Tuleeko kaikista maaseudulle muuttavista hamstraajia vaikka ennen ei ole sellaisia olleet?

Anonyymi

Veljeni muutti kolmen lapsensa ja vaimonsa kanssa maalle koska myivät rahan takia kaupungissa sijaitsevan omakotitalonsa. Tämä maaseudulla sijaitseva talo on noin 90vuotias hirsitalo joka on aika saman kokoinen. Veljeni oli aina ollut sellainen että kaikki tarpeeton tavara heitetään pois vaikka sillä myöhemmin saattaisi ollakin tarvetta ja hän halusi aina että piha, talo ja jopa varasto ovat kuin jostain sisustuslehdestä ja että mitään ylimääräistä ei säilytetä vaan heitetään pois tai annetaan tarvitseville. Nyt kesälomalla kävin viimeksi hänen ja perheensä luona ja näky oli hämmästyttävä. Pihan vanha kivinavetta oli täynnä tavaraa mm televisioita, radioita, vanhoja stereoita, jopa muutama pesukoneen raato oli nurkassa. Talossa vallitsi sama siisteys kuin aiemminkin tai ainakin näin luulin. Yläkerta oli sitten täynnä kamaa mm sohvakalusto joka ei veljen vaimon mukaan koskaan tule heille käyttöön, koska se on vanha, aika risa ja sit heillä on jo olohuoneessa heidän 5vuotta sitten häälahjaksi saatu sohvakalusto joka on yhä kuin uusi ja suht arvokas. Jopa tontin reunamilla seisova kallistunut lato oli täytetty polkupyörillä jotka veljeni oli ”pelastanut” työkaverinsa varastosta tarpeettomina ja sit sielä oli pari jotain skootterinromua jotka veli aikoo kuulemma korjata lapsilleen. Tätä tilannetta ei ollenkaan helpota se, että veli on töissä eräässä firmassa joka purkaa mm rakennuksia ja tavaroita tarttuu kuulemma näistä purettavista taloista mukaan. Vaimonsa kertoi, että miehensä myös ravaa kirpputoreilla, huutokaupoissa ym ja on tällä hetkellä tekemässä kauppoja kahdesta autonraadosta joista toisen aikoo korjata ja toisen käyttää varaosaksi. Hänellä ei ole mitään kokemusta autoista ellei lasketa että hän on vaihtanut renkaita isämme kanssa meidän autoon kouluikäisenä. Talon remontointi on tämän uuden harrastuksen takia jäänyt vain hänen vaimonsa kontolle ja tietääkseni heidän liittonsakin on huonontunut tämän takia.

3

856

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No ei tuu itsekin asun maalla ja jo 1990luvulla purin kaikki pihan varastot ja tein niiden tilalle toisen talon jota vuokraan. Omassa pohjalaistalossani en säilytä mitään ylimääräistä ja jos vaikka jokin kodinkone alkaa reistailemaan ja tuntuu parhaalta vaihtaa en laita sitä jotenkuten toimivaa konetta mihinkään säästöön vaan joko heitän pois tai annan jollekin jota pieni oikuttelu ei haittaa

    • Anonyymi

      Monille kaupungissa ahtaissa tiloissa asuneille käy noin, kun yhtäkkiä on tonttia ja rakennuksia moninkerroin enemmän kuin ennen. Se kauan piilossa ollut keräilyvimma vain syttyy ja siitä ei sitten eroon pääsekään! Asian hoitaminenhan ei sulle oikeestaan kuulu mutta jos haluat auttaa niin älä puhu asiasta veljesi vaimon kanssa vaan hänen itsensä kanssa

    • Anonyymi

      Toisille tulee turvallisuuden tunne tavaroista eikä mitään malteta heittää pois. Pari tuttua on hamstrannut koko elämänsä tavaraa ja aina muka myydään pois että saa rahaa ja ketut myy, sukulaisten ristiksi nekin roinat kaatuu aikanaan. Itse pärjäisin talossa jossa olis vaikka vaan sänky, ei ihminen turhaa toonaa tarvitse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      245
      4422
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      123
      2879
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      41
      2632
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      83
      1606
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      116
      1508
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      49
      1229
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      85
      1164
    8. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      202
      1052
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      996
    10. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      993
    Aihe