaisia ahdinkoon? Tai markkinoida ihmisille superkalliita lääkkeitä joita todellisuudessa ei monikaan tarvitse? Myydä roskaruokaa, esanssisontaa ja koukuttavia lisäaineita, vaikka tiedetään miten vaarallisia ne on ihmisen terveydelle? Entäs joku 5G- verkko, josta ei ole kunnollista tutkimustietoa mitä se tekee vahvistimien lähellä oleville ihmisille? Yli 200 lääkäriä vaati asiasta Suomessa lisätietoa, mutta ne pyynnöt meni kuuroille korville.
Tai entäs kirkollisvero, joka tulee useimmille automaattisesti perintönä? Onko se paljoa muuta kuin humpuukia ja rahastusta? Puhumattakaan uskonlahkoista, jotka hallitsevat ihmisten elämää kuin keskiajalla? Onko se mitään muuta kuin lypsämistä ja hallitsemista?
Käärmeöljykauppiaita ne lestojen johtajatkin ovat. Ei mitään muuta ja kaiken lisäksi orjuuttajia.
Ei tämä tietenkään pyhitä kenenkään huijareiden tekosia, mutta nämä hetat ovat vain rikkana rokassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näin varmaan on, mutta onko yhtään sen moraalisempaa jonkun Veikkauksen käyttää ihmisten peliaddiktiota hyväkseen ja köyhdyttää jopa satojatuhansia suomalaisia ahdinkoon? Tai markkinoida ihmisille superkalliita lääkkeitä joita todellisuudessa ei monikaan tarvitse? Myydä roskaruokaa, esanssisontaa ja koukuttavia lisäaineita, vaikka tiedetään miten vaarallisia ne on ihmisen terveydelle? Entäs joku 5G- verkko, josta ei ole kunnollista tutkimustietoa mitä se tekee vahvistimien lähellä oleville ihmisille? Yli 200 lääkäriä vaati asiasta Suomessa lisätietoa, mutta ne pyynnöt meni kuuroille korville.
Tai entäs kirkollisvero, joka tulee useimmille automaattisesti perintönä? Onko se paljoa muuta kuin humpuukia ja rahastusta? Puhumattakaan uskonlahkoista, jotka hallitsevat ihmisten elämää kuin keskiajalla? Onko se mitään muuta kuin lypsämistä ja hallitsemista?
Käärmeöljykauppiaita ne lestojen johtajatkin ovat. Ei mitään muuta ja kaiken lisäksi orjuuttajia.
Ei tämä tietenkään pyhitä kenenkään huijareiden tekosia, mutta nämä hetat ovat vain rikkana rokassa.Ajattelit sitten poiketa reilusti aloituksen aiheesta mutta kun, mutta kun . .
Nuo kanavoinnit ovat edelleen huijausta, riippumatta Veikkauksesta, kirkollisverosta, lestadiolaisista jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ajattelit sitten poiketa reilusti aloituksen aiheesta mutta kun, mutta kun . .
Nuo kanavoinnit ovat edelleen huijausta, riippumatta Veikkauksesta, kirkollisverosta, lestadiolaisista jne.Kuin myös toisinpäin. Veikkaus, kirkot ja lestadiolaisuus ovat huijausta riippumatta kanavoinneista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuin myös toisinpäin. Veikkaus, kirkot ja lestadiolaisuus ovat huijausta riippumatta kanavoinneista.
Juu-u, mutta mikä onkaan aloituksen aihe?
Veikkaus? Kirkot Lääketeollisuus? Lestadiolaiset?
Eipä suinkaan, vaan kanavointi, meediot jne.
Onko sinulla ongelmia lukemisessa vaiko luetun ymmärtämisessä?
Minä rinnastan kanavoinnin lähinnä jonkin sortin uskonnolliseksi rituaaliksi rukouksen tapaan, molempien ollessa yhtälailla huuhaata muutoin kuin plasebomielessä, eikä niistä kannata ainakaan maksaa huijareille.
Maksatko sinä? - Anonyymi

Maksatko sinä?Kanavointia on toki tutkittu tieteellisestikin. Ennakkoluulottomat etsijät löytävät pienellä vaivalla sen mitä netti tarjoaa
Seuraava kirja voisi olla suositeltavaa luettavaa. Se jopa ilmeisesti selostaa miten kukin itse oppii kanavoimaan.
" In The Science of Channeling, scientist and author Helané Wahbeh will show you how to identify and target your own channeling skills, process the channeled information you receive, and use your unique gift to improve your life—and the world around you. You’ll find detailed information about different channeling types, including mind-to-mind communication, your intention affecting matter, and sensing the future. And finally, you’ll discover a wealth of physiological studies pertaining to the science of channeling, providing ample evidence that channeling is a real phenomena and insights into how it works. "
https://www.newharbinger.com/9781684037155/the-science-of-channeling/ - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanavointia on toki tutkittu tieteellisestikin. Ennakkoluulottomat etsijät löytävät pienellä vaivalla sen mitä netti tarjoaa
Seuraava kirja voisi olla suositeltavaa luettavaa. Se jopa ilmeisesti selostaa miten kukin itse oppii kanavoimaan.
" In The Science of Channeling, scientist and author Helané Wahbeh will show you how to identify and target your own channeling skills, process the channeled information you receive, and use your unique gift to improve your life—and the world around you. You’ll find detailed information about different channeling types, including mind-to-mind communication, your intention affecting matter, and sensing the future. And finally, you’ll discover a wealth of physiological studies pertaining to the science of channeling, providing ample evidence that channeling is a real phenomena and insights into how it works. "
https://www.newharbinger.com/9781684037155/the-science-of-channeling/Mitäpä jos laitat linkkejä tuosta Helané Wahbehin "tieteestä" tehtyihin vertaisarviointeihin oikeissa tiedejulkaisuissa, se kai ei liene sinulle mitenkään vaikeaa, vai kuinka?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Vertaisarviointi - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitäpä jos laitat linkkejä tuosta Helané Wahbehin "tieteestä" tehtyihin vertaisarviointeihin oikeissa tiedejulkaisuissa, se kai ei liene sinulle mitenkään vaikeaa, vai kuinka?
https://fi.wikipedia.org/wiki/VertaisarviointiSuomessakin on valitettavasti fundamentalistikristittyjen lahko jonka jäsenet on pakotettu ja ohjelmoitu katselemaan maailmaa sen kuvitelman läpi että raamattu voisi ikäänkuin olla sanasta sanaan jumalan auktoriteetilla totta.
Heidän suhtautumisensa kanavointiin on täyskielteinen. Demonihengethän siellä kanavoinnin kautta puhuvat, sanovat fundamentalistit.
Heidän mielipiteensä kanavoinnista voi rauhassa ohittaa.
Yleisesti ottaen kaikki kielteinen, aggressivinen, vähättelevä ja/tai ivallinen mielipidekirjoittelu aiheesta tai toisesta on enimmäkseen vailla asiallista perustaa ja ymmärrystä edistävää motiivia.
- Anonyymi
kyllä sellainen opiskelu kasvattaa tietoutta maailman kaikkeudesta!
kun opiskelee pitkään saa maisterin arvon - Anonyymi
Kanavoinnissa saadaan yhteys demonivoimiin.Älkää hyvät ihmiset kääntykö meedioiden puoleen vaan Jeesuksen.Hän antaa dinun syntisi anteeksi ja saat uuden elämönsuunnan.
- Anonyymi
Uskovaisetkin elävät omassa harhassaan. Kuplia siellä, kuplia täällä. Mutta pahinta on, että juuri he ovat yleensä ensimmäisenä toisia tuomitsemassa. Ja tämä on totta uskovaisten lajista riippumatta. Eli, miten lie opetukset noin niin kuin sisäistetty. Yleensäkin, jos käytettäisiin se energia, jolla toisia haukutaan, siihen oman,- ikioman" elämän parantamiseen, oltaisiin paljon paremmalla tiellä. Mutta farisealaisuus vain kukoistaa.
- Anonyymi
Sheldan Nidlellä oli aika lennokkaita juttuja vuonna 1997, kun hän toistuvasti lupaili "aivan pian tapahtuvia massalasketumisia". Seurasin hänen viestejään siitä huolimatta melko säännollisestikin aina siihen saakka kun niitä julkaistiiin.
- Anonyymi
Kaikki maikkarit , Avat, Jimit, Subit jne ovat täyttä roskaa. Jos jotain joskus seuraan
niin ainoastaan Ylen ykköstä ja kakkosta. - Anonyymi
Kanavointi ei ole yksinomaan puheen ilmiö. Automaattinen kirjoitus on myös kanavointia. Se on menetelmä hankkia tietoa ihmisen tietoisen mielen ulkopuolelta. Tästä kanavoinnista ei tarvitse maksaa kenellekään mitään jos opettelee itse automaattikirjoituksen taidon.
Taidon oppiminen vaikuttaa yksinkertaiselta jutulta.
" Essentially, automatic writing, when broken down is simple. It involves:
Getting a pen and paper/opening a notepad or word document
Thinking of a question to ask
Writing down the question
Relaxing your body and mind
Allow the writing to flow spontaneously "
https://lonerwolf.com/automatic-writing/ - Anonyymi
Automaattikirjoitus on myös kanavointia. Menetelmä vaikuttaa perin yksinkertaiselta, ja kun itse itselleen kirjoittaa niin huijarit ja kekkuilijat ovat poissa kuvioista. Menetelmän kuvaus löytyy esim seuraavasta:
" Essentially, automatic writing, when broken down is simple. It involves:
Getting a pen and paper/opening a notepad or word document
Thinking of a question to ask
Writing down the question
Relaxing your body and mind
Allow the writing to flow spontaneously "
https://lonerwolf.com/automatic-writing/- Anonyymi
Kanavoituja kirjoja on koko joukko uskonnon, henkisyyden ja maailmankaikkeuden kuvailemisen teemoista, viihderomaaneja vähemmän. Kirjojen sisältöä koskee kuitenkin eräs merkittävä mutta: kirjojen sisällöt ovat ristiriidassa toisiinsa nähden.
Kyseessä on tahallinen valehtelu ja harhaanjohtaminen kun oletetaan että kirjoittajat ovat tuonpuoleisen olentoja.
eräs lista: https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=list of channeled books - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kanavoituja kirjoja on koko joukko uskonnon, henkisyyden ja maailmankaikkeuden kuvailemisen teemoista, viihderomaaneja vähemmän. Kirjojen sisältöä koskee kuitenkin eräs merkittävä mutta: kirjojen sisällöt ovat ristiriidassa toisiinsa nähden.
Kyseessä on tahallinen valehtelu ja harhaanjohtaminen kun oletetaan että kirjoittajat ovat tuonpuoleisen olentoja.
eräs lista: https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=list of channeled booksTieto tulee ylhäältä alaspäin korkeammasta lähteestä. Mutta silloinkin on otettava huomioon, mikä tuo lähde on. Myös pahan voimilla on tietoa. Myös pahuuden voimilla on tietoa tulevaisuuden tapahtumista. Joskus on siis olemassa riski olla väärässä. Tieto tulee ilmestyksestä. Jos ihminen puhuu Jumalalle, sitä kutsutaan rukoukseksi. Mutta jos Jumala puhuu ihmiselle, se on sairaus, koska Jumala ei puhu ihmiselle. Hän voi antaa tietoa sydämen kautta, tietoisuuden kautta, mutta Hän ei puhu ihmiselle. Ihmisen on oltava henkisesti täydellisesti synnitön, puhdas, jotta Jumala puhuisi ihmiselle. Mutta näin ei ole. Kuka meistä on kokonaan synnitön? Joku voi puhua ihmiselle ja sanoa olevansa Jumala ja puhua ihmiselle. Mutta se ei ole Jumala, se on petos. Esimerkkinä on kaikenlaiset kavavoinnit. Tämä on hyvin vaarallista. Ihminen ajattelee, että on todella tekemisissä Korkeamman kanssa, mutta nämä ovatkin pahuuden voimat, jota ihminen Jumalana pitää.
Näistä niin sanotuista kanavoinnista (channeling) tekee hyvin vaarallisia se, että ne ovat osittain totta ja osittain valhetta. Puolitotuus on vaarallisempi kuin täydellinen valhe. Kun kanavoinnin vastaanottaja (uhri) huomaa, että jotain sanomasta on totta, hän ajattelee, että kaikki on totta. Usein he ilmoittavat nimekseen jotain valoon liittyvää (valon tuoja, valon veljet jne.), jolla kanavoinnin vastaanottaja eksytetään lopullisesti. Loppujen lopuksi "valon tuojat" ei voi olla pahoja jne., he ajattelevat.
Voi olla, että jotain viestejä tulee myös hyviltä voimilta, mutta on oltava hyvin varovaisia - hyvin varovaisia. Näistä kanavoinneista voi lukea kaikkialla. Niitä on kovin paljon joka paikassa. Epäilyksemme herää, koska nämä kanavoinnit kertovat usein ristiriitaista tietoa. Vaikka jokin asia voi olla tottakin, on syytä olla varovainen. Planeettamme on hyvän ja pahan taistelukenttä. Ne, jotka väittävät olevansa ihmisten puolella, eivät välttämättä ole sitä. Eri kanavoijien viestit ovat ristiriitaisia. Varo. Planeettamme ihmisten mielistä käydään myös jatkuvaa taistelua.
Ne ovat osittain totta ja osittain valhetta. Puolitotuus on vaarallisempi kuin täydellinen valhe.
Myös pahan voimilla on tietoa. Myös pahuuden voimilla on tietoa tulevaisuuden tapahtumista. Joskus on siis olemassa riski olla väärässä. Se on vaan spontaania kirjoitusta, ei sillä ole mitään minkään yliluonnollisen kanssa tekemistä.
Anonyymi kirjoitti:
Tieto tulee ylhäältä alaspäin korkeammasta lähteestä. Mutta silloinkin on otettava huomioon, mikä tuo lähde on. Myös pahan voimilla on tietoa. Myös pahuuden voimilla on tietoa tulevaisuuden tapahtumista. Joskus on siis olemassa riski olla väärässä. Tieto tulee ilmestyksestä. Jos ihminen puhuu Jumalalle, sitä kutsutaan rukoukseksi. Mutta jos Jumala puhuu ihmiselle, se on sairaus, koska Jumala ei puhu ihmiselle. Hän voi antaa tietoa sydämen kautta, tietoisuuden kautta, mutta Hän ei puhu ihmiselle. Ihmisen on oltava henkisesti täydellisesti synnitön, puhdas, jotta Jumala puhuisi ihmiselle. Mutta näin ei ole. Kuka meistä on kokonaan synnitön? Joku voi puhua ihmiselle ja sanoa olevansa Jumala ja puhua ihmiselle. Mutta se ei ole Jumala, se on petos. Esimerkkinä on kaikenlaiset kavavoinnit. Tämä on hyvin vaarallista. Ihminen ajattelee, että on todella tekemisissä Korkeamman kanssa, mutta nämä ovatkin pahuuden voimat, jota ihminen Jumalana pitää.
Näistä niin sanotuista kanavoinnista (channeling) tekee hyvin vaarallisia se, että ne ovat osittain totta ja osittain valhetta. Puolitotuus on vaarallisempi kuin täydellinen valhe. Kun kanavoinnin vastaanottaja (uhri) huomaa, että jotain sanomasta on totta, hän ajattelee, että kaikki on totta. Usein he ilmoittavat nimekseen jotain valoon liittyvää (valon tuoja, valon veljet jne.), jolla kanavoinnin vastaanottaja eksytetään lopullisesti. Loppujen lopuksi "valon tuojat" ei voi olla pahoja jne., he ajattelevat.
Voi olla, että jotain viestejä tulee myös hyviltä voimilta, mutta on oltava hyvin varovaisia - hyvin varovaisia. Näistä kanavoinneista voi lukea kaikkialla. Niitä on kovin paljon joka paikassa. Epäilyksemme herää, koska nämä kanavoinnit kertovat usein ristiriitaista tietoa. Vaikka jokin asia voi olla tottakin, on syytä olla varovainen. Planeettamme on hyvän ja pahan taistelukenttä. Ne, jotka väittävät olevansa ihmisten puolella, eivät välttämättä ole sitä. Eri kanavoijien viestit ovat ristiriitaisia. Varo. Planeettamme ihmisten mielistä käydään myös jatkuvaa taistelua.
Ne ovat osittain totta ja osittain valhetta. Puolitotuus on vaarallisempi kuin täydellinen valhe.
Myös pahan voimilla on tietoa. Myös pahuuden voimilla on tietoa tulevaisuuden tapahtumista. Joskus on siis olemassa riski olla väärässä.Kaikki "kanavoidut" kirjat tulee vaan niiltä ihmisiltä itseltään, jotka niitä kirjoittaa. Ne keksii ne omasta päästä. Kuka vaan voi tehdä sitä, ja kun puhuu hölynpölyä, mutta puhuu sen kuin se olisi faktaa, monet ihmiset uskoo siihen, koska ihmisiä on helppo huijata.
Monet kanavoijat huijaa myös itseään, ja ne luulee olevansa yhteydessä henkiolentojen kanssa. Monilla kanavoijilla on mielenterveysongelmia tai päihteiden käyttöä taustalla, minkä vuoksi ne voi kuulla ääniä/hallusinaatioita.- Anonyymi
Trexnonar kirjoitti:
Kaikki "kanavoidut" kirjat tulee vaan niiltä ihmisiltä itseltään, jotka niitä kirjoittaa. Ne keksii ne omasta päästä. Kuka vaan voi tehdä sitä, ja kun puhuu hölynpölyä, mutta puhuu sen kuin se olisi faktaa, monet ihmiset uskoo siihen, koska ihmisiä on helppo huijata.
Monet kanavoijat huijaa myös itseään, ja ne luulee olevansa yhteydessä henkiolentojen kanssa. Monilla kanavoijilla on mielenterveysongelmia tai päihteiden käyttöä taustalla, minkä vuoksi ne voi kuulla ääniä/hallusinaatioita.Kanavointia ei kukaan opi ymmärtämään lukemalla raamattua, ei myöskään sulkeutumalla omiin ennakkoluuloihinsa. Ymmärrys kehittyy ja kasvaa neljällä polulla: Tutkimustietoon perehtymällä; kanavointien tuotoksiin tutustumalla; osallistumalla kanavointitapahtumiin; ja itse kanavoimalla.
Filosofinen ihmettely: Onko ihmisellä taitoja ja kykyjä joiden käytön korkeammat tahot olisivat häneltä kieltäneet?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Uskallanko vielä kaivata sinua?
Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun203490Uskallatko katsoa pitkään silmiin
kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa813025- 613004
Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus2992374- 412162
- 542121
Hymyilyttää
Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi211331- 421200
Missä meetwursti on keksitty?
Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo51193Aamun Trump
"DR: Trumpin väki lahjoi kodittomia grönlantilaisia esittämään Trump-faneja" Sillä lailla.1021081